Hakkapeliitat – Ruotsin salainen ase

Wikipedian suomenhevosta käsittelevässä artikkelissa sanottiin että Euroopassa sodittaessa suomenhevoset usein pyrittiin korvaamaan sotasaalisratsuilla. Comment?
Sanoisin että aika välttämätöntä. Hevosten kulutus oli taisteluissa aika kova ja sotilailla piti olla vararatsuja riittävästi.
Kotimaasta toimitukset kestivät...
 
Sanoisin että aika välttämätöntä. Hevosten kulutus oli taisteluissa aika kova ja sotilailla piti olla vararatsuja riittävästi.
Kotimaasta toimitukset kestivät...

Toki näin. Minua kiinnostaa lähinnä pyrkimys vaihtaa ratsua ilman välttämätöntä tarvetta.

Hakkapeliittain hevonen ja suomenhevonen ovat samaa kantaa. Kutsunnoissa pyrittiin tietenkin ottamaan mahdollisimman isoja ja vahvoja hevosia, mutta käytännössä piti ottaa, mitä saatiin. Korkeus mitattiin kämmenenleveytenä (9,9 cm) satulan takaa. Länsi-Suomessa hevosten korkeudet 1620-luvulla 104-129cm, keskikorkeuden ollessa n. 120 cm. Keski-Euroopassa korkeudet olivat 20-30 cm korkeampia. Suomessakin upseerien hevoset olivat yleensä korkeampia

Kiitos viestistäsi, siinä oli paljon mielenkiintoista tietoa. Tiedetään suurin piirtein millaisia hevosia sotaväki toivoi/kelpuutti, mutta ei välttämättä vaikuttimia ratsumiehen varustavan talon osalta.

Minua jostain syystä kiinnostaa edelleen aiheeseen liittyen ihan ruohonjuuri- ja yksilötaso. Ymmärrettävästi kohta neljä vuosisataa vanhoista tapahtumista on mahdotonta saada yksityiskohtaista tietoa, mutta ajatuksia voi silti herättää... Tässä yksi ihan kuviteltu inhimilliseen puoleen liittyvä ajatusrakennelma:

Mietitäänpä tuon aikaisia perheitä. Elämä oli taatusti huomattavasti kovempaa meidän kokemaamme verrattuna, ja jokapäiväisen leivän turvaamisessa oli täysi työ. Maanlaajuisia nälkäkuolemia koettiin vielä yli 200 vuoden jälkeen noista ajoista. Lapsikuolleisuus oli valtavaa nykymittapuun mukaan, sodat tulivat ja menivät, ja kuolema oli aina läsnä.

Kuitenkin uskon, että ydinperheeseen liittyi pitkälti samaa kiintymystä ja huolta kuin nykyäänkin. Vaikka naisten asema yhteiskunnan päätöksenteoksessa ja julkisessa elämässä oli mitätön, luulen tilanteen aikakauden agraariyhteiskunnan perheissä olleen jokseenkin erilainen. Talon emännän rooli oli todennäköisesti (toki perheestä riippuen) kohtalaisen vahva, ja he olivat silloinkin huolehtivaisia jälkikasvustaan (ja parhaimmillaan isännästä riippuen isännästä, tai ainakin toimeentulon vuoksi...). Yritän kuvitella talon pojan tai isännänkin ratsupalvelukseen lähtöä. Jos talon toimeentulosta huolestunut isäntä mahdollisesti halusikin kokeilla onneaan jollain raakilla, voin kuvitella emännän tunteet pojan lähtiessä sotaan muille maille. Jos naiset (äidit) eivät tyystin olleet erilaisia tuohon aikaan, huoli on ollut valtava. Emännät tuskin ovat hyväksyneet ratsuksi kelvotonta kaakkia (meidän poika tuollaisella tapattamaan itseään, haluatko ukko että poika jää saksanmaalle, mitä ne tytötkin ajattelevat tuollaisella konilla ratsastavasta, tiedä vaikka poika löytää prinsessan reisullaan..;)). Eri juttu toki, paljonko emännän sana on lopulta painanut, mutta kuitenkin.

Vävyjen suhteen tilanne on voinut olla samankaltainen tai sitten tyystin erilainen vävystä riippuen. Tosin tuohon aikaan vävyksikään ei tainnut päästä pelkästään ilmoittautumalla, vaan siihen piti olla tietynasteinen hyväksyntä tai jopa järjestely. Palkolliset ovat toki olleet huonommassa asemassa. Käsittääkseni heillekin piti kuitenkin maksaa korvaus, ja käytettävä hevonen luultavasti liittyi sopimukseen. Tosin valinnanvara oli hyvinkin rajoitettu, jos vaihtoehtona oli lähtö mieron teille.

No, tämä oli tämmöinen puolikevyt omaan pohdintaan ja kuvitelmaan perustuva ajatuskupla, jonka takana ei ole mitään faktoja.
 
Viimeksi muokattu:
Wikipedian suomenhevosta käsittelevässä artikkelissa sanottiin että Euroopassa sodittaessa suomenhevoset usein pyrittiin korvaamaan sotasaalisratsuilla. Comment?
En ole löytänyt asiasta mitään historiatietoa, mutta pidän tuota hyvin todennäköisenä. Iso ja näyttävä hevonen oli tuolloinkin haluttu statussymboli ja omistajansa ylpeydenaihe, niin kuin jokin loistoauto nykyisin. 1800-luvulta kerrotaan, että komean hevosen omistamalla saattoi köyhänkin talon poika päästä arvostuksessa rikkaampien rinnalle. Arvostuksen lisäksi iso hevonen oli tehokkaampi hakkapeliittojen taistelutavassa; suuri massa jyräsi voimallisemmin vihollisen nurin. Paljolti samasta syystä poliisikin käyttää joukkojenhallinnassa suuria (+170 cm) hevosia. Liekö sotasaalisratsuja käytetty myöhemmin Lounais-Suomessa hevosjalostukseen, ainakin siellä kasvoi huomattavasti isompia hevosia kuin muualla maassamme. Ehkä tutkimus tuo selvyyttä tähänkin:
Suomenhevosten alkuperästä tiedetään pian lisää.

Alfred Kordelinin säätiö on myöntänyt 109 000 euron rahoituksen suomenhevosen alkuperää käsittelevän perustutkimuksen toteuttamiseen.

"Tutkimushankkeen innovatiivisuus ja monitieteisyys vakuuttivat: tutkijat ovat olleet luovia ratkaistessaan bioaineistojen keräyksen. Näytteitä, esimerkiksi jouhia ja hampaita, on hankittu kansalaiskeräyksellä vuodesta 2017", perustelee rahoitusta säätiön toimitusjohtaja Erik Båsk.


Ihmiset ovat lähettäneet tutkijoille esimerkiksi vanhasta keinuhevosesta, nuken hiuksista ja hiusharjoista kerättyjä jouhia. Niistä eristetyn dna:n avulla voidaan selvittää, millainen vuosisadan alun suomenhevonen oli.

Tutkimuksessa selvitetään esimerkiksi, oliko ravikuningas Murtossa vierasta verta ja kantoiko se niin kutsuttua ravigeeniä (MT 27.7.2018).



"Kansainvälisesti ainutlaatuista on myös hevoshautojen arkeologinen tutkimus. Hautanäytteistä voidaan laboratoriotutkimuksilla eristää muinais-dna:ta", Båsk jatkaa.

Suunnitelmissa on avata esimerkiksi Suomen ensimmäisen ravikuninkaan, Huovin, hauta.
 
Tuossa aikaisemmin oli keskustelua rataslukkopistooleista;niitä on valmistettu myös sillä ajatuksella että ne toimivat ampumisen jälkeen myös nuijana,monissa onkin suuri nuppi kahvan päässä.Tässä on omavalmiste lukko m/1580 (valmistuspiirustukset löytyi netistä),erittäin varmatoiminen vaikka itse sanonkin,ja sen ajan ase(-lukko)sepät ovat taatusti olleet paljon parempia kuin minä joten eiköhän aseiden luotettavuus ole ollut varsin hyvä.
 

Liitteet

  • HPIM3700.JPG
    HPIM3700.JPG
    222.6 KB · Luettu: 57
  • HPIM3702.JPG
    HPIM3702.JPG
    232.2 KB · Luettu: 62
Tuossa aikaisemmin oli keskustelua rataslukkopistooleista;niitä on valmistettu myös sillä ajatuksella että ne toimivat ampumisen jälkeen myös nuijana,monissa onkin suuri nuppi kahvan päässä.Tässä on omavalmiste lukko m/1580 (valmistuspiirustukset löytyi netistä),erittäin varmatoiminen vaikka itse sanonkin,ja sen ajan ase(-lukko)sepät ovat taatusti olleet paljon parempia kuin minä joten eiköhän aseiden luotettavuus ole ollut varsin hyvä.
Hienoa työtä.

1580-luvun aseseppien jälkeä ei välttämättä kannata ihan 100% ihailla. Itselleni on syntynyt (voin olla väärässäkin) kuva tuliaseiden epävarmuudesta. Materiaalit ovat olleet vaihtelevan tasoisia tuolloin. Toiset sepät ovat olleet parempia kuin toiset. Lisäksi on muistettava amerikkalaisten sotilaiden viisaus, eli "Aseesi valmisti se, joka teki halvimman tarjouksen." Päti myös tuohon aikaan. Yksityiselle ostajalle valmistettu ase on varmasti ollut parempilaatuinen kuin sotajoukon varustaneelle ruhtinaalle valmistettu "sarjatuotanto"-ase.
 
Wikipedian suomenhevosta käsittelevässä artikkelissa sanottiin että Euroopassa sodittaessa suomenhevoset usein pyrittiin korvaamaan sotasaalisratsuilla. Comment?
niis-niis.

Siteeraamani artikkelin mukaan suomenhevonen jalostettiin 1800-luvulla. Tuo wiki-artikkeli viittaa samaan suuntaan.

Uskottavaa on, että Suomesta tuodut hevoset korvautuivat tarkoituksella tai pakosta sotasaaliilla tai ostohevosilla. Hevostenkin kulutus oli varmaan huomattavaa, kuten miestenkin. Jonkin verran mietin sitä, että miten (mahdollisesti selvästi) erikokoiset ratsut ovat vaikuttaneet muodostelmiin. Ovatko isommat eurooppalaiset ja pienemmät suomalaiset (normaali kokoero jopa 30 cm) voineet toimia sekamuodostelmana, vai onko niitä pitänyt jotenkin järjestää?

Edit.
Ai hitto. @Kyrätulli kirjoittikin saman jo aiemmin.
 
Toki näin. Minua kiinnostaa lähinnä pyrkimys vaihtaa ratsua ilman välttämätöntä tarvetta.



Kiitos viestistäsi, siinä oli paljon mielenkiintoista tietoa. Tiedetään suurin piirtein millaisia hevosia sotaväki toivoi/kelpuutti, mutta ei välttämättä vaikuttimia ratsumiehen varustavan talon osalta.

Minua jostain syystä kiinnostaa edelleen aiheeseen liittyen ihan ruohonjuuri- ja yksilötaso. Ymmärrettävästi kohta neljä vuosisataa vanhoista tapahtumista on mahdotonta saada yksityiskohtaista tietoa, mutta ajatuksia voi silti herättää... Tässä yksi ihan kuviteltu inhimilliseen puoleen liittyvä ajatusrakennelma:

Mietitäänpä tuon aikaisia perheitä. Elämä oli taatusti huomattavasti kovempaa meidän kokemaamme verrattuna, ja jokapäiväisen leivän turvaamisessa oli täysi työ. Maanlaajuisia nälkäkuolemia koettiin vielä yli 200 vuoden jälkeen noista ajoista. Lapsikuolleisuus oli valtavaa nykymittapuun mukaan, sodat tulivat ja menivät, ja kuolema oli aina läsnä.

Kuitenkin uskon, että ydinperheeseen liittyi pitkälti samaa kiintymystä ja huolta kuin nykyäänkin. Vaikka naisten asema yhteiskunnan päätöksenteoksessa ja julkisessa elämässä oli mitätön, luulen tilanteen aikakauden agraariyhteiskunnan perheissä olleen jokseenkin erilainen. Talon emännän rooli oli todennäköisesti (toki perheestä riippuen) kohtalaisen vahva, ja he olivat silloinkin huolehtivaisia jälkikasvustaan (ja parhaimmillaan isännästä riippuen isännästä, tai ainakin toimeentulon vuoksi...). Yritän kuvitella talon pojan tai isännänkin ratsupalvelukseen lähtöä. Jos talon toimeentulosta huolestunut isäntä mahdollisesti halusikin kokeilla onneaan jollain raakilla, voin kuvitella emännän tunteet pojan lähtiessä sotaan muille maille. Jos naiset (äidit) eivät tyystin olleet erilaisia tuohon aikaan, huoli on ollut valtava. Emännät tuskin ovat hyväksyneet ratsuksi kelvotonta kaakkia (meidän poika tuollaisella tapattamaan itseään, haluatko ukko että poika jää saksanmaalle, mitä ne tytötkin ajattelevat tuollaisella konilla ratsastavasta, tiedä vaikka poika löytää prinsessan reisullaan..;)). Eri juttu toki, paljonko emännän sana on lopulta painanut, mutta kuitenkin.

Vävyjen suhteen tilanne on voinut olla samankaltainen tai sitten tyystin erilainen vävystä riippuen. Tosin tuohon aikaan vävyksikään ei tainnut päästä pelkästään ilmoittautumalla, vaan siihen piti olla tietynasteinen hyväksyntä tai jopa järjestely. Palkolliset ovat toki olleet huonommassa asemassa. Käsittääkseni heillekin piti kuitenkin maksaa korvaus, ja käytettävä hevonen luultavasti liittyi sopimukseen. Tosin valinnanvara oli hyvinkin rajoitettu, jos vaihtoehtona oli lähtö mieron teille.

No, tämä oli tämmöinen puolikevyt omaan pohdintaan ja kuvitelmaan perustuva ajatuskupla, jonka takana ei ole mitään faktoja.
Samassa kirjassa on väenotosta kirjoitettu artikkeli.

Se into sotapalvelukseen osallistumiseen ei välttämättä niin hirveän suurta ollut. Etenkään suurvaltasotien aikana 1600-luvulla. Emännätkin ovat ymmärtäneet yleensä sen, että paremmalla hevosella maatöitä tehtäessä perhe jää todennäköisemmin henkiin kuin jos annetaan se käytännössä varmaan kuolemaan kuninkaan sotiin.

Mutta ajat ja tapaukset vaihtelivat suuresti. Oli eri asia lähteä Kustaa II Adolfin värväämään armeijaan 1630 kuin tulla pakko-otetuksi 1648. Puhumattakaan Kaarle X Kustaan sotaretkistä 1655-60... Alkuhuuman jälkeen ostettiin niitä sijaisia ja tyrkättiin huonoimpia kaakkeja, jotka tosin eivät välttämättä väenottajille aina kelvanneet. Melkoinen liikenne kävi myös itärajan yli, kun väenottoja paettiin Venäjänmaalle.

Edit.
Kun kirjaa ei ole käsille, en voi referoida, mutta ulkomuistista raatailen.
 
Siteeraamani artikkelin mukaan suomenhevonen jalostettiin 1800-luvulla.
Joo. Ensimmäinen tarkka rotukuvaus on vuodelta 1812. 1800-luvun lopulla alkoi jalostustoiminta ja kantakirja aloitettiin 1907. Jalostuksella pyrittiin palauttamaan rotu mahdollisimman alkuperäiseksi karsimalla pois ulkomaisia rotupiirteitä, esim. keltainen voikkoväritys oli epätoivottu, koska sen katsottiin polveutuvan kasakkahevosista.
 
Ymmärtämättä hevosista mitään (ainoa hevonen josta olen mitään omistanut, oli 5% ravuritammasta, joka sai heinänuhan ja kuoli takakaarteeseen harjoituksessa) pohdin lähinnä sitä että näistä hakkapeliittojen hepoista on sanottu että pienestä koostaan ja vaatimattomasta ulkomuodostaan huolimatta olivat kestäviä, tyytyivät vähään ja kykenivät siirtymään pitkiä matkoja.
Nämähän ovat aika hyviä ominaisuuksia pitkällä ja kuluttavalla sotaretkellä - erityisesti sellaisella joka kestää yhtä kauan kuin 30 vuotinen sota (no .. 20 vuotta tälle popoolle) ja tekee yhtä täydellisesti selvää siitä alueesta, sen ruoantuotanto ja huoltokyvystä, millä kyseinen tragedia tapahtui. Onhan parempi että alla on edes pieni takkuinen, mutta taistelukelpoinen elukka, kuin 180 senttinen ori joka on uupunut ja kuollut maantien syrjään.
Sama pätee tietenkin joukkojen siirtymiskykyä.

Mutta lisätään nyt vielä se että: Hakkapeliittojen, ja ruotsalaisten yksikköjen, rooli muutenkin taisi aikalailla pienentyä alkuvaiheen jälkeen, Ruotsin armeijan paisuttua ranskan rahoittamaksi valtavaksi palkkasoturijoukoksi. Loppuvaiheessa jälleen sitten kotoperäisten joukkojen roolin ehkä kasvaessa.
 
Olinkin juuri aikeissa kirjoittaa, että onko tietoja säilynyt sotareissulta palanneista, isännistä vävyistä ja rengeistä, ja kuinka he sijoittuivat takaisin yhteisöön. Ja kuinkahan moni morsmaikku odotti (mahdollisesti) palaavaa sulhastaan (talon vävyä), vai oliko "lukot jo vaihdettu"?

otin nyt tään tarinan pois, ne luki jotka ehti lukea :)
mutta eivät ihmiset miksikään ole muuttuneet, nykyään on sometkin
 
Viimeksi muokattu:
Yritin videon pätkää laittaa tähän toiminnasta mutta jostain syystä ei onnistunut.Nämä kuvat on napattu näistä videopätkistä.Kipinäsuihku on rataslukossa runsaampi kuin piilukkoisissa.Vasen kuva ilman ruutia,oikea sankkiruudin kanssa.
 

Liitteet

  • Rataslukko_Moment(2).jpg
    Rataslukko_Moment(2).jpg
    511.1 KB · Luettu: 25
  • Rataslukko.wmv ruuti1_Moment.jpg
    Rataslukko.wmv ruuti1_Moment.jpg
    470.2 KB · Luettu: 23
Hienoa työtä.

1580-luvun aseseppien jälkeä ei välttämättä kannata ihan 100% ihailla. Itselleni on syntynyt (voin olla väärässäkin) kuva tuliaseiden epävarmuudesta. Materiaalit ovat olleet vaihtelevan tasoisia tuolloin. Toiset sepät ovat olleet parempia kuin toiset. Lisäksi on muistettava amerikkalaisten sotilaiden viisaus, eli "Aseesi valmisti se, joka teki halvimman tarjouksen." Päti myös tuohon aikaan. Yksityiselle ostajalle valmistettu ase on varmasti ollut parempilaatuinen kuin sotajoukon varustaneelle ruhtinaalle valmistettu "sarjatuotanto"-ase.
Tuohon aikaankin asesepät lähinnä kokoonpanivat,korjasivat ja huoltivat aseita.Lukoille,piipuille ja muille osillekin oli omat erikoistuneet pajansa.Tuntuisi omituiselta jos rataslukkoihin ei olisi valittu laadukkaita materiaaleja,kyseessä oli kuitenkin paljon vaativampi ja monimutkaisempi valmistettava kuin esim. jalkaväen lunttumusketin osien valmistus joita pystyi kyläsepän taidoillakin valmistamaan.Varmastihan sekaan on mahtunut huonompaakin laatua mutta minulla on ainakin käsitys että rataslukot olisi valmistettu suuremmalla huolellisuudella.
 
Tuohon aikaankin asesepät lähinnä kokoonpanivat,korjasivat ja huoltivat aseita.Lukoille,piipuille ja muille osillekin oli omat erikoistuneet pajansa.Tuntuisi omituiselta jos rataslukkoihin ei olisi valittu laadukkaita materiaaleja,kyseessä oli kuitenkin paljon vaativampi ja monimutkaisempi valmistettava kuin esim. jalkaväen lunttumusketin osien valmistus joita pystyi kyläsepän taidoillakin valmistamaan.Varmastihan sekaan on mahtunut huonompaakin laatua mutta minulla on ainakin käsitys että rataslukot olisi valmistettu suuremmalla huolellisuudella.
Nehän olivat aikansa huipputekniikkaa/mekaniikkaa. Taisi yhden hinta olla aika messevä...
 
Nuo tuon ajan hurrit(1600 luvulta dokumentoitu varma tornijuttu) oli sopineet espanjalaisten kanssa että tanskalaisista saisi "orjia" jenkkien suuntaan. Suuren pohjan sodan aikana tämmöisestä sopineet.
Tuo voisi osittain selittää yllättävältä kuulostavilta Karibian Skandinaavisia siirtomaa saaria, Guadeloupe ja Saint- Barthelemy ainakin.
 
Viimeksi muokattu:
Onkohan mitään mahdollisuuksia saada tietää yhden tilan ratsusotilaiden kohtaloita?
Oma aiempi sukutila oli aikanaan ratsutila itäisellä uudellamaalla 1500-luvun puolivälistä eteenpäin.
 
Onkohan mitään mahdollisuuksia saada tietää yhden tilan ratsusotilaiden kohtaloita?
Oma aiempi sukutila oli aikanaan ratsutila itäisellä uudellamaalla 1500-luvun puolivälistä eteenpäin.
Hyvällä tuurilla voi tietoa olla jossain pitäjä-tai kylähistoriateoksissa. Sitten tietysti arkistoja ja kirkonkirjoja pöyhimällä. Sotilas lienee palvellut Uudenmaan ja Hämeen läänin ratsuväkirykmentissä, jonka tarkastusluetteloita löytyy ainakin Ruotsin sota-arkistosta. Niistä käy ilmi sotilaan henkilötiedot sekä hänen varusluettelonsa.
 
Back
Top