Haulikko sotilaskäytössä

Eli jos LKP:n aikana, esimerkiksi ennen palvelukseenastumista kiinnittää sen pelkän pistoolikahvan kiinteän perän tilalle ennen PERKE:lle menoa ja haulikoksi luvitetun aseen minimimitta alittuu, syyllistyy käytännössä samaan ampuma-ase rikokseen jos sen saman tekisi syvän rauhan aikana. Siiviiliaseille säädetty aselainsäädäntö säilyy ennallaan (mahdolliset muutokset huomioiden) ja koskisi siviilirekisterissä ja yksityisomistuksessa olevia aseita siinä missä rauhankin aikana. Sotavoimien omistamat ampuma-aseet ovat ampuma-aselaista ja sen asettamista rajoitteista vapautettuja, eli jos täysin pomminvarmasti haluaisi asian hoitaa ilman minkäänlaisia riskejä juridisista jatkoseuraamuksista niin kyseisen muutostyön alla oleva haulinheitin pitäisi siirtää esimerkiksi pakko-oton kautta PV:n käyttöön ja rekisteriin ennen muutostyön tekemistä.

Ja tästä syystä käytin ilmaisua "esimiehen käskystä".
 
Se on ainoa homma missä pelkästä pistoolikahvallisesta hagelista on riemua, koska sen voi suunnata pidempää versiota tarkemmin haluamaansa paikkaan. Tosin ovien availu onnistuu peränkin kanssa vähintäänkin kohtalaisesti.

Tässä vaiheessa voisi kysyä, että onko sille haulikolle muuta käyttöä, kun rynkkykin on käytettävissä? Ja jos tuo on ainoa käyttökohde, niin eikö silloin kannata poistaa siitä haulikosta kaiken mikä vie ylimääräistä tilaa tai lisää painoa?
 
Jos tuo tosiaan on ainoa käyttökohde niin siihenhän tosiaan piisaa sellainen mahdollisimman tynkäkin. Henkilökohtaisesti näkisin haulikolle muitakin käyttötarkoituksia kuin ovien availu ja voisin olettaa helposti että lukkojen availuun esim räjähteet on paljon tehokkaampi, kevyempi kuljettaa ja monipuolisempi työkalu kuin lyhytkin haulikko. Mutta onko sille oikeasti tarvetta mihinkään muuhun on toinen juttu. Tietyissä (erittäin ahtaissa) oloissa kärkimiehelle haulikko on parempi kuin rynkky mutta onko nämä niin marginaalisia tilanteita että haulikon roudaus isompi riesa kuin etu suorituskykypaletissa.
 
Ja tästä syystä käytin ilmaisua "esimiehen käskystä".

Juu huomasin tämän. Se on ihan hyvä pointti. Sanottakoon vielä, että ampuma-aselaki on melko monitulkintainen eikä viranomaisellekkaan aina välttämättä täysin selkeä tiettyjen erikoisuuksiensa osalta. Meistä maallikoista puhumattakaan. Tuolla yllämainitulla esimerkillä tarkoitin lähinnä sitä että yllättävän moni asia saattaakin olla yllättävän monimutkainen poikkeustilanteissa.

Ja tosiaan, jos ase on PV:n omaisuutta, eivät em aselain määräykset sitä koske. Silloin ei pituuksista tarvitse välittää, mutta ei toisaalta periä pistoolikahvoiksi vaihdeta myöskään ilman esimiehen siunausta. Juuri niinkun kirjoitit.
 
Katkaistaessa kuitenkin menetetään mahdolliset supistukset.
Laitatin joskus lyhennettyyn piippuun tälläisen säädettävän supistajan:
images
 
Pumppuhaulikon muunneltavuus on sen hyvä puoli. Tavallisesta metsästysaseesta saa hetkessä vaikka tälläisen, tuo rumpulipas vaikuttaa kyllä vähän kolholta: upload_2017-1-28_23-24-30.jpeg
 
Tässä vaiheessa voisi kysyä, että onko sille haulikolle muuta käyttöä, kun rynkkykin on käytettävissä? Ja jos tuo on ainoa käyttökohde, niin eikö silloin kannata poistaa siitä haulikosta kaiken mikä vie ylimääräistä tilaa tai lisää painoa?

Jos tuo tosiaan on ainoa käyttökohde niin siihenhän tosiaan piisaa sellainen mahdollisimman tynkäkin. Henkilökohtaisesti näkisin haulikolle muitakin käyttötarkoituksia kuin ovien availu ja voisin olettaa helposti että lukkojen availuun esim räjähteet on paljon tehokkaampi, kevyempi kuljettaa ja monipuolisempi työkalu kuin lyhytkin haulikko. Mutta onko sille oikeasti tarvetta mihinkään muuhun on toinen juttu. Tietyissä (erittäin ahtaissa) oloissa kärkimiehelle haulikko on parempi kuin rynkky mutta onko nämä niin marginaalisia tilanteita että haulikon roudaus isompi riesa kuin etu suorituskykypaletissa.

Kahden pitkän aseen kanssa säätäminen menee helposti no säätämiseksi. Ennemmin ottaisin yhden asiallisen haulikon ja siihen suurempi ja monipuolisempi valikoima A-tarvikkeita. Mielellään myös signaali ja valaisuammuksia.
Räjähteet ja pitkä ase eivät ole toisiaan pois sulkevia. Jos tavaraa riittää niin mikäs siinä mutta vähänkään isommassa kohteessa tai pidemmällä aikavälillä se voi tulla ongelmaksi.
 
Kahden pitkän aseen kanssa säätäminen menee helposti no säätämiseksi. Ennemmin ottaisin yhden asiallisen haulikon ja siihen suurempi ja monipuolisempi valikoima A-tarvikkeita.

Kahden pitkän kanssa touhuamisessa on eittämättö omat mutkansa ja vaikka sitä syksyisin metsässä harrastankin niin sotahommiin en ehkä lähtisi huolimatta hyväksi muodostuneesta rutiinista ja osaamisesta. Muutenkin olen vahvasti kanssasi samoilla linjoilla.
 
Hurja. Menee pehmeistä liiveistä läpi. Sekä kumimannekiinista. Mutta vaatii rihlauksen.

Toinen mikä menee liiveistä läpi mutta ei tarvitse rihlausta on tämä. En kokonaan ymmärrä miten tuo on niin vakaa ilmassa mutta ehkä se jonakin päivänä valkenee. Ellei joku kirjoittajista tiedä vastausta.

Flechette-23-500x500.jpg

FlechetteFlechettes are small darts used in artillery shells for anti-personnel work.
In shotguns, packed in a 12 gauge shell, is 20 razor-sharp darts with stabilization fins.
While the use of "beehive" artillery rounds were proven, flechettes packed in 12 gauge shells was not.
The flechette is one of the few exotic shotgun ammo types that actually use by the US military in a combat zone.
During the Vietnam War, the US Army evaluated buckshot and flechette shells from 1967 to 1968.
During the test, it was shown that flechettes do not penetrate as well as buckshot or slugs.
They lacked the knock down power of buckshot, and some VC were able to keep fighting until they bleed out.
The darts were packed in backwards, and only half turned-around.
This was very similar to the experience of US Special Forces during the October 1993 Battle of Mogadishu when using the green tipped 5.56mm round.

Viimeksi muokattu:
Koska 3A alusliivit (ilman levyä) on todella harvinaisia ja kalliita nykyään.

Jenkkilän jollekkin seriffi lafkalle ei ole niin kalliita. Huomaa että ampuja on viranomainen ja kaikki liivit mitä he ovat käyttäneet ovat siitä halvimmasta päästä ilman mitään ylimääräisiä härpäkkeitä.

Riittääkö tämä?

In this video we shoot some level IIIa soft body armor. Even though this was expired, it performed nearly as well as it would new. We discovered a fatal-flaw in this type of armor, however.
 
Viimeksi muokattu:
En usko, ehkä 2 3A levyjen kanssa. Koska 3A alusliivit (ilman levyä) on todella harvinaisia ja kalliita nykyään.

Tais tulla ajatuskatko. IIIa taso saavutetaan ihan noilla pehmeillä suojapaneeleilla, eivätkä ne ole harvinaisia tai kauheasti kevyempiä suojaluokkis kalliimpiakaan. Käytännössä kaikki sotilaskäytössä olevat pehmeät alusliivit ovat tuota IIIa-suojaluokkaa. Muilla viranomaisilla sitten vaihtelevasti.
 
Tuossa ihan hyvä juutuupi pätkä pistoolikahvaisen ja tukillisen haulinheittimen eroista osumisen ja nopeuden suhteen.
 
Wow. Uskomaton teho lyijylevyä vastaan. Menee 3A liivistä läpi. Ja ballistinen karhu muntuun iskemällä hetkeksi spagettimonsteriksi.

Back
Top