Hemostaatit (Celox, QuikClot jne.)

Esim. ampumavammojen esiintyvyys on onneksi todella pieni väestötasolla, mutta ampumapaikoilla ratkaisevasti suurempi. Siellä se kitopussi on ihan oikeassa paikassa.

Vähän niin kuin kylmäpussi futiskentän laidalla.
 
LÄÄKETIEDE

Sampo Kyyrö

Uusi tekniikka hoitaa haavoja kuin kranaatti – Kuplista apua verenvuotoon
JAA ARTIKKELI
Uusi kupliin perustuva tekniikka saattaa tulevaisuudessa auttaa pysäyttämään verenvuodon nopeasti.

Vakava verenhukka on johtava kuolinsyy taistelukentillä, joten erilaiset sotilaalliset tutkimusjärjestöt ovatkin yrittäneet kehittää ratkaisua tähän ongelmaan jo jonkin aikaa.

Wiredin mukaan jo aiemmin on kehitetty esimerkiksi kaoliinilla tai kitiinillä kyllästettyjä siteitä jotka poistavat ylimääräistä vettä hyytyvästä verestä tai sulkevat haavakohtien reunoja.

Tällaisten lisäaineilla tehostettujen siteiden ongelma on kuitenkin itse veri. Veri työntyy ulos haavasta niin suurella voimalla, että siteistä löytyvät aineet eivät pääse käsiksi haavojen syvempiin osiin, vaan jäävät ainoastaan haavakohtien pinnoille.

Nyt tätä ongelmaa yritetään ratkaista kuplien avulla.

Brittiläisen Kolumbian yliopiston biolääketieteen insinööri Christian Kastrupin sanoo, että jos kuplamainen aines saadaan haava-alueen lähettyville, voi se kuljettaa erilaiset kemikaalit suoraan jopa haavan syvimpiin kohtiin.

Kuplia tuottavat siteet koostuvat muun muassa jauhemaisesta kalsiumkarbonaatista sekä traneksaamihaposta.

Heti, kun näillä aineilla kyllästetyt siteet koskettavat verta, aloittaa siinä oleva vesi kuplia muodostavan reaktion.

Kuplat taas kuljettavat kranaatin sirpaleiden tapaan lääkeaineet kaikkiin suuntiin syvälle ympäri haavakohtaa.

Syvällä olevien verisuonten paikkaaminen ja verenvuodon tyrehdyttäminen on tärkeä tehtävä, sillä ilman sitä jo sulkeutuneet haavat saattavat revetä uudelleen auki.

Uutta sidettä on kuitenkin tähän mennessä testattu vasta eläinkokeissa.
 
Hei

Onks kellään kokemusta celoz gauzesta? Miten toimii. Meillä on töissä jauhe käytössä ja sehän toimii. Ongelmia a on olut vain jauheen leviäminen tuulessa ja se että se on vähän vaikea saada riittävän syvälke. Olisiko tuo gauze parempi? Anyone, a-maan käviät, muut enskat?
 
Omakohtaista kokemusta ei ole, mutta olen kuullut, että on helpompi käyttää jos kädet hiukan tärisevät. Eli on helpompi painaa sidos vammakohtaan ja pysyy siinä kun sidotaan siihen.
Josssain oli kirjoitus jonka mukaan jenkit olisivat siirtyneet jauheista noihin sidoksiin, mutta kyse ei ole mistään varmasta tiedosta.
 
Hei
Onks kellään kokemusta celoz gauzesta? Miten toimii. Meillä on töissä jauhe käytössä ja sehän toimii. Ongelmia a on olut vain jauheen leviäminen tuulessa ja se että se on vähän vaikea saada riittävän syvälke. Olisiko tuo gauze parempi? Anyone, a-maan käviät, muut enskat?
Käyttökokemusta molemmista ja ehdottomasti celoxgauze. Isot haavat on huomattavasti helpompi tamponoida tolla gauzella ja painesiteellä kuin jauheella. Yhdellä potilaalla oli kaulassa huomattavn iso haava niin sinne meni näppärästi koko side ja perään ja päälle perinteistä painesidettä. Kunnon painaminen niin johan se vuotokin loppui. Samalla tosin meni humerus IO:n kautta caprilonit joilla myös osuutta tuohon vuodon hallintaan.
Jauheen kanssa on ollut hieman haasteita saada pysymään siellä haavassa ennen kuin on saannut painetta päälle. Meillä töissä siirryttiin heti jauheesta gauzeen kun se tuli markkinoille Suomessa.
 
Onko näkemyksiä, millainen tuote olisi paras EDC-tyyppiseen käyttöön takintaskuun?

En varsinaisesti tee mitään erityisen riskialtista (metsäala, rakennusala tms.), mutta eihän sitä koskaan tiedä. Väkivaltaisuudetkin ovat ihan mahdollinen vaihtoehto tässä maailmanajassa.

Brändinä olin ajatellut Celoxia, tosin olen avoin muillekin vaihtoehdoille. Ruiskulla haavaan tökittävä tai pussista päälle kaadettava jauhe on nähdäkseni out, ei ole järin helppokäyttöinen ratkaisu. Miten tyyny ja side vertautuvat toisiinsa? Entä mikä olisi hyvä leveys siteelle, tekeekö tuuman levyisellä yhtään mitään muuta kuin tunkee haavakanavaan (ei varmaan onnistuisi itse itselle suoritettuna).
 
En tunne celoxeja tai muita hifimpiä, mutta kommenttina tuohon yleisesti että EDC:n lisäksi esim. auton pakkauksessa kannattaa olla perusmallin siteitä ja lakanoita parille-kolmelle autettavalle. Halpoja, eivätkä kuitenkaan vie niin paljoa tilaa sieltä peräluukusta, ja jos joku tieliikenneonnettomuuskin sattuu niin siellä on varmaan useampi uhri autettavana.

@JSP ja muut ammattilaiset varmaan osaavat paremmin kommentoida, että miten paljon ensiauttajilla kannattaa olla mitäkin messissä. Itse mietin että tuleeko esim. tamponointia vaativia vammoja niin usein vastaan siviilissä?

Yksi hyödylliseksi havaittu väline on muuten vaatesakset, niitä on saatavina halpoina kiinaversioina 5-10 eurolla ensiapukaupoista. Ensimmäinen tarve on kuitenkin saada vammakohta esille jotta näkee mitä on sitomassa, ja esim. reidestä se on todella hankalaa jos pitää alkaa riisumaan housuja. Auton perässä EA-kitissä toimivat myös yleissaksina, jos sattuu reissulla tarvimaan.
 
Sanoisin että yksikertaiset välineet ovat helpoimpia ja niitä tulee käytetty oikein.
Esim. kyllähän sideharsosta ja taitoksista kasaa painesiteen, mutta kokemattoman on ehkä helpompi käyttää valmista ensisidettä.
Tärkeinä kuitenkin olisi harjoitella niillä välineillä joita itselleen on hankkinut, esimerkiksi ne vaatesakset, kokeile joskus miten nopea ja helppo niillä on leikata vaatteita jotka ovat ihmisen päällä.

Siihen kuinka usein, tai todennäköistä on kohdata erilaisia tilanteita vaihtelee suuresti. Kehoitan miettimään missä ajattelee käyttävänsä EA-settiään, se voi auttaa kasaamisessa.
 
Samalla voisin jatkokysyä, että tuleeko mieleen mitkä olisivat 'harrastelijalle' seuraavan tason välineitä, perusmallin ea-siteiden ja lakanoiden lisäksi, eli missä järjestyksessä settiä voi harkita laajentavansa? Onko keikalla tullut koskaan mieleen että jos ensiauttajalla olisi ollut mukanaan väline X, niin olisi saanut autettua paremmin?
 
Iipposide.

Edit: En lähtisi ostelemaan mitään monimutkaisia, niitä kun ei kouluttamaton osaa stressitilanteessa käyttää.

Normisetti ja iipposide. Kaikki vakavampi kannattaa suosiolla jättää ammattilaisille.
 
Viimeksi muokattu:
CAT on aika yksinkertainen käyttää ja jos sitä oikeasti tarvitsee eivät ammattilaiset ehtisi muutenkaan ajoissa.

Onkohan intubaatio maallikoiden suorittamana (otaksun että koponen on maallikko) kovin järkevää? Sen oppiminen vaatii paljon rutiinia.
Eikös se ollut myytti, että ampumahaavoihin tungetaan tamponeita tms…
Kaikkea voi kokeilla jos vaihtoehtona on että potilas kuolee.
 
Samalla voisin jatkokysyä, että tuleeko mieleen mitkä olisivat 'harrastelijalle' seuraavan tason välineitä, perusmallin ea-siteiden ja lakanoiden lisäksi, eli missä järjestyksessä settiä voi harkita laajentavansa? Onko keikalla tullut koskaan mieleen että jos ensiauttajalla olisi ollut mukanaan väline X, niin olisi saanut autettua paremmin?

Ei nyt heti tule mieleen, mutta on saattanut olla. Ehkä joskus olen miettinyt pitäisikö ihmisen kantaa jotain lääkettä itsehoitoon.
 
Samalla voisin jatkokysyä, että tuleeko mieleen mitkä olisivat 'harrastelijalle' seuraavan tason välineitä, perusmallin ea-siteiden ja lakanoiden lisäksi, eli missä järjestyksessä settiä voi harkita laajentavansa? Onko keikalla tullut koskaan mieleen että jos ensiauttajalla olisi ollut mukanaan väline X, niin olisi saanut autettua paremmin?

Sanoisin että EVY:illessä käyttää vaan sitä materiaalia mitä palveluntarjoaja antaa käyttöön ja mihin on tässä yhteydessä koulutettu. Ja jos tässä on omasta mielestä puutteita niin siitä ilmoitusta ja ehdotusta eteenpäin.
 
Kaikkea voi kokeilla jos vaihtoehtona on että potilas kuolee.

olis hauska lavastaa vuototilanne ja huutaa että onko kellään kortsua? Aika moni tapailisi lompakkoaan. Ollessani töissä kaupan kassalla näin kymmeniä kortsujen kiiltäviä reunoja joka päivä ihmisten lompakoissa
 
Se on hyvä että on mennyt oppi perille. Nuorelle miehelle sadetakki on suojelulääkintäväline no. 1 :D
 
Brändinä olin ajatellut Celoxia, tosin olen avoin muillekin vaihtoehdoille. Ruiskulla haavaan tökittävä tai pussista päälle kaadettava jauhe on nähdäkseni out, ei ole järin helppokäyttöinen ratkaisu. Miten tyyny ja side vertautuvat toisiinsa? Entä mikä olisi hyvä leveys siteelle, tekeekö tuuman levyisellä yhtään mitään muuta kuin tunkee haavakanavaan (ei varmaan onnistuisi itse itselle suoritettuna).

Siteitä ja Celox jauheena autossa. Muuten vaan varalta.

Miten nopeasti Celox vanhenee? Onko käyttökelpoista vielä miten kauan viim. käyttöpäivän jälkeen?
 
Eihän sitä oikeastaan voi tietää. Valmistaja on syystä tai toisesta viimeisen käyttöpäivän merkinnyt. Mutta toisaalta muistaakseni maahantuoja väitti kerran ettei tuo varsinaisesti vanhenisi vaikkei sitä ammattikäytössä voi enään käyttää päiväyksen jälkeen.

Tämän puolesta puhuu myös se ettei valmiste ole lain silmissä lääke. Eli todennäköisesti viimeinen käyttöpäivä tulee siitä että valmistaja takaa tuotteen pysyvän ainakin siihen asti steriilinä.

Se että täytteeksi likaiseen haavaan olla steriili tuote vai riittääkö ns. Puhdas on sitten ihan maalaisjärjellinen asia ;)
 
Niin, siis pysyy 100% toimivana ja sterillinä ainakin kyseiseen käyttöpäivään asti. Jossain välissä teho alkaa hiljalleen heiketä, mutta miten nopeasti se tapahtuu, sitä on vaikea testaamatta sanoa. Mutta sanotaan että jos se parissa vuodessa käyttöpäivän jälkeen on menettänyt 50% tehostaan, niin kai se silti on parempi kuin peruslappu tamppooniksi. Mutta jos haluaa olla varma, niin hieman viimeisen käyttöpäivän jälkeen kannattaa alkaa hommaamaan uusia.

Sama mekanismi on lääkkeissä, eli vanhetessaan menettää hiljalleen tehoaan, mutta ei käyttöpäivämäärän ylittänyt lääke täysin tehoton ole. Siinä voi olla esim. 90% tehosta jäljellä. Riippuu ihan kyseisestä kemiallisesta yhdisteestä miten nopeasti vanheneminen sitten tapahtuu. Esim. kun puhuttiin SA:n lääkinnällisistä amfetamiinivarastoista joita on säilytetty vuosikymmeniä, niin todennäköisesti kriisitilanteessa niistä otettaisiin näytteet, testattaisiin jäljellä oleva pitoisuus ja jaettaessa käyttöannoksiin pistettäisiin vain suhteessa enemmän kyseistä tavaraa per pilleri, että potku on oikealla tasolla.
 
Back
Top