Jos pitää alkaa pyydellä anteeksi, että reserviläisenä - siis Suomen armeijan asevelvollisena ja sotilaana - on joutunut aikanaan pitämään itse itsensä kunnossa ja omaehtoisesti opiskelemaan sotataitoa ja taistelutapoja, koska kukaan muu siitä ei ole huolehtinut... Jos pitäiä omaehtoisuutta alkaa halveksia ja vähätellä tehottomaksi ja merkityksettömäksi sen vuoksi, että maassa on 7000 sellaista palkansaajaa, jotka jotain osaavat tiukan paikan tullen ja riittävät sen osaamisen jakamaan 230 000:lle muulle,.. joita ei kertauteta KH:ssa rahan takia eikä VEH-systeemissä (koska se ei johda mihinkään), niin asiat ovat enemmän kuin päin persettä.
Siinä pieni porukka menee norsunluutorniin ja ajattelee, että homma skulaa tarvittaessa.
Ei toimi. Ei mitenkään.
Ajatelkaa kadettiupseeria johtamassa seitsemän vuotta sitten palvellutta nörttiä, joka ei muista, miten ase puretaan saati ole ampunut sillä yhtä pitkään aikaan. Ja kadettiupseerilla on komppania samanlaisia.
Mutta entäs, jos hänellä on joukossa soluja, jotka ovat ampuneet paljon, tuntevat välineitä, taistelijan taitoja on, fyysistä ja psyykkistä suorituskykyäkin löytyy. Sellaisia, jotka osaavat johtaa ja tulla johdetuksi, toimia ryhmässä sotilaana? Kokemusta viestivälineistä, räjähteistä, Tällaista porukkaa MPK:n sotilaallisilla kursseilla voi tehdä. Kyse on siis taitojen ylläpidosta.
Koko sijoitettu reservi pitäisi pyytää kerran vuodessa edes ampumapäivään, jos ei nyt määrätä. Joku amerikkalainen käyttää 50 000 - 200 000 patruunaa / kaatunut hitihati. Suomella ei ole varaa moiseen tuhlailuun.
Yksilötaidoilla on merkitystä. Miksi luulette, että jääkärit aikoinaan hajautettiin eri joukko-osastoihin, vaikka he itse vaativat saada palvella yhtenä joukko-osastona ja ajattelivat vetää yksin 10 000:tta kapinallista nokkaan. Mannerheim ei suostunut. Joutuivat paskakaartiin ripotelluiksi, niitä johtamaan sodassa.
Sama toistuu aina historiassa. Harald Öhquist halusi sotia koko puolustussodan vain suojajoukoilla, koska reservit olivat kouluttamattomia ja varusteet liian huonot uudenaikaiseen sodankäyntiin. Ei suositellut Mannerheim tätäkään. Hyvä niin, sillä suojajoukot tulivat kannakselta (ja melko haipakkaakin) pelastavien reserviläisten syliin. Ja sitten alkoi homma luistaa.
Se riippuu siitä, ketä vastaan soditaan. Savimajoja vastaan riittää tekniikka. Valkoisen miehen maita otetaan (materiaalin lisäksi) muillakin konsteilla.
Virolaiset eivät olleet koskaan yliolkaisia niiden ilmaisten palvelusten ja suomalaisen reserviosaamisen suhteen, joita meiltä saivat.
Kyllä tämä pitää yhdessä miettiä eikä alkaa saivarrella jostain pikku käsityksistä, joille ei ole kaksisia perusteita. Nämä jutut jatkuvasti ryyppäävistä kapiaisista ja makkaranpaistajista ovat ihan RT:tä mulle.