Beerfect
Eversti
En minäkään kuolemista pelkää. Enemmän pelkäänkin osuman jälkeistä henkiinjäämistä ja sietämätöntä tuskaa, mahdollisesti kroonista kipua. Ehkä se on tarkka-ampujan luoti joka vie neljäsosan pääkopasta ja elän sitten kuolaavana vihanneksena sairaalan sängyllä päiväni loppuun (huom. tosielämän tarina). Tai ehkä se on kranaatti joka repii irti käden tai jalan. Tai ehkäpä saan termobaarisen tmv. palo-osuman ja raaja kärsii 2. ja 3. asteen palovammoja. Vittu sytkärin liekkikin sattuu tarpeeksi, eli sopii miettiä niitä leikkejä mitä varten harjoittelee. En pääsääntöisesti suostu kuolemaan isänmaan puolesta mutta tappamisen tai sen auttamisen kanssa ei ole useimpina päivinä mitään ongelmaa. Perkeleen empatia vaan tuppaa toisinaan hiipimään päälle ja haittamaan sitäkin viettiä mutta parilla silmänräpäytyksellä senkin esteen yli pääsee.
Suomi on paska maa (verrattuna siihen mitä se voisi olla) mutta ei tätä pidä itänaapurille antaa, ei ainakaan suosiolla tahi ehjänä. Mun puolesta saavat karkurit karata. Ymmärrän täysin. Voin jopa neuvoa reitin satamaan tai lentokentälle ja antaa ehdotuksia kohdevaltioista. Mielestäni on houkkamaista kiintyä mihinkään Suomessa, tai itse Suomeen, kun itänaapuri on mitä se on aina ollut. Eli kiteytettynä, Suomesta ja kodistaan voi tehdä niin hienon ja viihtyisän valtion kuin vain voi, mutta siihen ei pidä kiintyä ja Suomi pitää voida tuhota ja myrkyttää perusteellisesti lyhyellä varoitusajalla samalla kun jengi kuskataan minne ikinä haluavatkaan mennä. Uskon että peruskoulun käynyt suomalainen kelpaa mille tahansa valtiolle.
Eli eletään päivä tai viikko kerrallaan. En tiedä kertooko tämä mitään minusta mutta en ole ikinä tuntenut oloani turvalliseksi Suomessa, en siis kestävästi tai perinpohjaisen syvästi. Toki useimmat päivät ovat hyviä, ja niistä sitten koostuu miellyttävä elämä eli päivien kokoelma jälkikäteen katsottuna. Mitään pitkäkestoista luottamusta Suomen (tai omaan) talouteen tai tulevaisuuteen mulla ei ole ikinä ollut. Eikä toiveitakaan, sillä ne olisivat turhia. Elämässä voi menettää paljon ja nopeasti. Maailma voi muuttua nopeasti huonoon suuntaan. Uutisotsikko "Suomi on vakaa maa" on minulle kotimaista propagandaa. Vituttaa joka kerta lukea siitä, jos naurunpuuskahdukset ovat päässeet loppumaan. Kuka siihen uskoo oikeasti? Voin minäkin veistää puusta pienen siron pöydän, jossa on täydelliset jalat, eikä lenksu yhtään, ja kutsua rakennelmaa vakaaksi samalla kun hivottelen sitä hampaat irvessä 5 kilon lekalla. Se leka ei ole pelkästään Venäjä mutta se edustaa kaikkia muitakin uhkia joilla kärpäsenpaska- ja itikkavaltio nimeltä Suomi voitaisiin rusentaa.
Tulenko minä pettymään jos maailmanloppu ei tulekaan? Kun oma elämä on ollut suunnilleen: From one personal apocalypse to the next.
Suomi on paska maa (verrattuna siihen mitä se voisi olla) mutta ei tätä pidä itänaapurille antaa, ei ainakaan suosiolla tahi ehjänä. Mun puolesta saavat karkurit karata. Ymmärrän täysin. Voin jopa neuvoa reitin satamaan tai lentokentälle ja antaa ehdotuksia kohdevaltioista. Mielestäni on houkkamaista kiintyä mihinkään Suomessa, tai itse Suomeen, kun itänaapuri on mitä se on aina ollut. Eli kiteytettynä, Suomesta ja kodistaan voi tehdä niin hienon ja viihtyisän valtion kuin vain voi, mutta siihen ei pidä kiintyä ja Suomi pitää voida tuhota ja myrkyttää perusteellisesti lyhyellä varoitusajalla samalla kun jengi kuskataan minne ikinä haluavatkaan mennä. Uskon että peruskoulun käynyt suomalainen kelpaa mille tahansa valtiolle.
Eli eletään päivä tai viikko kerrallaan. En tiedä kertooko tämä mitään minusta mutta en ole ikinä tuntenut oloani turvalliseksi Suomessa, en siis kestävästi tai perinpohjaisen syvästi. Toki useimmat päivät ovat hyviä, ja niistä sitten koostuu miellyttävä elämä eli päivien kokoelma jälkikäteen katsottuna. Mitään pitkäkestoista luottamusta Suomen (tai omaan) talouteen tai tulevaisuuteen mulla ei ole ikinä ollut. Eikä toiveitakaan, sillä ne olisivat turhia. Elämässä voi menettää paljon ja nopeasti. Maailma voi muuttua nopeasti huonoon suuntaan. Uutisotsikko "Suomi on vakaa maa" on minulle kotimaista propagandaa. Vituttaa joka kerta lukea siitä, jos naurunpuuskahdukset ovat päässeet loppumaan. Kuka siihen uskoo oikeasti? Voin minäkin veistää puusta pienen siron pöydän, jossa on täydelliset jalat, eikä lenksu yhtään, ja kutsua rakennelmaa vakaaksi samalla kun hivottelen sitä hampaat irvessä 5 kilon lekalla. Se leka ei ole pelkästään Venäjä mutta se edustaa kaikkia muitakin uhkia joilla kärpäsenpaska- ja itikkavaltio nimeltä Suomi voitaisiin rusentaa.
Tulenko minä pettymään jos maailmanloppu ei tulekaan? Kun oma elämä on ollut suunnilleen: From one personal apocalypse to the next.