Henkinen maanpuolustus - tahtotila

En minäkään kuolemista pelkää. Enemmän pelkäänkin osuman jälkeistä henkiinjäämistä ja sietämätöntä tuskaa, mahdollisesti kroonista kipua. Ehkä se on tarkka-ampujan luoti joka vie neljäsosan pääkopasta ja elän sitten kuolaavana vihanneksena sairaalan sängyllä päiväni loppuun (huom. tosielämän tarina). Tai ehkä se on kranaatti joka repii irti käden tai jalan. Tai ehkäpä saan termobaarisen tmv. palo-osuman ja raaja kärsii 2. ja 3. asteen palovammoja. Vittu sytkärin liekkikin sattuu tarpeeksi, eli sopii miettiä niitä leikkejä mitä varten harjoittelee. En pääsääntöisesti suostu kuolemaan isänmaan puolesta mutta tappamisen tai sen auttamisen kanssa ei ole useimpina päivinä mitään ongelmaa. Perkeleen empatia vaan tuppaa toisinaan hiipimään päälle ja haittamaan sitäkin viettiä mutta parilla silmänräpäytyksellä senkin esteen yli pääsee.

Suomi on paska maa (verrattuna siihen mitä se voisi olla) mutta ei tätä pidä itänaapurille antaa, ei ainakaan suosiolla tahi ehjänä. Mun puolesta saavat karkurit karata. Ymmärrän täysin. Voin jopa neuvoa reitin satamaan tai lentokentälle ja antaa ehdotuksia kohdevaltioista. Mielestäni on houkkamaista kiintyä mihinkään Suomessa, tai itse Suomeen, kun itänaapuri on mitä se on aina ollut. Eli kiteytettynä, Suomesta ja kodistaan voi tehdä niin hienon ja viihtyisän valtion kuin vain voi, mutta siihen ei pidä kiintyä ja Suomi pitää voida tuhota ja myrkyttää perusteellisesti lyhyellä varoitusajalla samalla kun jengi kuskataan minne ikinä haluavatkaan mennä. Uskon että peruskoulun käynyt suomalainen kelpaa mille tahansa valtiolle.

Eli eletään päivä tai viikko kerrallaan. En tiedä kertooko tämä mitään minusta mutta en ole ikinä tuntenut oloani turvalliseksi Suomessa, en siis kestävästi tai perinpohjaisen syvästi. Toki useimmat päivät ovat hyviä, ja niistä sitten koostuu miellyttävä elämä eli päivien kokoelma jälkikäteen katsottuna. Mitään pitkäkestoista luottamusta Suomen (tai omaan) talouteen tai tulevaisuuteen mulla ei ole ikinä ollut. Eikä toiveitakaan, sillä ne olisivat turhia. Elämässä voi menettää paljon ja nopeasti. Maailma voi muuttua nopeasti huonoon suuntaan. Uutisotsikko "Suomi on vakaa maa" on minulle kotimaista propagandaa. Vituttaa joka kerta lukea siitä, jos naurunpuuskahdukset ovat päässeet loppumaan. Kuka siihen uskoo oikeasti? Voin minäkin veistää puusta pienen siron pöydän, jossa on täydelliset jalat, eikä lenksu yhtään, ja kutsua rakennelmaa vakaaksi samalla kun hivottelen sitä hampaat irvessä 5 kilon lekalla. Se leka ei ole pelkästään Venäjä mutta se edustaa kaikkia muitakin uhkia joilla kärpäsenpaska- ja itikkavaltio nimeltä Suomi voitaisiin rusentaa.

Tulenko minä pettymään jos maailmanloppu ei tulekaan? Kun oma elämä on ollut suunnilleen: From one personal apocalypse to the next.
 
Itse olen miettinyt todella paljon viimeisen vuoden aikana mitä ne uhat on tänä päivänä oikeasti. Maanpuollustus tahtoa kyllä löytyy. Mutta mitä ne todelliset uhat on?
Itse pelkään islamia eniten tällä hetkellä. Islami = arabikultuuri sotii kaikkia niitä elämän arvoja vastaan mitkä minulle on opetettu. Tähän voisi kirjoittaa perusteluja vaikka kuinka pitkästi, mutta säästän teidät niiltä, kun ne on jo moneen kertaan täällä prikuttu.
Venäjän miehitys ei ala tämän vaihtoehdon alla kuulostaa yhtään huonolta vaihtoehdolta?
Vanhana reserviläisenä tulee tälläisiä mietittyä vaikka ryssän ja kommunismin viha on tullut äidinmaidosta. :)
 
Venäjän miehitys ei ala tämän vaihtoehdon alla kuulostaa yhtään huonolta vaihtoehdolta?
Vanhana reserviläisenä tulee tälläisiä mietittyä

Hyvin sinuun on sitten purrut juuri se pelottelukampanja, johon "suuri Ilja" on tilauksesta pyrkinytkin. Miksi luulet, että Janus Putkosen kavereita löytyy paljon Rajat kiinni - ryhmästä?

Ai Venäjän satelliitiksi nyt. Dagestanin, Tshetsenian ja Ingushian muslimit ja miljoonat laittomat sieltä tänne nyt vielä kaivataan. Venäjähän on muslimivaltio 50 vuodessa!
 
Kyllä se pelottelu kampanja on tullut ihan arkipäivästä viime vuosilta, joten älä pistä sanoja toisen suuhun. En esimerkiksi vielä kymmenen vuotta sitten uskonut, että pitää oman pojan koulumatkaa murehtia arabi nulikoiden terrorin takia. Huolen aiheet ennen oli ettei jää vain auton alle.
Meidän Euroopassa pitäisi uskaltaa löytää itse kunnioitus takaisin ja olla ylpeitä siitä millä Eurooppa on luotu. Nyt nöyristellään ihan joka suuntaan, missään ei uskalleta sanoa ei. Kyllä perkele täällä on joskus jotakin oikein tehty, kun kaikki tänne tunkee tai yrittää käyttää meitä hyväksi? Miksi kaikki halutaan tuhota vapaaehtoisesti nyt?
On sitten kysymys pakolaisista, vapaakauppasopimuksesta Usan kanssa, kaupasta Kiinan kanssa, Turkista, toimista Venäjän kanssa Ukrainan kriisin kanssa, jne.
Kiinalaiset on kopionut länsimaisia tuotteita järjestelmällisesti vuosikymmeniä ja siihen ei ole millään tavalla puututtu. On käsittämätöntä, kun ihan jokainen tämän tietää, mutta asiasta ei puhuta ja ei haluta tajuta mitä se on vaikuttanut.
Kiinalaisia ei kiinnosta kuin oma etu, kun kauppaa tehdään, ne ei tee koskaan mitään, jos eivät siitä itse hyödy. Esimerkiksi Suomessa on varmasti maailman puhtainta sianlihaa ja Kiinasta on delekaatiot käynyt täällä monta kertaa. Missään ei ole mitään huomauttamista. Silti ei palaakaan saada myytyä. Unkari saa kyllä myytyä, kun tilasi Kiinasta sähköveturia.
Toisessa ketjussa kirjoitin pelostani, että öljy menettää merkityksensä energia lähteenä ja hinta romahtaa. Mitä luulette kuinka monta kymmentä miljoonaa arabia muuttaisi Eurooppaan sen jälkeen?

Ihan piruuttani kysyn Vonkalta. Pitäisikö länsimaiden vielä kerran liittoutua Venäjän kanssa, että saataisiin joku roti Eurooppaan? ;) Edes hetkeksi, niin kuin ennen? ;)
 
Venäjällä ei ole mitään rotia, siinäpä se on koko juttu.
 
Kiina on varmasti malliesimerķki maasta, joka ajaa omia etujaan häikälemättömästi. Meidän tavallisten ihmisten tulisi ottaa tämä huomioon. Kulttuuri ja tavat ovat niin erilaisia. Suomalainenkin kuluttaja ottaa vastaan nämä kiinan tuotteet yleensä avosylin. Kiinan ulkomaanviennin laatu nyt vaan sattuu olemaan mitä on. Ei sillä, että kotimaan tuotokset olisivat parhaita, vaan ei luokattomia kopioita pitäisi kenenkään suosia. Enkä ole minkään ison merkin asialla, vaan ihan omasta tahdosta.
 
Kiina on malliesimerkki maasta, jonka "kaveri" ei tarvitse olla, mutta jota on pakko sietää. Se nyt vaan on niin iso maa.
 
Kiina on varmasti malliesimerķki maasta, joka ajaa omia etujaan häikälemättömästi.

Tämä minullakin on tullut monesti mieleen kun meidän sinisilmät ottavat ilomielin kiinalaisia opiskelijoita ilmaiseksi sisään esim. Aalto-yliopistoon. :facepalm:
 
Tämä minullakin on tullut monesti mieleen kun meidän sinisilmät ottavat ilomielin kiinalaisia opiskelijoita ilmaiseksi sisään esim. Aalto-yliopistoon. :facepalm:

Kaiken muun hyvän lisäksi annamme kaiken mitä tiedämme. Suomalainen ei vaan opi, että jaettu tieto on menetetty tieto
 
Kiina on varmasti malliesimerķki maasta, joka ajaa omia etujaan häikälemättömästi. Meidän tavallisten ihmisten tulisi ottaa tämä huomioon. Kulttuuri ja tavat ovat niin erilaisia. Suomalainenkin kuluttaja ottaa vastaan nämä kiinan tuotteet yleensä avosylin. Kiinan ulkomaanviennin laatu nyt vaan sattuu olemaan mitä on. Ei sillä, että kotimaan tuotokset olisivat parhaita, vaan ei luokattomia kopioita pitäisi kenenkään suosia. Enkä ole minkään ison merkin asialla, vaan ihan omasta tahdosta.

Eikö meillä Eurooppalaisilla saisi olla kulttuuria ja tapoja? Miksi meidän tapoja ja kulttuuria ei voi kunnioittaa?
Eurooppa on tällä hetkellä sellainen huora joka nuolee yhden persereikää, ottaa takaa päin molempiin reikiin ja vielä käsillä hoitaa pari lisäksi. Lopuksi kaikki päästää lastit naamalle, pyyhkii kullin pään lettiin ja nauraa räkäisesti päälle. Sitä on tämän päivän touhu Euroopassa.

Miksi nämä meidän Suomen viherkommunistit ei rakenna vaikka yhteen keskikokoiseen Kiinalaiseen kaupunkiin toimivat jätehuoltojärjestelmät ja tehtaisiin suodattimet. Olisi helpolla ja halvalla kuitattu Suomen osuus hiilidioksiini päästöistä. Neuvottelu yhteyskin luulisi helpolla löytyvän, kun eikös Kiinassa ole kommunistinen puolue vallassa. :)
 
Kiinalainen kerää kaiken tietotaidon hiljaa ja pörhistelemättä. Se laittaa jalkansa kohteliaasti hymyillen lännen tukijalan taakse.

Mutta tämä on sivupolku.
 
Maamme oli vuonna 1939 mielipiteiltään hajanaisempi ja eripuraisempi kuin nyt. Ja paljon. Erilaisia kiihottajia pyöri pitkin kulmia mutta yksikään ei päässyt nettiin ja heidän johtajansa istuivat linnassa tai maanpaossa.

En ole huolissani siitä, että islamin pelossa alamme nähdä aaveita. Normihommaa! Yhtä luonnollista kuin piereskely.

Mutta olkaa tarkkana koko ajan. Matka ojasta allikkoon on langanohut. Tässä mielessä aito impivaaralaisuus ilman liiallista halausta suuntaan tai toiseen on toki varma, kuin poikamiehen valinta... Ei tule peffaa mutta en ainakaan pety rakkaudessa.
 
Viimeksi muokattu:
Vonka, onko sinulla omaa jälkikasvua? Mene vanhenpain iltaan puhumaan ongelmista toisten vanhenpien kanssa, juu kyllä näin on aina ennen tehty ja näin se pitää olla. On vain tekemätön paikka ainakin minulle ymmärtää, jotakin beduaani murretta,, kun ei sitä kaupungin maksama tulkkikaan ymmärrä. Sovitaan siinä sitten asioita? Mitä itte tekisit siinä tilanteessa?

Minulle itselle on aivan yks vitun maku mihin tämä maailma kaatuu tai on kaatumatta. Mutta pojan takia pitää vähän uskoa tulevaisuuteen ja yrittää valmentaa sitä niissä asioissa mitä vanhenpien kuuluu tehdä.

Asiasta toiseen.
Historia on siitä mukava siteerata, että sieltä löytyy ihan kaikille mieleinen vastaus, kun vain hakee.

Olen samaa mieltä 1939 yhdenmukaisuudesta. Jo silloin oli n.10-15% syöpä väestössä. Se ei vain näkynyt rintamalla, kun toista sataa tuhatta miestä oli rankattu rivistä pois valikoiden rauhan aikana.
Tärkeintä asiassa on minun mielestä se, että ylivoimainen enemmistö yksimielisesti taisteli torjunta voiton talvisodassa. Ei kuunneltu
marginaali ryhmiä. Tehtiin töitä ja osattiin sanoa ei.

Just luin 2Kpl kirjaa mitkä kertoi niistä n.1500hlö siviiliä jotka "jäi" vangiksi talvisodassa Suomussalmella. Siinä on pienellä otannalla syvyyttä tähän asiaan. Ei Marttinenkaan koskaan muistanut asiasta mainita tai muutkaan muistelmat kirjoittaneet.

En osaa hienosti diplomaattisesti kirjoittaa, mutta kerron oman käsitykseni miksi Suomi on itsenäinen.
1917-18 ammuttiin kaikki vähänkin kyvykkäät henkilöt jotka oli vasenmalle kallellaan. Ehkä paras tästä punaisesta eliitistä/osaavimmat karkasi Venäjälle, kun häviö oli selvä.
Tässä porukassa oli oikeasti karismaattisia luontaisia johtaja tyyppiä, kyvykkäitä ihmisiä.
Onneksi Stalin teloitti meidän puolesta suurinman osan 30-luvun vainoissa.

Talvisota. Piti olla karttaharjoituksen tasoinen juttu Ryssille, mutta paskaa tuli koneeseen kovaa.
Venäläisille isossa kuvassa loppujen lopuksi pikku häiriö?

Jatkosodan torjunta taistelu voi kuulostaa miltä tahansa, kuka sitä lähtee arvioimaan. Pääasia että johonkin linja pysähtyi.

Sota loppui. Ekoissa sodan jälkeisissä vaaleissa kommunistit sai kolmas osan äänistä. Miksi? En lähde tulosta kiistämään, mutta aika oudot lukemat on pitkäaikais vertailuun, ei ihmiset jatkuvasti muuta mieltään??

Nyt tullaan siihen minun mielestä historiallisesti kriittiseen paikkaan. 1944 Syksyllä tai viimeistään seuraavana vuonna olisi pitänyt löytyä se kova karismaattinen johtaja kommunisteille, joka olisi koko Suomesta tehnyt Neuvostoliiton tasa-vallan.
Ne miehet ja naiset oli tapettu jo 1917 ja Stalin loput kolmekymmentä luvulla.

Venäläiselle valvontakoneistolle oli järkytys Suomalaisten kommunistien taso. Mihinkään ei voi luottaa, mikään ei toimi. Miettii sen aikaisia ministeriä, kuoleman kielissä oleva alkoholisti rintamakarkuri, kuolemaan tuomittu, hertta kuusinen jne.

Stalin oli hajota ja hallitte persoona, mitä olen lukenut.

Tämän on minun oma teoria, mutta vahvalla totuus pohjalla.

Stalinia ei kiinostanut pillun karvan vertaa mitä Suomessa tapahtuu ennen kuin Berliini vallattu.
Sitten kun sodat oli sodittu, niin lähipiirin häntäheikit tulee esittämään asian. Suomessa ei ole luotettavia kommunistia, mutta korkrintaan kaksi päivään, niin koko maa miehitetty. Miehitetäänkö? Annateko käskyn?

Stalini nojaa pöytään käsillään, kurkkuun nousee ensinmäisenä gruusialainen viini jota nostaa ylipainoisen takinkääntäjän lähettämä olut.
Krapulaisella on pinna lyhyt. Stalin sanoo rauhalliseen ääneen, joka tässä huoneessa puhuu Suomesta vielä löytää itsensä Siperiasta. Sen jälkeen kunnon komento äänellä ULOS!!
Ihana hiljaisuus leijuu huoneeseen. Nyt voi ottaa korjaavan krapula ryypyn.
 
Nyt tullaan siihen minun mielestä historiallisesti kriittiseen paikkaan. 1944 Syksyllä tai viimeistään seuraavana vuonna olisi pitänyt löytyä se kova karismaattinen johtaja kommunisteille, joka olisi koko Suomesta tehnyt Neuvostoliiton tasa-vallan.
Ne miehet ja naiset oli tapettu jo 1917 ja Stalin loput kolmekymmentä luvulla.

Venäläiselle valvontakoneistolle oli järkytys Suomalaisten kommunistien taso. Mihinkään ei voi luottaa, mikään ei toimi.

Teoria on ihan oikea! Kommunismilta puuttui johto. Kaiken lisäksi yksi johtaja (Arvo Tuominen), jota oli kaavailtu jopa Terijoen hallitukseen, oli pettynyt Staliniin ja kehotti väkeään liittymään sotaan hyökkääjää vastaan. Kommunistien tosiuskovaiset johtajat olivat 1939 linnassa tai Venäjällä.

Sodan jälkeen tannerilaiset ja leskisläiset voittivat pala palalta kisan työväestä. Kommunismi rauhottui myös aika lailla.
 
Oli se hyvä että ne naapuripitäjän vanhat ämmät pistettiin kylmäksi.

No siinä on se hyvä ettei sikiä enää.

Menee vähän asian ohi. Mies jonka isä ja setä loikkasi Pärmin pataljoonasta Venäjälle, opetti minulle pitkästi yli 20v sitten mikä on sormi varmistus kettupassis. Tämän päivän sormivarmitus termin keksijä, ei ehkä ollut silloin vielä syntynyt. Muistan lämmöllä, vaikka joskus kolmatta tuntia piti liikkumatta olla passis samois askelmerkeis sormikaarella ja odottaa kettua.
 
Oli se hyvä että ne naapuripitäjän vanhat ämmät pistettiin kylmäksi.

75 vuotta sitten ei oltu tuota mieltä. Nykyisin kun jääkaapissa on valo ja olutta on, joku keulii. Ilman suomalaista työmiestä koko kansa olisi viety Siperiaan kävellen.

Uskon, että sinä sanoit sarkasmilla.
 
Aina kun koen itseni tärkeäksi herraksi, otan minkä tahansa talvisodan etulinjan pataljoonan miehistöluettelon minkä tahansa sivun ja tarkistan ammateista, millaiset suuret päälliköt ne pelastivat kansan itsenäisyyden ja elämän. Lähtee hattu ja kusi päästä.

Tuntuu ihan toiselta valtiolta ja toiselta maailmalta tuo talvisodan/jatkosodan aikainen Suomi. Mulla on aina ollut vaikeuksia löytää itsestäni sitä arvostusta veteraaneja kohtaan mitä aistin muissa, tai tunnen sen vain vaimeasti. Historiallisissa filmeissä näkee mustavalkoisia nuoria miehiä univormuissa, mutta sotaveteraanit ovat minun elämässä "aina olleet" ryppyisiä ja täysissä väreissä ilmeneviä vanhuksia, useimmat pyörätuoleissa tai kävelykepin varassa. Mielessäni on välissä kai jokin katkos (disconnect) asian suhteen, tai sitten tämä on ihan luontainen mutta valitettava reaktio. Pitääkö siis paikkansa että kaikki olemassaolevat vanhukset ovat joskus olleet aikuisia ja sitä ennen lapsia? :D Maanpuolustustahtoa silti löytyy kourallisen verran, vai onko se vain vihaa miehittäjää kohtaan, vaiko molempia. :confused:
 
75 vuotta sitten ei oltu tuota mieltä. Nykyisin kun jääkaapissa on valo ja olutta on, joku keulii. Ilman suomalaista työmiestä koko kansa olisi viety Siperiaan kävellen.

Uskon, että sinä sanoit sarkasmilla.
Niin sanoin.Ilmeisesti teloituksiin riitti pelkästään se että oli sanottu pahasti isännille ei tarvinnut kuulua edes työväenyhdistykseen. Vaari oli muuten kyseisellä paikkakunnalla työssä, kävi yöllä katsomassa oliko joukkohaudassa tuttuja.
 
Back
Top