HS tietovuoto Puolustusvoimien tiedustelusta

Siihen nähden, että sekä supo että PV:n edustajat vuosittain korostavat Suomeen kohdistuvan tiedustelun suurta vilkkautta, meillä ei pian 20 vuoteen ole ollut julkisuuteen tullutta rikostutkintaa. Tapaus Alpo Rusi löytyy 2000-luvun alkupuolelta. Syytteet hylättiin.

Aivan vuosituhannen vaihteessa (vuonna 2000) korkein oikeus tuomitsi entisen ulkoasiainsihteerin Olli Mattilan reilun vuoden ehdolliseen vankeuteen muun muassa vakoilusta. Tämä on viimeisin tuomio ja mielestäni aivan naurettava tuomio. Jätkä aloitti uransa vähäisenä lähetystövirkamiehenä kirjoituttamalla jo ensimmäisen raporttinsa KGB:llä.

Tiedetään, että supo on salannut yhden törkeän ja kahden perusmuotoisen vakoilututkinnan laadun 2010-luvulta aivan täysin. Ei tiedetä, onko kyse henkilövakoilusta vai tietoverkkovakoilusta.

Tiedetään, että supolla on hyvä kyky tunnistaa tiedustelu-upseereita ja että supo pyrkii varoittamaan henkilöitä, joita ulkomaiset tiedustelu-upseerit lähestyvät. Tiedetään myös, että julkinen tutkinta poistaa seuraamisen mahdollisuuden.
 
🤣

Eikös silloin, kun tuo ukko hääräsi vielä EU:n tiedusteluelimessä ja Britannia oli vielä EU:ssa, MI6 totesi, että ei jaeta tietoa enää kyseisen palvelun kanssa ..

Jotenkin olen aina luullut, että Suomen tiedustelu on aina tiennyt tuon olevan myyrä. Meinaan, onhan se nyt ollut aika itsestään selvää jo 20 vuotta.
 
Siihen nähden, että sekä supo että PV:n edustajat vuosittain korostavat Suomeen kohdistuvan tiedustelun suurta vilkkautta, meillä ei pian 20 vuoteen ole ollut julkisuuteen tullutta rikostutkintaa. Tapaus Alpo Rusi löytyy 2000-luvun alkupuolelta. Syytteet hylättiin.

Aivan vuosituhannen vaihteessa (vuonna 2000) korkein oikeus tuomitsi entisen ulkoasiainsihteerin Olli Mattilan reilun vuoden ehdolliseen vankeuteen muun muassa vakoilusta. Tämä on viimeisin tuomio ja mielestäni aivan naurettava tuomio. Jätkä aloitti uransa vähäisenä lähetystövirkamiehenä kirjoituttamalla jo ensimmäisen raporttinsa KGB:llä.

Tiedetään, että supo on salannut yhden törkeän ja kahden perusmuotoisen vakoilututkinnan laadun 2010-luvulta aivan täysin. Ei tiedetä, onko kyse henkilövakoilusta vai tietoverkkovakoilusta.

Tiedetään, että supolla on hyvä kyky tunnistaa tiedustelu-upseereita ja että supo pyrkii varoittamaan henkilöitä, joita ulkomaiset tiedustelu-upseerit lähestyvät. Tiedetään myös, että julkinen tutkinta poistaa seuraamisen mahdollisuuden.

Julkinen tutkinta...

Voi olla perusteltua, ettei heti ensimmäisestä epäilyksestä lyödä rautoja ranteisiin sen enempää kuin huumerikollisillekaan. Kategoriselle villalla painamiselle ei kuitenkaan voi olla mitään perusteita. Yleisestävän vaikutuksen kannalta on välttämätöntä saattaa syylliset tuomiolle - nyt jokainen voi ryhtyä vieraan vallan asiamieheksi ilman pienintäkään pelkoa.

Mitä siitäkin olisi tullut, jos Aarnio olisi haudattu ja jokainen huumepoliisi olisi saanut luvan diilata? Ei, pitää tehdä juuri niin kuin Aarniolle, kakkua ja syytettä toisen perään, huvilat valtiolle ja vankilasta vapautuu vanha ukko, jolla ei ole jäljellä kuin tuulen huuhtoma perse!
 
Olisi pitänyt jossakin vetää johtopäätöksiä viimeistään silloin, kun mies oli vielä puolustusvoimien virassa ja Krimin hyökkäyksen alkaessa ihan yleisradiota myöten levitteli käsiään, ettei voi tietää mitä ja mistä vihreät miehet oikein tulevat..

Voipi olla.

Vai olisiko ihan vaan halu vaieta, kun eivät itsekään hoitaneet virkatehtäviä ko. herran osalta eli laittaneet peliä poikki.
Mitä tehdään liike-elämässä kun huomataan, että tyyppi joka tekee miljoonapuotia, jolla on tärkeimmät asiakkaat, on kähveltänyt 10 vuotta rahaa firmalta.
Hys, hys, ja sanotaan hänen lähteneen kohti uusia haasteita.
Mainehaitan vuoksi rikosilmoitus unohtuu.

Vähän ontuva tähän, mutta tuon EU-tehtävän takia olisi ymmärrettävää.
Eipä hierojana ole niin vaarallinen.

Asia tulee kuitenkin varmuudella suuren yleisön tietoon, onneksi.
 
Kyllä peli on nähty. Alafuzoff vei mukanaan työpaikkaa vaihtaessaan varmaan kaikki mahdolliset tiedot.

Saarelainen, joka junaili Gennadi Timtsenkon kansalaisuuden, ja on pakotelistalla olevan suomalaisen liikemiehen kaveri, sai lähteä säällisesti eläkkeelle Suposta jäätyään sitä ennen häirinnästä kiinni ollessaan hybridikeskuksen johtaja.

Lämmintä kättä ja Ruhla-kello palkkioksi. Hajaantukaa, ei ole mitään nähtävää.

Hassua että Hesari ei itse pöyhi auki isoja konnia.
 
"Vasara-Laura" näyttää viime aikaisten tietojen valossa olleen sittenkin oikealla asialla. Jos tämä asetelma tulee tuomioistuimen lopulliseksi kannaksi, pitää allekirjoittaneen tunnustaa olleensa hätäinen tuomitsemaan vaillinaisten tietojen perusteella.

HS: "Vähäisemmässä roolissa kirjoitustyöhön osallistunut toimittaja Laura Halminen jätettiin rangaistukseen tuomitsematta."

Ja nyt sitten katsotaan, meneekö tapaus korkeampiin oikeusasteisiin.
 
Ei mitään katumusta. Päinvastoin - väärä tuomio.

HS: Kotimaa|Viestikoekeskus

Päätoimittaja Antero Mukka tuomiosta: ”Pelkkä prosessi on kaventanut sananvapautta”​

Käräjäoikeus tuomitsi kaksi toimittajaa turvallisuussalaisuuden paljastamisesta.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009354610.html
Tieten tahtoen koetellaan julkisuuden rajoja paljastamalla turvallisuuussalaisuus ja sitten itketään että oikeusprosessi oli raskas ja kaventanut sananvapautta :ROFLMAO: Eiköhä tämä jatku valituksen muodossa... ja on taas niin raskasta
 
Ei mitään katumusta. Päinvastoin - väärä tuomio.

HS: Kotimaa|Viestikoekeskus

Päätoimittaja Antero Mukka tuomiosta: ”Pelkkä prosessi on kaventanut sananvapautta”​

Käräjäoikeus tuomitsi kaksi toimittajaa turvallisuussalaisuuden paljastamisesta.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009354610.html
Tuosta Hesarin pääkirjoituksesta voisi johtaa, että perusta pieni läpyskä ja nimitä itsesi toimittajaksi. Voit tehdä mitä tahdot. Tai voihan sitä olla freelanceri, niin ei tarvitse perustaa mitään.
 
perusta pieni läpyskä ja nimitä itsesi toimittajaksi. Voit tehdä mitä tahdot
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi lokakuussa 2018 Ilja Janitskinin vastuullisena MV-lehden sisällöstä 22 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen MV-julkaisuun liittyvistä rikoksista. Oikeus katsoi, että MV-lehdessä julkaistiin tapahtuma-aikoina lukuisia loukkaavia ja rasistisia kirjoituksia.
 
Ei saa olla ilkeä. ;)

Toiset porsaat vaan ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Ja tätä ei pidä lukea taholtani Janitskinille synninpäästöksi.
 
Ei mitään katumusta. Päinvastoin - väärä tuomio.

HS: Kotimaa|Viestikoekeskus

Päätoimittaja Antero Mukka tuomiosta: ”Pelkkä prosessi on kaventanut sananvapautta”​

Käräjäoikeus tuomitsi kaksi toimittajaa turvallisuussalaisuuden paljastamisesta.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009354610.html
Tunnustan kääntäneeni takkia ensimmäisestä uutisoinnista lähtien. Aluksi en käsittänyt, että ne oikeasti julkistivat ja etenkin kertoivat julkistavansa punaleimapapereita.

Nyt olen sitä mieltä, että sekä Hesarista että PV:n puolelta olisi porukkaa pitänyt laittaa vesi-leipä -kuurille useammaksi vuodeksi. Tosin tuon päätoimittajan osalta porukka ei selvästikään ole tietoinen, että muutama vuosi sitten tapahtuneen lainmuutoksen myötä, päätoimittaja ei ole enää täydessä vastuussa kaikesta julkaistusta materiaalista. Kuitenkin tässä tapauksessa on ollut tietoinen lähteistä, joten vähän omituista, että katsotaan vapautetuksi vastuusta.
 
Esimiesportaan täysi vastuunkiisto ja sen siunaaminen oikeudessa varmasti parantaa työilmapiiriä ja luottamusta hesarissa
Eikös koko toimitus ollut shokissa ja itkenyt vuolaasti kun Kaius Niemi sai potkut. Ylistettiin esimiestä ja adressia kerättiin, että ei miehistä parhainta saa erottaa.

Kun maailmakuvaa vääristää työkseen, syntyy nähtävästi sellainen pseudotodellisuus, ettei sitä normaali ihminen voi ymmärtää.
 
Mainio twiitti tuli vastaan, eli Helsingin käräjäoikeuden päätöksen perustelut, jotka voisi tiivistää muotoon: "punaleimaporno ei ole peruste artikkelille". En ole koskaan ymmärtänyt mikä sen artikkelin pointti oli, muu kuin tämä punaleimaporno.

Hesarin päätoimitukselle palautteeni heidän kommenteistaan: "Voi kyynel".

Back
Top