Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Miksei KRP marssi HS:n toimtukseen parin poliisipartion kanssa hakemaan PV:n materiaalit pois? Selkeästi nuo asiakirjat eivät kuulu HS:n haltuun. Ei jummarra?
Viittatko tähän?:
Kärnä syyttää puolustusvoimia laittomasta tiedustelutoiminnasta – vaatii presidentti Niinistöä vastuuseen
https://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/320123/5e3e77cffb
Onko tuo Keskustalaiselle yllättävää?
Miksei KRP marssi HS:n toimtukseen parin poliisipartion kanssa hakemaan PV:n materiaalit pois? Selkeästi nuo asiakirjat eivät kuulu HS:n haltuun. Ei jummarra?
1. Minua kiinnostaa kun osaat pilkkoa osiin prosesseja jotka ymmärrän entuudestaan yleisellä tasolla.
2. Kansalaisyhteiskunnan täysin kattava subversio on edelleen Venäjän primäärinen toimintapa länsimaissa ja se vain korostuu nykyisen suhteellisen heikkouden tilassa.
Russia's Reflexive Control. Theory and the Military.
https://www.rit.edu/~w-cmmc/literature/Thomas_2004.pdf
.
Viittatko tähän?:
Kärnä syyttää puolustusvoimia laittomasta tiedustelutoiminnasta – vaatii presidentti Niinistöä vastuuseen
https://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/320123/5e3e77cffb
Onko tuo Keskustalaiselle yllättävää?
https://www.savonsanomat.fi/kotimaa...ttu-vahinko-pitäisi-kyetä-osoittamaan/1084391Julkisen sanan neuvoston ex-puheenjohtaja: Suomen turvallisuudelle aiheutettu vahinko pitäisi kyetä osoittamaan
Julkisen sanan neuvoston ex-puheenjohtaja Risto Uimonen pitää epätodennäköisenä, että Helsingin Sanomille aiheutuu oikeudellisia seuraamuksia Suomen tiedustelutoimintaa koskevien, salaiseksi luokiteltujen tietojen julkaisemisesta.
Uimonen kiinnittää huomiota siihen, että Helsingin Sanomien julkaisemat tiedot perustuvat verrattain vanhoihin, osin yli kymmenen vuotta vanhoihin dokumentteihin, joiden sisältämä tieto saattaa olla jo vanhentunutta.
Uimosen mukaan on todennäköistä, että Suomea seuraavien maiden tiedusteluorganisaatiot ovat jo entuudestaan olleet perillä Helsingin Sanomien jutussa käsitellyn Puolustusvoimien Viestikoekeskuksen toiminnasta.
– Näiden tietojen valossa on vaikea nähdä, että tästä voisi tulla oikeudellisia seuraamuksia Helsingin Sanomille. On vaikea nähdä, että mikä on se vahinko, mitä Suomen turvallisuudelle on aiheutettu. Tässähän pitäisi pystyä selkeästi osoittamaan, että valtion turvallisuudelle on aiheutettu sen kaltaista vahinkoa, josta voisi rangaistuksen säätää, Uimonen sanoi STT:lle.
– Mielestäni tässä pitäisi osoittaa tarkasti, että mikä on se vahinko mikä tästä on aiheutunut, Uimonen summaa.
Vertailukohtana Zavidovo-vuoto
Uimosen mukaan nyt esiin noussut tapaus rinnastuu vuoden 1972 Zavidovo-vuotoon. Tuolloin tiedotusvälineet julkaisivat yksityiskohtaisia tietoja presidentti Urho Kekkosen Neuvostoliiton johtajien kanssa käymistä keskusteluista, minkä vuoksi Suomessa käynnistettiin laajat selvitykset tietovuodon selvittämiseksi.
Tietojen vuotaja ei tuolloin selvinnyt, mutta 1970-luvun alussa kansanedustajana toiminut Erkki Tuomioja (sd.) kertoi vuonna 1993 muistelmakirjassaan vuotaneensa tiedot Vasabladetin toimittaja Tor Högnäsille. Tiedot julkaistiin myös ruotsalaisessa Dagens Nyheterissä sekä norjalaisessa Dagbladetissa.
– Tuolloin ei ollut kysymys Suomen valtion tiedustelua koskevien tietojen julkistamisesta vaan poliittisesti hankalien tietojen julkistamisesta, joten nämä tapaukset eivät ole suoraan verrannollisia toisiinsa. Mutta molemmissa tapauksissa tasavallan korkein johto reagoi hyvin voimakkaasti, Uimonen vertaa.
– Salaiseksi määrättyjen tietojen julkaiseminen on ollut median ikiaikainen tapa. Se on osa viranomaisen toiminnan julkista valvontaa, jota harjoitetaan kaikissa länsimaissa, Uimonen muistuttaa.
"Lähdesuojaa tuskin murretaan"
Uimonen ei usko, että Helsingin Sanomien tapauksessa edettäisiin niin pitkälle, että lehden lähdesuojaa yritettäisiin murtaa. Lain mukaan toimittaja voidaan velvoittaa vastaamaan kysymykseen lähteestään, jos kyseessä olevasta rikoksesta saattaa seurata vähintään kuuden vuoden vankeustuomio.
Uimonen muistuttaa, että lähdesuojan murtamiseen pitää olla selvät perusteet.
– Ensin olisi näytettävä tapahtunut vahinko ja sitten todettava, että vahinko on niin suuri, että on odotettavissa niinkin rankka tuomio kuin yli kuusi vuotta vankeutta. Minun on vaikea nähdä, että mikä on tässä tapauksessa se niin suuri vahinko, Uimonen sanoo.
Täysin kritiikittömästi Uimonen ei kuitenkaan Helsingin Sanomien toimintaan tapauksessa suhtaudu. Hän kummeksuu lehden perustelua, että salaiseksi julistettuja julkistettiin valmistella olevaan tiedustelulainsäädäntöön viitaten.
– On vaikea nähdä miten nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa. Tikkakoskelta johdettava tiedustelu kohdistuu Suomen ulkopuolisiin kohteisiin eli vieraisiin valtioihin, kun taas valmisteilla olevan lainsäädännön ongelma on yksityisiin Suomen kansalaisiin kohdistuva tiedonhankinta. Mielestäni ne ovat kaksi vähän eri asiaa. En näe tätä konkreettista yhteyttä näiden välillä, Uimonen sanoo.
TUOMAS SAVONEN / STT
Miten salassa pidettävää tietoa hankitaan laillisesti?
Voihan v@ttu että tuo Kärnä on kyllä yksi pösilö. Saisi Sipilä pistää ukon kuriin.
Miksei KRP marssi HS:n toimtukseen parin poliisipartion kanssa hakemaan PV:n materiaalit pois? Selkeästi nuo asiakirjat eivät kuulu HS:n haltuun. Ei jummarra?
Jessikka Aro fbJessikka Aro
45 min ·
Minulta on nyt sen verran moni kysynyt mielipidettä Helsingin Sanomien eilisestä artikkelista ja sen julkaisusta, että kirjoitan hieman muistiinpanoja tänne. Näkökulmani on journalismi, yhteiskunnallinen merkittävyys ja sananvapaus ja julkisuuslainsäädäntö kansallisen turvallisuuden kysymyksissä. Älkää jakako tätä minnekään.
Pysyttelen analyysissä asiatasolla, ja kehotan kommentaattoreitakin pysymään - olen nyt lukenut ihan liian monta epäasiallista ja henkilöönkäyvää kommenttia aiheeseen liittyen, enkä jaksa siivota niitä omalta seinältäni yhtäkään. Joka tapauksessa: Helsingin Sanomien artikkeli motivoidaan, siis perustellaan jutun alkupuolella ja uudestaan sen lopussa uudella tiedustelulainsäädännöllä. Uutta tiedustelulakia tai sen laajaa sisältöä ei kuitenkaan jutussa juurikaan eritellä, jolloin uuden tiedustelulainsäädännön yhteys varsinaiseen jutun "pihviin", eli Viestikoekeskuksen toimintaan ja sen salattuihin osiin jää huteraksi. Lisäksi on käynyt ilmi, että jutussa julkaistut, sotilastiedustelusta kertovat tiedot ovat esimerkiksi Suomen sotilastiedustelupäällikön mukaan epätäsmällisiä ja virheellisiä. Siksi(kään) en pidä motivointia tai jutun liittämistä tulevaan tiedustelulainsäädäntöön argumentaatioltaan kestävänä. Lisäksi on selvää, että uusi tiedustelulaki, joka tosiaan ei edes ole vielä voimassa ja jonka yksityiskohtia yhä hiotaan parlamentaarisessa prosessissa ja monet HS:n nostoista, esimerkiksi valokuva Viestikoelaitoksen vuosiraportista vuodelta 2005, eivät itse asiassa millään muotoa liity toisiinsa.
Juttu lähtee kulkemaan sotilastiedustelun salaisuutta kuvaten - ikään kuin siinä olisi jotain outoa tai kyseenalaista. Tätä narratiivia vahvistetaan yksittäisillä huomioilla, joita en nyt toista tässä, koska en voi olla varma tietojen paikkansapitävyydestä ja koko juttu näyttää menevän poliisitutkintaan. Anteeksi ihan hirveästi, vanhat kollegani HS:ssa, mutta juttu näyttää siltä, että toimitusta harmittaa, että tietyt asiat Suomessa ovat lain mukaan salaisia ja salassapidettäviä. Jutun kerronta etenee: _salaisten_ asiakirjojen lisäksi _salaisella_ Tikkakoskella kerrotaan olevan myös _erittäin: salaisia asiakirjoja. Varmimmaksi vakuudeksi julkaistaan myös sellaisesta valokuva, jossa on leima ”erittäin salainen”.
Oikeasti.
Tämä näyttää asiakirjojen salaamiseen tyytymättömän toimituksen mielenosoitukselta - koska asiakirja on ”erittäin salainen”, mepäs julkaistaan siitä kuva! Ja mitä sitten, että se on vuodelta 2005 ja tiedolliselta arvoltaan epärelevantti.
Muu jutun sisältö on sellaista, että yleisö olisi voinut kyllä elää ilmankin sitä. Yksinkertaisesti: yksityiskohtaisia valtionsalaisuuksia. Vaikka muotia on perustella minkä tahansa tekstimateriaalin julkaisua yleisön oikeudella tietää, journalistin ohjeiden ensimmäisellä kohdalla, sananvapaus ei takaa kenellekään oikeutta levitellä salaista tietoa. Vastakkain ovatkin sanavapaus ja julkisuuslaki, jossa viranomaistiedon eri salaustasot ovat asiallisesti ja helppotajuisesti selitetty - kannattaisi olla peruskauraa kaikkien uusien ja vanhojen toimittajien perehdytyksessä toimituksissa, koska toimittajat tulevat eri koulutustaustoista, ei voida olla varmoja että laki on kaikille tuttu. Jos toimittajat eivät ymmärrä salauksen - tai julkisuuden - juridiikkaa, viime kädessä päätoimittaja vastaa, ettei salattuja tietoja julkaista ja jos julkaistaan, kantaa vastuun. Eilen juttua työnsä puolesta puolustaessaan Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaius Niemi ilmoitti, että "salaiseksi leimaaminen on viranomaispäätös, jota voi tarkastella myös kriittisesti”. Sehän on tarkalleen ottaen totta, mutta järkevä ja vastuullinen tapa ”tarkastella viranomaisen salauspäätöstä kriittisesti” ei ole erittäin salaisten eli kaikkein salaisimmiksi luokiteltujen tietojen julkaisu sellaisenaan valtakunnan päälehdessä. Se on yksinkertaisesti vastuutonta. Jos viranomaisten salauspäätökset ovat Helsingin Sanomien mielestä perusteettomia tai huonoja, kannattaa tehdä siitä aiheesta sitten laaja ja perehtynyt juttu, sen sijaan, että julkaisee kuvia salaisista asiakirjoista ja rikostutkinnan alettua alkaa tivaamaan keskustelua "viranomaispäätösten kriittisestä tarkastelusta".
Kansallisen turvallisuuden kaikkein pyhimpiä asioita yleisöllä ei valitettavasti ole oikeutta tietää. Kansallisen turvallisuuden asiat ovat jokaisessa demokraattisessa ja asiallisessa länsimaassa salaisia. Vastakkain ovat tiedotusvälineen joskus villeinkin tulkinta tai jopa fantasia yleisön edusta (yleisön etua on usein mahdoton mitata, usein lähtökohtaisesti toimittajat haluaisivat kaiken mahdollisen julkiseksi) ja turvallisuusviranomaisten tiukin tulkinta Suomen tai kansainvälisten suhteiden edusta, ja etujen välillä on luontaisesti kova jännite. Vaikka kaikkia yksityiskohtia ei ole saatavilla, yleisölle tai poliitikoille, ei tarkoita, etteikö asioista voisi ja pitäisi asiallisesti, faktapohjaisesti ja demokraattisesti keskustella, kuten esimerkiksi uuden tiedustelulainsäädännön suhteen on jo pitkään tehty. Toimitukset kyllä osaavat tehdä sellaisiakin juttuja, jotka samaan aikaan a) täyttävät journalistisen ja sananvapauden tehtävänsä, b) ovat vastuullisia ja c) eivät riko lakia tai herätä epäilystä lain rikkomisesta.
Kaikkiaan soisin Suomeen entistä enemmän turvallisuuteen perehtyneitä toimittajia ja toimittajille enemmän ammattitaitoista ohjausta, aikaa ja resursseja asiallisten turvallisuusjuttujen tutkimiseen ja tekemiseen. Suomi on pieni maa, ja julkinen keskustelu kansallisen turvallisuuden kysymyksistä saattaa olla muutaman tekijän ja kommentaattorin varassa. Minusta on surullista, että viime aikoina Suomessa on nähty tolkutonta hurjastelua turvallisuusasioissa uutisoinnissa. Hurjastelu ei johda mihinkään muuhun kuin luottamuksen rapautumiseen ja kaiken maailman somekohuista elävien poliitikkojen epätoivoisiin ja perusteettomiin, mahdollisesti Suomen turvallisuuden kannalta vahingollisiin avauksiin. No okei, myös lehtitilausten perumisiin ja rikostutkintoihin, mutta Kärnä ja kumppanit haaskalla vaatimassa päitä pölkylle on se vakavin seuraus.
Juuri näin kuten@Haavisto toteaa: ”Sotilastiedustelussa ei seurata kotimaisia henkilöitä vaan vieraan vallan instituutioita”#tiedustelulaki
Ohra-aho ja vihreä Haavisto ovat molemmat tolkun ihmisiä.
Mitkäs ovat Helsingin Sanomien hiukan sanoisinko "anarkistiset" motiivit? Häiritsisikö se että on taho (siis tiedusteluelin) joka ei ole poliittisesti motivoitunut vaan ainoa motiivi on kansakunnan turvallisuus?
Jotkut ovat kaivanneet "poliittista poliisia" vihapuheen kitkemiseksi. Kiinnostavaa seurata mitä mieltä juuri ne tahot ovat aiheesta.
Huu sentään.. mutta ehkä tuosta tulee positiivisiakin puolia, opitaan jotain
Jessikka Aro fb