Vaikeinta on olla itsekriittinen ja kyseenalaistaa oma ajattelu.. ..Voimme olla tietämättämme eksyksissä.
Oman ajattelun kyseenalaistaminen helpottuu kun sen jakaa ensin osa-alueisiin. Vaikka näin:
1. Logiikkajärjestykset
2. Moraalijärjestykset
3. Identiteetti
3.1 Yksilöllinen identiteetti, "minä minulle".
3.2 Yhteisöllinen identiteetti, "minä muille ja muut minulle".
3.3 Memeettinen identiteetti, "minä memeettisenä kasvualustana".
4. Tilanteiset ulottuvuudet
4.1 Työ, ura, toimeentulo, koulutus...
4.2 Arki, harrastukset, kiinnostuksenkohteet...
4.3 Elinympäristö
4.4 Terveys
4.5 Tietopääoma johon pääsy
4.6 Talous
5. Sosiaaliset ulottuvuudet
5.1 Perhe
5.2 Suku
5.3 Ystävät, kaverit, tutut
5.4 Virtuaaliset tuttavuudet
5.5 Työ-, harrastus-, luottamustoimi-, koulu- jne. tutut
jne.
Itsekritiikki ei mahdollistu kriittisyyden vaan oman tilannekuvan hallinnan kautta. Ja usein käy niin, että ne alueet, joille ollaan sokeita, ovat ratkaisevimpia. Siksi on tärkeää tehdä ensin mahdollisimman kattava kartta/matriisi ja täyttää sitä vasta sen jälkeen. Yllä oleva on parissa minuutissa kyhätty räpellys. Jokainen voi tehdä omansa. Pääasia että se on kattava.
Tilannekuvan kautta päästään itsereflektointiin eli siihen, että katsotaan itse omaan itseen, elämään, tilanteeseen, ominaisuuksiin... liittyviä seikkoja aivan kuin ulkopuolisen silmin ja muodostetaan sen jälkeen luotettavilla aputyökaluilla mahdollisimman totuudenmukainen kuva. Se taas ei ole mahdollista. Itseään ei voi arvioida itse luotettavasti.
Onneksi on olemassa kätevä kiertotie. Ei arvioidakaan itse itseämme vaan tyydytään syöttämään tieto aputyökaluihin, jotka prosessoivat tiedon ja tulostavat tiedon sen verran riittävästi prosessoituna, että sitä voi höydyntää.
Aputyökaluihin turvautuminen kannattaa tehdä sellaisella tavalla, joka kiertää sekä itsearvioiden tekemistä, minän puolustusmekanismit eli defenssit että käsittelee minuuteen ja elämäntilanteeseen liittyviä seikkoja ulkopuolisuuden näkökulmasta.
Yllä oleva pieni ja kevyt itsetutkiskelu kannattaa tehdä vaiheittain. Tämä siksi, että harva - jos kukaan - pystyy käsittelemään sitä muuttujamäärää, joka ilmaantuu heti kun aiheen käsittely muuttuu substanssin keräämisestä sen prosessoinniksi.
Ensimmäiseksi vaiheeksi voi valita vaikka umpikujat. Se karsii myöhempää työstämistä. Umpikujien tunnistamiskyvyn kehittäminen auttaa myös välttämään joitain sellaisia valintoja, jotka... Arvaatte varmaan.
Seuraava vaihe voi olla vaikka mahdollisuudet ja vahvuudet.
Kolmas vaihe voi olla vaikka... ööö... keksi itse.
Aputyökaluista sen verran, että kätevimmät ovat sellaisia, jotka tarkastelevat asioita tilanteisesta näkökulmasta. "Mitä vikaa minussa on", "mitä hyvää perheessäni on" jne. vievät kehäpäätelmiin, defenssitaisteluihin ja sokeisiin täpliin. "Mitkä seikat ovat olleet esteinä, hidasteina tai poissulkevina tässä tilanteessa" tai "mitä tukea tämä perhedynamiikka ja siihen liittyvät resurssit tarjoavat" antavat helpomman ja ulkopuolisemman lähtökohdan.
Tossa tollainen helppo ja kätevä pikkustruktuuri itsearvioinnin ihmemaahan.
Jos joku päättää kokeilla, niin saa vapaasti kertoa, että miten meni. Ei tossa kauaa nokka tuhise.