HS tietovuoto Puolustusvoimien tiedustelusta

Tosiaan Poliisit ratsasi toimittaja Lauran kodin. Käsitinköhän oikein,että hän oli hajottamassa vasaralla kovalevyä lähdesuojan varmistamiseksi,alkoi nousta savua,tuli palokunta ja siinä sivussa poliisi. Veivät omat ja työpuhelimet,tietokoneet ja muut laitteet.

Tästä voi päätellä,että vuotaja tulee jäämään kiinni ellei toimittaja Laura syönyt sitä kovalevyä jota vasaroi. Savuaminen tai vasaroiminen ei riitä. Ja miten edes kovalevy voi savuta. Ei kai se virroissa ollut...

No mutta tuo Hs:n päätoimittaja aamutv:ssä oli järkyttynyt. Länsimaisessa yhteiskunnassa toimittajan koti ratsataan. Luvassa navakkaa vasemmanpuoleista vihakirjoittelua.

Täytyisi listata mitä rikollista toimittajalla saa olla ja mitä ei. Mitä katsotaan sormien läpi. Huumeet,aseet,lapsiporno, valtion turvallisuutta vaarantavaa materiaalia, murhaaseet ja todisteet. Jos olisi selvät pelisäännöt se helpottaisi poliisinkin työtä
 
Noissa jutuissa taitaa olla, että minimikin on 4kk ehdotonta.

Paitsi, että rikoslaista löytyy yleinen lieventämissäännös, jonka perusteella näistäkin voidaan tuomita ehdollista.

Toiseksi vain ehdottoman vankeusrangaistuksen voi tuomia yhdyskuntapalveluna eli toimittajalle tulisi esim. 1h per viikko työtä kaupungin PR-osastolla, koska tottahan heille yritetään löytää taitoja ja kykyjä vastaava työpaikka.

Aika kaukana ollaan vielä siitä, että toimittaja oikeasti linnaan joutuisi. Mielenkiintoinen prosessi kyllä tulossa jo ihan juridisestikin. Erilaisten kuplien argumentointi siihen vielä päälle viihdykkeenä.
 
Tosiaan Poliisit ratsasi toimittaja Lauran kodin. Käsitinköhän oikein,että hän oli hajottamassa vasaralla kovalevyä lähdesuojan varmistamiseksi,alkoi nousta savua,tuli palokunta ja siinä sivussa poliisi. Veivät omat ja työpuhelimet,tietokoneet ja muut laitteet.

Tästä voi päätellä,että vuotaja tulee jäämään kiinni ellei toimittaja Laura syönyt sitä kovalevyä jota vasaroi. Savuaminen tai vasaroiminen ei riitä. Ja miten edes kovalevy voi savuta. Ei kai se virroissa ollut...

No mutta tuo Hs:n päätoimittaja aamutv:ssä oli järkyttynyt. Länsimaisessa yhteiskunnassa toimittajan koti ratsataan. Luvassa navakkaa vasemmanpuoleista vihakirjoittelua.

Täytyisi listata mitä rikollista toimittajalla saa olla ja mitä ei. Mitä katsotaan sormien läpi. Huumeet,aseet,lapsiporno, valtion turvallisuutta vaarantavaa materiaalia, murhaaseet ja todisteet. Jos olisi selvät pelisäännöt se helpottaisi poliisinkin työtä
Ilmeisesti toimittajalla saisi olla nuo kaikki jos vain kirjoittaa juttua niistä. Suomessa pitäisi ilmeisesti lahjoittaa toimituksille Suomen rikoslaki laki kokoelma jotta voisivat tutustua siihen ja kertoa, että laki koskee ihan jokaista Suomen kansalaista ja rajojen sisällä olevaa. On sitten toimittaja tai ei. Lehdistövapauskaan ei voi kävellä rikoslain yli.
 
Tosiaan Poliisit ratsasi toimittaja Lauran kodin. Käsitinköhän oikein,että hän oli hajottamassa vasaralla kovalevyä lähdesuojan varmistamiseksi,alkoi nousta savua,tuli palokunta ja siinä sivussa poliisi. Veivät omat ja työpuhelimet,tietokoneet ja muut laitteet.

Tästä voi päätellä,että vuotaja tulee jäämään kiinni ellei toimittaja Laura syönyt sitä kovalevyä jota vasaroi. Savuaminen tai vasaroiminen ei riitä. Ja miten edes kovalevy voi savuta. Ei kai se virroissa ollut...

Järkyttävän amatöörimäistä puuhastelua! Tai pikemminkin syvää töölööläistä humanismia edustaa tuollainen kovalevyn vasarointi ja palokunnan soittaminen. Sitten vielä hämmästelee, että kun poliisikin tuli paikalle. Totta kai tulee, kun palonsyyntutkinta on poliisin tehtäviä..

Ennen kuin alkaa näin kuumalla aineistoilla leikkimään, niin pitäisi olla täysin selvä miten sitä käsitellään ja miten lähde peitetään. Olis heittäny edes mereen sen kovalevyn..

Toimittajan osalta tilanne on tietysti se ja sama, kun omalla nimellään lehdessä seisoo. Tietolähteen tilanne on tiukempi, varsinkin jos on sähköisesti pitänyt yhteyttä rva toimittelijaan.

Eikä tulostetut A4:tkaan mikään tae anonyymiteetille ole, kun nykyprintterit tulostavat niitä näkymättömiä koodeja. Täällä ei tietysti Hesaria lueta, mutta kerronpa jopa Hesarin oman NYT-liitteen joskus tehneen jutun noista printterien koodeista ja julkaisi ohjeet miten niitä saa esille.
 
Sinänsä mielenkiintoinen tuo Vanhasen haastattelu, että edes pääministeri ei saa tl1 luokiteltua haltuunsa vaan se luetaan ja sen jälkeen viedään pois. Mahtaako presidentti saada?
 
Jo salainen materiaali paperimuodossa liikkuu aina kirjattuna, niin kaiken järjen mukaan, pitäisi olla melko yksinkertainen prosessi selvittää kenellä paperit on ollut. Tai ainakin, kenellä niiden olisi pitänyt olla. Pitäisi olla myös rekisteri joka kappaleesta. Yleisin keino huijata on kai ollut merkitä tuhotuiksi, mutta jättääkin paperit laatikkoon. Erittäin salaisten ollessa kyseessä, toivottavasti ei ole luotettu liikaa siihen että "Tärkeä henkilö" on laittanut polttopussiin sen mitä sanoi laittaneensa.

Toki jos on bittimuodossa liikkuneet, niin sitten konstit on monet.

Nykyaikana myös pystyy jokainen lukija älypuhelimella valokuvaamaan asiakirjat eli sikäli ei tarvi edes kikkailla ylimääräisillä kopioilla. Tältä voi estyä oikeastaan vain niin, että kukaan ei koskaan pääse käsiksi asiakirjaan yksin, vaan paikalla pitää olla vähintään kaksi henkilöä (kaksi avainta kassakaappiin, joista molemmat tarvitaan avaamiseen?)
 
No joo, toki äärimmäisessä mielessä kyllä. Fakta kuitenkin on, että PV:llä on syy pitää suhteet Sanomaan.

Olet oikeassa ja olen kanssasi samaa mieltä. En usko että PV varsinaisesti tarvitsee juuri Sanomaa yhtään mihinkään, koska PV:llä on omat tiedotuskanavansa olemassa ja tarvittaessa hoitaa ulkoistetut mediasuhteet jonkin toisen talon kautta, vaikka MTV:n/Bonnierin. Mediatalot tulevat ja menevät, mutta PV on ja pysyy. Enemmän varmaan Sanoma tarvitsee PV:tä, mielenkiintoisten ja mehukkuiden sekä yksinoikeusjuttujen lähteenä.
 
Järkyttävän amatöörimäistä puuhastelua! Tai pikemminkin syvää töölööläistä humanismia edustaa tuollainen kovalevyn vasarointi ja palokunnan soittaminen. Sitten vielä hämmästelee, että kun poliisikin tuli paikalle. Totta kai tulee, kun palonsyyntutkinta on poliisin tehtäviä..

Ennen kuin alkaa näin kuumalla aineistoilla leikkimään, niin pitäisi olla täysin selvä miten sitä käsitellään ja miten lähde peitetään. Olis heittäny edes mereen sen kovalevyn..

Toimittajan osalta tilanne on tietysti se ja sama, kun omalla nimellään lehdessä seisoo. Tietolähteen tilanne on tiukempi, varsinkin jos on sähköisesti pitänyt yhteyttä rva toimittelijaan.

Eikä tulostetut A4:tkaan mikään tae anonyymiteetille ole, kun nykyprintterit tulostavat niitä näkymättömiä koodeja. Täällä ei tietysti Hesaria lueta, mutta kerronpa jopa Hesarin oman NYT-liitteen joskus tehneen jutun noista printterien koodeista ja julkaisi ohjeet miten niitä saa esille.
Repesin nauruun kun tänä aamuna luin jutut yrityksestä tuhota tietokoneen kovalevy. Varsin koomista toimintaa 10 pennin toimittajilta.
 
Sinänsä mielenkiintoinen tuo Vanhasen haastattelu, että edes pääministeri ei saa tl1 luokiteltua haltuunsa vaan se luetaan ja sen jälkeen viedään pois. Mahtaako presidentti saada?

Presidentti saa Ylipäällikkönä.
 
Arvon foorumitoverit. Tässä kun aamutuimaan kiristelen foliokypäräni leukahihnaa, niin onko täällä jo keskusteltu siitä mahdollisuudesta että voisiko kyseessä olla hallittu tietovuoto PV:n taholta jonkin oman agendan ajamiseksi?

Saavutetun hyödyn suhde aiheutettuun vahinkoon ei tue tätä teoriaa. Jos valtiojohto haluaisi tuoda Suomen tiedustelukykyä julki, olisi se voitu tehdä ilman punaleimapapereita.
 
Presidentti saa Ylipäällikkönä.
Vailla parempaa tietoa voisi sitten arvioida, että tl1 luokiteltua materiaalia voi siis olla fyysisesti hallussaan vain presidentillä, pääesikunnalla sekä itse tiedusteluorganisaatiolla.
 
Vailla parempaa tietoa voisi sitten arvioida, että tl1 luokiteltua materiaalia voi siis olla fyysisesti hallussaan vain presidentillä, pääesikunnalla sekä itse tiedusteluorganisaatiolla.

Näin voisi mutu-tuntumalla arvioida. Itsellä oli pääsy tiettyyn ST II-aineistoon, mutta vaan lukemaan ja tietyissä asioissa täydentämään. Suurin osa ST II-jutuista oli aivan täysin "kassakaappitavaraa".
 
" ”Toimittajaan kohdistuva kotietsintä, vieläpä tällaisessa mittaluokassa, on täysin poikkeuksellinen Suomessa, joka on profiloitunut lehdistönvapauden kärkimaana. Pidän tapahtunutta lehdistön toimintaedellytysten ja lähdesuojan kannalta hyvin huolestuttavana”, sanoo Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi. "

Suomen valtioon kohdistuva tietovuoto, vieläpä tällaisessa mittaluokassa, on täysin poikkeuksellinen Suomessa, joka on profiloitunut tiedustelutietojen huolellisen ja luottamuksellisen käsittelyn kärkimaana. Pidän tapahtunutta Suomen turvallisuusviranomaisten toimintaedellytysten ja kansainvälisen tiedusteluyhteistyön kannalta hyvin huolestuttavana, sanoo jäsen Fencer.
 
" ”Toimittajaan kohdistuva kotietsintä, vieläpä tällaisessa mittaluokassa, on täysin poikkeuksellinen Suomessa, joka on profiloitunut lehdistönvapauden kärkimaana. Pidän tapahtunutta lehdistön toimintaedellytysten ja lähdesuojan kannalta hyvin huolestuttavana”, sanoo Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi. "
Nyt sitten uhriudutaan kun homma ei mennytkään kuin Strömsöössä.
 
On noissa turvaluokitelluissa papereissa sellainen ongelma noin omakohtaisesti todettuna, että niitä on joskus laatimassa ja tuottamassa tavallisia turvatarkasteltuja alan ammattilaisia.
 
Vähän huvitti tuo toimittajan kommentti kun kämppä konnattiin; että poliisilla ei ollut tuomioistuimen lupaa kotietsintään :D Eikö Suomessa toimijat tiedä, että Suomessa poliisi ei tarvitse tuomioistuimen lupaa kuten jenkki leffoissa, vaan täällä riittää päällystöön kuuluvan poliisimiehen suullinen lupa.
 
Vähän huvitti tuo toimittajan kommentti kun kämppä konnattiin; että poliisilla ei ollut tuomioistuimen lupaa kotietsintään :D Eikö Suomessa toimijat tiedä, että Suomessa poliisi ei tarvitse tuomioistuimenlupaa kuten jenkki leffoissa vaan täällä riittää päällystöön kuuluvan poliisimiehen suullinen lupa.
Tuohan vain kertoo, että toimittajan sivistys näistä seikoista perustuu Netflixiin.
 
Back
Top