HS tietovuoto Puolustusvoimien tiedustelusta

Dosentilla mopo keulii rotkoon. Laitan parhaita paloja tuoreimmasta blogitekstistä.


Helsingin Sanomat on NATO:n agentuuri, joka viikonloppuna toteutti Sauli Niinistön vastaisen kostoiskun. On turha puhua mitään journalismista, lähdesuojasta, tiedustelulaeista, sananvapaudesta jne. Helsingin Sanomilla ei ole tässä mitään journalistisia tavoitteita. HS ajaa ainoastaan ja on aina ajanut, NATO:n ja angloamerikkalaisten tiedustelupalvelujen etuja ja intessejä.

Viime päivinä Niinistö on tehnyt paljon sellaista mitä NATO ja angloamerikkalainen Venäjä-vastainen blokki ei hyväksy: ilmoittanut että ei kannatakaan Suomen NATO-jäsenyyttä, kieltäytynyt tekemästä mitään Suomeen avatun Donetskin kansantasavallan edustuston purkamiseksi (mitä helvettiä se hourii !? o_O), lisäksi Niinistö on tavannut Venäjän presidentin useita kertoja, eikä ole suostunut esiintymään Venäjän vastaisen pakoterintaman vahvimpana pilarina.

Ei kai kukaan väitä, että asiaan osallistuneet "toimittajat" olisivat mitään muuta kuin NATO:n kuuliaisia agentteja ja asiamiehiä, jotka vuositolkulla ovat tehneet kaikkensa vain ja ainoastaan Suomen NATO-kannan muttamiseksi. Helsingin Sanomat ei ole "lehti" vaan NATO:n vakoilu- ja tiedotuskeskus sekä angloamerikkalaisten erikoisoperaatioiden tukikohta.

Niinistö on joutunut samanlaisen NATO:n sotilaallisen hybridioperaation kohteeksi kuin presidentit Trump, Zeman tai Dodon. Heidät yritetään lamauttaa ja heidän yrityksensä kehittää Venäjä-suhteita estää.

Meneillään on NATO:n vakava hyökkäys Suomen itsemääräämisoikeutta ja puolueettomuuta vastaan. NATO:n tavoitteena on agentuurinsa (Helsingin Sanomat) avulla kompromettoida Niinistö Venäjän silmissä sekä estää Niinistön pragmaattinen ulkopolitiikka ja mitätöidä Suomen puolueettomuus.


Pläjäyksen lopuksi Bäckman ilmoittaa:


Asiaan liittyvä suomalaisten ja venäläisten asiantuntijoiden lehdistötilaisuus huomenna Moskovassa Natsional-hotellin Novgorod-salissa klo 12 (os. Punainen tori).
 
Oluet ja popcornit hollille klo 21:

"Illan A-studiossa aiheesta keskustelevat Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.), Helsingin yliopiston viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari ja Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professori Jarno Limnéll."

Kiitti vinkistä. Olen minimoinut TV:n katselun, joten olisi muuten mennyt ohi.
 
Mitä sieniä nämä oikein syövät? Kaikenlainen "valemediakin" on siis sittenkin
aivan ok Vihreiden mukaan?
****vihrealanka.fi/blogi-toim-huom/vapaa-media-ei-is%C3%A4nmaata-ja-lakeja-kumarra
Vapaa media ei isänmaata ja lakeja kumarra
18.12.2017 Sammeli Heikkinen
Suomessa ei ymmärretä mitä median vapaus tarkoittaa.

"Kansalla on oikeus tietää, vaikkei se haluaisikaan"

Mitenkäs se oli tasan 2 vuotta sitten. Sellanen pimitys ja sumutus.

Nyt sitten ollaan sitä mieltä että pitää saada käyttää vaikka mitä
kadulta löytyneitä papereita tai jopa varastettua tietoa. Mikä moraali mikä arvopohja?

ps. se läppäri, se pitää laittaa esille ja säilyttää jälkipolville.
 
Viimeksi muokattu:
Dosentilla mopo keulii rotkoon. Laitan parhaita paloja tuoreimmasta blogitekstistä.


Helsingin Sanomat on NATO:n agentuuri, joka viikonloppuna toteutti Sauli Niinistön vastaisen kostoiskun. On turha puhua mitään journalismista, lähdesuojasta, tiedustelulaeista, sananvapaudesta jne. Helsingin Sanomilla ei ole tässä mitään journalistisia tavoitteita. HS ajaa ainoastaan ja on aina ajanut, NATO:n ja angloamerikkalaisten tiedustelupalvelujen etuja ja intessejä.

Viime päivinä Niinistö on tehnyt paljon sellaista mitä NATO ja angloamerikkalainen Venäjä-vastainen blokki ei hyväksy: ilmoittanut että ei kannatakaan Suomen NATO-jäsenyyttä, kieltäytynyt tekemästä mitään Suomeen avatun Donetskin kansantasavallan edustuston purkamiseksi (mitä helvettiä se hourii !?o_O), lisäksi Niinistö on tavannut Venäjän presidentin useita kertoja, eikä ole suostunut esiintymään Venäjän vastaisen pakoterintaman vahvimpana pilarina.

Ei kai kukaan väitä, että asiaan osallistuneet "toimittajat" olisivat mitään muuta kuin NATO:n kuuliaisia agentteja ja asiamiehiä, jotka vuositolkulla ovat tehneet kaikkensa vain ja ainoastaan Suomen NATO-kannan muttamiseksi. Helsingin Sanomat ei ole "lehti" vaan NATO:n vakoilu- ja tiedotuskeskus sekä angloamerikkalaisten erikoisoperaatioiden tukikohta.

Niinistö on joutunut samanlaisen NATO:n sotilaallisen hybridioperaation kohteeksi kuin presidentit Trump, Zeman tai Dodon. Heidät yritetään lamauttaa ja heidän yrityksensä kehittää Venäjä-suhteita estää.

Meneillään on NATO:n vakava hyökkäys Suomen itsemääräämisoikeutta ja puolueettomuuta vastaan. NATO:n tavoitteena on agentuurinsa (Helsingin Sanomat) avulla kompromettoida Niinistö Venäjän silmissä sekä estää Niinistön pragmaattinen ulkopolitiikka ja mitätöidä Suomen puolueettomuus.


Pläjäyksen lopuksi Bäckman ilmoittaa:


Asiaan liittyvä suomalaisten ja venäläisten asiantuntijoiden lehdistötilaisuus huomenna Moskovassa Natsional-hotellin Novgorod-salissa klo 12 (os. Punainen tori).
Nyt on jäänyt tämän päivän(viikon) rauhoittavat nauttimatta ;)
 
Arvatkaa kuka aikoo pitää lehdistötilaisuuden Naton salaisten palveluiden yrityksistä heikentää presidentti Niinistöä. Ettei vain liittyisi erääseen tietovuotoon...
DRVlGLxXkAIcOCs.jpg
 
Kovin minä haluaisin tietää mitä Sanomien hallituksessa ajatellaan. Ei siellä
vielä seniilejä olla? Jo valmiiksi vaikeuksissa oleva lehti ja toimitaan noin älyttömästi.

Huu ja twiitteri. Ei löydy mitään erikoista. Vasemmalle kallellaan.
Laura Halminen retweeted
Dmitry Gurbanov Dmitry Gurbanov
@Dimmu141
Sotaveteraanit tili ottaa kantaa ja kertoo, että fasismi pitäis vastusta. Anonyymitilit suunnittelevat vihakampanja. Näille ihmisille fasismi on "isänmaallisuutta"

Silti ihmettelen miksi.

Laura Halminen
@LauraHuu Dec 10
Replying to @lennutrajektoor @eckero_line
Rule number one: always check. Number two: double-check
 
Viimeksi muokattu:
Oikeusministeri Häkkänen olis ollu hyvä vieras, olis samantien sanonu että mikä on laitonta ja mikä ei.

Olisi ollut ehkä vain poliitikko-roolissa, koska nyt kaivataan asiantuntemusta piirun kapeasta osasta lakia, jota ei pelkillä OTM:n papereilla automaattisesti löydy. Oikeusministeri ei ts. ole karrikoidusti kaikkien lakien erityisasiantuntija.
 
Kun pöyristymiseltään ehtii, niin kannattaa miettiä mistä on kyse!

On selvää, että kyseessä on informaatio-operaatio.

Täytyy myös todeta, että kyseessä on erittäin taitava sellainen. Sen takana ei ole vanha-Eki, Tarja tai edes GRU. Toki joku on voinut vuotaa tiedot ymmärtämättä sitä mihin niitä tullaan käyttämään.

Ensinnäkin täytyy ymmärtää se mihin Sanoma konsernina pyrkii. Mikä on sen agenda. Jos vähänkään on viitsinyt tutkia aihetta niin kyseinen aviisi kannattaa voimakkaasti liittovaltiota ja Nato-jäsenyyttä myös. Tätä tavoitetta on sitten ajettu mm. asevelvollisuuden hiljaisella vastustamisella. Asevelvollisuuden vastustaminen ei ole hesarin tavoite- se on väline. Hesarihan ei ole pyrkinyt pelkästään asevelvollisuuden vastustamiseen, vaan vuosikaudet on yritetty muutenkin kyseenalaistaa Suomen kyky puolustaa valtio-aluettaan tarvittaessa.

Kun väestö on tarpeeksi suurissa määrin menettänyt uskonsa omaan puolustuskykyyn tulee pelastaja lännestä liittovaltion ja Naton muodossa.

Asevelvollisuuden hidas arvostelu ei ole johtanut toivottuun tulokseen ja Eu:kin natisee liitoksissaan.

Naton kannatus on karvan verran yli 20 pinnaa ja asevelvollisuuden kannatus on yli 80. On selvää, että valtiolaiva kääntyy aivan liian hitaasti.

Nyt katsottiin, että suuntaa täytyy muuttaa nopeammin. Suomen sotilastiedustelun menettäessä uskottavuuttaan, joutuu puolustuksemme uskottavuus todella koetukselle. Vahinkoa tulee, mutta mitä väliä sillä on jos edistetään "oikeaa asiaa".

Suomen ehkä länsimielisin viestintätalo ei pyri vahingoittamaan Suomen puolustusta siksi "että se voi", vaan siksi, että kriisiyttämällä nykyinen ratkaisu tehdään tilaa uudelle.
 
Viimeksi muokattu:
Arvatkaa kuka aikoo pitää lehdistötilaisuuden Naton salaisten palveluiden yrityksistä heikentää presidentti Niinistöä. Ettei vain liittyisi erääseen tietovuotoon...
DRVlGLxXkAIcOCs.jpg

Onko tästä vedettävä se johtopäätös, että Venäjä kannattaa Niinistöä Suomen presidentiksi? Vai onko kyseessä peri-venäläinen tupla-maskirovka eli itse asiassa Venäjä ei kannata Niinistön jatkoa, joten laittaa Bäckmanin kannattamaan Niinistön jatkoa, jotta vastareaktiona ihmisten kannatus Niinistölle vähenisi? En tiedä, pysyinkö itsekään mukana tässä ajatusketjussa!
 
Dosentilla mopo keulii rotkoon. Laitan parhaita paloja tuoreimmasta blogitekstistä.


Helsingin Sanomat on NATO:n agentuuri, joka viikonloppuna toteutti Sauli Niinistön vastaisen kostoiskun. On turha puhua mitään journalismista, lähdesuojasta, tiedustelulaeista, sananvapaudesta jne. Helsingin Sanomilla ei ole tässä mitään journalistisia tavoitteita. HS ajaa ainoastaan ja on aina ajanut, NATO:n ja angloamerikkalaisten tiedustelupalvelujen etuja ja intessejä.

Viime päivinä Niinistö on tehnyt paljon sellaista mitä NATO ja angloamerikkalainen Venäjä-vastainen blokki ei hyväksy: ilmoittanut että ei kannatakaan Suomen NATO-jäsenyyttä, kieltäytynyt tekemästä mitään Suomeen avatun Donetskin kansantasavallan edustuston purkamiseksi (mitä helvettiä se hourii !?o_O), lisäksi Niinistö on tavannut Venäjän presidentin useita kertoja, eikä ole suostunut esiintymään Venäjän vastaisen pakoterintaman vahvimpana pilarina.

Ei kai kukaan väitä, että asiaan osallistuneet "toimittajat" olisivat mitään muuta kuin NATO:n kuuliaisia agentteja ja asiamiehiä, jotka vuositolkulla ovat tehneet kaikkensa vain ja ainoastaan Suomen NATO-kannan muttamiseksi. Helsingin Sanomat ei ole "lehti" vaan NATO:n vakoilu- ja tiedotuskeskus sekä angloamerikkalaisten erikoisoperaatioiden tukikohta.

Niinistö on joutunut samanlaisen NATO:n sotilaallisen hybridioperaation kohteeksi kuin presidentit Trump, Zeman tai Dodon. Heidät yritetään lamauttaa ja heidän yrityksensä kehittää Venäjä-suhteita estää.

Meneillään on NATO:n vakava hyökkäys Suomen itsemääräämisoikeutta ja puolueettomuuta vastaan. NATO:n tavoitteena on agentuurinsa (Helsingin Sanomat) avulla kompromettoida Niinistö Venäjän silmissä sekä estää Niinistön pragmaattinen ulkopolitiikka ja mitätöidä Suomen puolueettomuus.


Pläjäyksen lopuksi Bäckman ilmoittaa:


Asiaan liittyvä suomalaisten ja venäläisten asiantuntijoiden lehdistötilaisuus huomenna Moskovassa Natsional-hotellin Novgorod-salissa klo 12 (os. Punainen tori).

Hyvin hämmentää. Siinä mielessä tietysti, että Viestikoekeskus tietenkin seuraa myös muita maita kuin Venäjää., Esimerkiksi Ruotsia ja Norjaa.
 

Twitterhän, kuten tänään olen huomannut on aivan oiva kyykkyttämisen ja vittuilun väline! :D

Tässä meikä:

Vastauksena käyttäjille @[B]suviauvi[/B] ja @[B]LauraHuu[/B]

Jos Suomen lain tietämys on tuolla tasolla, niin lahjoitan mielelläni kokoelman lakikirjoja. Kotietsintään Suomessa ei tarvita oikeuden päätöstä vaan poliisipäällystön (komisario jne.) päätös. Samalla Laura voi tutustua RL 12:7-8 osioon, jota on rikkonut.
 
Kun pöyristymiseltään ehtii, niin kannattaa miettiä mistä on kyse!

On selvää, että kyseessä on informaatio-operaatio.

Täytyy myös todeta, että kyseessä on erittäin taitava sellainen. Sen takana ei ole vanha-Eki, Tarja tai edes GRU. Toki joku on voinut vuotaa tiedot ymmärtämättä sitä mitä niitä tullaan käyttämään.

Ensinnäkin täytyy ymmärtää se mihin Sanoma konsernina pyrkii. Mikä on sen agenda. Jos vähänkään on viitsinyt tutkia aihetta niin kyseinen aviisi kannattaa voimakkaasti liittovaltiota ja Nato-jäsenyyttä myös. Tätä tavoitetta on sitten ajettu mm. asevelvollisuuden hiljaisella vastustamisella. Asevelvollisuuden vastustaminen ei ole hesarin tavoite- se on väline. Hesarihan ei ole pyrkinyt pelkästään asevelvollisuuden vastustamiseen, vaan vuosikaudet on yritetty muutenkin kyseenalaistaa Suomen kyky puolustaa valtio-aluettaan tarvittaessa.

Kun väestö on tarpeeksi suurissa määrin menettänyt uskonsa omaan puolustuskykyyn tulee pelastaja lännestä liittovaltion ja Naton muodossa.

Asevelvollisuuden hidas arvostelu ei ole johtanut toivottuun tulokseen ja Eu:kin natisee liitoksissaan.

Naton kannatus on karvan verran yli 20 pinnaa ja asevelvollisuuden kannatus on yli 80. On selvää, että valtiolaiva kääntyy aivan liian hitaasti.

Nyt katsottiin, että suuntaa täytyy muuttaa nopeammin. Suomen sotilastiedustelun menettäessä uskottavuuttaan, joutuu puolustuksemme uskottavuus todella koetukselle. Vahinkoa tulee, mutta mitä väliä sillä on jos edistetään "oikeaa asiaa".

Suomen ehkä länsimielisin viestintätalo ei pyri vahingoittamaan Suomen puolustusta siksi "että se voi", vaan siksi, että kriisiyttämällä nykyinen ratkaisu tehdään tilaa uudelle.

Joko Bäckman on saanut tämän ajatuksen MV-lehteen ja persusomeen?
 
Back
Top