HS tietovuoto Puolustusvoimien tiedustelusta

Aika huonosti ihmiset edelleen hahmottavat Moskovan vaikutusta noissa ihmisoikeusjärjestöissä yms. Suomen sisäpolitiikasta nyt puhumattakaan.

Erityisen tympeäähän on, että tässä tendenssi on ihan erilainen kuin länsimaissa. Ihmisoikeusjärjestöt olivat suuressa roolissa neuvostodiktatuurin murentamisessa ja myös Putinin hallinnon kiristyessä ihmisoikeusjärjestöjen kritiikki on ollut näkyvää. 1980-luvun rauhanliikekin oli Suomessa jotain aivan erilaista kuin muualla. Vaikkapa Saksassa rauhanjärjestöt osoittivat mieltään niin Neuvostoliittoa kuin NATO:a kohtaan, ei Suomessa.

Suomessa sen sijaan palvottiin 1970-1980 -luvuilla voittajaa, eli Neuvostoliittoa, ja Venäjän väärinkäytöksistäkin on oltu ihmeen hiljaa.
 
Kaiken tämän HS/Bild/ Ilta-Sanomat-kertomuksen viesti on se, että Venäjä on voimakas, sillä on hirmuinen kyky lamauttaa suomi massiivisella strategisella iskulla ja että se suunnittelee sitä. Harmillisesti Suomen sotilastiedustelu ei taivu samaan huomioon, koska se ei näe sellaisia merkkejä.

Ja oletteko varma että tiedustelun huoli tuosta näkyisi julkisesti? Valmiutta käyttää varusmiehiä ja reserviläisiä ennen liikekannallepanoa on jo parannettu.
Se että Zapadissa ei oltaisi harjoiteltu tuota ei tarkoittaisi etteikö sitä harjoiteltaisi muuten.
 
Mikä tämän Pietiläisen tunnusten takaisen jutun otsikon peruste on?

Tiedustelupomo Alafuzoff: Nato-jäsenyys heikentäisi suomalaisen tiedustelun laatua
HS vieraili EU:n tiedustelupäämajassa Brysselissä. EU:n sotilastiedustelun suomalainen päällikkö Georgij Alafuzoff sanoo, että käynnissä on Venäjän ja lännen välienselvittely, jota voi periaatteessa kutsua myös sodaksi.
 
Mikä tämän Pietiläisen tunnusten takaisen jutun otsikon peruste on?

Alafuzoff sanoo asioita joita ihmiset haluavat kuulla. Ammattimies, mutta pitää ymmärtää miten paha paikka on, ettei pahastetuta mielensäpahoittajia.

Täälläkin saanut hieman ansaitsematonta "hyvää". Mutta kun suomalainen on EU:n tiedustelupäällikkönä, niin porukka ei taida tajuta miten kova juttu se on. 99% kun tuosta hommasta ei ole julkista. Ja sitten täällä vittuillaan.
 
He
Aivan ufotouhua... Tiedusteluvaltuutettu pitäisi mielellään olla Demlan jäsenkin...ilmeisesti..

Heh. On kyllä posketon "vaatimus". Ko. virkamies voisi vapaasti katsella kaikkia salaisia tietoja laajemmin kuin presidentti tai kukaan, eikä kukaan valvoisi häntä?

Olisi oikea supermyyrän paikka!

Nytkään ei kaikkea saatua tietoa jaeta kaikille. Joka on enemmän kuin järkevää.
 
On paikallaan huomata Norjan tilanne. Norjalle oli esitetty samanlaisia neuvotteluja kuin Suomelle YYA-sopimukseen johtaneet neuvottelut.
Norja jopa arvioi, että ilman läntisen puolustusliiton syntymistä maa olisi kenties joutunut taipumaan Neuvostoliiton painostuksen alla.
Ymmärrettävästi juuri näin..

Kaikkihan me tiedämme että Norjan geopoliittinen asema on muuttunut toisen maailmansodan ajoista. Jo pelkästään öljy- ja kaasuesiintymien löytyminen ja osuus arktisen alueen öljyvaroista nostaa alueen merkitystä. Venäjälle olisi tietysti muutenkin suuri strateginen merkitys jos se saisi hallintaansa Norjan alueen. Toki siinä tapauksessa myös Suomen ja Ruotsin osalta geopoliitten asema muuttuisi mielenkiintoisemmaksi. Ilman liittolaisia pienet pohjoismaat olisivat melko helppoja kohteita Neuvostoliiton kokoiselle suurvallalle. Siitä Saksa antoi hyvä osoituksen II-maailmansodan aikana. Toki sekin on hyvä huomioida ettei nykyinen Venäjä ole suurvalta muuten kuin suuren alueensa sekä Neuvostoliiton aikaisten ydinaseidensa johdosta.

Karttaa katsomalla ymmärtää helposti myös sen että Suomi on alueellisesti erillään muusta Euroopasta ja toisaalta varsin sopivalla tavalla yhteydessä Venäjään. Ei ollut pelkkää sattumaa että Napoleon ja Aleksanteri I sopivat Tilsit'issä (v. 1807) Suomen kuuluvan osaksi Venäjää. Varmasti joku oli katsellut kartasta sopivia rajapyykkejä Ruotsin suuntaan.https://fi.wikipedia.org/wiki/Tilsitin_sopimus Toisaalta Suomen siirtyminen takaisin Venäjän hallintaan antaisi Venäjälle aivan uudet lähtökohdat ainakin Norjan pohjoisimpien alueiden suhteen.

Suomessa ei kannattaisi millään tavoin vähätellä nykyisen Putinin johtaman rikollisvaltion aikeita. Vaikka Venäjän sotilaallinen voima on nykyisin jopa kyseenalainen niin ikävä kyllä Suomen poliittisessa johdossa liian monet ovat myötämielisiä Venäjän vaikutukselle. Kannattaisi kuunnella asiaan liittyviä puheevuoroja joita silloin tällöin naapurista kuuluu..
Venäjän hallituksen ex-neuvonantaja Suomesta: "Miksi hyökätä sinne, minkä voi hankkia laillisesti?"
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201701072200050033_uu.shtml
Venäjä on jopa pakotettu toimimaan uudella tavalla nykymaailmassa. Siksi sotaa käydään uusilla keinoilla, vaikka perimmiset tavoitteet ovat aivan samat kuin Ribbentropp-sopimuksen aikoina. Venäläiset eivät ole tyhmiä...Vaikka sanotaan että "suomalaiset iskivät päätänsä Karjalan mäntyihin", niin kyllä niitä iskuja tuli aika paljon venäläistenkin osalle. Olen varma että niistä "karjalan kovista iskuista" on naapurissa otettu opiksi.

Ymmärrän erittäin hyvin Vladimir Frolov'in näkemyksen kts. ylläoleva linkki. Sotaa käydään nykyään myös hänen mainitsemallaan tavalla.

Yhtä pientä taistelua käsitellään juuri tässä topic'issa. Jos "korkealla Suomen hallinnossa olevan myyrän" sekä HS:ien käynnistämä hyökkäys "tiedonsaannin ja julkistuksen puolesta" johtaa siihen että puolustusvoimien mahdollisuuksia harjoittaa sotilaallista tiedustelua rajoitetaan, niin käytännössä Venäjä voittaa tämän taistelun. Jos/kun sotilaallisesti tärkeiden tietojen hankintaa sekä niiden salassapitoa koskevaa lainsäädäntöä heikennetään niin ainoa hyötyjä on Venäjä..Venäjä..Venäjä. Eikä kukaan muu.

Näitä "pieniä" taisteluita käydään koko ajan. Kaikilla niillä on oma merkityksensä Suomen itsenäisyydelle. Venäläiset ovat siinä fiksuja että heillä on etukäteen tehdyt suunniltelmat ja yhteinen rintama. Kaikki pelaavat samaan pussiin. Samanaikaisesti toinen porukka pyrkii kaikin mahdollisin keinoin hajottamaan niin Suomen kuin muidenkin länsimaiden (=vihollisten) sisäistä rintamaa.
 
Kyllä Putinin Venäjä lopulta häviää tämän väännön, sen nyt näkee sokeakin ottallaan. Kunhan eivät nyt vaan saisi enempää vahinkoa naapurimaissaan aikaan sitä ennen.

Mitä tulee tiedusteluun niin joskus kävin näin joulunaikaan vanhainkodissa katsomassa suomalaista tiedusteluveteraania. Hänelle oli oma suomalainen esimies aikanaan tehnyt oharit pelastaakseen oman nahkansa. Että kyllä se asioiden sössiminen tarvittaessa onnistuu ihan omin voimin ja ilman suurempaa naapurin apua. Sitä minä tässä nytkin eniten pelkään.
 
On käynyt mielessä.
 
Kaiken tämän HS/Bild/ Ilta-Sanomat-kertomuksen viesti on se, että Venäjä on voimakas, sillä on hirmuinen kyky lamauttaa suomi massiivisella strategisella iskulla ja että se suunnittelee sitä. Harmillisesti Suomen sotilastiedustelu ei taivu samaan huomioon, koska se ei näe sellaisia merkkejä.

Ennemmin voisi ajatella, että a) kansaa peloteltaisiin Natoon ja b) pyritään näyttämään puolustustaistelu turhalta. On siis vaikea sanoa, onko kyseessä Venäjän vaikuttaminen vai Nato-trollaus.

Jos Nato, silloin ovat laskeneet tämän kansan mentaliteetin aivan väärin. Ruotsalaiset ovat sen verran hysteerisiä, että sielllä saadaan kannatus pompsahtamaan helposti ylöspäin. Suomalainen taas tulee hyvin epäluuloiseksi, kun huomaa virheitä, valehtelua ja suurentelua.

Suomalainen laskee, mitä muilla eurooppalaisilla on ja tulee siihen tulokseen, että Nato tarvitsisi suursodassa itse paljon ja sen pitäisi kattaa vielä miltei demilitarisoineita alueita. Eikö se silloin toimisi, kuten mikä tahansa järkevä voima ja keskittyisi ydinalueisiinsa eikä periferiaan ja 1300 kilometrin rajamaastoon? Kylmän sodan aikana Norjalle oli korvamerkitty yksi kanadalainen divisioona. Mitenkähän se aikoi Norjaan kriisin aikana päästä?

Meidät saisi parhaiten Naton kannalle, kun omasta puolustuskyvystä pidetään huolta ja osoitetaan, mitä me sitten saamme sen päälle. Kaikenlaisilla Ilta-Sanomien jutuilla tyyliin "Putin hyökkää Ahvenanmaalle kello kuusi" on vain luotaantyöntävä vaikutus. Korkeintaan alamme itse täyttää sotareppua ja hioa puukkoa emmekä mieti natoja emmekä enoja.

Minusta tuntuu siltä, että jotkut lobbarit ovat etääntyneet aivan liikaa kaikista todellisista realiteeteista. Ja lehdet tästä kansasta.

Miksi ei oteta huomioon, että tuomiopäiväprofetioiden lähde voi olla Venäjä? Sillä on todellisia resurssiongelmia sotilaspuolella. Voi olla, että omien voimien liioittelu ja feikkaaminen tälläkin tavalla voi toimia pelkoa herättävänä ja innostaa joitain tahoja lännessä liennytykseen, eli talouspakotteiden poistamiseen ja "normalisoimaan suhteet", siis tunnustamaan Krimin liittämisen?

Oman sotilaallisen suorituskyvyn liioitteleminen on vanha temppu, jota käytettiin paljon mm. kylmässäsodassa..

Meilläkin muutama taho sai lisälöylyä tavoitteelleen paluusta yya-tilaan ja Naton vastustamiselle. :)
 
Tiedustelu ei koskaan kerro kaikkea julkisesti.
Mutta ovatko jossain kertoneet että eivät ole huolissaan strategisesta iskusta?

Ei että kertoisivat meikäläiselle muuta kuin mitä reppuun kannattaa hankkia/pakata ja heti ilmoitettavat asiat.
 
Mutta ovatko jossain kertoneet että eivät ole huolissaan strategisesta iskusta?

Ei että kertoisivat meikäläiselle muuta kuin mitä reppuun kannattaa hankkia/pakata ja heti ilmoitettavat asiat.

Kaikessa sotilaskirjallisuudessa, mitä olen silmäillyt, toistuvat strateginen isku, kaappaushyökkäys, rajoitettu tiettyjen rajakohteiden / strategisten kohteiden haltuunotto, infosota ym. Ei ole poissuljettuja asioita.

Päinvastoin. Kun sotilas sanoo, että "vihreät miehet eivät onnistu täällä" hän samalla rivien välissä kertoo, että vain muu sotilaallinen ratkaisu on mahdollinen.
 
Erityisesti nauroin tuolle "turpatapettikaveruudelle".

Kiitos taas kohteliaisuudesta.

Joku tiedusteli minulta jossain kohtaa johonkin toiseen kirjoitusympäristöön liittyen että onko minulle käynyt samoin kuin hänelle: Euroopan itäisempään reunaan liittyvät pökerryttävän kauniit nuoret söpöttäret lähes vyöryvät turpatapetilla tykkämään ja virtuaalitutustumaan.

Keski-ikäiset suomalaisjuntit kun ovat kai aina olleet se itäisemmän reisiteollisen kompleksin salattujen unelmien kohde.

Kerroin että joitain outoja kontaktiyrityksiä on tullut. Muutama pärstävihkopyyntö. Joku sukuselvittäjä joka luuli suvun kuuluisimman henkilön olevan lähtöisin jostain toisen paikkakunnan kuvitellusta sukuhaarasta. Lisäksi noin tuhat ongelmaa tietoliikenteessä... (Osa omaa osaamattomuutta, osa ei.)

Sitten kuulostelin vähän ja näytti siltä että jotkin nettikeskustelun kiinnostuksen kohteet korreloivat (mutta väljästi) näiden outojen yhteydenottojen kanssa.

Kyllä itä osaa hyödyntää sitä että jotkut haluavat tuhat virtuaalikaveria ja kymmeniä tykkäyksiä per kirjoitus.
 
Miksi ei oteta huomioon, että tuomiopäiväprofetioiden lähde voi olla Venäjä? Sillä on todellisia resurssiongelmia sotilaspuolella. Voi olla, että omien voimien liioittelu ja feikkaaminen tälläkin tavalla voi toimia pelkoa herättävänä ja innostaa joitain tahoja lännessä liennytykseen, eli talouspakotteiden poistamiseen ja "normalisoimaan suhteet", siis tunnustamaan Krimin liittämisen?

Oman sotilaallisen suorituskyvyn liioitteleminen on vanha temppu, jota käytettiin paljon mm. kylmässäsodassa..

Meilläkin muutama taho sai lisälöylyä tavoitteelleen paluusta yya-tilaan ja Naton vastustamiselle. :)

Minusta tämä on selvä asia.

Äkkiäkö nykyään kasvattaa voimaa. Pistän johonkin latvialaiseen paikallislehteen jutun, että tässä rajalla kylässä Y on nähty maahanlaskuprikaati. Tai annan viestin jollekin Julian Röpcken Twitter-kaverille, joka on hankkiutunut "luotettavaksi" nimenomaan tarkoituksenaan aktvioitua myöhemmin disinfon syöttämiseen. Hän tagaa Röpcken, joka jakaa ja sitten lopulta koko euroopan leviää "vaihtoehtoista tiedustelutietoa" somessa.

Tuijottakoon Nato satelliittejaan ihan rauhassa. Bild tietää.

@Jantunen puhui tilannekuvan sotkemisesta ja hämärtämisestä. Siitä aloin kehitellä tätäkin ajatusta.

Tällä en tarkoita sitä, etteivätkö hyvää tarkoittavat OSINT-kansalaiset voi osua oikeaan, mutta heidän kykynsä vahvistaa tietoa on rajallinen. Some on puu, jossa sadat kapusiinimarakatit laulavat yhtaikaa. Ei sitä ja nimettömien huhuja voi pitää tilannekuvan pohjana.
 
Kaikessa sotilaskirjallisuudessa, mitä olen silmäillyt, toistuvat strateginen isku, kaappaushyökkäys, rajoitettu tiettyjen rajakohteiden / strategisten kohteiden haltuunotto, infosota ym. Ei ole poissuljettuja asioita.

Päinvastoin. Kun sotilas sanoo, että "vihreät miehet eivät onnistu täällä" hän samalla rivien välissä kertoo, että vain muu sotilaallinen ratkaisu on mahdollinen.
Jos pienet vihreät miehet eivät onnistu täällä se johtuu siitä että kyseiseen skenaarioon on varauduttu mikä taas tarkoittaisi että tiedustelu on varoittanut kyseisestä skenaariosta.
 
Jos pienet vihreät miehet eivät onnistu täällä se johtuu siitä että kyseiseen skenaarioon on varauduttu mikä taas tarkoittaisi että tiedustelu on varoittanut kyseisestä skenaariosta.

Tietenkin. Jo 1990-luvulla harjoittelimme samantyyppisiä juttuja, joissa ukrainalaiset olivat ihan pihalla, ainakin alkuunsa.

Meillä sotilastiedustelu on resursseihinsa nähden ollut aivan järjettömän hyvä.

Mutta koska pyrit vähän eri sivulle samassa keskustelussa, kertaan: samalla se kertoo, että vain muu sotilaallinen ratkaisu on mahdollinen.
 
Ei ole helppoa joulunakaan, ja noita kukkahattutateja-han loytyy molemmista sukupuolista; ne taytyy vaan tunnistaa:
Meinasi tulla eilen kunnon riita kun yksi sukulaiseukko taivasteli Suomen fasistipoliisia vainoamassa lehtimiehiä ”jotka vain halusivat kertoa totuuden”.Kun yritin tiedustella että mikäs se suuri salattu totuus nyt sitten oli niin en sanut vastausta. Meidän ei kuulemma kuitenkaan pitäisi vakoilla Venäjää koska hekään eivät vakoile meitä.

Ja tuota sanoitettaessa ei kannata unohtaa viittausta Saksan lainsaadannon uudistamiseem, missa kirjoitetun sanan vastuu on etukateen ja platform-news levityksen puolella jalkikateen... ehka e 50 milj. tuntuu kuitenkin enemman kuin paatoimittajan vaihtaminen (jolle voi maksaa vaikka mita, muita kautta, kayneesta "vahingosta").
Aloittaa vois nostamalla kanne Pietiläisen julkaisemista virheellisistä tiedoista Julkisen sanan neuvostolle - ryhdynkin tuumasta toimeen het huomispäivänä..
 
johtuu siitä että kyseiseen skenaarioon on varauduttu mikä taas tarkoittaisi että tiedustelu on varoittanut kyseisestä skenaariosta.

Noh, kai tuota edeltaa tiedostaminen, sitten tulee varautuminen... ja , kun kello soi, niin tiedustelun on pitanyt olla hereilla - ja varoittaa!
 
Mutta koska pyrit vähän eri sivulle samassa keskustelussa, kertaan: samalla se kertoo, että vain muu sotilaallinen ratkaisu on mahdollinen.
Mutta se ei vielä tarkoittaisi etteikö strateginen isku olisi se mistä aloitetaan.
 
Arvon raati. Onko juolahtanut mieleen, jopa jotkut Suomalaiset Oligargitkin voivat vastustaa tiedustelulakien päivittämistä. Monet bisneksethän Venäjällä/Suomessa ovat Putler:in ja FSB:n erityis-huomion alla.
Silloin paljastuisi myös taloudellisia rikoksia ja suorastaan maanpetollista toimintaa. Joten vastustajia on moneksi.
 
Back
Top