HS tietovuoto Puolustusvoimien tiedustelusta

Lopullinen analyysini on, että Tuomo Pietiläinen halusi estää tiedustelulait tai ainakin saada ne niin laajaan valvontaan, että joka käänteellä olisi mahdollisimman paljon valvojia, mikä oikeastaan tekee salaamisen hyvin vaikeaksi. Sitä voi kauniisti pitää avoimuutena tai rumasti avoimuutena ulkomaille asti.

Pietiläinen myös kirjoitti julkaistun jutun. Halmiselta oli siinä vain nimi. Muita juttuja ei sitten julkaistu, vaikka niitä piti tulla.

Halminen ei tiennyt HS:n tietolähdettä. Vaikka hän ei sitä sano, hänet todennäköisesti määrättiin tehtävään.

Oli oikein, että hän otti yhteyttä PV:n edustajaan.
Selvisikö koskaan, miksi Vasara-Laura rikkoi tietokoneensa? Mikä tieto oli niin arkaluonteista, että läppäri piti vasaroida murusiksi? Siinä hommassahan meinasi palaa koko talo.
 
Selvisikö koskaan, miksi Vasara-Laura rikkoi tietokoneensa? Mikä tieto oli niin arkaluonteista, että läppäri piti vasaroida murusiksi? Siinä hommassahan meinasi palaa koko talo.
Siellä oli kertomansa mukaan vanhoja jutunaiheita, joita ei olisi saanut päästää poliisin käsiin. Joku KRPtä käsittelevä mm.

Rulipaloa ei kuulemma ollut, vähän savua vain kun osui akkuun. Ei täsmentänyt, miksi palokunta piti kutsua kun ei tuotakaan ollut.

Tai jotain tuollaista, hyvin sekavasti puhui.
 
Toimittajille tuli langettavat tuomiot, esihenkilölle vapauttava.

Isommalle syylliselle ehdollinen 4 kk, eli läpsy ranteelle. Halmiselle 80(!) päiväsakkoa. Jos olisi omalla kohdalla, ottaisin pari kuukautta ehdollista. Jos on tuloja niin 80 päiväsakkoa on aivan saatanallinen maksettavaksi.
Edelleen ihmettelen, että miten piällikkötoimittaja jäi ilman tuomiota ja vastuullinen päätoimittaja Niemi sai syyttämättäjättämisen.
Täällä normaalimaailmassa vastuu on sitä isompi, mitä isompaa valtaa käyttelee.
 
En tiedä mitä toimittajat tienaa, mutta tuo 80pv on noin viiden viikon nettotulot kun äsken laskurilla mallailin.
 
Perusteluja:

Julkaisupäätöksen teki lehden toimituksen johto, mutta Kaius Niemi ei yksilöinyt, ketkä siitä päättivät. Tutkinnassa ei täten voitu osoittaa, että Niemi olisi osallistunut julkaisemiseen tai tiennyt jutun sisältävän salassa pidettävää tietoa. (Siksi hän pääsi kuin koira veräjästä)

"Pietiläinen ja Halminen olivat ryhtyneet konkreettisiin toimiin, jotka täyttivät turvallisuussalaisuuden paljastamisen yrityksen tunnusmerkistön. Menettelyllään he ovat luoneet konkreettisen ja uskottavan vaaran siitä, että viiden jatkoartikkelin sisältämät mahdolliset turvallisuussalaisuudet julkistetaan sellaisenaan.

Helsingin Sanomien artikkelit ja artikkeliluonnokset eivät kuitenkaan ole liittyneet viranomaisen toiminnan mahdollisiin lainvastaisuuksiin tai julkisen vallan väärinkäytöksiin.

Sen sijaan artikkelisarja on keskittynyt osoittamaan, että kirjoittajilla on ollut käytössään Puolustusvoimien salassa pidettävää materiaalia ilman, että tietojen julkaisemista pyrittäisiin liittämään Puolustusvoimien epäiltyyn tietovuotoon.

Näin yksityiskohtaisten Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi salassa pidettävien tietojen julkistaminen ei ole ollut tarpeellista myöskään siinä tapauksessa, että kirjoittajien tarkoituksena on ollut osallistua valmisteilla olleesta tiedustelulainsäädännöstä käytävään keskusteluun.

Hovioikeus katsoo, etteivät Halminen ja Pietiläinen ole niinkään pyrkineet osallistumaan yleiseen keskusteluun, vaan lähinnä julkaisemaan salaisia tietoja.

– Kun artikkeleissa ja artikkeliluonnoksissa on pyritty lähes pelkästään esittelemään Suomen ulkoiselle turvallisuudelle suurella todennäköisyydellä vahinkoa aiheuttavia turvallisuussalaisuuksia ilman, että kirjoituksilla pyrittäisiin riittävällä tavalla osallistumaan yleistä mielenkiintoa omaavaan keskusteluun, käsillä olevassa asiassa ei ole kysymys sananvapauden rajoituksesta sen ydinalueella.

Sen sijaan turvallisuussalaisuuksien julkistamisesta tai julkistamisen yrittämisestä on oikeuden mielestä aiheutunut konkreettinen uhka sananvapaudelle ja muille perus- ja ihmisoikeuksille, joita Suomen kansallisella turvallisuudella pyritään suojaamaan.

– Siten Suomen ulkoinen turvallisuus ohittaa näissä olosuhteissa vastaajien sananvapauden.

Hovioikeuden tuomioon voi vielä hakea valituslupaa korkeimmasta oikeudesta."

Hesari käytti kuulemma perusteellista harkintaa ja punnintaa, koska oli julkaisemassa valtion turvallisuuden vuoksi salaiseksi leimattua aineistoa Suomen sotilastiedustelusta. Kyse ei ollut jutusta, vaan tarkoituksena oli julkistaa juttusarja.

Vastaava päätoimittaja ei tiennyt asiasta mitään :rolleyes:

1751470308759.webp
 
Vastaava päätoimittaja ei tiennyt asiasta mitään :rolleyes:
Tietenkin tiesi. Niemi ei vain kommentoinut kuulusteluissaan tarkemmin sitä, ketkä henkilöt päätöksen tekivät, mutta sanoi, että nyt syytteessä olevat kolme toimittajaa eivät olleet päätösprosessin kanssa missään tekemisissä. Kuka muu noin voi sanoa kuin se, joka tietää?

Niemi tosiaan myöhemmin tehdyssä lisätutkinnassa tunnusti olleensa tietoinen Viestikoekeskukseen liittyvästä juttuhankkeesta jo ennen artikkelin julkaisemista. Kun lausunto tuli julkisuuteen, apulaisvaltakunnansyyttäjä arvioi vielä muodollisesti uudelleen lokakuussa 2021 tekemäänsä syyttämättäjättämispäätöstä.

Jukka Rappe päätti, ettei syyttäjällä ole "tällä hetkellä aikeita selvityttää päätöksentekoprosessia tarkemmin" ja ettei "lisätutkinnassa saatu uusi selvitys osoittanut Niemen osallistuneen artikkelin julkaisemiseen taikka tienneen etukäteen sen sisältävän salassa pidettävää tietoa."

Rape oli kiireinen, kun piti saada varusmies käpälälautaan (en tosin muista, osuivatko nämä ajallisesti yksiin)
 
Rape oli kiireinen, kun piti saada varusmies käpälälautaan (en tosin muista, osuivatko nämä ajallisesti yksiin)
Ainakin voi sanoa, että pienemmän kiusaamiseen oli intoa enemmän. 😕

Ehkä HS:n suhteen vaikutti se, että skandaali koko lasitalon päällikkökerroksen tuomitsemisesta maanpetoksesta olisi ollut aivan helkkarin iso juttu. Maailmanluokan juttu. Niinhän se olisi mennyt.

Tusina suurinta. Tuo "Manutas" on Antti Herlin.

1000021007.webp
 
Rape oli kiireinen, kun piti saada varusmies käpälälautaan (en tosin muista, osuivatko nämä ajallisesti yksiin)
Ei korppi korpin silmää noki. Tässä saatiin rivimiehet (ja -naiset) tuomittua, Raaseporissa ei, vaikka yritys oli kova.

Kummassakin tapauksessa johto päästettiin kuin ne kuuluisat koirat veräjästä. ”Ei ollut mitään mistä tuomita, vaikka kuinka harjattiin”.

Näin se on Suomessa ollut ja on aina oleva :rolleyes:
 
Heikki Tiilikainen on väittänyt, että sodan aikana Helsingin Sanomat kiersi jutunhimossaan sensuurisääntöjä vuotamalla sen jutun, minkä halusi julkaista, Tukholmaan. Kun se oli jo siellä julkaistu, sen saattoi julkaista Suomessa.

Moskova luki kaikkia Tukholman lehtiä suurennuslasin kanssa. Ei OSINT ole uusi keksintö: some on vain lisännyt juoruajien määrää.

Kaksi kertaa tuo jutunhimo maksoi suomalaista verta.
 
Ei korppi korpin silmää noki. Tässä saatiin rivimiehet (ja -naiset) tuomittua, Raaseporissa ei, vaikka yritys oli kova.

Kummassakin tapauksessa johto päästettiin kuin ne kuuluisat koirat veräjästä. ”Ei ollut mitään mistä tuomita, vaikka kuinka harjattiin”.

Näin se on Suomessa ollut ja on aina oleva :rolleyes:

Tämä on yksi meidän suurimpia heikkouksia, vaikka uskottelemme, että välttämättömyys on hyve. Selkeästi vastuusta väistely on kansallinen vahvuutemme, toki sitä voi kutsua jollain muullakin tavalla.

Oikeuslaitoksemme heikkous on käsittämättömyyksiin venyneet käsittelyt. Joo, perusteellisia ollaan jne. Mutta silti. Talousrikokset näyttävät olevan vaikeita, kun niissä on mukana kansakunnan parempaa väkeä. Tai ylipäätään, jos mukana on institutionalisia tekijöitä.

Tässä otsikon tapauksessa on jäänyt kiinnostamaan, mitä lauran kovalevyllä oli krp sta?
 
Yläjärvi aiheuttaa myötähäpeän tunteen.

Jopa siinä ainoassa julkaistussa jutussa oli yksi homma, joka oli vasta jutun jälkeen sitten avoin tieto, nyt ollut luettavissa verkosta ja löytyy tänään jo mm. Wikipediasta. Aiheutti erääseen systeemiin kalliitakin muutoksia.

Juttusarjasta jäi monta osaa julkaisematta.

Tämä on vieläkin täysin käsittämätön homma, ja tuo Pietiläinen on mielenkiintoinen. Syvin motiivi?
 
Pietiläisen intohimoista sen verran että:
On kovasti kriittinen valtarakenteita kohtaan.
Haluaa yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta.

Copilot: "Vaikka hänen poliittista suuntautumistaan ei voi suoraan määritellä, hänen työnsä ilmentää kriittistä, yhteiskunnallisesti valveutunutta ja vallan väärinkäyttöä tarkkailevaa journalistista otetta. Tämä voi näyttäytyä ulospäin vasemmistolaisena tai liberaalina, mutta kyse on ennen kaikkea journalistisesta eetoksesta, ei puoluepoliittisesta kannasta."

Kyllä siinä ihan perinteinen journalistikoulutuksen saaneen biasoituminen näkyy: Ehdollinen tuomio on "sulka hattuun" ja journalistien pöydässä kaverit tarjoaa vielä monta kierrosta.

Oma mielipiteeni: Tyypillinen mädättäjä. Olisi kirjoittanut hyvin lähteistetyn jutun, mutta jättänyt sen leimatuilla papereilla ylpeilyn pois.

Yläjärvestä alunperin ajattelin, että hän olisi tuonut jotain raikkaampaa tuulahdusta (tässä maailmassa umpikepulainen taustakin on raikas tuulahdus ;)) tuonne brezneviläiseen linnakkeeseen, mutta kaikki nämä näkyy sitten joutuvan sellaiseen mankeliin, että sisäinen taistolaisuus löytyy varsin nopeasti.
 
Yläjärvi aiheuttaa myötähäpeän tunteen.

Jopa siinä ainoassa julkaistussa jutussa oli yksi homma, joka oli vasta jutun jälkeen sitten avoin tieto, nyt ollut luettavissa verkosta ja löytyy tänään jo mm. Wikipediasta. Aiheutti erääseen systeemiin kalliitakin muutoksia.

Juttusarjasta jäi monta osaa julkaisematta.

Tämä on vieläkin täysin käsittämätön homma, ja tuo Pietiläinen on mielenkiintoinen. Syvin motiivi?

Jospa erkko talo ym. Omistajat eivät halunneet tiedustelulakeja?
 
Jospa erkko talo ym. Omistajat eivät halunneet tiedustelulakeja?
Hovioikeus totesi, että juttusarjassa ei ollut kyse yhteiskunnallisesta keskustelusta, vaan siitä, että pyrittiin lähinnä julkaisemaan salaisia tietoja.

Ei Sanoman omistajilla luulisi olleen mitään päivitettyjä maallemme välttämättömiä tiedustelulakeja vastaan. Toimittaja Pietiläinen tuntui olleen kyllä aiheesta kiinnostunut henkilökohtaisesti. On vieläkin.

Suomessa on maailman mittakaavassa todella tiukat tiedustelulait. Juuri viime kuussa korkein oikeus linjasi yhden homman, josta Pietiläinen kirjoitti.

Tiivistäen. Suojelupoliisi ei korkeimman oikeuden päätöksen mukaan olisi saanut tiedustella kohdehenkilön kakkosasunnossa Suomessa. KKO katsoi antamassaan ennakkopäätöksessä, että kohdehenkilön vuokra-asunto Suomessa nautti kotirauhan suojaa.

Supon tarkkailun kohteena ollut henkilö oli vuokrannut Suomesta huoneiston, jossa hän vietti osan ajastaan. Henkilö oli käynyt Suomessa aina vähintään viikon mittaisissa jaksoissa noin kerran kuukaudessa tai harvemmin, lehti kertoo.

Supo vetosi, että huoneistoa oli käytetty ainoastaan tilapäiseen majoittumiseen. KKO kuitenkin katsoi, että henkilöllä voi olla samanaikaisesti useampi kuin yksi pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävä tila, ja sen vuoksi myös kakkosasunnot kuuluvat kotirauhan piiriin. Hovioikeus vielä katsoi, että kaikki ok.

Back
Top