HULLUIMMAT aseet

Tämä?
Kieltämättä, ehkä Suomen kaikkien aikojen miehekkäin asejärjestelmä :eek:
Mitä tällä oikeasti ajateltiin tehtävän, pelottaa ählyiltä kurat viittaan?

12724690_1729808040575536_1356459452_n.jpg

Perhana
Tuo kyllä "kasvattaa rintaan karvoja" kun pääsee töräyttäämään tuolla!!! Rispektiä!
 
80-luvulla tilanne oli E-Libanonissa lievästi sanottuna "haastava ja monimutkainen".

Suomalaiset tiedotusvälineet olivat pihalla kuin peräpukamat siitä todellisuudesta missä joukot toimivat. Yleisesti rauhanturvaamista pidettiin rynnäkkökiväärin kanssa suoritettuna lomailuna.

Asiaa ei helpottanut Suomessa tuolloin hallinnut virkamiesvaltainen ja laillisuutta korostanut kulttuuri. Erinäköistä miestä ja upseeria lähti palvelukseen ja muutaman viikon koulutuksella saatiin linja-autoasentajista ja maanviljelijöistä asiantuntijoita paikalle. Aivan kuten kuka tahansa oppii vaikka Taiwanin teollisuupolitiikan hienoudet ilman pohjatietoja 10-20 tunnin opetuksella.

YK yritti 80-luvulla kovasti laittaa kapuloita rattaisiin SLA:lle, joka oli käytännössä israelin palkkaama sijaissotija. Yllättäen israelin poijjaat ei kauheasti tykännyt siitä, että sen suunnitelmia sotkettiin. Miehille oli Suomessa kerrottu, että he olivat YK:n enkelijoukkoja, joiden mandaatti oli vähintään Mooseksen saamien kivitaulujen veroinen.

Faitterien kanssa jutellessa kyllä huomaa sen, että fiksuimmat ovat ymmärtäneet kuvan olevan harmaan sävyissä oleva sotku. Vähemmän terävät sitten yleensä ovat olleet vakuuttuneita yhden osapuolen pahuudesta.
Samaa mieltä. Suomessa vallitsi Tempakka-Pyykkö tiedotusmaailma, johon ei muun maailman surut paljon vaikuttaneet (osalla porukkaa on edelleen sama vaihe päällä). Tuolloinhan Suomi oli liturgian mukaan turvallisesti sivussa mahdollisesta suursodasta, ja rauhanturvaajat olivat maailmalle lähteneitä poikasia, jotka pörräsivät juovuksissa turistien kiusana ja kunnon suomalaisten häpeänä. Traumoista tai stressistä ei tarvinnut puhua, ja mitäänhän ei koskaan tapahtunut. Toki myös PV ja YK-tomisto tukivat tätä käsitystä parhaansa mukaan.
Muistan kuin eilisen sen ensimmäisen yön yli 30 vuotta sitten kun jouduin pykälään heti alas päästyäni. Todellisuus, jossa "ympärillä" tai oikeammin turvallisuusvyöhykkeen sektorissa ammuttiin pitkin pykälävuoroa, oli hyppy täysin absurdiin maailmaan. Aika nopeasti siitä tuli normi, ja hommathan siitä sitten vaan paheni.
Mutta täytyy sanoa että ainakin Libanonissa oli vielä sekin sisäinen jännä piirre, että 1JK ja 2JK toimivat täysin erilaisessa tilanneympäristössä, ja huolto sekä EK vielä omassaan, enemmän siviili&toimisto-tyyppisessä. Unohtamatta mielikuvi... anteeksi tiedustelujoukkuetta ;) ..
 
Enpä tiedä onko tämä nyt niin hullu - oikeastaan aika looginen - mutta kuitenkin erikoinen ja harvinainen.

Liekinheittimen ja Suomi KP:n seksikäs sekasikiö: SUOMILIEKKIKONEPISTOOLI (< ei liene kuitenkaan virallinen nimi).

OgDxYqN.jpg


Onkahan tällaista värkkiä tuonut kukaan rintamalta kotiin ja piilottanut johonkin lattialankkujen alle pystykorvan ja panssarinyrkin seuraksi? :D


Edit. toinen kuva
akX80Un.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Pelkkä liekinheitin olisi kai aivan laillinen ja lupavapaa, sehän ei ole ampuma-ase.

Mielenkiintoinen seikka muuten. Tuollaiset lakiasiat jotenkin kiinnostavat...ei silti että tarvitsisin liekinheitintä... :D
 
Miten tuosta Suomi-KP:n ja liekinheittimen combosta tuleekin mieleen tämä...:

 
Tässä ollaan oltu luovia.

" 'Netopyr' was the ugly and huge tricycle monster, weighing some 40t; the forward wheels were almost of 10 meters in diameter! The multiply armament emplaced in the left and right sponsors, and upper (bigger) and lower (smaller) turrets. It was powered by 2x240hp engines and crewed by 15 men. While it lacked luxury accessories most of the new military tanks offer today, this tricycle tank got the job done. No one would want to be in the path of this tank's destruction."

lebedenko.jpg


f06a72478972b3739a77a3db58d882cb.jpg


tank-zar.jpg
 
Enpä tiedä onko tämä nyt niin hullu - oikeastaan aika looginen - mutta kuitenkin erikoinen ja harvinainen.

Liekinheittimen ja Suomi KP:n seksikäs sekasikiö: SUOMILIEKKIKONEPISTOOLI (< ei liene kuitenkaan virallinen nimi).

OgDxYqN.jpg


Onkahan tällaista värkkiä tuonut kukaan rintamalta kotiin ja piilottanut johonkin lattialankkujen alle pystykorvan ja panssarinyrkin seuraksi? :D


Edit. toinen kuva
akX80Un.jpg

Toivottavasti on tuotu jemmaan noita zippoja !!!
 
Kotimaisen liekinheittimen esittelyä Niinisalossa heinakuussa 1944. Kuvat on ottanut Tampellan Aseosaston tuolloinen johtaja Eino Ilmonen.QD19442005.jpg QD19443001.jpg QD19443003.jpg
 
Last edited by a moderator:
Enpä tiedä onko tämä nyt niin hullu - oikeastaan aika looginen - mutta kuitenkin erikoinen ja harvinainen.

Liekinheittimen ja Suomi KP:n seksikäs sekasikiö: SUOMILIEKKIKONEPISTOOLI (< ei liene kuitenkaan virallinen nimi).

OgDxYqN.jpg


Onkahan tällaista värkkiä tuonut kukaan rintamalta kotiin ja piilottanut johonkin lattialankkujen alle pystykorvan ja panssarinyrkin seuraksi? :D


Edit. toinen kuva
akX80Un.jpg
Tämähän on sen asemasodan aikana järjestetyn kilpailun satoa. Joukoilta kerättiin ideoita, joilla kalustoa voitaisiin kehittää ja parantaa. Montaa toteutuskelpoista ideaa ei muistaakseni tullut. Asiasta tarkemmin Suomalainen korpisoturi -teoksessa. Montaa yhdistelmää ei kai tehty. Tarkoitus oli antaa suojaa liekinheitinmiehelle, joka (ymmärrettävästi) oli sangen haluttu maali.
 
10 toisen maailmansodan mieletöntä asetta
Lue tästä kymmenestä oudoimmasta toisen maailmansodan aikana kehitetystä aseesta. Parhaimmillaan aseet olivat epäkäytännöllisiä, ja pahimmillaan ne saattoivat viedä käyttäjänsä hengen.
torstai 15. joulukuuta 2016 teksti Hans Henrik Fafner http://historianet.fi/tekniikka/ase...eet/10-toisen-maailmansodan-mieletonta-asetta
#räjähdysaineet #pommi#panssarivaunu #ohjus #lentotukialus #lentokone #koira #jeep
0

1. Lentävä jeep
Britti-insinöörit istuttivat tavalliseen Willys-yhtiön maastoautoon pari roottoria ja kuvittelivat keksineensä uuden tehokkaan taistelukoneen.

Toisin kuin helikoptereissa, lentävässä jeepissä roottoria ei pyörittänyt moottori vaan sen tarkoitus oli vain pitää laite ilmassa, kun sitä hinattiin tavallisella koneella.

Sen jälkeen vetoköysi piti irrottaa, jotta ”Rotabuggy” pääsisi leijailemaan maahan ja ajamaan tuhottavaan kohteeseen.

Rotabuggyn prototyyppi valmistui vuonna 1943. Se lensi, mutta kun sen nopeus ylitti 60 kilometriä tunnissa, se alkoi värähdellä ja huojua niin pahasti, että laskeutuminen kävi vaikeaksi. Kehitystyötä jatkettiin, mutta lentävää jeeppiä ei koskaan otettu käyttöön.

2. Sotakyyhkyset
Vuonna 1944 yhdysvaltalainen käyttäytymispsykologi Burrhus F. Skinner esitti, että kyyhkysiä voitaisiin käyttää hyväksi ohjuksien laukaisussa.

Hän sai Yhdysvaltojen armeijan vakuuttumaan ideansa toimivuudesta, minkä ansiosta se myönsi 25 000 dollaria hankkeeseen. Skinner kehitti rahoilla kapselin, joka oli tarkoitus sijoittaa ohjuksen kärkeen.

Kapselissa oli kolme ikkunallista kammiota, johon kuhunkin sijoitettiin kyyhkynen. Tarkoituksena oli, että kun kyyhkyset havaitsisivat kohteen, ne alkaisivat naputtaa nokallaan ikkunaa. Ikkunat oli yhdistetty ohjausjärjestelmään, joka varmistaisi, että ohjus osuisi maaliinsa.

”Ongelmaksi muodostui se, että kukaan ei ottanut meitä vakavasti”, selitti Skinner myöhemmin, kun armeija jonkin ajan kuluttua hylkäsi hankkeen ”epäkäytännöllisenä”.

Nyt kannattaa tilata Historia-lehti

3. Hajoamaton tukialus jäästä
Kun sahanpurua sekoitetaan veteen ja annetaan seoksen jäätyä, saadaan erittäin kovaa materiaalia. Britti-insinööri Geoffrey Pyke kutsui keksimäänsä materiaalia pykreetiksi.

Hän ehdotti, että siitä voitaisiin rakentaa laivojen runkoja, sillä kun materiaali olisi riittävän paksua, sitä eivät hajottaisi edes saksalaisten torpedot, ja brittilaivat saisivat purjehtia Atlantilla rauhassa.

Pyke haaveili rakentavansa Habakkuk-nimisen lentotukialuksen, jolla olisi pituutta jopa yli 1 200 metriä.

Siitä piti tulla lähes neljä kertaa niin pitkä kuin maailman nykyisin pisimmästä lentotukialuksesta USS Nimitzistä. Britannian pääministeri Winston Churchill ihastui suunnitelmaan, mutta hankkeelle ei saatu hankittua yhdysvaltalaisten tukea, ja se hyllytettiin.


dogtrainingschool-ph1o_46KzF03PgVlEv--UQ.jpg

Sotakoirien harjoitusleiri Neuvostoliitossa Moskovassa 1931


4. Ompelukoneen neulat aseina
Briteillä oli vuosina 1941–1944 salainen projekti. Siinä kehitettiin pommia, joka maahan iskeytyessään olisi singonnut 30 600 neulaa ympäristöönsä. Brittitutkijoiden mukaan tarkoitukseen sopivat hyvin ompelukoneen neulat, jotka piti kastaa myrkkyyn.

Myrkyksi kaavailtiin pernaruttobakteereja, jotka saattoivat aiheuttaa kuolemaanjohtavan tartunnan, vaikkeivät ne olisikaan osuneet tärkeisiin elimiin.

Hanke hylättiin lopulta epätaloudellisena: myrkkyneulat eivät pystyisi aiheuttamaan joukkotuhoa, sillä katot, seinät ja muut rakenteet suojaisivat saksalaisia niiltä.

5. Räjähtävät koirat
Neuvostoliittolaiset koirat tuhosivat 300 saksalaista panssarivaunua. Ainakin näin väitettiin neuvostopropagandassa. Tekniikka oli yksinkertainen. Ensin koirat opetettiin etsimään ruokaa taisteluvaunujen alta.

Sitten niitä pidettiin nälässä muutama päivä, minkä jälkeen ne laskettiin taistelukentälle räjähdyspanos selässä. Räjähteistä pisti esiin puukeppi, joka taipui ja räjäytti pommin, kun koira ryömi taisteluvaunun alle.

Saksalaiset puolustautuivat koiria vastaan liekinheittimillä, kunnes asiassa tapahtui vuonna 1942 yllättävä käänne. Joukko nälkäisiä koiria villiintyi ja kävikin yhtäkkiä neuvostopanssarien kimppuun. Sen jälkeen tästä taistelutekniikasta luovuttiin.

6.Kauko-ohjattavat telaketjupommit
Saksalaiset valmistivat toisen maailmansodan aikana 7 564 Goliathia. Ne olivat pieniä kauko-ohjauksisia telaketjuajoneuvoja, jotka pystyivät kantamaan jopa sata kiloa räjähteitä.

Koska niiden panssarointi oli heikko ja huippunopeuskin vain 9,6 kilometriä tunnissa, ne olivat helppo saalis viholliselle. Lisäksi vain 11,4 sentin maavaran vuoksi ne jäivät helposti kiinni maastoon.

Saksalaiset lopettivat Goliathien valmistuksen lopulta ensisijaisesti siitä syystä, että niiden rakentaminen oli erittäin kallista. Goliathien parissa tehty työ tasoitti kuitenkin teitä muiden kauko-ohjauksisien aseiden kehittämiselle.

7. Kamikaze-lepakot
Yhdysvaltalaisilla oli suunnitelmissa pudottaa japanilaisiin kaupunkeihin laskuvarjoilla pieniä säiliöitä. Jokaiseen säiliöön piti laittaa lepakko, joka vapautuisi säiliön koskettaessa maata ja lentäisi sitten jonnekin puuhun tai taloon piiloon.

Lepakoiden oli määrä kantaa ajastimella varustettuja 11 gramman palopommeja, jotka sytyttäisivät japanilaiset kevytrakenteiset talot.

Kamikaze-lepakoiden idean isä oli hammaslääkäri. Hän keksi suunnitelman ollessaan käymässä Carlsbadissa Kaliforniassa luolassa, jossa majaili iso lepakkoyhdyskunta, ja kuultuaan japanilaisten hyökkäyksestä Pearl Harbouriin.

Huippusalainen hanke vaikutti toimivalta, mutta ennen kuin sitä alettiin toteuttaa, yhdysvaltalaiset olivat jo saaneet ensimmäisen ydinpommin valmiiksi.


japanese_fire_balloon_shotdown_gun-YHBBdcAn40wZ_nnqw6qUYA.jpg

Yhdysvaltalainen sotilas kuvasi japanilaisen palopommipallon ampumista alas Attussa Aleuteilla vuonna 1945.

8. Helppokäyttöinen käsikranaatti oli hengenvaarallinen
Yhdysvalloissa kehitetty BEANO T-13 -käsikranaatti oli aivan samankokoinen ja -painoinen kuin pesäpalloa muistuttavan baseball-pelin pallo.

Koska baseball on Yhdysvaltojen kansallisurheilulaji, ajateltiin, että kuka tahansa yhdysvaltalainen kykenisi heittämään kranaatinkin riittävän kauas ja riittävän tarkasti oikeaan paikkaan. Käsikranaatin laukaisumekanismi oli kuitenkin niin herkkä, että osa kranaateista räjähti liian aikaisin.

BEANO T-13 tappoi ja haavoitti itse asiassa enemmän omia kuin vihollisia. 29. maaliskuuta 1945 se vedettiin käytöstä, ja käyttämättömät kranaatit tuhottiin.

9. Ilmapallo kantoi palopommeja
Japanilaiset eivät jääneet vihollisistaan jälkeen kekseliäisyydessä. Vuosina 1944 ja 1945 he lähettivät matkaan noin 9 000 ilmapalloa, jotka kuljettivat mukanaan palopommeja.

Honshun saaren itärannikolta lähti sopivia suihkuvirtauksia, jotka kantoivat pallot Tyynenmeren yli Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Vahingot jäivät kuitenkin mitättömiksi. Yhdysvaltojen viranomaiset saivat tiedon vain 300 ilmapallosta.

Historioitsijoiden arvioiden mukaan matkasta selvisi vain noin tuhat palloa. Perille päässeidenkin aiheuttama tuho oli pientä, ja se rajoittui usein asumattomille alueille.

Yhdysvaltalainen lehdistö noudatti hallituksen vaatimusta eikä kirjoittanut palloiskuista. Kieltoa rikottiin vain kerran, kun lehteen pääsi tieto Nebraskaan laskeutuneesta pallosta. Japanilaiset luopuivat hankkeesta, koska tulokset eivät olleet toivottuja.

10. Tuulitykki
Saksalaiset rakensivat laitteen, joka pystyi lähettämään paineilmasuihkun korkealle ilmaan. Kokeissa suihku pystyi puhkaisemaan 25 millimetrin paksuisen puulevyn 200 metrin etäisyydeltä.

Tarkoituksena oli kehittää laitteesta tuulitykki, jolla ammuttaisiin vihollisen hävittäjiä. Laitteen heikkoudeksi osoittautui sen osumatarkkuus.

Paikallaan pysyvään maaliin oli paljon helpompaa osua kuin ilmassa kiitävään lentokoneeseen. Yksi tykki sijoitettiin silti sodan loppuvaiheissa suojelemaan yhtä Elben yli johtavaa siltaa. Se ei tiettävästi osunut koskaan mihinkään.



#räjähdysaineet #pommi #panssarivaunu #ohjus #lentotukialus #lentokone #koira #jeep
 
Ilmeisesti Stryker ja 25mm minigun ,

hqdefault.jpg
 
4 putkinen sergei tankki eli zsu 23-4 Shilka. Ilmeisesti oli aikanaan ihan toimiva tuote.

Todella komean näköistä ainakin oli kun joskus pääsi näkemään Shilkan ammuntaa kovilla. Ylin video on Moskovan läheltä Kubinkasta. Siinä näkyy hyvin ettei vehkeellä tarkkuusammuntaa kannata yrittää. Putket liikkuvat kiinnityksissään josta aiheutuu
tarkoituksellista hajontaa. Kun tuli 60 -luvulla oli ihan uusi konsepti; siis ase ja tutka nostettu liikkuvalle telalavetille. Tarkoitettu marssiosastojen suojaamiseen. Myöhemmin myös it-ohjuspatterien lähisuojana. Aiheutti päänvaivaa Israelille Jom Kippur -so-
dassa 1973. Haavoittuva tutkaan hakeutuville ohjuksille ja alkeellinen tutka myös antoi runsaasti (vääriä) maakaikuja. Alkupään versioissa putki kuumeni ja aiheutti patruunoiden itsesyttymisen. Aseesta tuli silloin todella täysautomaattinen eli ampui pat-
ruunavyön loppuun käyttäjän voimatta asialle mitään. Korjattiin kyllä myöhemmin.

Yllä kirjoitetusta huolimatta ei kuulu hulluimpiin aseisiin vaan oli tehokas omana aikanaan. Tosin nyt jo kauan sitten vanhentunut; meille ei huolittu ilmaiseksikaan 25 v sitten Saksasta.
 
Back
Top