Huonoimmat kokemuksesi armeijasta eli armeijan toiminnan epäkohdat

[s91]

Kyllä se kouluttaa. Se kouluttaa toimimaan huolellisesti, täsmällisesti ja pikkutarkasti stressaavassa tilanteessa näennäisesti merkityksettömässä tehtävässä. Samalla se kasvattaa pettymyksensietoa ja ns. vitutuskynnystä. Paineensietokyky on merkittävä osa sotilaan kyvykkyyttä ja parempi että se koeponnistetaan kasarmilla eikä siellä missä luoti hiihtää ja läski tummuu.

Kouluttaako ja kasvattaako oikeasti? Onko tästä siis ihan oikeaa tutimustulosta, että noin käy? Jos on, niin kysyn sinulta saman, minkä kysyin jo joltain aiemmin, eli pitäisi tuollaista ottaa käyttöön peruskoulussa, jotta kaikista naiset mukaanlukien tulisi pettymyksensietävämpiä, huolellisia, täsmälliisiä ja kaikilla olisi korkeampi vitutuskynnys? Eikö noilla asioilla ole paljon merkitystä myös siviilityöelämässä ja muussakin siviilielämässä (monihan täällä on todennut, että intit vitutukset ovat pientä verrattuna siihen, mihin siviilissä tulee törmäämään)?

Ihan subjektiivisesti voin sanoa, että aukin sänkyjen räjäyttely ei kouluttanut minua yhtään mihinkään. Ne räjäytetyt punkat olivat todennäköisesti ehdottomasti parhaimpia punkkia, mitä koko inttiaikana tein. RUKissa punkat olivat mitä olivat, hyvä jos päiväpeitto oli siinä päällimmäisenä ja sama sitten koksuaikaan. Ainakaan siis huolelliseen punkantekoon, joka olisi kestänyt edes varusmiespalvelun läpi, se touhu ei minua (eikä muitakaan palveluskavereitani) kouluttanut. Sitä, miten se koulutti minua pettymyksensietoon, on tietenkin itse subjektiivisesti aika vaikea arvioida. Sen voin joka tapauksessa sanoa, että yleistä maanpuolustustahtoani ja positiivista suhtautumistani PV:hen se joka tapauksessa laski. Ja tämän suhteen asia oli eri verrattuna sellaisten asioiden vaatimiseen, jotka oikeasti olivat mielekkäitä sotimisen opettelun kannalta. Univelkaa tuottaneet viestitoimintaharjoitukset tietysti vituttivat sillä nimenomaisella hetkellä, kun yöunilta herätettiin siirtymään ihan niin kuin se punkkien räjäyttelykin, mutta ne oli paljon helpompi yhdistää siihen, mitä siellä intissä oikeasti oltiin tekemässä, minkä vuoksi niistä ei seurannut mitään maanpuolustustahdon laskua tai negatiivista suhtautumista PV:hen.

Täydellisessä maailmassahan esimies voi käydä alaisensa kanssa rajattoman pitkän ajan kestävän keskustelun siitä miksi joku asia täytyy tehdä pilkuntarkasti annetun ohjeen mukaan ilman mitään sooloiluja mutta oikeassa elämässä saati sitten siinä tilanteessa jossa ry**ä rynnii päälle niin esimiehen on pystyttävä luottamaan siihen että alainen tekee käskystä mitä käsketään täsmällisesti, pilkuntarkasti ja huolellisesti käskyn mukaan vaikka selässä käryäisi litra napalmia.

Ymmärrät varmaan, että ryssän rynniessä päälle kenellekään ei tarvitse perustella, miksi siinä käsketään, mitä käsketään.

Minusta tuntuu, että suhtaudut aikuisiin ihmisiin kuin 3-vuotiaisiin lapsiin. Heille tosiaan on usein vaikea ymmärtää, miksi aikuinen haluaa heidän tekevän niin kuin haluaa. Mutta väitän, että suurin osa aikuisista ei ole tällaisia, vaan kyllä vihollisen tuhoamiseen tähtäävien käskyjen järkevyys ymmärretään, vaikka esimies ei jokaista yksityiskohtaa alkaisikaan vääntää rautalangasta. Sen sijaan ei ymmärretä, mitä ihmeen tekemistä punkan tai pinkan viivojen suoruudella on sen kanssa, miten tehokkaasti mahdollisessa tilanteessa se niitä vääntänyt porukka ryssiä oikein tuhoaa. Yleisestikin sanoisin, että nykyaikaisessa sodankäynnissä yksilön omalla päätöksenteolla on paljon suurempi merkitys kuin silloin joskus entisaikaan, kun sotamiehen tärkein tehtävä oli vain marssia kolmirivissä kohti muskettitulta. Kun nyt vänrikki käskee "tuhoa tuo panssarivaunu", hän olettaa, että komennon saaneelta jääkäriltä itseltään löytyy osaamista sen suhteen, miten se tehtävä täytetään tehokkaimmin. Mitään vastaavaa ei sen kolmirivissä marssineen sotilaan tarvinnut osata. Hänelle tärkein kyky oli juuri se, että hän pilkuntarkasti noudatti mitäkin annettua käskyä käyttämättä itse omaa harkintakykyä sen suhteen, mitä juuri siinä pitäisi tehdä.

 

[s91]

Summa Summarum: välillä väsytti, keljutti ja tympäisi. Oikein kunnolla. Siitä huolimatta muistot ovat myönteisiä. Miksihän?

Veikkaisin, että ennen kaikkea siksi, että tunsit touhun mielekkäänä sen tehtävän oppimisen suhteen, mitä oikeassa sodassa joutuisit tekemään. Ne huonot muistot liittyvät yleensä niihin asioihin, joilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Moni on täällä maininnut esim. paranoidin suhtautumisen sairastaviin varusmiehiin tai lomajärjestelyjen vaikeuttamiset. Näillä ei ole mitään tekemistä sotimisen opettelun kanssa, vaan ne pahimmillaan jopa vaikeuttavat sitä (sen lisäksi, että tuottavat vitutusta varusmiehille).

Itse ne todennäköisesti ole elämäni aikana ollut niin väsynyt kuin oli kertausharjoituksissa. Toisaalta sanoisin, että se kertausharjoitus oli RUK:n ohella parasta koulutusta, mitä PV on minulle sotimisen oppimiseksi tarjonnut ja tämän vuoksi väsymyksestä huolimatta siihen liittyvät ennen kaikkea positiiviset muistot. Tämän suunnilleen täydellinen vastakohta oli koksukausi, jonka aikana sain nukkua ihan tarpeeksi, kaikki oli mahdollisimman löysää, mutta erittäin turhauttavaa ja kun tämä vielä yhdistettiin kappareiden negatiiviseen suhtautumiseen koulutettaviin viestimiehiin, niin siitä jäi koko inttiajan negatiivisin muistikuva.

 

[Vonka]

Minun huonoin kokemus ei ole armeijan epäkohta, vaan ennemmin oma epäkohta. En päässyt johtajakoulutukseen, vaikka olisin halunnut. Jälkeenpäin ajatellen tämä oli varmasti oikea ja kaikkien osapuolten kannalta paras ratkaisu. Tuolloin nuorena miehenä koin sen kumminkin henkilökohtaisena loukkauksena ja päätin viedä homman läpi minimiponnistuksin. Tämäkään päätös ei tosin pitänyt. Suurin ongelma oli minulla, että aika tahtoi tulla pitkäksi. Jos vielä olisin vältellyt järjestettyä aktiviteettia, niin tekemättömyys olisi varmaan alkanut ahdistaa kunnolla. Sen verran pitää kehua itseään, että 8 kuukauteen ei mahtunut yhtä ainoaa vemppapäivää.

Joissain määrin häiritsi miehistölle annettava vähäinen informaatio. Esimerkiksi suurissa harjoituksissa ei ollut kovin hyvää kuvaa tilanteesta, oman toiminnan tavoitteista eikä yhteistoiminnasta muiden omien joukkojen kanssa. Oletan, että tässä on suuri ero miehistön ja johtajien välillä. Ymmärrän toki myös, että on täysi työ pitää ne informoituna, jotka sitä tehtävissään tarvitsee. Motivaation ja homman mielekkyyden kannalta olisi asialla kuitenkin ollut merkitystä.

Muisto kylmän sodan loppuajoilta:

Ei minua sotajoukkueen kokelaana erottanut jääkäristä kuin se, että minulla oli karttalaukku ja että kävin ennen aamun hyökkäystä komentoteltalla kuuntelemassa tilanteen ja ottamassa käskyjä. Sen jälkeen otin ryhmänjohtajien kanssa palaverin. Annoin ryhmänjohtajille aikaa tiedottaa ryhmää ja kävin vielä kurkkaamassa joka telttaan sanomassa pari lyhyttä sanaa. Iltayöstä otin yhden BTR:n, ampujan ja kuskin ja ajoimme lähelle "vihollisasemia" ja jatkoin kävellen seurailemaan, missä kohtaa uran varrella näkyy taskulamppujen valoja ja kamiinan kilinää. Aikansa kun kärsivällisesti odottaa, joku merkki tulee.

Sitten hakemaan nulju mutkan takaa ja ajetaan huviksemme ilman valoja siihen niiden nenän alle ja herätetään koko leiri 14,5 millisen tulella. Sitten kaahataan pois. Tällä tai sitten väkivaltaisen tiedustelupartion lähettämisellä (jos pojilla on virtaa) tukikohtaan saadaan aikaan se, että vastapuoli vahvistaa vartiointia, niiden kapiaiset huutavat niin saatanasti ja nukkuvat vähemmän. Mutta yksinkertainen on kaunista ja lepo hyvästä. Minulle oli ykkösasia että jätkät saivat pienissäkin väleissä lepoa, koska sitä oli meille harjoituksissa tarjolla välillä aika vähän. Ilta-ajelu oli helppo ratkaisu.

Aamulla varhain jaetaan patruunoita, tarkistellaan sysäyksenvahvistajien kiinnitys (tuohon aikaan käytettiin paukkupatruunoiden kanssa vain korvatulppia, jos käytettiin, eikä kuulonsuojaimia - johtaminen oli helpompaa). Sitten tulevat vastaheränneet äreät kouluttajat silmät verestäen ja pullautellen vanhoja höyryjä. Aika antaa käsky.

Kaikki kolme ryhmää kanervikossa tai hiekalla tai kivikossa kolmijonossa polvella. Tuolloin ei muuten ollut jakovarusteena polvisuojia. Tässä se, minkä jääkäri kuulee, jos jaksaa kuunnella: "Vihollinen - - (vihollistiedot) - - pataljoona hyökkää - - 1. PsJK hyökkää - - toinen joukkue jne."

Sitten vaunuun nouse ja Aarne mars.

Kyllä sotilaan on hyvä tuntea tehtävästä jotain etukäteen. Hyvä johtaja voi pitää miesten kanssa pow-wown sopivissa väleissä ja jutella tulevasta, esittää toiveita. Tiimityötä. Periaatteessa ryhmänjohtaja saa tietää miltei samat jutut kuin joukkueenjohtaja.

Kaikkein tehottominta on tosiaan kaahottaa jossain pimeässä rääseikössä tietämättä minne on menossa ja miksi ja ketä pitää ampua ja koska.

 

[Honcho]

Itse ne todennäköisesti ole elämäni aikana ollut niin väsynyt kuin oli kertausharjoituksissa. Toisaalta sanoisin, että se kertausharjoitus oli RUK:n ohella parasta koulutusta, mitä PV on minulle sotimisen oppimiseksi tarjonnut ja tämän vuoksi väsymyksestä huolimatta siihen liittyvät ennen kaikkea positiiviset muistot. Tämän suunnilleen täydellinen vastakohta oli koksukausi, jonka aikana sain nukkua ihan tarpeeksi, kaikki oli mahdollisimman löysää, mutta erittäin turhauttavaa ja kun tämä vielä yhdistettiin kappareiden negatiiviseen suhtautumiseen koulutettaviin viestimiehiin, niin siitä jäi koko inttiajan negatiivisin muistikuva.

Mitä olen isäni ja veljeni kanssa jutellut, niin aika paljon muutosta on tapahtunut RUK-koulutuksessa ja kokelaskauden kokemuksetkin vaihtelevat ilmeisesti erittäin paljon joukko-osaston mukaan. Molemmat olivat kiväärilinjalla (tai miksi sitä nyt sitten sanotaankaan) joten aselaji ei tässä tapauksessa vaikuta.

Isällä oli niin, että AUK (tai silloinen RAUK) oli se kovin paikka ja RUKissa sitten 70-luvun alussa oli heti alusta lähtien enemmän sellainen "hyvät herrat" meininki, jossa kuulemma luokkahuoneopinnot olivat korostetussa määrin mukana esim. silloiseen AUKiin nähden. Veli taas kävi Haminassa juuri ennen vuosituhannen vaihdetta, ja meininki erosi hyvin paljon ollen fyysisesti kovaa mutta asiallista ja erittäin hyvin kouluttavaa toimintaa. Kokelasaika (Kontiorannassa) oli sitten myös juuri sitä mitä pitää, eli paljon jääkärien johtamista metsikössä taisteluharjoituksissa.

Sen olen todennut omista(kin) kokemuksista ja eri ihmisten kanssa keskusteltuani, että ei kannata yleistää omia kokemuksia koskemaan koko SA-INTin toimintaa. Kyseessä on kuin suuryritys jossa on periaatteessa yhtenäiset toimintatavat mutta monessa nyanssissa eri osastot eroavat toisistaan kuin yö ja päivä.¨

Edit: Kertausharjoituksista veljellä oli myös hyvin samankaltaiset muistot, erittäin tiukkaa toimintaa. Isän aikana nekin olivat leppoisampia.

 

[s91]

Isällä oli niin, että AUK (tai silloinen RAUK) oli se kovin paikka ja RUKissa sitten 70-luvun alussa oli heti alusta lähtien enemmän sellainen "hyvät herrat" meininki, jossa kuulemma luokkahuoneopinnot olivat korostetussa määrin mukana esim. silloiseen AUKiin nähden. Veli taas kävi Haminassa juuri ennen vuosituhannen vaihdetta, ja meininki erosi hyvin paljon ollen fyysisesti kovaa mutta asiallista ja erittäin hyvin kouluttavaa toimintaa. Kokelasaika (Kontiorannassa) oli sitten myös juuri sitä mitä pitää, eli paljon jääkärien johtamista metsikössä taisteluharjoituksissa.

Niin, siis RUK oli minunkin aikana juuri tuota "hyvät herrat" -meinkinkiä. Ihmisiä kohdeltiin ihmisinä eikä koirina, mutta toisaalta sitten vaadittiin paljon enemmän itse koulutuksessa. Tuo suhtautuminen ihmisiin tuli vielä räikeämmin esiin kertauksissa, joiden loputtua minun ehdottomasti suurin kummastus oli se, että miksei koko varusmiesaikaa voitu toteuttaa näin hyvin kuin tämä pari viikkoa, joka silloin oli takana, oli toteutettu. Hyvää koulutusta, kaikki turha pokkurointi ym. paska jätetty sivuun ja kaikkien fokus siinä, että annetut tehtävät saatiin suoritettua.

Sen olen todennut omista(kin) kokemuksista ja eri ihmisten kanssa keskusteltuani, että ei kannata yleistää omia kokemuksia koskemaan koko SA-INTin toimintaa. Kyseessä on kuin suuryritys jossa on periaatteessa yhtenäiset toimintatavat mutta monessa nyanssissa eri osastot eroavat toisistaan kuin yö ja päivä.¨

Pitää varmasti paikkaansa. En oletakaan, että omat pari kymmentä vuotta sitten kokemani asiat a) olisivat päteneet kaikkialla siihen aikaan tai b) pätisivät edelleen. Tämän ketjun otsikko nyt kuitenkin koskee omia kokemuksia.

Edit: Kertausharjoituksista veljellä oli myös hyvin samankaltaiset muistot, erittäin tiukkaa toimintaa. Isän aikana nekin olivat leppoisampia.

Niin, siis ne omat kokemani kertaukset olivat leppoisia siltä osin, miten ihmisiin suhtauduttiin, mutta tiukkoja siltä osin, mitä heiltä vaadittiin itse sotimistouhun suhteen.

 

[Honcho]

Niin, siis ne omat kokemani kertaukset olivat leppoisia siltä osin, miten ihmisiin suhtauduttiin, mutta tiukkoja siltä osin, mitä heiltä vaadittiin itse sotimistouhun suhteen.

Jep, tuota velikin meinasi. Asiat aiheuttivat hankaluuksia, eivät ihmiset. Päinvastoin pyrittiin yhdessä pääsemään hankalien asioiden herroiksi. Kuten hyvässä työpaikassa - tai sodassa.

 

[Sarek1]

Veikkaisin, että ennen kaikkea siksi, että tunsit touhun mielekkäänä sen tehtävän oppimisen suhteen, mitä oikeassa sodassa joutuisit tekemään. Ne huonot muistot liittyvät yleensä niihin asioihin, joilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Moni on täällä maininnut esim. paranoidin suhtautumisen sairastaviin varusmiehiin tai lomajärjestelyjen vaikeuttamiset. Näillä ei ole mitään tekemistä sotimisen opettelun kanssa, vaan ne pahimmillaan jopa vaikeuttavat sitä (sen lisäksi, että tuottavat vitutusta varusmiehille).

Itse ne todennäköisesti ole elämäni aikana ollut niin väsynyt kuin oli kertausharjoituksissa. Toisaalta sanoisin, että se kertausharjoitus oli RUK:n ohella parasta koulutusta, mitä PV on minulle sotimisen oppimiseksi tarjonnut ja tämän vuoksi väsymyksestä huolimatta siihen liittyvät ennen kaikkea positiiviset muistot. Tämän suunnilleen täydellinen vastakohta oli koksukausi, jonka aikana sain nukkua ihan tarpeeksi, kaikki oli mahdollisimman löysää, mutta erittäin turhauttavaa ja kun tämä vielä yhdistettiin kappareiden negatiiviseen suhtautumiseen koulutettaviin viestimiehiin, niin siitä jäi koko inttiajan negatiivisin muistikuva.

Saattaa olla, että asiassa on perää. Koulutus oli tiukkaa, fyysistä ja välillä psyykkistäkin sietokykyä koeteltiin mutta ne "oikeat" hommat joihin meitä valmennettiin, olivat oletusarvoltaan myös rankkoja (muistetaan aselajiylpeyden tärkeä merkitys motivaatiotekijänä!). Toisaalta olen sitä mieltä, että perusajattelun sävy sanelee hyvin pitkälti sitä, kuinka ihminen kokee erilaiset kohdalle tulevat negatiiviset asiat ja missä sävyssä tämä muistaa ne. Palveluksessa (ja elämässä) selviää helpommalla jos ei ota itseensä. Tai osaa myöhemmin prosessoida asian pois iholta.

Varusmiehen mahdollisuudet vaikuttaa työilmapiiriin noin laajemmin ovat rajalliset, mutta jo lähipiiri eli toisten varusmiesten kanssa muodostettava "kameradenschaft" voi toimia merkittävänä positiivisena ja jaksamista edistävänä tekijänä, jonka avulla paha ja ikävyys voidaan torjua ja ohittaa. Yhdessä ote on vahvin!

Tehtävät muuttuvat ajan ja ikääntymisen myötä koska rujo ruumis ei vanhetessaan enää kestä samanlaista rääkkiä kuin nuorena leijo... no taisin olla kyllä nuorena enemmän vähän sellaisen nälkiintyneen susikoiran näköinen. Väsymyksen ja uupumuksen voittaminen antaa uskoa ja voimaa kykyyn selvitä ja sen vuoksi rankemmat koulutusjaksot voidaan kokea mielekkäinä. Mielekkyys ja innostus tarvitsevat ajan saatossa myös uudistamista ja uudet parametrit tehtävien muuttumisen myötä. Kertausharjoituksissa en ole koskaan ollut niin väsynyt kuin palveluksen kovimmissa koitoksissa vaikka joskus on kieltämättä väsyttänyt. Kokemus väsymyksestä on tosin aina subjektiivinen, joten objektiivinen totuus on tuolla ulkona.

Niin, kertausharjoituksissa asenneilmapiiri on yleensä hieman toisenlainen kuin varusmiesaikana. Kertaamaan menevät ovat myös yleensä iältään vanhempia ja heillä on enemmän elämänkokemusta sekä myös työsellaista mikä antaa erilaista perspektiiviä asioihin.

 

[Minuteman]

Minusta tuntuu, että suhtaudut aikuisiin ihmisiin kuin 3-vuotiaisiin lapsiin.

Juu niin suhtaudunkin. Kun ihmiselle isketään riittävä stressi niskaan kuolemanpelon, nälän, väsymyksen, vilun, nähtyjen kauheuksien, omaa ja läheisten turvallisuutta koskevan huolen sun muun sotaan liittyvän paskan muodossa niin aikuiset ihmiset taantuvat kolmevuotiaan tasolle ja heitä joutuu kohtelemaan kuin kolmevuotiaita.

Pidä itseäsi onnekkaana kun et ole itse joutunut koskaan äärimmäisiä stressireaktioita kohtaamaan. Jos olisit niin ymmärtäisit mitä viestissäni tarkoitin. Katsos kyllä jokainen on kippari kauniilla säällä mutta sitten se veri punnitaan kun purjeet reivataan minimiin ja paatti seilaa enemmän veden alla kuin päällä.

 

[Minuteman]

Mutta kasvattaako se noita hyveitä? Vaiko sittenkin vain silmänpalvontaan taipuvaisia alaisia, joilta putoaa hanskat heti kun silmä välttää tai - mikä pahempaa - tarvittaisiin oma-aloitteisuutta ja hoksottomia.

Et ole nukkunut kolmeen vuorokauteen. Tuona aikana olet nauttinut yhden "lämpimän" aterian. Kenttäpullosi on tyhjä. Yksikkösi on menettänyt kolmasosan vahvuudestaan, eilen näit miten esimiehesi sai vihollisen tarkka-ampujan luodin päähänsä. Olet kuullut huhuja kotikaupunkisi pommituksesta. Viime yönä mörön syöttinä olit niin sekaisin että paskansit housuusi silkasta pelosta. Vaatteesi ovat läpimärät, sinua paleltaa ja jalkasi ovat hiertyneet verille. Saavut yksikkösi rippeiden kanssa teille lepopaikaksi määrätyn maatalon pihaan. Konehallista leviää kenttäkeittiössä kypsyvän hernekeiton huumaava tuoksu ja rantasauna näyttää olevan lämpiämässä.

Sinut ottaa vastaan epäilyttävän puhtaalta tuoksuva pakasta vedettyyn maastopukuun ja paraatikiiltäviin saappaisiin pukeutunut mies joka ilmoittaa olevansa uusii esimiehesi ja antaa sinulle tehtävän: "Etsitte tuosta naapurikaupungista mahdollisimman suuren toimivan taulutelkkarin ja tuotte sen minulle komentopaikkaan!"

Mitä teet?

1) Aloitat anttirokka -tyyppisen monologin joka käsittelee pyöreillä kivillä koristeltujen polkujen rakentamisen mielekkyyttä
2)Hyppäät sinulle osoitettuun transportteriin ja lähdet kiukusta puhisten suorittamaan tehtävää ja päätät toimia oma-aloitteisesti ja esiä sen v*tun telkkarin viereisestä kylästä
3) Hyppäät volkkarin puikkoihin ja ajat sinulle määrättyä kiertotietä pitkin 20 km päässä olevaan kaupunkiin asiaa sen enempää miettimättä.

Miten käy?

1) Et pääse monologissasi alkua pidempään kun esimiehesi iskee sinut rautoihin ja jäät nälkäisenä ja paskaisena odottamaan että SP hakee sinut pois.
2) Raivoat volkkarin ratissa plasmatelkkarista pornoa katseleville esikunnan herroille niin kiivaasti ettet huomaa pioneerien huitovan varoituuksia ja ajat suoraan vihollisen tunti sitten kylvämään sirotemiinoitteeseen ja räjähdät palasiksi.
3) Toimitat hankkimasi telkkarin esikuntaan ja ennen kuin poistut kohti saunaa näet miten esikunta virittää ison ruudun tietokoneen näytöksi täydennysjoukkojen briefausta varten.

Armeijan rullissa joutuu joskus tekemään itsestä typeriltä ja tarpeettomilta tuntuvia juttuja. Joutuu tekemään juttuja joita ei itse haluaisi tehdä. Joutuu tekemään juttuja jota sinusta kuuluisi muille. Joutuu sietämään ja tottelemaan näennäisesti mielivaltaisia ja epäoikeudenmukaisia käskyjä. Punkkien räjäyttely kasarmilla on hyvin lempeää siedätyshoitoa, eikä pidä unohtaa sitäkään että varusmiespalvelus on osaltaan ikäluokan seulomista tarkoituksena löytää ne yksilöt joilla on henkistä kanttia suoriutua paineen alla. Jos hermo ei kestä kakaramaisten alikersanttien lapsellisia tempauksia niin tuskin se kestää mitään muutakaan stressaavaa.

Sitten kun pistetään stressiä ihan oikeasti päälle niin kummasti ne näin mukavasti sohvalla lojuen järkeviltä ja tarpeellisilta tuntuvat asiat saattavatkin alkaa ardenaliinin puhki polttamissa aivoissa tuntua järjenvastaisilta.

Silloin voi se muisto epäoikeudenmukaisesti räjäytetystä punkasta olla se oljenkorsi joka pitää sieraimet pinnan yläpuolella.

 

[Vonka]

En ole typerän mälväyksen ihailija, mutta en arvosta niitäkään, jotka nuutuvat kokonaan, jos pitää olla yksi vaivainen yö sateessa puun alla.

 

[skärdis]

Armeijan rullissa joutuu joskus tekemään itsestä typeriltä ja tarpeettomilta tuntuvia juttuja. Joutuu tekemään juttuja joita ei itse haluaisi tehdä. Joutuu tekemään juttuja jota sinusta kuuluisi muille. Joutuu sietämään ja tottelemaan näennäisesti mielivaltaisia ja epäoikeudenmukaisia käskyjä. Punkkien räjäyttely kasarmilla on hyvin lempeää siedätyshoitoa, eikä pidä unohtaa sitäkään että varusmiespalvelus on osaltaan ikäluokan seulomista tarkoituksena löytää ne yksilöt joilla on henkistä kanttia suoriutua paineen alla. Jos hermo ei kestä kakaramaisten alikersanttien lapsellisia tempauksia niin tuskin se kestää mitään muutakaan stressaavaa..

Kuka tässä hermojen kestämättömyydestä puhui?

Kyllä alokas skärdiksen hermot sen "koulutuksen" aivan leikiten kestivät. Ennemmin kyse oli siitä, että oikean sotilaskoulutuksen puute oli huutava, mutta sitä saatiin aivan liian vähän. Rajallista aikaa käytettiin 90 %:sti kaikkeen turhanpäiväisyyteen.

Eipä se tilanne taistelukentällä tuon kertomuksesti valossa olisi yhtään sen parempi. Ihan evvk touhua esimiehiltä ja joukot tietysti sen mukaisesti 90 %:sti toisarvoisissa tehtävissä.

 

[Minuteman]

En epäillyt sinun hermojesi kestävyyttä mutta kai huomasit että kaikki eivät olleet veistetty samasta puusta kuin sinä. Alokaskoulutus kun on - alokaskoulutusta, ensimmäinen porras jossa seulotaan ne joille annetaan "oikeaa sotilaskoulutusta" tavoitteena jokaiselle kykyjensä ja motivaationsa mukainen annos. Tiedä sitten onko oma kokemukseni jotenkin kummallinen mutta itselläni se "oikea sotilaskoulutus" oikeastaan alkoi vasta reservissä kun pääsi tutustumaan ja treenaamaan sodan ajan tehtäviä.

Tosimies menee tietysti suoraan jatkokurssille mutta meidän muiden on kuljettava pitkä tie tyvestä puuhun ja kun koulutetaan kokonaisia ikäluokkia niin sen polun ekä legi on viitoitettava heikoimman lenkin mukaan.

 

[BlackFox]

Johtajuudesta on mielipiteitä niin paljon kun on miehiäkin mutta mitä olen itse huomannut niin hyvä johtaja on

A) tulee juttuun alaisten kanssa, kyselee kuulumisia ym. Tämä luo luottamusta miehiin että johto on oikeasti heistä kiinnostunut ja ollaan paljon valmiimpia toimimaan käskyjen mukaan.

B) Pitää alaisten puolia ja on heitä kohtaan reilu. Tasapuolisesti kaikille paskaa tai jos tehtävä vaatii vain muutaman miehen voi eka kysyä vapaaehtoisia ennenkuin määrää. Huolehtii että kaikki saa ruokaa ja lepoa.


C) Tuossa televisio esimerkissä ei ole mitään salaista tietoa, jolloin johtaja voi hyvin sanoa miksi tarvii sen television.
Antaa käskyn hakemisesta, kartta palaveria varten. Väsynnyt taistelia tod. Ymmärtää. Johtaja voi viellä heittää että laitetaan enskerralla joku muu sitten, ootte varmasti aivan poikki. Molemmilla paljon parempi mieli.

D) Turhalla pilkun nussinnalla vaikkapa vaatetus asiassa ei saa kuin vihamiehiä. Tietyissä asioissa pitää olla tosi jämpti mutta pitääkö taistelija metsässä omaa vihreää reppua vai valtion on se ja sama (sodassa)

C) Auktoriteetti pitää säilyttää, muuten homma menee huutoäänestykseksi.

Meillä vanha sissivääpeli piti aika kusisia harjoituksia, mikä oli ihan yleisessä tiedossa ympäri suomea, tai siis kouluttajan ankaruus. Päästiin nukkumaan myöhemmin kuin muut ja herättiin aikaisemmin kuin muut, vääpeli kuitenkin selitti aina miksi hän niin tekee ja mitä sillä haetaan. Koko joukko ymmärsi asian. Tämä kaikkeista ankarin kouluttaja oli joukon mielestä paras kouluttaja.
Silloinkun meni päin persettä rangaistiin, kerrotiin syy, kärsittiin, ymmärrettiin.
Silloinkun meni hyvin, kerrottiin mikä meni hyvin, saattoi saada palkkion joukkona ( esim tupakaappien tarkastus mallia helppo)

 

[Honcho]

En ole typerän mälväyksen ihailija, mutta en arvosta niitäkään, jotka nuutuvat kokonaan, jos pitää olla yksi vaivainen yö sateessa puun alla.

Maksaisin 100 EUR viikosta äärimmäisen rankkaa ryynäystä pitkin metsiä epäsäännöllisillä unilla ja hyvällä porukalla. Aina se kotiolot just nyt voittaisi...

Nimim. 3 poikaa samaan aikaan uhmaiässä...

 

[Beerfect]

Et ole nukkunut kolmeen vuorokauteen. Tuona aikana olet nauttinut yhden "lämpimän" aterian. Kenttäpullosi on tyhjä. Yksikkösi on menettänyt kolmasosan vahvuudestaan, eilen näit miten esimiehesi sai vihollisen tarkka-ampujan luodin päähänsä. Olet kuullut huhuja kotikaupunkisi pommituksesta. Viime yönä mörön syöttinä olit niin sekaisin että paskansit housuusi silkasta pelosta. Vaatteesi ovat läpimärät, sinua paleltaa ja jalkasi ovat hiertyneet verille. Saavut yksikkösi rippeiden kanssa teille lepopaikaksi määrätyn maatalon pihaan. Konehallista leviää kenttäkeittiössä kypsyvän hernekeiton huumaava tuoksu ja rantasauna näyttää olevan lämpiämässä.

Sinut ottaa vastaan epäilyttävän puhtaalta tuoksuva pakasta vedettyyn maastopukuun ja paraatikiiltäviin saappaisiin pukeutunut mies joka ilmoittaa olevansa uusii esimiehesi ja antaa sinulle tehtävän: "Etsitte tuosta naapurikaupungista mahdollisimman suuren toimivan taulutelkkarin ja tuotte sen minulle komentopaikkaan!"

Mitä teet?

1) Aloitat anttirokka -tyyppisen monologin joka käsittelee pyöreillä kivillä koristeltujen polkujen rakentamisen mielekkyyttä
2)Hyppäät sinulle osoitettuun transportteriin ja lähdet kiukusta puhisten suorittamaan tehtävää ja päätät toimia oma-aloitteisesti ja esiä sen v*tun telkkarin viereisestä kylästä
3) Hyppäät volkkarin puikkoihin ja ajat sinulle määrättyä kiertotietä pitkin 20 km päässä olevaan kaupunkiin asiaa sen enempää miettimättä.

Miten käy?

1) Et pääse monologissasi alkua pidempään kun esimiehesi iskee sinut rautoihin ja jäät nälkäisenä ja paskaisena odottamaan että SP hakee sinut pois.
2) Raivoat volkkarin ratissa plasmatelkkarista pornoa katseleville esikunnan herroille niin kiivaasti ettet huomaa pioneerien huitovan varoituuksia ja ajat suoraan vihollisen tunti sitten kylvämään sirotemiinoitteeseen ja räjähdät palasiksi.
3) Toimitat hankkimasi telkkarin esikuntaan ja ennen kuin poistut kohti saunaa näet miten esikunta virittää ison ruudun tietokoneen näytöksi täydennysjoukkojen briefausta varten.

Armeijan rullissa joutuu joskus tekemään itsestä typeriltä ja tarpeettomilta tuntuvia juttuja. Joutuu tekemään juttuja joita ei itse haluaisi tehdä. Joutuu tekemään juttuja jota sinusta kuuluisi muille. Joutuu sietämään ja tottelemaan näennäisesti mielivaltaisia ja epäoikeudenmukaisia käskyjä. Punkkien räjäyttely kasarmilla on hyvin lempeää siedätyshoitoa, eikä pidä unohtaa sitäkään että varusmiespalvelus on osaltaan ikäluokan seulomista tarkoituksena löytää ne yksilöt joilla on henkistä kanttia suoriutua paineen alla. Jos hermo ei kestä kakaramaisten alikersanttien lapsellisia tempauksia niin tuskin se kestää mitään muutakaan stressaavaa.

Sitten kun pistetään stressiä ihan oikeasti päälle niin kummasti ne näin mukavasti sohvalla lojuen järkeviltä ja tarpeellisilta tuntuvat asiat saattavatkin alkaa ardenaliinin puhki polttamissa aivoissa tuntua järjenvastaisilta.

Silloin voi se muisto epäoikeudenmukaisesti räjäytetystä punkasta olla se oljenkorsi joka pitää sieraimet pinnan yläpuolella.

Hyvää settiä. Aloin näkemään punaista jo pelkästä ajatuksesta. Kuvailemasi tilanne johtaisi (tai olisi johtanut) minun kohdalla johonkin seuraavista:

- Minut ammuttaisiin, sen jälkeen kun olisin ampunut telkkariupseerin refleksinä, ja muutenkin avannut tulen koko leiriä/rakennusta kohtaan.
- Jos kestän psykoosin ensiryöpyn tekemättä mitään peruuttamatonta, ajan sinne kaupunkiin ja pistän parin tunnin aikana paskaksi niin monta taulutelkkaria kuin ehdin, jonka jälkeen palaan ja raportoin että ei löytynyt yhtään. "Ne oli kaikki viety." Tämä ei kait onnistu jos mukaan tulee muita kyytiläisiä? Tai saattaisin pistää telkkuja paskaksi kyytiläisistä huolimatta...
- Noudatan käskyä mutta jään miettimään Oikeudenmukaista Takaisinmaksua, jonka joko toteutan tai jätän toteuttamatta, riippuen upseerin olemuksesta. Hänellä ei olisi mitään mahdollisuutta selvitä hengissä jos hän naureskilisi ja olisi huolettoman oloinen sodan keskellä jne.

Nuo ovat tietysti todellisuuksia, jotka eivät enää voi toteutua, nyt kun sait taottua pointin perille aika hyvin.

Todellinen opetus tässä on että kovia nähnyt mies ruokitaan ensiksi, tai että edes annetaan kunnon eväät mukaan telkkarinhakureissuun, ja häntä tulee puhutella kohteliaasti. Kukaan upseeri ei ole oikeasti esimiesasemassa kovia kokeneen rivimiehen edessä. Hyvää elämää viettäneellä upseerilla pitää olla pelisilmää tunnistaa kovia olosuhteita kestänyt mies, olettaen siis että hän ei ole tietoinen miehen kokemuksista. Kaikki nuo mainitut koettelemukset näkyisivät kyllä miehen olemuksessa.

Jos TV:lle on ihan oikeasti akuutti tarve, ja asialle pitää laittaa kulutettu mies, niin se pitää kyllä selittää, esim. sanomalla "Meidän sotamonitori laukesi, ja tilalle tarvitaan uusi. Lähdet nyt heti hakemaan sitä, ja sen jälkeen sun käskynä on levätä viikko putkeen. Sota pistetään sun kohdalta paussille. Mut me tarvitaan se TV. Täällä on täydennysjoukkoja, ja briiffaus nopeutuu tuhatkertaiseksi jos meillä on sopivaa esityslaitteistoa kymmenien ihmisten yleisölle. Nää muut vatipäät täällä eivät ole liikkuneet täällä päin Suomea ollenkaan, ja meillä on esitysaineiston valmistelukin vielä kesken. Haetaan sulle kunnon matkaeväät keittiöstä mukaan ja parin tunnin päästä pääset aloittamaan viikon kylpyläloman, kunhan olet telkun saanut ajettua tänne. Heitä telkku kaupungissa takapenkille, ja aja sen jälkeen lyhintä reittiä tuohon saunaan peseytymään. Parkkeeraa auto saunan eteen. Me hoidetaan TV ja auto pois siitä sitten."

Todellinen uhka tässä on se, että upseeri ei tiedosta millä tavalla hän on rasittamassa alaisen psyykettä. En myöskään kait suosittele upseereita olemaan liian puhtaissa univormuissa sodan aikana tai esiintymään hyväntuulisina tuntemattomien edessä, vaan neutraaleina.

Mikään pinkanräjäyttely ei ikinä nostanut sietokykyäni takaiskuja kohtaan, taikka muutenkaan auttanut minua sietämään raivareita. Ne saivat minut vain närkästymään alikessuihini ja koko instituutioon. Jos sietokykyä takaiskuja kohtaan halutaan testata tai jopa kasvattaa, niin sen voi tehdä hallitusti ja asiallisestikin, ilman minkään sortin vittuilua. Takaiskujen sietämisen ensimmäinen sääntö on että koskaan ei tiedä milloin takaisku tulee. Toinen on että takaiskua voi seurata aina seuraava takaisku. Noin niinku esimerkiksi ja lähtökohdaksi. Älkööt nyt kukaan ryssärefleksinä menkö räjäyttelemään alokkaiden pinkkoja tämän luettua, naama virneessä, ja sitten toitottako ääneen tuvassa "Takaiskujen ensimmäinen sääntö: Koskaan tiedä milloin takaisku tulee..."

Varmasti jossain kohtaa joku psykologi on arvuutellut että hento vittuilu seuloisi porukasta esiin vakaimmat mutta itsekin sen vittuilun (pinkanräjäyttelyn) kohteeksi joutuneena, ja alikessujen valintaa seuranneena, voin sanoa että parempiakin tuloksia voitaisiin saavuttaa...

Toisaalta taas, täydellisiä valintoja ei voida tehdä joka saapumiserässä, vaan on valittava johtajat ehdokkaiden johtamismotivaation ja ominaisuuksien mukaan. Jos yksikössä on määrärajat ylittävä määrä lupaavia johtajia, niin heidät kaikki pitää pyrkiä ottamaan johtajakoulutukseen, jotta jonain tulevana vuonna on varaa ottaa määrärajat alittava määrä, sen sijaan että joka vuosi otetaan vain jokin jäykkä määrä, jolloin mukaan tulee väkisin joko vastentahtoisia tai sopimattomia tyyppejä, tai jolloin joukosta jää pois kelpo johtajia. Toivottavasti tämä ollaan älytty jo 100v sitten...

 

[pstsika]

Toisaalta taas, täydellisiä valintoja ei voida tehdä joka saapumiserässä, vaan on valittava johtajat ehdokkaiden johtamismotivaation ja ominaisuuksien mukaan. Jos yksikössä on määrärajat ylittävä määrä lupaavia johtajia, niin heidät kaikki pitää pyrkiä ottamaan johtajakoulutukseen, jotta jonain tulevana vuonna on varaa ottaa määrärajat alittava määrä, sen sijaan että joka vuosi otetaan vain jokin jäykkä määrä, jolloin mukaan tulee väkisin joko vastentahtoisia tai sopimattomia tyyppejä, tai jolloin joukosta jää pois kelpo johtajia. Toivottavasti tämä ollaan älytty jo 100v sitten...

Joukkotuotannon kirous. Nykyisessä mallissa on paljon hyvää, mutta myös paljon paskaa.

Hyviä pointteja herroilla ja saa ajatuksia liikkeelle. Minäkin olen joskus kokenut vitutusta intin jutuista, mutta kyllä joku sh:ssa ilmenevä univaje, nälkä ja palelu on loppupeleissä ollut pala kakkua siihen verrattuna miten paljon on siviilimaailman asiat pahimmillaan/parhaimmillaan vituttanut.

Intin vitutus-jutuista selviää kuitenkin pääasiassa yksillä kunnon yöunilla, kuumalla suihkulla ja tukevalla aterialla, joten aika pienestä on oikeasti kyse, vaikka toki se kurjuus on joskus käsinkosketeltavaa kuusenperseessä maatessa, kun märät vaatteet jäätyvät päälle, väsyttää ja turhauttaa olemattoman liikenteen laskenta, nälkä kurnii vatsassa ja ääni/valo/savu-kuri estää ruuanlaiton ja tupakoinnin.

Isäukko sanoi joskus, että paskaa tulee aina niskaan jostain suunnasta ja pahimmillaan kaikkialta. Se ei kuulemma lopu ikinä, vaan niin kauan kun henki pihisee, niin tuota on luvassa. Asiat pitäisi kuitenkin osata laittaa oikeisiin mittasuhteisiinsa ja jos asioille ei mitään itse mahda, niin sitten niiden kanssa pitää vain diilata, vaikka mikä olisi.

 

[s91]

Et ole nukkunut kolmeen vuorokauteen. Tuona aikana olet nauttinut yhden "lämpimän" aterian. Kenttäpullosi on tyhjä. Yksikkösi on menettänyt kolmasosan vahvuudestaan, eilen näit miten esimiehesi sai vihollisen tarkka-ampujan luodin päähänsä. Olet kuullut huhuja kotikaupunkisi pommituksesta. Viime yönä mörön syöttinä olit niin sekaisin että paskansit housuusi silkasta pelosta. Vaatteesi ovat läpimärät, sinua paleltaa ja jalkasi ovat hiertyneet verille. Saavut yksikkösi rippeiden kanssa teille lepopaikaksi määrätyn maatalon pihaan. Konehallista leviää kenttäkeittiössä kypsyvän hernekeiton huumaava tuoksu ja rantasauna näyttää olevan lämpiämässä.

Sinut ottaa vastaan epäilyttävän puhtaalta tuoksuva pakasta vedettyyn maastopukuun ja paraatikiiltäviin saappaisiin pukeutunut mies joka ilmoittaa olevansa uusii esimiehesi ja antaa sinulle tehtävän: "Etsitte tuosta naapurikaupungista mahdollisimman suuren toimivan taulutelkkarin ja tuotte sen minulle komentopaikkaan!"

Mitä teet?

1) Aloitat anttirokka -tyyppisen monologin joka käsittelee pyöreillä kivillä koristeltujen polkujen rakentamisen mielekkyyttä
2)Hyppäät sinulle osoitettuun transportteriin ja lähdet kiukusta puhisten suorittamaan tehtävää ja päätät toimia oma-aloitteisesti ja esiä sen v*tun telkkarin viereisestä kylästä
3) Hyppäät volkkarin puikkoihin ja ajat sinulle määrättyä kiertotietä pitkin 20 km päässä olevaan kaupunkiin asiaa sen enempää miettimättä.

Miten käy?

1) Et pääse monologissasi alkua pidempään kun esimiehesi iskee sinut rautoihin ja jäät nälkäisenä ja paskaisena odottamaan että SP hakee sinut pois.
2) Raivoat volkkarin ratissa plasmatelkkarista pornoa katseleville esikunnan herroille niin kiivaasti ettet huomaa pioneerien huitovan varoituuksia ja ajat suoraan vihollisen tunti sitten kylvämään sirotemiinoitteeseen ja räjähdät palasiksi.
3) Toimitat hankkimasi telkkarin esikuntaan ja ennen kuin poistut kohti saunaa näet miten esikunta virittää ison ruudun tietokoneen näytöksi täydennysjoukkojen briefausta varten.

Tai sittenkin...
1) SP:n sijaan paikalle lampsiikin eversti, joka avaa pelin: "Kapteeni te, mitä vittua te täällä koitatte juoksuttaa joukkueenjohtajaanne jonkun vitun tv:n perässä. Tiedän, että te olette täydennysmiehiä, mutta sellainen tieto teille, että täällä sota käynnissä, eikä meillä ole aikaa teidän komentotelttaanne värkätä joksikin viiden tähden hotelliksi. Luutnantti, menkää syömään ja lepäämään, huomenna on uudet taistelut edessä."
2) Haen plasmatelkkarin jostain lähimmästä talosta. Se saadaan viritettyä uutta kapteenia varten. Kun palaan miesten joukkoon ja kerron tapahtuneesta, useampikin mutisee, että "se tarkka-ampuja sais tulla paikalle uudelleen..." Näen taistelumoraalin laskevan silmissä, mutta sehän paska tästä vielä puuttuikin.
3) Ajelen rättiväsyneenä pitkin maantietä kohti kaupunkia, kunnes uni korjaa minut ja sotaretkeni päättyy päin puuta ajetun volkkarin rattiin. Muistolaattaan pannaan kuitenkin jotain kaunista urheasti taistelussa kuolemisesta.

Eli kyllä tässä muutkin voivat antaa mielikuvitsen lentää.

Meillä on selvästi eri käsitys siitä, miten ihmisten johtaminen toimii. Kuten taisin aiemmin kirjoittaa, en ole elämässäni ole ollut niin väsynyt kuin olin kertausharjoituksissa. Jos siinä tilanteessa en olisi voinut luottaa siihen, että johtamani sotilaat ovat aikuisia miehiä, joilla on kyky omaan päätöksentekoon, vaan minun olisi pitänyt olla käskemässä heitä asioita selittämättä kuin 3-vuotiaita, niin hommasta ei olisi tullut yhtään mitään.

Armeijan rullissa joutuu joskus tekemään itsestä typeriltä ja tarpeettomilta tuntuvia juttuja. Joutuu tekemään juttuja joita ei itse haluaisi tehdä. Joutuu tekemään juttuja jota sinusta kuuluisi muille. Joutuu sietämään ja tottelemaan näennäisesti mielivaltaisia ja epäoikeudenmukaisia käskyjä. Punkkien räjäyttely kasarmilla on hyvin lempeää siedätyshoitoa, eikä pidä unohtaa sitäkään että varusmiespalvelus on osaltaan ikäluokan seulomista tarkoituksena löytää ne yksilöt joilla on henkistä kanttia suoriutua paineen alla. Jos hermo ei kestä kakaramaisten alikersanttien lapsellisia tempauksia niin tuskin se kestää mitään muutakaan stressaavaa.

Niin, tuota paskaa siellä tosiaan jauhettiin, eli santsarien touhut perusteltiin sillä, että henkistä kanttia testattiin. No, kukaan ei tosiaan lähtenyt maitojunassa takaisin yksikköön, joten se siitä seulomisesta. Itse olin Auk I:n parhaimmistoa ja menin siis RUKhon, jossa homma muuttui täysin. Meitä kohdeltiin ihmisinä ja hommassa keskityttiin oikeasti järkevien asioiden oppimiseen.

Sitten kun pistetään stressiä ihan oikeasti päälle niin kummasti ne näin mukavasti sohvalla lojuen järkeviltä ja tarpeellisilta tuntuvat asiat saattavatkin alkaa ardenaliinin puhki polttamissa aivoissa tuntua järjenvastaisilta.

Silloin voi se muisto epäoikeudenmukaisesti räjäytetystä punkasta olla se oljenkorsi joka pitää sieraimet pinnan yläpuolella.

Jaa millä perusteella? Onko jotain todisteita siitä, että joskus varusmiesaikana annettu simputus antaa sitten 10 vuotta myöhemmin koostettaville reserviläisjoukoille paremman stressinsiedon? Ja jos on, niin miksi PV:ssä on valittu tietoisesti linja, että juuri simputusta (=epäoikeudenmukaista varusmiesten kohtelua) on kaikin puolin koitettu saada karsittua pois, vaikka itse koulutuksen kovuutta (mielekkään tekemisen viemistä sinne ihmisten kestokyvyn rajoille) ei ole kevennetty? Mikseivät upseerit ole niissä oikeudessa puiduissa simputustapauksissa esittäneet puolustuksenaan juuri sitä, mitä sinä tuossa yllä perustelet? Onko Venäjän armeija siis ihan eri luokkaa meihin verrattuna, kun siellä simputus on arkipäivää ja joku pelkkä punkkien räjäytys olisi heille vain lepoa siitä, mitä muuten joutuvat kokemaan?

Ja kysyn uudestaan, jos tällä menetelmällä tosiaan saadaan ihmiset stressinkestäviksi, niin miksei sitä kohdisteta saman tien kaikkiin nuoriin, vaikkapa peruskoulussa? Sinun logiikallasi varmaan moni stressaava työpaikka toimisi tehokkaammin, jos ihmiset olisi näin koulittu, ja moni avioriita kuivuisi kokoon, kun ihmiset pokkana hyväksyisivät mielivaltaiselta tai epäoikeudenmukaiselta näyttävän toiminnan.

 

[s91]

En ole typerän mälväyksen ihailija, mutta en arvosta niitäkään, jotka nuutuvat kokonaan, jos pitää olla yksi vaivainen yö sateessa puun alla.

Minusta tässä keskustelussa on aika lailla ollut se kanta vallitseva, että yö sateessa on ok, mutta kasarmi-idioottimaisuudet eivät ole.

 

[s91]

C) Tuossa televisio esimerkissä ei ole mitään salaista tietoa, jolloin johtaja voi hyvin sanoa miksi tarvii sen television.
Antaa käskyn hakemisesta, kartta palaveria varten. Väsynnyt taistelia tod. Ymmärtää. Johtaja voi viellä heittää että laitetaan enskerralla joku muu sitten, ootte varmasti aivan poikki. Molemmilla paljon parempi mieli.

Juuri näin, mutta minulle jäi Minutemanin esimerkistä se kuva, että PV:n lähtökohta onkin se, että koska upseeristo on pelkkiä kusipäitä, joka ei tuota ohjetta noudata, niin on fiksua kouluttaa miehistö sille tasolle, että he käyttäytyvät sen kolmosvaihtoehdon mukaisesti, koska muuten sotimisesta ei tulisi yhtään mitään.

Meillä vanha sissivääpeli piti aika kusisia harjoituksia, mikä oli ihan yleisessä tiedossa ympäri suomea, tai siis kouluttajan ankaruus. Päästiin nukkumaan myöhemmin kuin muut ja herättiin aikaisemmin kuin muut, vääpeli kuitenkin selitti aina miksi hän niin tekee ja mitä sillä haetaan. Koko joukko ymmärsi asian. Tämä kaikkeista ankarin kouluttaja oli joukon mielestä paras kouluttaja.
Silloinkun meni päin persettä rangaistiin, kerrotiin syy, kärsittiin, ymmärrettiin.
Silloinkun meni hyvin, kerrottiin mikä meni hyvin, saattoi saada palkkion joukkona ( esim tupakaappien tarkastus mallia helppo)

Jälleen, juuri näin. Ne "oikeat" vitutukset eivät liitykään siihen, että vaan koulutetaan kovalla mutta mielekkäällä tavalla, vaan juuri siihen, että touhussa ei ole mitään järkeä.

 

[setämies]

Suojeluhälytyyyys!