Mun ikäluokka taisi saada ekana niin sanotusti sapiskaa ylipainoista. Lukioaikana olin aktiivinen puntilla kävijä. Toki elopainoa oli se 130 kg, mutta maasta nousi yli 200 ja yleisesti voimaa löytyy. Tällainen perusmallia maatalon ladonovi. Juoksukunto oli tosin aika huono... Kuitenkin meikä sai kutsunnoissa A- paperit. II/07 lähdettiin sitten kohtii Kajaanin mäkeä ja siellä pari viikkoa kerettiin olla. Pari päivää terveystarkastuksien jälkeen tuli kutsu päivystäjän pöydän ääreen että pitää lähteä palvelunluokanmuutoslautakunnan eteen. Siellä odotti eräs Keppi-lisänimikkeen saanut lääkintähenkilö ja kaksi kapteenia pöydän takana. Olivat vahvasti sitä mieltä että en voi jatkaa varusmiespalvelusta koska mun painoindeksi on liian korkea ja että pv ei voi ottaa vastuuta että kestääkö paikat. Etelä-pohjalaiselle moinen ehdotus ei oikein kuulostanut sopivalta ja kerroin aika suoraa että aivan sama mihin palvelukseen laittaa mutta turha luulo että sinne toista kertaa lähden. Eivät suostuneet laittamaan edes esikuntakomppaniaan B-mieheksi. Löivät 2- vuotta E-paperit että mee kotia laihtuun. Tuossa herkässä 20~ iässä saatoin avata sanaista arkkuani heidän mielipiteestään, mutta koska asia oli paperilla noin niin se oli siinä sitten.
Kotiin paluu ei toki mennyt ihan niin ruusuisasti koska takana oli kesken jäänyt koulu ja juna-asemalla oli odottamassa aika pettynyt isäntä. Kirveen oli kuitenkin jättänyt kotiin. Jostain syystä jäi aika paska maku koko hommasta ja 2-vuotta myöhemmin jälkitarkastuksessa pienen vitutusepisodin jälkeen oli puntarissa yli 150 kg. C-leiman laittoivat ja nyt lähes 10- vuotta myöhemmin alkaa olemaan fyysisesti siinä kunnossa että armeija menisi leikiten. Olisi ollut erittäin suotavaa että näille varusmiehille jotka laitetaan junalla kotiin olisi jonkinlainen turvaverkko. Tuota sosiaalista stigmataa saa ainakin täällä pohjanmaalla kantaa koko loppuikänsä. Olin varustaunut palvelukseen että siellä pääsen pistämään itteni lopunkin kuntoon, mutta vähän toisin kävi.
Vaikka asiassa noin kävikin, maataan voi puolustaa monella tapaa.
Kotiin paluu ei toki mennyt ihan niin ruusuisasti koska takana oli kesken jäänyt koulu ja juna-asemalla oli odottamassa aika pettynyt isäntä. Kirveen oli kuitenkin jättänyt kotiin. Jostain syystä jäi aika paska maku koko hommasta ja 2-vuotta myöhemmin jälkitarkastuksessa pienen vitutusepisodin jälkeen oli puntarissa yli 150 kg. C-leiman laittoivat ja nyt lähes 10- vuotta myöhemmin alkaa olemaan fyysisesti siinä kunnossa että armeija menisi leikiten. Olisi ollut erittäin suotavaa että näille varusmiehille jotka laitetaan junalla kotiin olisi jonkinlainen turvaverkko. Tuota sosiaalista stigmataa saa ainakin täällä pohjanmaalla kantaa koko loppuikänsä. Olin varustaunut palvelukseen että siellä pääsen pistämään itteni lopunkin kuntoon, mutta vähän toisin kävi.
Vaikka asiassa noin kävikin, maataan voi puolustaa monella tapaa.
