Huonoimmat kokemuksesi armeijasta eli armeijan toiminnan epäkohdat
- Viestiketjun aloittaja Beerfect
- Aloitus PVM
Ja kehtasit vielä kaikkien silmien edessä sitä vetää?
Naamaan siis.
Hilan lukko
Ylipäällikkö
Tosi ikäviä kokemuksia joillain ollut, näin ei saisi olla. Olen oikein miettimällä miettinyt, enkä saanut mieleeni huonoja kokemuksia ja enkä varsinkaan vääryyksiä.
Jotain nuorten miesten keppostelua ja jonkun kapparin krapulaista vittuilua, kaikki menee toleranssiin. Olin silloin tosi jonne ja minua nauratti koko ajan. Jos joku skappari alkoi tekehtumaan pullaansa, nauroin vielä enemmän, ehkä sisäänpäin.
Ei niitä hommia saa niin tosissaan ottaa. Lähteissä paiskattiin kättä ja se oli siinä.
Noissa aikaisemmissa tarinoissa on sellaisia, että en tiedä olisiko huumori riittänyt. Voi olla, että olisin morjestanut.
Aika kultaa muistot, tai korjaa.
Aloin heti intin jälkeen harrastamaan res-juttuja, eli ei jäänyt näppylöitä.
Suosittelen : Maanpuolustus, taso,laji ja keino löytyy kaikille.
Jotain nuorten miesten keppostelua ja jonkun kapparin krapulaista vittuilua, kaikki menee toleranssiin. Olin silloin tosi jonne ja minua nauratti koko ajan. Jos joku skappari alkoi tekehtumaan pullaansa, nauroin vielä enemmän, ehkä sisäänpäin.
Ei niitä hommia saa niin tosissaan ottaa. Lähteissä paiskattiin kättä ja se oli siinä.
Noissa aikaisemmissa tarinoissa on sellaisia, että en tiedä olisiko huumori riittänyt. Voi olla, että olisin morjestanut.
Aika kultaa muistot, tai korjaa.
Aloin heti intin jälkeen harrastamaan res-juttuja, eli ei jäänyt näppylöitä.
Suosittelen : Maanpuolustus, taso,laji ja keino löytyy kaikille.
Nahkasaapas.
Kuulostaa hupaisalta? Voin vakuuttaa, että ei ollut.
Ymmärtääkseen asian, täytyy ymmärtää, että Vekaran KrhK:ssa 91-92 kuri oli hiukan erilainen kuin nykyään. Edeltävän saapumiserän alikit olivat saaneet "perinteisen" koulutuksen joka sitten meillekkin kapiaisten siunauksella opetettiin. Riitäköön aiheesta se, että jos joku olisi meillä kuvitellut tilaavansa pitsan kasarmille, (jos se olisi siihen aikaan ollut edes mahdollista) niin ne kalorit olisi poltettu koko komppanian voimin moneen kertaan yön ja seuraavan päivän aikana. Siis pelkästä kuvittelusta. Mielikuvitukseni ei riitä ajattelemaan mitä olisi seurannut tilaamisesta....
Palveluspukuna meillä oli perinteiset "harmaat" joihin kyseinen saapaspari kuului. Maastopukua sai alkaa käyttää meillä vapaa-aikana vasta noin 4+kk palvelun jälkeen.
Näistä saappaista mainittakoon, että ne olivat ilmeisesti kotoisin vuodelta 9 jälkeen ajanlaskun alun ja ostettu Teutoburgin metsässä tuhoutuneen XIX Legioonan jäämistöstä jonka ruumiinryöstäjät olivat taistelukentältä keränneet. Ainakin ne olivat sen verran hyvin valmiiksi kävellyt.
Ongelma ei ollut kuitenkaan niinkään funktionaalinen vaan visuaalinen. Nimittäin kun nämä saappaat piti saada myös kiiltämään. Astrofyysikot eivät pystyisi laskemaan sitä kiillokkeen ja saapasrasvan määrää joka tarkoitukseen käytettiin (saapasrasvan käyttö oli virallisesti mielletty, mutta se oli ainoa keino edes jotenkin saada kiiltoa pintaan. Kiinnijääminen sen käytöstä luonnollisesti aiheutti fyysisiä harjoitteita).
Tämä oli ongelma harjoituksissa, mutta kriisi alkoi silloin, kun halusi mennä sotkuun (johon ei siis todellakaan menty palvelun ensimmäisinä kuukausina joka päivä). Lähtemiseen kuului nimittäin varustetarkastus päivystävän alikin toimesta johon osallistui yleensä useampiakin alikkeja. Harvinainen oli se mies, joka siitä tarkastuksesta selvisi ensimmäisellä kerralla! Ja vähemmän yllättaen saappaiden kiilto oli yleisin hylsyperuste.
No. Eräänä iltana uskaltauduin yrittämään munkille kyseiseen laitokseen. Luonnollisesti ensimmäinen tarkastus johti hylsyyn. lisää hinkkausta. Samoin toinen. Lisää hinkkausta Ja kolmas...
Neljäs hylsy alkoi jo riittää ja kun tallustelin takaisin toiseen kerrokseen totesin, että antaa olla. Ja sitten kuulin alhaalta alikkien naurunrähätystä...
Silloin paloi joulupuuro pohjaan! Potkaisin kasarmin seinää kovempaa kuin ikinä ennen tai jälkeen olen mitään tai ketään potkaissut. Liukuvalubetoni ei hajonnut mutta ääni oli mahtava ja tärähdys tuntui kasseissa myöten. Tuli kerralla komppaniassa hiljaista! Sen jälkeen oli saappaiden vuoro. Ne lähtivät melkomoista vauhtia lentoon pitkin käytävää. Ja sitten takaisin tupaan ja makaamaan punkkaan. Poikkeuksellisesti minulle, en ollut kommentoinut mitään. Tämä on yleensä merkki siitä, että tosi alkaa olemaan kyseessä.
Vasta myöhemmin kuulin tarkemmin, mitä sitten tapahtui. Pari kaveria tuvasta oli mennyt kertomaan alikeille että tilanne ei ollut ihan kauhean hyvä. Tähän johtopäätökseen olivat jo alikitkin tulleet ja todenneet menneensä pykälän liian pitkälle.
Noin 10 minuuttia myöhemmin eräs tupakaveri tuli ilmoittamaan, että minun pitäisi ilmoittautua päivystävälle alikille. Varustus: Palveluasu. Paine pannussa oli jo hieman tasaantunut joten sain itseni noutamaan ne helvetin saappaat ja menemään ilmoittautumaan. Siinä se sitten olikin.
Miksi huonoin kokemus sitten ovat ne saappaat eivätkä alikit? Siksi, että jo silloin hiukan ja vuosien mittaan enemmän ymmärsin, että tuo kokemus oli hyvä. Se oli vain henkinen versio fyysisestä rajoilla käymisestä. Sen enempää alikit kuin minäkään emme silloin ymmärtäneet ainakaan täysin, että me toteutimme vain vanhaa mekanismia joka valmistaa siihen äärimmäiseen tilanteeseen jonka nimi on sota. Siksi myös poistuminen, rättäri ja vitutus ovat hyviä asioita. Rajaan saakka. Mutta kun rajoja haetaan, joskus mennään yli.
Mutta sitä saappaiden kiillotusta ja hinkaamista minä vihaan vieläkin! Roviolle kaikki vanhat nahkasaappaat!
Kuulostaa hupaisalta? Voin vakuuttaa, että ei ollut.
Ymmärtääkseen asian, täytyy ymmärtää, että Vekaran KrhK:ssa 91-92 kuri oli hiukan erilainen kuin nykyään. Edeltävän saapumiserän alikit olivat saaneet "perinteisen" koulutuksen joka sitten meillekkin kapiaisten siunauksella opetettiin. Riitäköön aiheesta se, että jos joku olisi meillä kuvitellut tilaavansa pitsan kasarmille, (jos se olisi siihen aikaan ollut edes mahdollista) niin ne kalorit olisi poltettu koko komppanian voimin moneen kertaan yön ja seuraavan päivän aikana. Siis pelkästä kuvittelusta. Mielikuvitukseni ei riitä ajattelemaan mitä olisi seurannut tilaamisesta...
.Palveluspukuna meillä oli perinteiset "harmaat" joihin kyseinen saapaspari kuului. Maastopukua sai alkaa käyttää meillä vapaa-aikana vasta noin 4+kk palvelun jälkeen.
Näistä saappaista mainittakoon, että ne olivat ilmeisesti kotoisin vuodelta 9 jälkeen ajanlaskun alun ja ostettu Teutoburgin metsässä tuhoutuneen XIX Legioonan jäämistöstä jonka ruumiinryöstäjät olivat taistelukentältä keränneet. Ainakin ne olivat sen verran hyvin valmiiksi kävellyt.
Ongelma ei ollut kuitenkaan niinkään funktionaalinen vaan visuaalinen. Nimittäin kun nämä saappaat piti saada myös kiiltämään. Astrofyysikot eivät pystyisi laskemaan sitä kiillokkeen ja saapasrasvan määrää joka tarkoitukseen käytettiin (saapasrasvan käyttö oli virallisesti mielletty, mutta se oli ainoa keino edes jotenkin saada kiiltoa pintaan. Kiinnijääminen sen käytöstä luonnollisesti aiheutti fyysisiä harjoitteita).
Tämä oli ongelma harjoituksissa, mutta kriisi alkoi silloin, kun halusi mennä sotkuun (johon ei siis todellakaan menty palvelun ensimmäisinä kuukausina joka päivä). Lähtemiseen kuului nimittäin varustetarkastus päivystävän alikin toimesta johon osallistui yleensä useampiakin alikkeja. Harvinainen oli se mies, joka siitä tarkastuksesta selvisi ensimmäisellä kerralla! Ja vähemmän yllättaen saappaiden kiilto oli yleisin hylsyperuste.
No. Eräänä iltana uskaltauduin yrittämään munkille kyseiseen laitokseen. Luonnollisesti ensimmäinen tarkastus johti hylsyyn. lisää hinkkausta. Samoin toinen. Lisää hinkkausta Ja kolmas...
Neljäs hylsy alkoi jo riittää ja kun tallustelin takaisin toiseen kerrokseen totesin, että antaa olla. Ja sitten kuulin alhaalta alikkien naurunrähätystä...
Silloin paloi joulupuuro pohjaan! Potkaisin kasarmin seinää kovempaa kuin ikinä ennen tai jälkeen olen mitään tai ketään potkaissut. Liukuvalubetoni ei hajonnut mutta ääni oli mahtava ja tärähdys tuntui kasseissa myöten. Tuli kerralla komppaniassa hiljaista! Sen jälkeen oli saappaiden vuoro. Ne lähtivät melkomoista vauhtia lentoon pitkin käytävää. Ja sitten takaisin tupaan ja makaamaan punkkaan. Poikkeuksellisesti minulle, en ollut kommentoinut mitään. Tämä on yleensä merkki siitä, että tosi alkaa olemaan kyseessä.
Vasta myöhemmin kuulin tarkemmin, mitä sitten tapahtui. Pari kaveria tuvasta oli mennyt kertomaan alikeille että tilanne ei ollut ihan kauhean hyvä. Tähän johtopäätökseen olivat jo alikitkin tulleet ja todenneet menneensä pykälän liian pitkälle.
Noin 10 minuuttia myöhemmin eräs tupakaveri tuli ilmoittamaan, että minun pitäisi ilmoittautua päivystävälle alikille. Varustus: Palveluasu. Paine pannussa oli jo hieman tasaantunut joten sain itseni noutamaan ne helvetin saappaat ja menemään ilmoittautumaan. Siinä se sitten olikin.
Miksi huonoin kokemus sitten ovat ne saappaat eivätkä alikit? Siksi, että jo silloin hiukan ja vuosien mittaan enemmän ymmärsin, että tuo kokemus oli hyvä. Se oli vain henkinen versio fyysisestä rajoilla käymisestä. Sen enempää alikit kuin minäkään emme silloin ymmärtäneet ainakaan täysin, että me toteutimme vain vanhaa mekanismia joka valmistaa siihen äärimmäiseen tilanteeseen jonka nimi on sota. Siksi myös poistuminen, rättäri ja vitutus ovat hyviä asioita. Rajaan saakka. Mutta kun rajoja haetaan, joskus mennään yli.
Mutta sitä saappaiden kiillotusta ja hinkaamista minä vihaan vieläkin! Roviolle kaikki vanhat nahkasaappaat!
Solidsnake
Respected Leader
Vekaralle tuli hallista, siis ilmavoimista jätkiä kurssille, yhdelle niistä kanssa vittuiltiin saappaista ennen sotkuun menoa, no nythän olikin niin että niiden porukoilla ei ollutkaan suntiskenkinä sämpylöitä vaan suntissaapppat, kyseisen ukon kämpässä siis saappaiden kiilto operaatio oli supernopea suoritusNahkasaapas.
Katso liite: 45945
Kuulostaa hupaisalta? Voin vakuuttaa, että ei ollut.
Ymmärtääkseen asian, täytyy ymmärtää, että Vekaran KrhK:ssa 91-92 kuri oli hiukan erilainen kuin nykyään. Edeltävän saapumiserän alikit olivat saaneet "perinteisen" koulutuksen joka sitten meillekkin kapiaisten siunauksella opetettiin. Riitäköön aiheesta se, että jos joku olisi meillä kuvitellut tilaavansa pitsan kasarmille, (jos se olisi siihen aikaan ollut edes mahdollista) niin ne kalorit olisi poltettu koko komppanian voimin moneen kertaan yön ja seuraavan päivän aikana. Siis pelkästä kuvittelusta. Mielikuvitukseni ei riitä ajattelemaan mitä olisi seurannut tilaamisesta...
Palveluspukuna meillä oli perinteiset "harmaat" joihin kyseinen saapaspari kuului. Maastopukua sai alkaa käyttää meillä vapaa-aikana vasta noin 4+kk palvelun jälkeen.
Näistä saappaista mainittakoon, että ne olivat ilmeisesti kotoisin vuodelta 9 jälkeen ajanlaskun alun ja ostettu Teutoburgin metsässä tuhoutuneen XIX Legioonan jäämistöstä jonka ruumiinryöstäjät olivat taistelukentältä keränneet. Ainakin ne olivat sen verran hyvin valmiiksi kävellyt.
Ongelma ei ollut kuitenkaan niinkään funktionaalinen vaan visuaalinen. Nimittäin kun nämä saappaat piti saada myös kiiltämään. Astrofyysikot eivät pystyisi laskemaan sitä kiillokkeen ja saapasrasvan määrää joka tarkoitukseen käytettiin (saapasrasvan käyttö oli virallisesti mielletty, mutta se oli ainoa keino edes jotenkin saada kiiltoa pintaan. Kiinnijääminen sen käytöstä luonnollisesti aiheutti fyysisiä harjoitteita).
Tämä oli ongelma harjoituksissa, mutta kriisi alkoi silloin, kun halusi mennä sotkuun (johon ei siis todellakaan menty palvelun ensimmäisinä kuukausina joka päivä). Lähtemiseen kuului nimittäin varustetarkastus päivystävän alikin toimesta johon osallistui yleensä useampiakin alikkeja. Harvinainen oli se mies, joka siitä tarkastuksesta selvisi ensimmäisellä kerralla! Ja vähemmän yllättaen saappaiden kiilto oli yleisin hylsyperuste.
No. Eräänä iltana uskaltauduin yrittämään munkille kyseiseen laitokseen. Luonnollisesti ensimmäinen tarkastus johti hylsyyn. lisää hinkkausta. Samoin toinen. Lisää hinkkausta Ja kolmas...
Neljäs hylsy alkoi jo riittää ja kun tallustelin takaisin toiseen kerrokseen totesin, että antaa olla. Ja sitten kuulin alhaalta alikkien naurunrähätystä...
Silloin paloi joulupuuro pohjaan! Potkaisin kasarmin seinää kovempaa kuin ikinä ennen tai jälkeen olen mitään tai ketään potkaissut. Liukuvalubetoni ei hajonnut mutta ääni oli mahtava ja tärähdys tuntui kasseissa myöten. Tuli kerralla komppaniassa hiljaista! Sen jälkeen oli saappaiden vuoro. Ne lähtivät melkomoista vauhtia lentoon pitkin käytävää. Ja sitten takaisin tupaan ja makaamaan punkkaan. Poikkeuksellisesti minulle, en ollut kommentoinut mitään. Tämä on yleensä merkki siitä, että tosi alkaa olemaan kyseessä.
Vasta myöhemmin kuulin tarkemmin, mitä sitten tapahtui. Pari kaveria tuvasta oli mennyt kertomaan alikeille että tilanne ei ollut ihan kauhean hyvä. Tähän johtopäätökseen olivat jo alikitkin tulleet ja todenneet menneensä pykälän liian pitkälle.
Noin 10 minuuttia myöhemmin eräs tupakaveri tuli ilmoittamaan, että minun pitäisi ilmoittautua päivystävälle alikille. Varustus: Palveluasu. Paine pannussa oli jo hieman tasaantunut joten sain itseni noutamaan ne helvetin saappaat ja menemään ilmoittautumaan. Siinä se sitten olikin.
Miksi huonoin kokemus sitten ovat ne saappaat eivätkä alikit? Siksi, että jo silloin hiukan ja vuosien mittaan enemmän ymmärsin, että tuo kokemus oli hyvä. Se oli vain henkinen versio fyysisestä rajoilla käymisestä. Sen enempää alikit kuin minäkään emme silloin ymmärtäneet ainakaan täysin, että me toteutimme vain vanhaa mekanismia joka valmistaa siihen äärimmäiseen tilanteeseen jonka nimi on sota. Siksi myös poistuminen, rättäri ja vitutus ovat hyviä asioita. Rajaan saakka. Mutta kun rajoja haetaan, joskus mennään yli.
Mutta sitä saappaiden kiillotusta ja hinkaamista minä vihaan vieläkin! Roviolle kaikki vanhat nahkasaappaat!
Ongelma oli siinä, että nahkasaappaiden ja M/75-varsikenkien kanssa ei käytetty pohjallisia, joka johti siihen, että sisäpohja ja vuorinahkat mätänivät ennenaikaisesti. Tämä ei ikävä kyllä näytä poistaneen jalkineita kierrosta, jos ulkopinta vaan oli kunnossa.
Lienee ollut täysin varuskuntasuutarista kiinni, huomioiko ja korjasiko nämä viat. Koska PV:n omat suutarithan noihin uudet kantapalat ja puolipohjat vaihtoivat.
Itse tykkään hinkkaamisesta ja kiillottamisesta vallan saatanasti ja kaikki omistamani intin nahkasaappaat saavat osansa.
Kaikista suurin ongelma nahkasaapasaikakaudella ollut lienee se, että jalkarättejä ei ole opetettu sitomaan oikein. Ja milläs aliupseerikaan opettaa, jos ei itsekään osaa. Ja jos jaetut levysukat ovat kolmanneksen alkuperäisestä koostaan (voi vittu nyt sentään, että jalkarättejäkin pidettiin kierrossa! M/91-kerraston sukat nyt jotenkin ymmärrän, kun ne ovat tai olivat verrattain kestäviä).
Teille olen herra Majuri
Kersantti
Nahkasaappaita kuuluu olleen käytössä esim. Kainuun Prikaatissa vuosituhannen vaihteeseen saakka
Pääosin inttiaika oli ihan mukavaa mutta eräästä leirityksestä jäi vähän paha maku suuhun. Olin KuljK kuski ja minut määrättiin marraskuussa kranaatiheitinkomppanialle kuskiksi parin viikon leirille Rovajärvelle. Alusta alkaen tuli selväksi, että porukkaa johtanut yliluutnantti ei paljoa kuskeista perustanut, ja määrätyistä lepoajoista oli turha edes keskustella.
Uusiin asemiin siirryttäessä minut käskettiin vartioon kunnes joku tulisi minut vapauttamaan. Yleensä nuo vahtivuorot kestivät yli 6 tuntia mikä ei sinällään olisi ollut ongelma mutta yleensä jäi ruokailut väliin tai sitten tarjolla oli vain jäätynyttä nödeä.
Muistaakseni leiriä oli takana noin viikko, kun alkoi mennä kuppi nurin. Siirtymisen jälkeisenä aamuna oltuani koko yön vartiossa (koska minut oli ilmeisesti unohdettu) tulin telttaan nukkumaan ammuntojen ajaksi. Omat leirieväät oli jo loppu ja ruokaa olin saanut edellisen päivän lounaalla. Nälkä ja väsy. Noin tunnin nukuttuani kyseinen yliluti tulee telttaan karjuen, että täällä perkele ei nukuta ja heittää hiipuneen kamiinan teltasta ulos. Käskytti sitten kuorma-autoa siirtämään muutaman metrin toiseen paikkaan ihan vaan siirtämisen ja uudelleen naamioinnin ilosta. Asetelma on seuraava: minä E-Sisun ratissa umpihangessa ja yliluti auton edessä ajattamassa. Pyörän eteen sattui joku kanto eikä kuorkki meinaa siitä mennä yli pienellä ryömittämisellä, yliluti huitoo tulemaan ja sönköttää jotain. Laitan lisää lukkoja päälle ja annan kaasua kunnolla, kuorkki hyökkää kannon yli pomppien eteenpäin, yliluti lyö käsiä ristiin ja alkaa ottamaan taka-askelia. Tässä vaiheessa myönnän häpeäkseni, että oikeasti pohdin mitä poljinta painan seuraavaksi. Päädyin kuitenkin nostamaan jalan kaasulta ja yliluti päätyi perseelleen hankeen.
Samassa harjoituksessa sitten toinen porukka oli onnistunut kaksoislatauksella räjäyttämään heittimensä, mutta silloinhan vielä ei syytä onnettomuuteen tiedetty. Kaikki ampumatarvikkeet piti varotoimena vaihtaa toiseen erään. Kello oli suurinpiirtein aamuneljä, kun olin tuomassa uutta ammuslastia asemiin. Apukuskina ollut sotilasmestari alkoi epäillä vireystilaani:
-SM: "Minä voisin ajaa loppumatkan, näyttää sun pää vähän nuokkuvan"
-Minä: "Joo, aja vaan", ja avaan samalla kopin oven.
-SM tarttuu hihaani "Mitäpä jos pysäytetään ensin"
Olin siis niin tokkurassa ratissa, etten tajunnut että olin ylipäätään ajamassa.
Kyseinen sotilasmestari pisti asiaa eteenpäin ja loppuleirin aikana sainkin sitten ne määräysten mukaiset kuuden tunnin unet. Aterioita jäi edelleenkin väliin mutta se ei ollut niin vakavaa.
Kertaalleen vielä leirin aikana yliluutnantti yllätti uskomattomalla pätevyydellään. Piti siirtyä uusiin asemiin mutta kranaatit olikin jo laitettu ampumavalmiiksi ja sytyttimet oli laitettu paikoilleen. Sellaista kuormaa ei määräysten mukaan pitäisi siirtää metriäkään, eikä harjoitusolosuhteissa tuollaisesta pitäisi tinkiä varsinkaan, kun leirillä on sattunut jo yksi vakava räjähdysonnettomuus. Kieltäydyttyäni ajamasta sain uhkailut sotaoikeudesta ja tilanne eskaloitui siihen, että yliluti hyppäsi kuskin penkille ilman mitään VAK-ajolupia ja komensi minut apukuskin paikalle. Kieltäydyin siitäkin kunniasta ja sanoin menen seuraavaan autoon kunhan marssiväli on yli 100 metriä.
Koko jutussa hämmensi tuo esimiehen hälläväliä suhtautuminen varo- ja turvallisuusmääräyksiin. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt paremmin pitää puolensa noissa. En yhtään ihmettele miten noita kaksoislatauksia on tapahtunut, kun esimiestasolla on turvallisuusasiat noin hakoteillä, ja sotilaiden taistelukunnosta ei edes yritetä huolehtia.
Uusiin asemiin siirryttäessä minut käskettiin vartioon kunnes joku tulisi minut vapauttamaan. Yleensä nuo vahtivuorot kestivät yli 6 tuntia mikä ei sinällään olisi ollut ongelma mutta yleensä jäi ruokailut väliin tai sitten tarjolla oli vain jäätynyttä nödeä.
Muistaakseni leiriä oli takana noin viikko, kun alkoi mennä kuppi nurin. Siirtymisen jälkeisenä aamuna oltuani koko yön vartiossa (koska minut oli ilmeisesti unohdettu) tulin telttaan nukkumaan ammuntojen ajaksi. Omat leirieväät oli jo loppu ja ruokaa olin saanut edellisen päivän lounaalla. Nälkä ja väsy. Noin tunnin nukuttuani kyseinen yliluti tulee telttaan karjuen, että täällä perkele ei nukuta ja heittää hiipuneen kamiinan teltasta ulos. Käskytti sitten kuorma-autoa siirtämään muutaman metrin toiseen paikkaan ihan vaan siirtämisen ja uudelleen naamioinnin ilosta. Asetelma on seuraava: minä E-Sisun ratissa umpihangessa ja yliluti auton edessä ajattamassa. Pyörän eteen sattui joku kanto eikä kuorkki meinaa siitä mennä yli pienellä ryömittämisellä, yliluti huitoo tulemaan ja sönköttää jotain. Laitan lisää lukkoja päälle ja annan kaasua kunnolla, kuorkki hyökkää kannon yli pomppien eteenpäin, yliluti lyö käsiä ristiin ja alkaa ottamaan taka-askelia. Tässä vaiheessa myönnän häpeäkseni, että oikeasti pohdin mitä poljinta painan seuraavaksi. Päädyin kuitenkin nostamaan jalan kaasulta ja yliluti päätyi perseelleen hankeen.
Samassa harjoituksessa sitten toinen porukka oli onnistunut kaksoislatauksella räjäyttämään heittimensä, mutta silloinhan vielä ei syytä onnettomuuteen tiedetty. Kaikki ampumatarvikkeet piti varotoimena vaihtaa toiseen erään. Kello oli suurinpiirtein aamuneljä, kun olin tuomassa uutta ammuslastia asemiin. Apukuskina ollut sotilasmestari alkoi epäillä vireystilaani:
-SM: "Minä voisin ajaa loppumatkan, näyttää sun pää vähän nuokkuvan"
-Minä: "Joo, aja vaan", ja avaan samalla kopin oven.
-SM tarttuu hihaani "Mitäpä jos pysäytetään ensin"
Olin siis niin tokkurassa ratissa, etten tajunnut että olin ylipäätään ajamassa.
Kyseinen sotilasmestari pisti asiaa eteenpäin ja loppuleirin aikana sainkin sitten ne määräysten mukaiset kuuden tunnin unet. Aterioita jäi edelleenkin väliin mutta se ei ollut niin vakavaa.
Kertaalleen vielä leirin aikana yliluutnantti yllätti uskomattomalla pätevyydellään. Piti siirtyä uusiin asemiin mutta kranaatit olikin jo laitettu ampumavalmiiksi ja sytyttimet oli laitettu paikoilleen. Sellaista kuormaa ei määräysten mukaan pitäisi siirtää metriäkään, eikä harjoitusolosuhteissa tuollaisesta pitäisi tinkiä varsinkaan, kun leirillä on sattunut jo yksi vakava räjähdysonnettomuus. Kieltäydyttyäni ajamasta sain uhkailut sotaoikeudesta ja tilanne eskaloitui siihen, että yliluti hyppäsi kuskin penkille ilman mitään VAK-ajolupia ja komensi minut apukuskin paikalle. Kieltäydyin siitäkin kunniasta ja sanoin menen seuraavaan autoon kunhan marssiväli on yli 100 metriä.
Koko jutussa hämmensi tuo esimiehen hälläväliä suhtautuminen varo- ja turvallisuusmääräyksiin. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt paremmin pitää puolensa noissa. En yhtään ihmettele miten noita kaksoislatauksia on tapahtunut, kun esimiestasolla on turvallisuusasiat noin hakoteillä, ja sotilaiden taistelukunnosta ei edes yritetä huolehtia.
Tornisteri
Luutnantti
Poikkeuksellista.
Itselleni tuli ns. johtajakaudella yksikköön alokkaiksi pari melkein kolmekymppistä korkeakoulutettua kaveria.
Molemmilla oli huomattavia ongelmia sopeutua arkeen palveluksessa, ymmärtää komentosuhteita ja kaikkea muutakin. Taisivat molemmat olla poistumiskiellossakin pariin otteeseen kun jotain sekoilivat. Ymmärtääkseni heillä oli paljonkin asenneongelmia sen suhteen että kaikki varusmiesjohtajatkin olivat heitä useita vuosia nuorempia ja toki myönnän että meno oli välillä juuri siksi varmasti heistä niin rasittavaa.
Itse elän käsityksessä että melkein kaikki keskivertoa vanhemmat varusmiehet kokevat palveluksen jotenkin rasittavaksi touhuksi kun tosi usein keskenkasvuiset alijohtajat ryhtyvät pätemään natsoillaan ja tekevät touhusta teatteria. Ainakin meidän aikanamme esiintyi nimittäin vielä näitä alijohtajien tekemiä epävirallisia sulkeisia iltaisin joissa mm. "Daltonit" käskettiin ovelle ja kaikkea muutakin mukavaa.
Varmasti jotakin korkeakoulutettua kolmeakymppiä lähestyvää kaveria ei useinkaan moinen oikein nappaa. Toisaalta sehän on suurta viisautta jos vaan jaksaa leikkiä mukana näissä sosiaalisissa peleissä siellä eikä menetä hermojaan kuten minun esimerkkini kaverit.
Nahkasaappaita kuuluu olleen käytössä esim. Kainuun Prikaatissa vuosituhannen vaihteeseen saakka
Olen tämän esimerkin heittänyt ennenkin, mutta kaveri oli sodankylässä palveluksessa ja siellä jaettiin reilusti vuosituhannen vaihteen jälkeen vielä harmaita sarkapukuja talvella sille saapumiserälle jotakin tarkoitusta varten ja niitä myös pidettiin. Toki seuraava porukka sitten saikin jo jotain M/05-kamaa, mutta tuo erä tosiaan veti vielä niissä.
Eipä silti, kaveri kyllä kehui että ajoivat asiansa edelleen oikein hyvin.
Viimeksi muokattu:
MeriTJ
Ylipäällikkö
Niin ne kokemukset menee ristiin, minulla kaikki vanhemmat kaverit tuntui olevan aika hyvin sopeutuvia intin arkeen miehistötehtävissäkin (minulla oli mm arkkitehti alaisena) ja varsinkin RUK:ssa vanhempia oli mielestäni suhteessa enemmän kuin muualla. Mutta kuten aina niin isoon jengiin mahtuu monenlaista menijää.
Minä kävin intin 26-27 -vuotiaana opiskeluiden jälkeen, enkä kokenut että vanhemmasta iästä olisi ollut mitään haittaa, paitsi että ensialkuun en jaksanut juosta yhtä kovasti kuin 5-6 vuotta nuoremmat. En muista että kukaan pizzanaamainen 18-vuotias alikersantti olisi karjunut päin naamaa, jollaisesta oli varoiteltu. Eräs varusmiestoveri oli minua vuotta vanhempi, eikä hänelläkään ollut mitään ongelmaa. Tilanne oli jopa päinvastoin. Väitän että "korkean" ikäni vuoksi skapparit tulivat minun kanssa paremmin juttuun, kuin nuorempien. Eräällä polkupyörämarssilla komppapäällikkö ajoi jonkun siirtymän pyörällä laihtuakseen ja haastoi minut ajamaan kilpaa. Meitä oli marssiosastossa kymmeniä, enkä tiedä miksi hän valitsi juuri minut. Lupasin suostua jos olisi ajettu mies miestä vastaan, siten että joku ottaa täyspakkaukseni kilpa-ajon ajaksi. Se ei komppapäällikölle sopinut ja kilpa-ajo jäi ajamatta. Olin hyvässä lihassa ja kokenut pitkän matkan pyöräilijä, joten komppapäällikkö olisi jäänyt häpeäään. Sitä komppapäällikkö ei tietenkään tiennyt.
skärdis
Respected Leader
Riippuu varmaan myös yksikön hengestä ja "perinteistä".
Jos siellä jotain daltoneita ja villakoiran hautajaisia aletaan järjestämään niin aikamiehillä voi olla nopeasti motivaatiossa ongelmia.
vehamala
Kenraali
Todellakin, kaikenlaisia kokemuksia löytyy. Silloin muinoin kun olin vm-palveluksessa, olin mm. 4 kk RT-koulussa ru-kurssilla.
Kurssin vahvuudesta n. puolet oli diplomi-inssejä tai tekn. yo:ta, joukossa useita 25-28 vuotiaita jannuja.
Meininki ja jutut olivat melko lailla erilaisia kuin esim. jossain alle 20-vuotiaiden laumassa.
MeriTJ
Ylipäällikkö
Kuinka ollakaan, Rannikkolinja (ja itsellä Meri-TJ linjana) oli itselläkin alana. Ehkä se matemaattisen osaamisen haastavuus ja oikeasti älyllisesti vaativa linja oli syynä että siellä aikuiset lukeneetkin miehet viihtyi.
Sarek1
Ylipäällikkö
Anteeeksi, oli pakko laittaa nauruhymiö kun oli niin hauskalla tavalla kerrottu juttu.Nahkasaapas.
Katso liite: 45945
Kuulostaa hupaisalta? Voin vakuuttaa, että ei ollut.
Ymmärtääkseen asian, täytyy ymmärtää, että Vekaran KrhK:ssa 91-92 kuri oli hiukan erilainen kuin nykyään. Edeltävän saapumiserän alikit olivat saaneet "perinteisen" koulutuksen joka sitten meillekkin kapiaisten siunauksella opetettiin. Riitäköön aiheesta se, että jos joku olisi meillä kuvitellut tilaavansa pitsan kasarmille, (jos se olisi siihen aikaan ollut edes mahdollista) niin ne kalorit olisi poltettu koko komppanian voimin moneen kertaan yön ja seuraavan päivän aikana. Siis pelkästä kuvittelusta. Mielikuvitukseni ei riitä ajattelemaan mitä olisi seurannut tilaamisesta...
Palveluspukuna meillä oli perinteiset "harmaat" joihin kyseinen saapaspari kuului. Maastopukua sai alkaa käyttää meillä vapaa-aikana vasta noin 4+kk palvelun jälkeen.
Näistä saappaista mainittakoon, että ne olivat ilmeisesti kotoisin vuodelta 9 jälkeen ajanlaskun alun ja ostettu Teutoburgin metsässä tuhoutuneen XIX Legioonan jäämistöstä jonka ruumiinryöstäjät olivat taistelukentältä keränneet. Ainakin ne olivat sen verran hyvin valmiiksi kävellyt.
Ongelma ei ollut kuitenkaan niinkään funktionaalinen vaan visuaalinen. Nimittäin kun nämä saappaat piti saada myös kiiltämään. Astrofyysikot eivät pystyisi laskemaan sitä kiillokkeen ja saapasrasvan määrää joka tarkoitukseen käytettiin (saapasrasvan käyttö oli virallisesti mielletty, mutta se oli ainoa keino edes jotenkin saada kiiltoa pintaan. Kiinnijääminen sen käytöstä luonnollisesti aiheutti fyysisiä harjoitteita).
Tämä oli ongelma harjoituksissa, mutta kriisi alkoi silloin, kun halusi mennä sotkuun (johon ei siis todellakaan menty palvelun ensimmäisinä kuukausina joka päivä). Lähtemiseen kuului nimittäin varustetarkastus päivystävän alikin toimesta johon osallistui yleensä useampiakin alikkeja. Harvinainen oli se mies, joka siitä tarkastuksesta selvisi ensimmäisellä kerralla! Ja vähemmän yllättaen saappaiden kiilto oli yleisin hylsyperuste.
No. Eräänä iltana uskaltauduin yrittämään munkille kyseiseen laitokseen. Luonnollisesti ensimmäinen tarkastus johti hylsyyn. lisää hinkkausta. Samoin toinen. Lisää hinkkausta Ja kolmas...
Neljäs hylsy alkoi jo riittää ja kun tallustelin takaisin toiseen kerrokseen totesin, että antaa olla. Ja sitten kuulin alhaalta alikkien naurunrähätystä...
Silloin paloi joulupuuro pohjaan! Potkaisin kasarmin seinää kovempaa kuin ikinä ennen tai jälkeen olen mitään tai ketään potkaissut. Liukuvalubetoni ei hajonnut mutta ääni oli mahtava ja tärähdys tuntui kasseissa myöten. Tuli kerralla komppaniassa hiljaista! Sen jälkeen oli saappaiden vuoro. Ne lähtivät melkomoista vauhtia lentoon pitkin käytävää. Ja sitten takaisin tupaan ja makaamaan punkkaan. Poikkeuksellisesti minulle, en ollut kommentoinut mitään. Tämä on yleensä merkki siitä, että tosi alkaa olemaan kyseessä.
Vasta myöhemmin kuulin tarkemmin, mitä sitten tapahtui. Pari kaveria tuvasta oli mennyt kertomaan alikeille että tilanne ei ollut ihan kauhean hyvä. Tähän johtopäätökseen olivat jo alikitkin tulleet ja todenneet menneensä pykälän liian pitkälle.
Noin 10 minuuttia myöhemmin eräs tupakaveri tuli ilmoittamaan, että minun pitäisi ilmoittautua päivystävälle alikille. Varustus: Palveluasu. Paine pannussa oli jo hieman tasaantunut joten sain itseni noutamaan ne helvetin saappaat ja menemään ilmoittautumaan. Siinä se sitten olikin.
Miksi huonoin kokemus sitten ovat ne saappaat eivätkä alikit? Siksi, että jo silloin hiukan ja vuosien mittaan enemmän ymmärsin, että tuo kokemus oli hyvä. Se oli vain henkinen versio fyysisestä rajoilla käymisestä. Sen enempää alikit kuin minäkään emme silloin ymmärtäneet ainakaan täysin, että me toteutimme vain vanhaa mekanismia joka valmistaa siihen äärimmäiseen tilanteeseen jonka nimi on sota. Siksi myös poistuminen, rättäri ja vitutus ovat hyviä asioita. Rajaan saakka. Mutta kun rajoja haetaan, joskus mennään yli.
Mutta sitä saappaiden kiillotusta ja hinkaamista minä vihaan vieläkin! Roviolle kaikki vanhat nahkasaappaat!
OT; enimmäkseen positiivisia juttuja:
Allekirjoittaneella oli pakasta vedetyt saappaat lukuun ottamatta lyhyehköä aikaa Rajakoulussa, jolloin veksissä käydessäni minulta pöllittiin paraatikuntoiset saappaat ja tilalle jätettiin kävelykelvottomat koppurat. Ihmettelen vielä tänä päivänäkin sitä, kuinka saappaan pohja voi nousta sisäpuolelta aalloille kahdeksi tulivuoriketjun huipuksi ja kovettua aivan kuin sisus olisi umpipuusta veistetty kidutustarkoituksessa.
Ei muuta kuin saman tien nilkuttaen KSR:n varusvarastolle, jossa vastaanotto oli muualta tulleelle tyly, mutta sain sinnikkyydellä ja peräänantamattomuudella jotakuinkin kävelykelpoiset lusut tilalle. Palatessani aikanaan omaan joukko-osastooni sain jälleen vaihdettua itselleni hyvät, uudet saappaat. Sisäänajon jälkeen niillä oli mukava kävellä ja olivathan ne tietysti myös mallikkaan näköiset. (Minulla oli erittäin hyvät suhteet kotiyksikön varusvarastolle. Usein huoltopuoli unohtuu mainita kun mietitään motivaatioon ja hommien toimivuuteen vaikuttavia asioita, mutta nostan asian esille.)
Saappaiden kiillottamisesta jäi mukavat palvelusmuistot, tosin suurin osa palvelusajasta (+220/330) vietettiin sissiteltassa. Saappaiden kiillottaminen liittyi enimmäkseen lomille lähtöön eli mukaviin asioihin eikä sillä kiusattu. Jossain edellisistä elämistäni (kuli, kameli, muuli, jne.) olen ollut varmaankin kengänkiilloittaja kun homma sujui mutkattomasti ja saappaan pintaan tuli lite glans in a jiffy. No, oli niitä kenkiä pitänyt käsitellä nuorna vesana ennenkin, tosin kiillottaminen ei ollut se juttu vaan vedeltä suojaaminen, bootsit yms. nahkakengät kun eivät mitään kumisaappaita ole. Autoin kiillotushommissa tietysti myös tupakavereita ja myöhemmin luonnollisesti niitä alaisia, jotka tarvitsivat jelppiä asiassa.
Tuosta tahallisesta saappaiden kiillolla kiusaamisesta ja edes takaisin juoksuttamisesta nousee kierroslukumittari punaiselle. Pennalismi on sitä itseään ja sille on laitettava stoppi. Palvelus ja harjoittelu pitää olla kovaa, mutta kiusaamiselle ja perseilylle siinä ei ole sijaa.
P.S.
Siitä nahkasaappaiden polttoroviosta: Nahkasaapas oli toimiva ja äkkitilanteessa nopeasti jalkaan menevä kenkä. Nirunarumaihareiden eri malleista olen saanut myöhempinä vuosikymmeninä hieman kokemusta ja sen pohjalta olen koettanut joskus herätellä keskustelua taistelujalkineiden kehittämisideoista (heikohkolla menestyksellä).
Viimeksi muokattu:
Minulla ei ole kokemusta tavanomaisesta alokasajasta mutta uskon vahvasti että valintakokeen kautta tullut motivoitunut porukka toimii keskimääräistä paremmin kun joutava häröily puuttuu.
Vapaa-ajalla tapahtuva haista paska -osaston säätäminen rikkoo ukot ja näiden motivaation paljon nopeammin ja varmemmin kuin reipas ja railakas sotilaskoulutus.
TomiDude
Kapteeni
Ymmärrän kyllä, että kotopuolesta tulleet paketit pitäisi jakaa koko ryhmän kesken, mutta olin ahne ja mässäsin kaiken salaa uuden sotilaskodin naisten vessassa. Siihen aikaanhan ei vielä ollut naissotilaita, joten en häirinnyt ketään. Oli kaunis lämmin lauantai ja itselleni harvinainen gines. Oli muuten ainoa kerta, kun lähdin varuskunta-alueen ulkopuolelle lenkille smurffit päällä. Kävin lentokentällä eräässä poterossa ja pikaisesti myös leijonapatsaalla. Hienoja aikoja ja kuten totesin, kaunis päivä.Ja kehtasit vielä kaikkien silmien edessä sitä vetää?
Juu, jakotavaraa olivat vielä 2005 ainakin.