Alokasajan ohjatut aamutoimet. Ei ehtinyt pestä hampaita tai käydä kusella. Aamutoimia kuitenkin harjoiteltiin säntillisesti, jotta osattiin mennä muodossa pesutiloihin, odottaa siellä 15-20 sek, ja palata takaisin tupaan muodossa pitäen pyyhettä särmästi käsivarrella ja hammasharjaa kädessä erittäin sotilaallisesti
.
Edit: Tuntui muuten aivan yhtä typerältä kouluttaa omille alokkaille.
Hah, tämä on kyllä ylitse muiden. Meillä jäi aamutoimien opettelu muistini mukaan yhteen ainoaan kertaan, olikohan ensimmäinen aamu heti punkan petaamisen jälkeen. En nyt paljasta missä varuskunnassa palvelukseni kävin, mutta se oli vanha ja pieni 1960-luvun kasarmi, jossa meidän kolmen ryhmän joukkueella oli käytössä yksi vessa/pesutila. Siellä pesutiloissa oli 2 kpl suihkuja, 2 kpl vessakoppeja, 1 kpl pisuaareja ja ehkä 3-4 kpl vesihanoja lavuaarilla. Sitten ohjatuissa aamutoimissa sinne laskettiin kerralla 12 kpl alokkaita tekemään hoputtaen aamutoimia.
Näppärimmät matikkapäät osaavatkin jo laskea, että kaikille alokkaille ei riitä "paikkaa" pesuhuoneessa. Oma punkkani oli tuvan perällä, joten olin onnekkaasti viimeisiä jonossa pesutuvassa, joten omaksi roolikseni jäi seistä pesuhuoneen ovella ja katsoa sitä oman tuvan sekoilua. Hammaspesupaikat menivät ensimmäisenä, sitten vessakopit. Yksi sankari juoksi pisuaarille ja tämän jälkeen jonossa kaksi ensimmäistä katsoivat toisiaan, heittivät ne mustat shortsit jalastaan ja menivät suihkuun. Minä ja jokunen muu siis jäimme hämmentyneinä katsomaan ja vähän pelokkaina mietimään, että mitäs me nyt tehdään ja miten tässä ehtii tehdä aamutoimet, kun kello juoksee ja tilaa tekemiselle ei ole.
Sitten tulikin jo alikersanteilta käskyä lopettaa toimet ja mennä takaisin tupaan, suihkussa olevat kaverit eivät saaneet edes kuivatella (ihan kuin sillä operaatiossa pakollisella valtion virallisella pyyhkeellä olisi edes saanut mitään kuivaksi) ja joku taisi ehtiä vessakopissa kaapelin laskemisen, joten hänellekin tuli kiire katkaista operaatio. Tuvassa kaikki katsovat hämmentyneenä toisiaan ja joku taisi kysyäkin alikersantilta, että mitäs kun ei ehtinyt pestä hampaita tai käymään vessassa, johon ei tietenkään vastausta saatu.
Ihan järkyttävää sekoilua ja hauskaa kyllä, tämä alokas näki tilanteen siinä valossa, että tuoreilla alikersanteilla on nyt vain pallo pahasti hukassa johtamistamisessa - hehän tuota touhua järjestivät, ja sinänsä en ollut edes väärässä. Tämä aamutoimikäytäntö jäi tosiaan yhteen tai ihan maksimissaan kahteen kertaan, jonka jälkeen aamutoimissa siirryttiin enemmän normaaleihin ja omatoimisempiin käytäntöihin. En ymmärrä mikä motiivi on opettaa käytäntöjä, jotka eivät a) toimi edes ajatustasolla ja b) joita ei tulla koskaan käyttämään.
Toimistokäyttäytymisen oli moni maininnut ketjussa ja sekin sopii osaltaan tänne. Ensimmäinen ajatus toki oli, että miksi ihmeessä kukaan pitäisi toimistokäyttäytymisen harjoittelua turhana, mutta tosiaan, jos mennään aivan by the book, niin sehän on ihan helvetin raskas proseduuri. Korostetut tervehdykset huoneelle, pitää aloittaa puhuttelut huoneen korkea-arvoisimmasta, ei saa kääntää selkää missään vaiheessa ylempiarvoisille ja mitähän muuta. Yhteistä aamutoimiin oli tässäkin se, että valtaosaa vaatimuksista ei kukaan vaatinut, tai pahimmillaan sinua katsottiin vähän kieroon, jos menit tekemään niin.
Minäkin siirryin P-kauden jälkeen kirjuriksi, joten ravasin kymmeniä kertoja päivässä eri toimistoissa. Alussa oli kyllä shaiba housussa kun mietti, että pitääkö jokainen allekirjoituksen hakeminen vetää pitkän kaavan kautta. Ei lopulta tarvinnut, joskaan mitään selvää ohjeistusta minulta vaadittavalle toimistokäyttäytymiselle ei koskaan tullut. Aina sitä vain vähän madalsi rimaa edellisestä kerrasta ja katsoi, että tuleeko sanomista. Totta kai tuossakin piti käyttää pelisilmää, oman yksikön väen kanssa oli kaikista lepsuimmat menot, vieraissa tarkempaa. Tai jos oman yksikön väellä oli vieraita tai paikalla oli muuten vain yksikön ulkopuolista porukkaa, niin sitten tietenkin vedetään enemmän virallisen kaavan kautta. Mutta jotain lepsuilusta kertoo sekin, että yksikön vääpelin kanssa välimme olivat sen verran rennot, että sain käyttää tilanteen salliessa puhutteluun jopa tämän etunimeä. Ei varmaan kovin yleinen malli kantahenkilökunnan ja tavallisen varusmiehen välillä.
Sellaiset nostalgiamuistot tähän perjantaihin