Hybridisodan uudet ulottuvuudet

Vartiopaikalla128.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Marko voisi avata miksi ei ole kysynyt PS jäseniltä itse, itseäkin kiinnostaa mutta en lähtökohtaisesti oleta että siinä on jotain yhteistoimintaa takana koska mitään hyötyä siitä ei ole saatavissa puolueessa tai puolueelle.
 
Venäjän hybridistä puhutaan nykyään paljon. Kuinka paljon sitä on vaikea sanoa. Ja eritoten onko sillä merkittävää vaikutusta suomen sisällä. En oikein jaksa uskoa Bäckmanin ja Putkosen puheiden vaikuttavan paljon suomen sisällä. Täysin eri asia on, jos heidän puheitaan (jotka, mitä Bäckmanin puheita olen lehdissä nähnyt heiluvat maanpetoksen rajalla ellei ylikin) käytetään venäjän sisäisessä keskustelussa suomibashingissa. Silloin voi tehoa ollakin.

Toinen hybridin alue, josta Euroopassa on puhuttu joskaan ei niin kovaan ääneen, ovat saudien ja muutaman muun persianlahden maan tapa rahoittaa moskeijoita ja niiden yhteydessä toimivia kouluja joissa ilmeisesti opetetaan "melko" vanhoillista ja kovan linjan islamia. Kuinka suuri uhka nämä koulut ovat? Niissä kohteena ovat kuitenkin sekä lapset, että maahanmuuttajat, joiden tietopohja on huomattavasti kantaväestöä heikompi esim. lännen yhteiskunnallisissa kysymyksissä.

Onko tämä myös hybridiä ja onko sillä sama vaikutus kuin venäjän hybridillä sanotaan olevan, eli yhteiskunnan koheesion haastaminen?

Ohessa pari linkkiä aiheesta.

Marko voisi avata miksi ei ole kysynyt PS jäseniltä itse, itseäkin kiinnostaa mutta en lähtökohtaisesti oleta että siinä on jotain yhteistoimintaa takana koska mitään hyötyä siitä ei ole saatavissa puolueessa tai puolueelle.

Jos joku vihreiden edustaja fesettäisi islamistin kanssa niin kyllähän sitäkin ihmeteltäisiin? Siis motiiveja ja mikä siihen innoittaa?
 
Tied
Jos joku vihreiden edustaja fesettäisi islamistin kanssa niin kyllähän sitäkin ihmeteltäisiin? Siis motiiveja ja mikä siihen innoittaa?

Tiedonhalu? Nykyisin voi seurata ja kysyä/keskustella suoraan henkilön kanssa.

Ei "facebook-kaveruus", postausten tai twiittien seuraaminen sekä kommentoiminen "samanmielisyyttä" tarkoita.

Ja Suomi on pieni maa. Olen ollut joskus 20v sitten samoissa bileissä Johan Bäckmanin ja vihreiden myöhemmän puoluesihteerin ja yhden myöhemmän kansanedustajan kanssa. ;) Jos on pyörinyt aktiivisten ihmisten piireissä nuorena, niin yllättäen tuntee nykyisin kaikenlaista. Hauskimpia ovat suht mukavalle tasolle nousseet vanhat kaverit, valtion palveluksessa olevat virkamiehet, joilta voi kuulla luottamuksellisesti "missä mennään" heidän organisaatioissaan.. Migri oli viimevuosina kiinnostava.

Ja itsellänikin on some "kavereissa" kaiken maailman kommaria, sossua, putinistia, feministiä, vihreää, oikeistolaista, persua. Mamua, matua ja paljon ulkomaalaisia. Auttaa pysymään hivenen kuplaantumisen ulkopuolella. Jos Bäckman lähettäisi "kaveripyynnön", luultavasti sen hyväksyisin ihan mielenkiinnosta.

Ja seuraan "poliittisten vihollisten" lehtiä ja keskustelupalstoja.

Vaikea ymmärtää ajatusmaailmaa, jossa kontakteja saisi olla vaan "oman ryhmän" piirissä.. Aika höperöksi siinä tulisi.
 
itsellänikin on some "kavereissa" kaiken maailman kommaria, sossua, putinistia, feministiä, vihreää, oikeistolaista, persua. Mamua, matua ja paljon ulkomaalaisia. Vaikea ymmärtää ajatusmaailmaa, jossa kontakteja saisi olla vaan "oman ryhmän" piirissä..
Ihan oikein. Tunne kaverit ja viholliset. Sekoita pakkaa ja harjoittele maskirovkaa. (y)
.
 
Born to be Russian :ROFLMAO:

o-NIGHT-WOLVES-PUTIN-facebook.jpg

Venäjän presidentin Vladimir Putinin moottoripyöräjengiksi kutsuttu Yön sudet on aloittanut toimintansa Suomessa. Ensimmäiset liivit suomalaisille jaettiin tammikuussa Moskovassa.

Kukahan suomalainen moiset kehtaa niskaansa laittaa julkisella paikalla?
 
– En elä itselleni, vaan maalleni. Rakkaus Venäjää kohtaan on valloittanut susien elämäntarkoituksen. Olemme valmiita kuolemaan isänmaan puolesta, sanoo Kirurgi.

13-3-8892398.jpg

– Olemme olleet vuosikausia hulluina australialaisen toimintaelokuvan Mad Maxin kuvastoon. Yön sudet eivät ole kuitenkaan pimeästi kopioineet läntistä moottoripyöräkulttuuria, vaan olemme luoneet oman venäläisen tyylin.

Kirurgi johti motoristien juhlakulkuetta halki Krimin. Yön sudet järjestivät niemimaalla myös mahtipontisen venäläispatrioottisen show’n, jota koristi maailman suurimmaksi väitetty Venäjän lippu.

Yön susien rooli Krimin juhlinnoissa ei ole sattumaa, sillä motoristijengi oli Kremlin salainen ase niemimaalla jo paljon ennen kohuttuja ”pieniä vihreitä miehiä” eli Venäjän erikoisjoukkojen sotilaita.

Suomessa vastikään vieraillut brittitutkija Mark Galeotti pitää Yön susien roolia tyypillisenä esimerkkinä Venäjän virallisen vallan sekä rikollisten ja puolirikollisten järjestöjen yhteistyöstä.

– Yön sudet on jengi, jossa on kolmenlaisia elementtejä: moottoripyöräharrastusta, liiketoimintaa ja rikollista toimintaa. Venäjän valtiolle he ovat käyttökelpoiseksi osoittautunut ase.
 
Kukahan suomalainen moiset kehtaa niskaansa laittaa julkisella paikalla?

Muutama forssalainen nyt ainakin :ROFLMAO:

manalaex1.jpg

Vakavasti puhuen...tuskin Yön Sudet saavat Forssassa tai muuallakaan Suomessa kovin paljon jalansijaa ja pahaa aikaiseksi, mutta mikään vaaraton kerho se ei ole. Se on hybridisodan yksi elementti ja on aivan erityisesti erikoistunut venäläismielisen propagandan levittämiseen.

– Toivon, että Venäjä selviää, sillä isot koettelemukset odottavat meitä. Toivon, että uhraamalla itsensä Venäjä pelastaa taas ihmiskunnan, aivan kuten se pelasti jo kerran koko maailman helvetiltä.

Forssasta tuli mieleen tämä...

– Tämä on sotaa, todellista sotaa, mutta yritetään pitää se verbaalisena, juontaja myös sanoo.

Juontaja myös kehuu äärisivusto MV:tä ja vastaavia julkaisuja. Tapahtuman järjestäjät ovat Suomi Ensin -ryhmän aktiiveja.

Hybridisodalla on monet kasvot... vaikka tiedä sitten miksi sitä juuri Forssassa käydään :D

10295685_10154017107205587_6373316954581473489_n.jpg
 
Born to be Russian :ROFLMAO:

o-NIGHT-WOLVES-PUTIN-facebook.jpg

Venäjän presidentin Vladimir Putinin moottoripyöräjengiksi kutsuttu Yön sudet on aloittanut toimintansa Suomessa. Ensimmäiset liivit suomalaisille jaettiin tammikuussa Moskovassa.

Jotenkin tulee hyvin huolestunut olo tästä.
Tämän kun yhdistää siihen Putkosen kylähulluun ja Kremlin suoraan rahoitukseen...
Jonkin asteinen "biker" hässäkkä kotimaisten ja näiden susihukkasten kanssa todennäköisesti saadaan aikaiseksi. Siihen vähän infovaikuttamista päälle, niin tuleva hallituskin on ihmeissään.
 
Poliisi kurmottaa vähän Yön kusia niin saadaan kivoja otsikoita venäläisten vainoamisesta täällä. Ja ne pannaan tv-levitykseen kautta koko vennäänmaan..
 
On se huolestuttavaa...

USA:n hallinto on pannut arveluttavia turvallisuuspalveluita tarjoavan kerhon sanktiolistalle perustellen sen yhteyksiä Venäjän erikoisjoukkoihin. Kerho on muun muassa avustanut separatistitaistelijoiden rekrytoinnissa Ukrainaan. Krimin liittämisen aikoihin se järjesteli katkoja Ukrainan kaasuntoimituksiin sekä häiritsi Ukrainan Sevastopolissa olevan merivoimien esikunnan toimintaa.

Slovakian ulkoministeriön tiedottajan BBC:lle antaman haastattelun mukaan kerhon jäsenet ovat turvallisuusriski ja aiheuttavat haittaa erityisesti sillä, että levittäessään omia mielipiteitään yrittävät siten kirjoittaa historiaa uudestaan. Esimerkiksi heidän mielestään Krimi on aina ollut, on ja tulee aina olemaan osa Venäjää, Stalin oli suuri sankari ja Nato on rikollisjärjestö.

Mitä bikereihin tulee, niin Sudet ovat Enkeleiden kamuja...muista kerhoista en tiedä mitään sanoa.

Kirurgi on saanut valtiolta tunnustuksia ja palkintoja patrioottisesta kasvatuksesta Venäjän hyväksi...

e87528c87b578d875116f4448a3df010.jpeg
 
Poliisi kurmottaa vähän Yön kusia niin saadaan kivoja otsikoita venäläisten vainoamisesta täällä. Ja ne pannaan tv-levitykseen kautta koko vennäänmaan..

Näin siinä tulisi käymään...kohu nousi aikoinaan tästäkin...

Venäjän presidentin Vladimir Putinin nimi kuuluu krp:n salaiseen rekisteriin Night Wolves -yhteyden vuoksi.

Eikä siitä kohistu vain naapurimaassa. Suomalainen media kohisi, poliitikot pillahtivat itkuun ja Paatero vapisi naama punaisena, kun pikkuista Putinia oli paha poliisi väärin kohdellut ja ihan väärään rekisteriin rekisteröinyt :ROFLMAO:

Venäjän pelko on viisauden alku, tai miten se nyt menikään...
 
Viimeksi muokattu:
Marko voisi avata miksi ei ole kysynyt PS jäseniltä itse, itseäkin kiinnostaa mutta en lähtökohtaisesti oleta että siinä on jotain yhteistoimintaa takana koska mitään hyötyä siitä ei ole saatavissa puolueessa tai puolueelle.

Kyllä jokaisen pitäisi tietää mikä mies tämä desantti on ja minkä kuvan antaa itsestään jos assosioi itseään häneen millään tapaa. Voi toki olla ihan puhdas näppäilyvirhe tai mikä lie, mutta eihän tuo kivalta omaan silmään näytä, varsinkin jos vielä pidemmän aikaa pitää "krimin vaalien virallista suomalaisvalvojaa" kaverina.
 
Turkkila on päätoimittaja, sopulit seuraa kaikkea, muista en tiedä.
 
Back
Top