Ilmasota

tulikomento

Greatest Leader
Jukka Raunio kirjoittaa:

Pieni ja vähän mystinen episodi 60-luvun alusta. Valmetilla pohdittiin kiivaasti lentokonetyön jatkoa Fougan jälkeen. DI Elias järvineva laati joulukuussa 1962 muistion, jossa muun muassa Northrop F-5B todettiin ”teknillisten edellytysten puitteissa edulliseksi lisenssirakennuksen kohteeksi nykyoloissa”. Se oli esimerkiksi Drakenia houkuttelevampi vaihtoehto pienen kokonsa ansiosta. Silti se vei kahden tonnin asekuorman. Se oli ääntä nopeampi harjoituskone, joka pystyi tarvittaessa toimimaan maataistelu-, valokuvaus- ja hävittäjätehtävissä. Järvinevan mukaan jopa ruohokentiltä.

Esitys vietiin puolustusministeriöön ja Ilmavoimien komentajalle. Valmet ei keksinyt asiaa aivan omasta päästään. Se liittyi Yhdysvaltain suurlähettiläs Bernard Guflerin aiemmin syksyllä presidentti Kekkoselle tekemään esitykseen. Yhdysvallat oli halukas myymään Neuvostoliittolaisista ilmatorjuntaohjuksista heinäkuun lopussa luopuneelle Suomelle aseita ”edullisilla ehdoilla kuten ystävien kesken”.

Puolustusvoimien komentaja kenraali Simeliuskin keskusteli Kekkosen toimeksiannosta asiasta matkallaan Yhdysvaltoihin ja Kanadaan marraskuussa 1962. Hän mainitsi Suomen toiveeksi F-5A- ja F-5B-koneet ja Falcon-ohjukset. Amerikkalaiset eivät kuitenkaan ottaneet asiaan heti kantaa, ja se hautautui. (Wikikuva).

211722568_574612253702859_4515640770450702169_n.jpg
 
Katso liite: 51368
Eipä olisi ollut kovin hyvä ilmapuolustukseen, koska ei ollut edes tutkaa. Mihinköhän Falconeita olisi käytetty, kun F-5 pystyi kantamaan vain Sidewindereitä ja MiG-21F ei myöskään tullut kyseeseen Falconien lavettina?
 
fulcrum

Respected Leader

Olihan Falconista ip-versiokin, ehkä se olisi voitu F-5:een asentaa? Jospa Suomessa ajateltiin että se on se 'parempi' ohjus kun sitä on myyty harvoille, Sidewinderiähän oli myyty Formosaan yms. kehitysmaihin...

Epäilen vähän tuota ruohokentiltä toimimista...venäläisten kokeilujen mukaan koneen laskuteline oli heikko ja joustamaton sikäläisiin olosuhteisiin.
 
aab

Kapteeni
Se harjoituskone oli kylläkin T-38. Se perustui Northropin N-156 konseptiin, josta kehitettiin N-156T ja siitä T-38. N-156:ta kehitettiin myös N-156F josta tuli F-5A. Kaksipaikkainen F-5B erosi T-38:sta siipikonstruktioltaan.
Öööö, eikö siis tuo lainaamasi viesti pidä paikkaansa?

Tutka vuonna -62 taisi olla harvojen herkkua, eihän tuota ollut edes migissä.
 
Olihan MiGissä etäisyydenmittaustutka. Ainakin jenkeissä tutka oli peruskauraa 1962. Century Series koneissa oli tutka (F-100:ssa taisi olla vain etäisyydenmittaustutka) samoin kuin F-4:ssä ja F-8:ssa.
 
fulcrum

Respected Leader
F-5A:ssa oli etäisyysmittari"tutka", en tiedä miten -B:ssä. Olisiko sille ollut tarvetta kun siinä ei ollut tykkejäkään?
F-5E:ssä oli sitten 'oikea' tutka, tosin varsin kämyinen, joltisenkin samaa tasoa kuin MiG-21bissin RP-21.
 
Top