Ilmasota

Mitähän Menkijärven Migeille kuuluu nykyään? Pari vuotta sitten siellä oli meininki tehdä rullaava kone turistien iloksi
 
Mitähän Menkijärven Migeille kuuluu nykyään? Pari vuotta sitten siellä oli meininki tehdä rullaava kone turistien iloksi

Ilmavoimillahan oli 2000-luvun alkupuolella (Rissalassa ?) yksi rullauskunnossa ollut MiG-21 BIS. Jyrki Laukkasen MiG-kirjassa on muistaakseni juttua että sillä kiihdyteltiin MG-veteraanien ns. "kahden machin kiihdyttäjäisissä." Lieneekö koneyksilö enää yhtä hyvssä hapessa ?
 
WW2 saksalaisten lentokoneprojektien hedelmät korjattiin voittajavaltioissa nopeasti käyttöön ensin kopioimalla ja sitten kehittämällä ideoita edelleen. Ohessa Messerschmitt P. 1101 transformaatio Bell X-5:ksi.
 
Royal Air Force opettelee hajauttamaan Eurofighter-kalustoa siviililentokentille ja maantiepätkille.

Tämä on muuten kiinnostava tiedonpalanen re: Jenkkien uusi laivaston taistelutapa, jossa samanlainen hajautettu malli. Ollaan kerrankin Suomessa oltu aikaamme edellä (myös muissa puolustushaaroissa). Omaa kehitystämme hajautetun taistelun saralla tulisi toki jatkaa, vaikkakin merivoimat näyttäisi ottavan suuren harha-askeleen juuri nyt (ihan kuin 30-luvullakin!).
 
MIG-19-Main.jpg

Kuka tunnistaa? No tuskin kukaan, koska kyseessä on eräs kylmän sodan aikainen erikoisuus: olemattomat lentokoneet joista tehtiin pienoismalleja.
Neuvostoliiton koneista kun tihkui niukasti tietoja, niin joskus pienoismallivalmistajat tekivät 'arvauksia' joko ilmailulehdistössä esiintyneisiin analyyseihin perehtyen, tai sitten ihan rahi-menetelmällä. Tässä on kuvassa Aurora-nimisen valmistajan esitys 50-luvulta, jota myytiin aluksi nimellä Jak-25. Vähän myöhemmin malliin lisättiin ohjukset ja se julkaistiin uudestaan nimellä MiG-19. Valmistaja lupasi että se "vastaa 90-prosenttisesti todellista MiG-19:ää".
 
Kun katselee 1950 ja 1960-luvun ilmailukirjoja, niin näin jälkikäteen näkee kuinka vähän julkisuudessa oli oikeaa tietoa Neuvostoilmavoimista.
 
Kun Mig-21 hankittiin silloin aikoinaan niin yllättävän iso osa niistä muokattiin tiedusteluversioiksi. Peräti 9kpl 20:sta. Melkein siis puolet.

Mikä aiheutti tällaisen painotuksen? Bis-hankinnan aikaan tiedusteluversioita oli taas ihan eri painotuksella eli 20 hävittäjää ja kuusi tiedusteluversiota.
 
Migejä alettiin muokata tiedusteluversioiksi 70-luvun alussa, jolloin Drakenit oli hankittu.

SAAB J35 DRAKEN -HÄVITTÄJÄN VAIKUTUS SUOMEN ILMAPUOLUSTUSKYKYYN 1970-LUVULLA
"Koko valtakunnan ilmapuolustusjärjestelmä koki suuren muutoksen 1970-luvulla, jonka merkittävänä tekijänä oli ruotsalaisen Saab J35 Draken -hävittäjän hankinta ilmavoimien torjuntahävittäjäksi. Draken oli ensimmäinen hävittäjä Suomen ilmavoimilla, jossa oli tutka ja tutkaohjukset. Oman tutkan käyttöön perustuva ohjushyökkäys paransi hävittäjätorjunnan toteutusta. Drakenin myötä Suomelle tuli ensimmäistä kertaa historiansa aikana ympärivuorokautinen kyky valvoa ja turvata valtakunnan ilmatilaa sääolosuhteista riippumatta. "
 
Back
Top