Ilmasota

Lähinnä olen pohtinut että mitenköhän kohdealueella toimitaan. Tekeekö Fokkerit ja Casat jonkinlaisen Pop-upin, jona aikana laskuvarjojääkärit viskataan koneesta ulos?
 
Jollain tuolla korkeudella Fokkeri purki hyppääjiä joskus 90-luvulla, kun satuin Utin lähellä ajelemaan ja tapahtuman auton ratista näkemään.
 
Tuota oli kiva verrata omiin kokemuksiin kuvatukiapumekaanikkona Tiedustelulentueessa 1985/86.

Silloin meillä oli vielä Ilmavoimat mukana kuvassa. Kun luistelivat pois hommasta on Suomella nyt ainakin länsimaiden suurimmat Maavoimat, joilla ei ole kunnollista tiedustelukykyä.
Ruotsissa Skavstassa eli lähellä Nörrköpingiä on erinomainen entisen tiedustelulaivue F11:n Spaningsflygmuseum. Siis koko museo, tosin pieni, vain lentotiedustelua. Eläköitynyt tiedustelulentäjä esitteli meille. Seinällä iso kartta, jossa näkyi paitsi Nliiton,
niin myös Suomen tutka-asemien paikat. Tosin vanha versio eli tilanne ennenkuin meille 1990-luvun alussa tuli uudet tutkat. Laivue toimi kyllä vielä 1990 -luvullakin, mutta ehkä halusivat olla kohteliaita.
 
FA-18C kuvasi Syyriassa Venäjän SU-35S Flankeria infrapunapadilla. Videolla kohdassa 6:50.


1*KxX8JvWPAltWwsYONgH4dQ.jpeg

VFA-131 capture
A U.S. Navy Squadron Spotted Russian Fighters Over Syria — In Infrared
Close encounters for VFA-131
by DAVID CENCIOTTI

It’s traditional for U.S. Navy squadrons to cut together celebratory videos at the end of a cruise. The videos are usually chock full of cockpit footage of high-G maneuvers set to a rock-and-roll soundtrack.

Fighter Attack Squadron 131’s video from its recent deployment to the Middle East aboard the aircraft carrier USS Dwight D. Eisenhower is … different. It includes rare infrared imagery of Russian Sukhoi fighters flying over Syria.

1*wp8CF8ORwnI6ApGjUgfRqA.png

VFA-131’s F/A-18C Hornets experienced a close encounter with a Russian air force Flanker, probably an Su-35S Flanker-E from Hymeim air base near Latakia.

Filmed by the Hornet’s AN/ASQ-228 Advanced Targeting Forward-Looking Infrared pod — a multi-sensor, electro-optical targeting system incorporating a thermographic camera, low-light television camera, laser rangefinder and laser designator — the infrared footage shows the Russian aircraft carrying only one R-77 RVV-SD missile on the starboard wing’s inner pylon plus two R-27 air-to-air missiles.

The paucity of modern R-77 missiles seems to indicate that Russia has produced very few of the munitions.

Noteworthy, a U.S. Air Force official recently told the Wall Street Journal that Russian planes regularly fly too close to U.S. fighter jets over Syria, risking collision in the country’s crowded sky.

According to Air Force brigadier general Charles Corcoran, commander of the 380th Air Expeditionary Wing, Russian pilots fail to announce their identities on the U.S.-Russian radio hotline during flights, adding to the confusion in the air. Russia’s defense ministry rejected the accusation.

Also in the video—footage of a Hornet mock-dogfighting with a French Rafale plus another close encounter with an F-4 Phantom, most probably an Iranian example over the Persian Gulf.

Originally published at The Aviationist on Jan. 17, 2017.

https://warisboring.com/a-u-s-navy-...ver-syria-in-infrared-32e7590fa017#.lcrjrrprn
 
LALO-hyppyjä tehdään tietääkseni alimmillaan n. 150 metristä, että eipä siihen kovin ihmeellistä pop-uppia välttämättä tarvita.

Herculeksella kundit veteli kerran eräässä "joulupukkiseremoniassa" saitilla ekana pinnassa ohilento ja takana rampilla joulupukki heiluttamassa handua porukalle, parta ja pipo vinossa. Sit kävivät kääntämässä sen lotjan ja tulivat taas jossain 20 metrin korkeudella, josta vetivät todella raakasti n. 100 metriin ja koko koneellinen joulupukkeja hyppäsi pihalle... voitte arvata, että oli muksut innoissaan... meidän pienin tyttö oli just 3 vuotta ja hän oli sylissäni, alkoi kirkumaan niin täpöllä, kuin sellainen pikkuinen voi vaan huutaa.... "JOKAISELLE OMA PUKKI"
Oli muuten tosi kiva joulujuhla työnantajalta sekin kaikkien siellä duuniaavien perheille... ;)
Vois varmaan kelvata tänne koleaan Suomeenkin sellainen pukkilähetys henkilöstön perheenjäsenille iloksi...?
 
Ruotsin ilmavoimien tietojärjestelimiin on hiljattain ilmeisesti kohdistunut kyberhyökkäys .
 
Viimeksi muokattu:
Derkkudokumentti Luftstreitkräfte der Nationalen Volksarmeen Migeistä:


Lisätty pari Harppi-Saksan kenttähenkilökunnan opetuselokuvaa. Koneiden huolto, tukikohdan puolustaminen ja hajauttaminen, ym.


Tuossa alemmassa pätkässä ei ole hyökkääjästä kovin suurta epäselvyyttä kun F-4 Phantomit iskevät. Ilmatorjuntatykistön lisäksi mekaanikot räiskivät menemään myös omilla rynkyillään. No, onhan sekin nyt jonkinlaista omasuoja iiteetä.
 
Tuossa alemmassa pätkässä ei ole hyökkääjästä kovin suurta epäselvyyttä kun F-4 Phantomit iskevät. Ilmatorjuntatykistön lisäksi mekaanikot räiskivät menemään myös omilla rynkyillään. No, onhan sekin nyt jonkinlaista omasuoja iiteetä.

Eikö samaa harrastettu meilläkin? Hyvin näyttää mekaanikkojen rynkkyjen ja ZPU-4:n tuli imperialistien koneisiin tehoavan. :rolleyes:
 
Back
Top