Ilmasota

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ikarus
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Jatkosodan alussa venäläinen Tupolev-pommikone syöksyi suohon Rovaniemellä – kaksi miehistön jäsentä löytyi muumioituneina, mutta luutnantti Dvoretskia etsitään yhä

Jatkosodan ensimmäisinä päivinä venäläinen pommikone syöksyi jänkään Rovaniemen Naarmankairassa. 68 vuotta myöhemmin kaksi miehistön jäsenistä palasi Venäjälle.

Palstan seuraaminen paranisi, jos porukka ei kopioisi juttuja kokonaan, vaan laittaisi lyhyen saatteen ja linkin.



Tilaajille

https://www.kaleva.fi/uutiset/pohjo...ta-luutnantti-dvoretskia-etsitaan-yha/809737/

xlarge-kerojanka.jpg
xlarge-kajula.jpg
 
Ottoville kirjoitti:
Jatkosodan alussa venäläinen Tupolev-pommikone syöksyi suohon Rovaniemellä – kaksi miehistön jäsentä löytyi muumioituneina, mutta luutnantti Dvoretskia etsitään yhä

Jatkosodan ensimmäisinä päivinä venäläinen pommikone syöksyi jänkään Rovaniemen Naarmankairassa. 68 vuotta myöhemmin kaksi miehistön jäsenistä palasi Venäjälle.

Palstan seuraaminen paranisi, jos porukka ei kopioisi juttuja kokonaan, vaan laittaisi lyhyen saatteen ja linkin.



Tilaajille

https://www.kaleva.fi/uutiset/pohjo...ta-luutnantti-dvoretskia-etsitaan-yha/809737/

xlarge-kerojanka.jpg
xlarge-kajula.jpg
Klikkaa laajentaaksesi...

Noh, tärkeintä on se, että luutnantti Dvoretsk on nevassa.
 
1543208653808.png
IL-2:n tähtäimet ovat herättäneet siinä määrin keskustelua, että kopioin pätkän kirjasta:
``Kolobajev käski minun puhua ampumisesta ja pommien pudottamisesta. Olisi ollut helpompaa näyttää mallia kuin puhua aiheesta.Ampuminen ei ollut erityisen vaikeaa, tähtäin kohdistettiin maaliin , laskeuduttiin lähemmäs maata ja ammuttiin. Jos valojuovaluodit eivät osuneet, kone kääntyi helposti sivuperäsimen avulla. Ampuminen oli silkkaa nautintoa, lopputulos selvisi välittömästi.

Pommittaminen olikin aivan eri asia. Sturmovikiin vaivauduttiin kehittämään tähtäimiä vasta sodan loppupäivinä ja sen päätyttyä. Siksi joka lentäjällä oli oma tapansa pommittaa. Pudotimme pommeja silmämääräisestin vaiston varassa. Nimitimme menetelmää ´´potkimiseksi´´. Jotkut keksivät lyhenteitä olemattomille tähtäimille; NS-42 tarkoitti vuoden 1942 nahkasaappaita. Sodan päättyessä käytimme NS-45-tähtäintä. Miehet antoivat kaikkensa , ja yleensä pommit osuivat maaliin.

Puuttuvien tähtäinten sijaan IL-2:set olivat yltä päältä mittalaitteiden peitossa. Laitteiden avulla osasimme lähteä syöksyyn oikeaan aikaan, kaartaa 30 asteen kulmassa ja laskea viiveen kuin valotusta mittaava valokuvaaja. Lisäksi oli tarkkailtava korkeusmittaria, sillä pommit oli pudotettava sopivasta korkeudesta.

Heti mittalaitteiden käyttöönoton jälkeen joku laati niille käyttöohjeet, joista järjestetty koe kaikkien oli pakko läpäistä. Ohjeissa jätettiin huomiotta eräs seikka: miten koko toimitus onnistuisi muutamassa sekunnissa ilmantorjuntatulen keskellä?``

Niinpä pommit ´´potkittiin´´ maaliin.

Kirjassa kuvataan myös, että alkukahinoissa huomattiin, että kovassa pakkolaskussa lentäjä lyö päänsä tähtäimeen ja pahimmassa tapauksessa henki pois. (Bf 109:n tähtäin oli käännettävissä sivuun pakkolaskua varten ja siinä oli myös pehmuste, jos tähtäin jäi kääntämättä.
Pehmustetunkin tähtäimen osuma pakkolaskussa sattui luultavasti silti tarpeeksi otsalohkoon.) Tähtäimestä luovuttiin ja tuulilasiin alettiin maalata tähtäin. @Ottoville kuvasi tuulilasiin maalattua tähtäintä Sekalaista mussuttelua ketjussa. Muutoinkin kun kone sekä lentäjä noissa hommissa oli lähes kertakäyttökamaa, heijastintähtäin olisikin ollut turhaa hifistelyä.
 
Viimeksi muokattu:
Entisille ruotsalaisille hävittäjälentäjille myönnettiin amerikkalainen Air Medal -kunniamerkki. 29.6.1987 suojasivat Itämerellä Viggeneillään moottorivikaista SR-71 Blackbirdiä.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005915450.html


Tarina salatusta ja hyvin poikkeuksellisesta lentotehtävästä alkoi 29. kesäkuuta 1987, kun nykyiset everstiluutnantit (evp.) Duane Noll ja Tom Veltri lensivät Lockheed SR-71 Blackbird -tiedustelukoneella Ruotsin ilmatilassa.

Nollin ja Veltrin lento ei kuitenkaan mennyt kaavan mukaan, kertoo verkkosivusto Dvids. Toinen Blackbirdin moottoreista sai vian, ja ohjaaja joutui hidastamaan vauhtia ja pudottamaan lentokorkeutta reiluun 7 500 metrin korkeuteen. Se oli iso riski. Konetyypin suoja perustui juuri huimaan yli 25 000 metrin lakikorkeuteen ja 3,35 machin huippunopeuteen (noin 4 000 kilometriä tunnissa).

Ruotsalaiset puuttuivat peliin. Ilmassa oli kolme Viggen-hävittäjää.

– Olimme tekemässä aivan normaalia rauhan ajan operaatioharjoitusta, kertoi eläkkeellä oleva majuri Roger Möller kunniamerkin luovutustilaisuudessa.

– Lennonjohtaja kysyi, pystynkö suorittamaan torjunta- ja tunnistuslennon, joka oli erityislaatuinen. Ajattelin heti, että kyseessä täytyy olla SR-71, muuten hän ei ole olisi maininnut asiaa. Mutta juuri sillä hetkellä en tiennyt Blackbirdistä.

Kunniamerkin luovutuskirjassa kerrotaan, että ruotsalaislentäjät kohtasivat Blackbirdin, arvioivat hätätilanteen ja päättivät avustaa konetta suojaamalla sitä ”mahdollisen kolmannen osapuolen” lentokoneilta, jotka olisivat saattaneet olla sille uhka.

Näin amerikkalaiset saivat Viggeneistä saattueen, joka varmisti koneen pääsyn turvallisesti Ruotsin ilmatilan ulkopuolelle ja kohti tukikohtaansa. ”Kolmas osapuoli” tarinassa tarkoittaa tietenkin Neuvostoliittoa, jonka koneilla olisi saattanut olla kiusaus avata tuli moottorivikaista Blackbirdiä kohti.
 
Viimeksi muokattu:
tulikomento kirjoitti:
Entisille ruotsalaisille hävittäjälentäjille myönnettiin amerikkalainen Air Medal -kunniamerkki. 29.6.1987 suojasivat Itämerellä Viggeneillään moottorivikaista SR-71 Blackbirdiä.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005915450.html


Tarina salatusta ja hyvin poikkeuksellisesta lentotehtävästä alkoi 29. kesäkuuta 1987, kun nykyiset everstiluutnantit (evp.) Duane Noll ja Tom Veltri lensivät Lockheed SR-71 Blackbird -tiedustelukoneella Ruotsin ilmatilassa.

Nollin ja Veltrin lento ei kuitenkaan mennyt kaavan mukaan, kertoo verkkosivusto Dvids. Toinen Blackbirdin moottoreista sai vian, ja ohjaaja joutui hidastamaan vauhtia ja pudottamaan lentokorkeutta reiluun 7 500 metrin korkeuteen. Se oli iso riski. Konetyypin suoja perustui juuri huimaan yli 25 000 metrin lakikorkeuteen ja 3,35 machin huippunopeuteen (noin 4 000 kilometriä tunnissa).

Ruotsalaiset puuttuivat peliin. Ilmassa oli kolme Viggen-hävittäjää.

– Olimme tekemässä aivan normaalia rauhan ajan operaatioharjoitusta, kertoi eläkkeellä oleva majuri Roger Möller kunniamerkin luovutustilaisuudessa.

– Lennonjohtaja kysyi, pystynkö suorittamaan torjunta- ja tunnistuslennon, joka oli erityislaatuinen. Ajattelin heti, että kyseessä täytyy olla SR-71, muuten hän ei ole olisi maininnut asiaa. Mutta juuri sillä hetkellä en tiennyt Blackbirdistä.

Kunniamerkin luovutuskirjassa kerrotaan, että ruotsalaislentäjät kohtasivat Blackbirdin, arvioivat hätätilanteen ja päättivät avustaa konetta suojaamalla sitä ”mahdollisen kolmannen osapuolen” lentokoneilta, jotka olisivat saattaneet olla sille uhka.

Näin amerikkalaiset saivat Viggeneistä saattueen, joka varmisti koneen pääsyn turvallisesti Ruotsin ilmatilan ulkopuolelle ja kohti tukikohtaansa. ”Kolmas osapuoli” tarinassa tarkoittaa tietenkin Neuvostoliittoa, jonka koneilla olisi saattanut olla kiusaus avata tuli moottorivikaista Blackbirdiä kohti.
Klikkaa laajentaaksesi...

Viggen-pilotin arkipäivää 80-luvun lopulla. Taitaa olla sama Roger Möller, joka mainitaan IS:n uutisjutussa.

 
@Ikarus @TBman , kiinnostaisi kuulla lentäjän näkemys, että kui hitoss tuollainen yhdistelmä tottelee ilmassa :unsure:.
Kaksi Avro Ansonia törmäsi ilmassa 1940, juuttui yhteen, alimman koneet moottorit toimivat, ylemmän eivät, mutta sitä taas pystyi ohjaamaan. Jolloin ylemmän lentäjä teki sillä ilmeisen tyylipuhtaan hätälaskun, sillä ylempi kone korjattiin vielä lentokuntoiseksi.
Ikävä kyllä, tämä kylmähermoinen lentäjä kuoli olleessaan polkupyöräilemässä 1944, kun bussi ajoi hänen päällensä :cautious:

https://en.wikipedia.org/wiki/1940_Brocklesby_mid-air_collision


Two_Avro_Ansons_%28L9162_and_N4876%29_%22piggyback%22_in_a_paddock_near_Brocklesby_1.jpg
 
JR49 kirjoitti:
@Ikarus @TBman , kiinnostaisi kuulla lentäjän näkemys, että kui hitoss tuollainen yhdistelmä tottelee ilmassa :unsure:.
Kaksi Avro Ansonia törmäsi ilmassa 1940, juuttui yhteen, alimman koneet moottorit toimivat, ylemmän eivät, mutta sitä taas pystyi ohjaamaan. Jolloin ylemmän lentäjä teki sillä ilmeisen tyylipuhtaan hätälaskun, sillä ylempi kone korjattiin vielä lentokuntoiseksi.
Ikävä kyllä, tämä kylmähermoinen lentäjä kuoli olleessaan polkupyöräilemässä 1944, kun bussi ajoi hänen päällensä :cautious:

https://en.wikipedia.org/wiki/1940_Brocklesby_mid-air_collision


Two_Avro_Ansons_%28L9162_and_N4876%29_%22piggyback%22_in_a_paddock_near_Brocklesby_1.jpg
Klikkaa laajentaaksesi...
Uskomatonta, että tuolla yhdistelmällä on alas kohtuullisen ehjänä alas tultu..
Luullakseni alemman koneen miehistö oli vähintäänkin loukkaantunut. Sieltä ei apuja ohjaamiseen tai tehon säätöön ollut tarjolla.

Alemman tehoasetus sattui olemaan juuri sopiva törmättäessä, konepari jäi vajomaan hiljalleen enintään muutama metri sekunnissa alaspäin ja ylemmän koneen ohjaimilla oli mahdollista lopussa loiventaa. Lisäksi alla sattui olemaan laskeutumiskelpoista maastoa. Selvää on, ettei tuolla pokakurvaa väännetty.

Niin tai näin, suojelusenkelitkin olivat ylemmän koneen miehistön mukana.:) Kaikki saatavissa oleva apu on noinkin hankalassa tilanteessa tarpeen.
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top