Sarek1
Ylipäällikkö
1. Et, mutta se on ainoa tapa vaikuttaa asiaan. Olen tämän käynyt jo moneen kertaan läpi. Maailmassa väkimäärä kasvaa pääosin tällä hetkellä siksi, että ihmiset elävät pidempään kuin ennen ja siksi, että vielä muutama vuosikymmen sitten maailmaan syntyi paljon enemmän väkeä kuin ennen. Nyt syntyyvys on laskenut ja on laskemassa kaikkialla. Siihen puuttuminen ei siis enää auta juuri mitään a) ihmismäärän kasvamisen hidastamiseksi saati b) ihmismäärän vähentämiseksi.
2. Eivät ole, mutta ne ovat tehottomia (ks yllä kirjoittamani) ja jos niissä käytetään pakkokeinoja, niin myös moraalisesti hyvin arveluttavia. Syntyyvyden vähentämiseen ehdottomasti tehokkaimmaksi keinoksi on osoittautunut ihmisten vaurastuminen. Kun ihmiset ovat vaurastuneet, he ovat vähentäneet lasten tekoa. Kaikkialla ja kaikissa kulttuureissa ja uskonnoissa. Mitä ehdotat siis tehtäväksi sen suhteen, että ihmiset saadaan vaurastumaan niissä maailmankolkissa, joissa syntyvyys edelleen on korkea? Jos vaurastuminen ei kelpaa sinulle, niin mikä sitten? Mikä olisi moraalisesti lähellekään yhtä oikea tapa vaikuttaa ihmisten syntyvyyteen ulkoapäin kuin vaikkapa hiilen polttamiselle pantu vero on keino saada ihmiset vähentämään CO2-päästöjä? Poistetaanko Suomesta lapsilisät ja ilmainen koulu? Jonkin verran se varmaan ihmisten lisääntymishalua hillitsisi. Vai onko tässä kyse siitä, että sinun kyllä pitää saada tehdä lapsia (vaikka heidän henkeä kohden aiheuttamansa CO2-päästöt ovat maailman huippua), mutta ne muut saisivat vähentää lastentekoa? Jos näin, niin mikä on se moraalinen mittari, jolla yksi syntynyt lapsi on parempi kuin jokin toinen lapsi?
3. Maailman syntyvyys on tällä hetkellä 2.5 lasta per nainen. Se ei ole merkittävästi korkeampi kuin 2.1, joka tarvitaan pitkällä aikavälillä väkimäärän vakiona pitämiseen. Puoli vuosisataa sitten se oli tuo tuplasti. Eli siis maailma on viimeisen puolen vuosisadan aikana tehnyt juuri sen, mitä halusit, eli vähentänyt rajusti syntyvyyttä. Siinä on enää hyvin vähän tiristettävää ja vaikka se saataisiin painettua sinne 2.1:en vaikka huomenna, niin a) maailman väkimäärän kasvu ei siihen pysähtyisi ja b) CO2-päästöihin pitäisi puuttua suunnilleen yhtä kovalla kädellä kuin sen ollessa 2.5.
4. No niin. Hyvä että tämän tajusit. Eli ratkaisut maailman ilmastomuutokseen on keksittävä jostain muualta kuin väkimäärään puuttumisesta. Pitkällä aikavälillä, eli tämän vuosisadan loppuun mennessä taas väestönkasvu on jo pysähtynyt ja silloin ennemminkin ongelmana on sen mukanaan tuomat ongelmat, joista jo matalan syntyvyyden maissa kärsitään.
5. Sinun lauseesi oli:"Tehokkain ja toimivin keino vaikuttaa syvenevään kierteeseen on leikata ihmisten määrää nopealla aikataululla siellä, missä ihmisiä on ja tulee eniten". Boldasin tuossa sen, missä Monaco on aika lailla maailman huipulla. Pieneen tilaan nähden siellä on ihan liikaa väkeä. Jos maailma olisi yhtä täynnä ihmisiä kuin Monaco, niin silloin meillä oikeasti olisi kyse väestökatastrofista.
O Tempora, O Mores.
1. Elinikä pitenee, kun elintaso kohoaa. Tosin elinympäristön myrkyttyminen ja tuhoutuminen tulevat tässä vastavoimaksi ihmismäärän kasvun ja sen aiheuttaman tuhon takia. Syntyvyyteen puuttuminen auttaa, sillä planeetalla on jo nyt liikaa ihmisiä (miljardeja). En oikein ymmärrä, miksi syntyvyyden rajoittaminen ei auttaisi väestöongelmaan. Ongelma on juuri siellä, missä väestöpohja on suurin ja väestönkasvu on suurinta. Putkinäkökiikarit pois: pienempi väkimäärä maapallolla kuormittaa ympäristöä vähemmän ja meitä on jo nyt liikaa. Open your EYES.
2. Ilman ohjausta ei mikään tavoite toteudu itsestään. Kaikkien vaurastuminen ei ole realistinen eikä todellinen haave; maapallon resurssit eivät riitä siihen, mikäli vaurauden taso asetetaan meidän tasollemme.
Suomessa syntyvyys on jo pieni eikä meidän suomalaisten tarvitse sitä ainakaan hillitä. Sen sijaan voisimme kantaa huolta syntyvien lasten hyvinvoinnista elämänkaaren aikana (toinen aihealue, toinen ketju). Suurten ikäluokkien poistuessa parin lähivuosikymmenen aikana muonavahvuudesta ikäpyramidin pahin suma alkaa oieta ja itse kuulun siihen ikäpolveen, joka ajetaan sorvin äärestä suoraan luiskaan, joten no problem there.
Vai onko agenda tämä:
Väestönsiirrot ja erityisesti suuret sellaiset vain pahentavat elinympäristön elinkelpoisuuden heikkenemistä.Moraalinen mittari on ilmeisesti se, että suomalaisten ei sallittaisi tehdä lisää lapsia, vaan on aivan pakko saada lisää maahanmuuttoa, koska se on virallisen agendan mukaan aivan välttämätöntä ja liki suorastaan pakollista.
3. Kasvu tarkoittaa enemmän. Ja enemmän tarvitsee ja kuluttaa kaikkea enemmän. En ole vastustanut EYES -tavoitteen mukaisia toimia, mutta kritisoin CO2 -hysteriaa, etenkin kun tähän liittyy rahavirtojen ohjailua joidenkin taskuihin. On näitä yhden asian sinänsä hyvää tarkoittavia liikkeitä ollut aikaisempinakin vuosikymmeninä. Muistanette otsonikadon, typen oksidit, sademetsien pelastamisen, merten suojelun jne. CO2 -vimma on aika kapeasti rajattu sektori; maailman pelastaminen tapahtuisi tehokkaammin laajakirjoisella lähestymistavalla ”the end is near” -skenaarioon. Mutta sillä ei saada yhtä hyvin hyntsyä kasaan kuin nyhtökaupalla.
4. Väkimäärän vähenemiseen voidaan varautua ja siihen voidaan päästä hallitusti, jos halullisuutta sielusta löytyy.
5. Vaikka me suomalaiset poistuisimme kokonaan maailmasta ja lakkaisimme lisääntymästä, maailmanlaajuinen ongelma ei poistuisi. Jo Pietarissa on kutakuinkin saman verran populaa kuin meillä koko maassa. Mikä tässä on vaikea ymmärtää?
Maailman resurssit eivät riitä ylläpitämään kaikkialla Monacon asukastiheyttä, mutta ymmärtänet tämän varsin hyvin.
Kysy itseltäsi, missä maissa ihmisiä on lukumäärältään paljon ja missä väestönkasvu ja siihen liittyvä ihmisen toiminta aiheuttaa luontoympäristölle eniten tuhoa ja pohdi sitä, niin pääset oikean polun alkuun. Sieltä kannattaa aloittaa.
———
Muuten olen sitä mieltä, että miksi Tyynellä merellä on 5x Suomen pinta-alan kokoinen muovilautta ja miksi sitä ei saada kerättyä pois?
Viimeksi muokattu: