Iso kyynel visiollesi. Ilmasto ei ole mikään kriisin syy, vaan järkyttävä väestönkasvu, joka aiheuttaa resurssien loppumisen väestönkasvualueilla ja resurssipulan muuallakin.
Lisää väkeä tulee joka kuukausi noin 7 miljoonaa uutta suuta. Alle kolmessa viikossa Suomen väkimäärä
Vuodessa 80-90 miljoonaa, Saksan väestön verran. Alle viidessä vuodessa EU:n väkimäärä lisää
Afrikkaan pelkästään 30 miljoonaa vuodessa. EU:n väkimäärä lisää vuosikymmenessä pelkästään Afrikkaan
Väestönkasvun haltuun saanut Kiinakin kasvaa viidellä miljoonalla per vuosi.
Afrikan väki on viisinkertaistunut vuodesta 1960. Ja 2030 se on tuplautunut nykyisesta, eli kymmenkertaistunut vuodesta 1960.
Suomessa ja Irakissa oli 1940-luvulla molemmissa 4 miljoonaa asukasta. Nyt Irakissa on 38 miljoonaa ja väki kasvaa miltei miljoonalla per vuosi. Suomikin olisi voitu poikia yhtä suureksi.
Voitte haaveilla Suomen, nyt yksi promille päästöistä ja vaikka Saksa 2% päästöistä ratkoo ongelmat "ilmastoteoillaan", kun samalla esim. Ykessä juuri hehkutettiin Itä-Afrikan talouden ja väestön kasvua. Nykyinen väkiluku 180 miljoonaa ( 1999 90 miljoonaa) tuplaa 360 miljoonaan asukkaaseen 2040..
Itä-Afrikka on nyt maailman nopeimmin kasvava talousalue, mutta suomalaisyritykset eivät ole sitä löytäneet vieläkään. Kasvuvauhti ohittaa Kiinan.
yle.fi
EU on CO2 päästöistä noin 10% nyt. Jatkossa vielä ja vielä vähemmän.
Nämä uudet vain kasvattavat päästöjään ja väkimääräänsä.
Ja samaan aikaan väestönkasvusta ei saa puhua. Itketään jotain infran hintaa 100 vuoden päästä.
Sinulla on kuule fokus täysin hukassa..
Joka on se pirullinen juttu tässä, ei itkusi tulevaisuuden infrasta.
Jos ilmakehän CO2 pitoisuus ei nouse ja kasvata satoja, niin täältä liikalisääntyvästä maailmasta loppuu ruoka. Koska edes hillittömän järjettömään liikalisääntymiseen ei saa puuttua, kun sitä harjoittavat muut, kuin Eurooppa.