550 tutkijaa vetoaa metsätalouden puolesta kirjeessään EU-päättäjille ‒ suojelun ei ole osoitettu lisäävän monimuotoisuutta
Metsätalous, jossa puuston kasvua käytetään kestävästi puutuotteisiin ja energiaksi on ilmaston kannalta järkevää, 550 tiedemiestä yli 30 maasta toteaa allekirjoittamassaan kirjeessä EU- johtajille.
Allekirjoittajat ovat huolissaan EU:ssa esitetyistä puun talous- ja energiakäytön rajoituksista kestävästi hoidetuissa metsissä.
Hiilen varastointi suojelemalla metsiä sisältää suuria riskejä. Kuivuus, tuhot ja palot heikentävät metsiä, kun hoidetuilla metsillä pystytään lisäämään monimuotoisuutta ja hiilensidontaa.
Suojelun lisääminen ja puun energiakäytön kieltäminen ei lisää monimuotoisuutta ja heikentää kiertotaloutta.
Puun kysyntä Euroopassa on kirjeen mukaan tuotantoa suurempaa, jonka vuoksi tänne joudutaan tuomaan puuta muualta, mikä osaltaan vähentää eurooppalaisten metsien luonnontilaan siirtämisen järkevyyttä.
Tähän asti sellaiset tutkijat, joiden mielestä metsien monimuotoisuus voidaan säilyttää samaan aikaan kun metsien käytöstä saadaan ilmastonmuutoksen torjunnassa sekä taloudellisesti merkittäviä hyötyjä, ovat olleet hämmästyttävän hiljaa