Ilmastopsykoosi -ketju

Viisi viimeistä vuotta ovat mittaushistorian lämpimimmät Nasan analyysit. Samoilta sivuilta myös arktisen jääpeitteen määrästä National Snow and Ice Data Center. On vaikea uskoa, etteikö ilmasto olisi lämpenemässä. Se, että kuinka suurion ihmisen vaikutus voidaan kiistellä ja voiko ihmiskunta hillitä sitä.

giphy.gif
 
Siis mitä? BKT nelinkertaistuu ja väestö kaksinkertaistuu. Millä ihmeen laskuopilla väestönkasvu noita lukuja käyttäen "syö täysin talouden nelinkertaistumisen"? Ja mitä ennusteisiin tulee, niin jos katsotaan sitä, mitä todellisuudessa on toteutunut, niin BKT/henki luku on noussut n. $200:sta vuonna 2000 nykyiseen n. $600:an (luvut googlesta, joka antaa lähteeksi Maailmanpankin). Wikipediasta löytyy IMF:n ostovoimakorjatut luvut, jotka ovat $1000 vuonna 2000 ja $2300 vuonna 2017, eli aikamoista nousua niissäkin. Suomi olisi kateellinen tuollaisista kasvuluvuista.

Ja mitä noiden ihmisten ikään tulee, niin jos mediaani-ikä nyt on 15, niin se tulee syntyvyyden pudotessa tuosta nousemaan, mikä tarkoittaa sitä, että suurempi osa väestöstä on aktiivi-iässä ja siten siis tekemässä työtä ja kasvattamassa taloutta.

Mielenkiintoisin luku on joka tapauksessa hedelmällisyysluku, joka on ollut tasaisesti n. 7:ssä jonnekin vuoteen 2000 asti, mutta on sen jälkeen lähtenyt laskuun ja on nyt n. 5.6, joka toki edelleen on maailman mittakaavassa korkea, mutta jos katsotaan vastaavia maita (esim. naapuri Ruanda, jossa lasku lähti liikkeelle 20 vuotta aiemmin, ja jossa ollaan jo tasolla 3.9 korkeammasta lähtötasosta huolimatta), niin se tulee tuosta vielä painumaan alaspäin. Eli kyllä, väestö tulee Ugandassa kasvamaan vielä jatkossakin sen vuoksi, että nuoria on enemmän kuin vanhoja, mutta lastentekoon perustuva väestönlisääntyminen on todennäköisesti pysähtynyt tuohon 2040 mennessä.

No, paljasta nyt edes lähteesi tiedollesi.

Mitä Ugandan talouteen tulee, niin siellä näyttäisi olevan käynnissä rakennemuutos. Maatalouden osuus BKT:stä on pudonnut 56%:sta BKT:stä vuonna 1990 nykyiseen 24%:in. Teollisuuden osuus kasvanut 11%:sta 20%:in ja palvelujen 32%:sta 55%:in. Noilla jälkimmäisillä taloussektoreilla koulutuksesta on hyötyä, vaikkei maataloudessa siitä olisikaan.

Sanotaanko vaikka niin että edellisestä kymmenstä vuodesta asuin maassa 7,5 vuotta, työskennellen tiiviisti tuon sektorin parissa. Tuo käyrä on YK:lta, Maailmanpankin vastaavaa en löytänyt tähän hätään. Edit: Mitä tulee tuohon ostovoiman kasvuun niin luuletko että ne eniten lisääntyvät maanviljelijät Ugandassa ovat koskaan nähneet edes tuota 200 taalaa?
 
Liitteet

  • 20190510_124551.jpg
    20190510_124551.jpg
    5.8 MB · Luettu: 10
Viimeksi muokattu:
Sanotaanko vaikka niin että edellisestä kymmenstä vuodesta asuin maassa 7,5 vuotta, työskennellen tiiviisti tuon sektorin parissa. Tuo käyrä on YK:lta, Maailmanpankin vastaavaa en löytänyt tähän hätään. Edit: Mitä tulee tuohon ostovoiman kasvuun niin luuletko että ne eniten lisääntyvät maanviljelijät Ugandassa ovat koskaan nähneet edes tuota 200 taalaa?

Annapa vähän parempi linkki dataan kuin kuvakaappaus ruudulta. Tuossa muuten nuo fertility-käyrät osoittavat todeksi juuri sen, minkä minä sanoin. "Constant fertility" on selvästikin väärä oletus tulevaisuutta ajatellen, kun hedelmällisyysluku painaa koko ajan kohti kaakkoa.

Mitä tuohon viimeiseen tulee, niin veikkaan ugandalaisten maanviljelijöiden tekevän ihan samaa kuin suomalaiset pienviljelijät tekivät 1950-1970 luvuilla. Sodan jälkeen puolet Suomen väestöstä työllistyi maataloudessa. Nyt se on pari prosenttia. Ihmiset ovat siirtyneet tuottamattomasta pienviljelystä teollisuus- ja palvelutyöpaikkoihin.
 
Sanotaanko vaikka niin että edellisestä kymmenstä vuodesta asuin maassa 7,5 vuotta, työskennellen tiiviisti tuon sektorin parissa. Tuo käyrä on YK:lta, Maailmanpankin vastaavaa en löytänyt tähän hätään. Edit: Mitä tulee tuohon ostovoiman kasvuun niin luuletko että ne eniten lisääntyvät maanviljelijät Ugandassa ovat koskaan nähneet edes tuota 200 taalaa?

Eli kuka tahansa edes laiskasti googlettava nettipeelo tietää enemmän ko. asiasta kuin sinä! Kun se tosiaan on juuri noin: Afrikka pursuaa ihmisiä, joille kaksikymppinen on vähän hiton iso raha.

Periaatteessa jäsen @Sir on ideoinut ratkaisut ihan oikein. Jos jokainen länkkäri lähettää kummiperheeseen satkun kuussa, niin afrikkalaisten lisääntyminen loppuu kuin seinään. Munat piilotetaan khakihousun lahkeeseen ja mammat voivat ommella turhakkeeksi muuttuneen toosan kiinni.

Parin sukupolven ajan -AINAKIN- afrikkalaisväestö lisääntyy monesta syystä ja paljon, ei se vaan seliselillä muuksi muutu. Ja tämän kahden sukupolven aikana kaikki mahdolliset liikakansoituksen ongelmat takuulla tulevat silmille. Ei se auta pätkääkään, jos kolmen sukupolven päästä lukumäärä alkaa laskea siitä kenties 2.5 miljardista. Ja kun sekin jää nähtäväksi.
 
Jaaha, siellä taas lähdettiin olkiukkoja mätkimään, kun ei rehellinen toisten tekstien kommentointi tuntunut mukavalta, kun siinä olisi joutunut oikeasti ottamaan kantaa oikeisiin faktoihin. En ole sanonut mitään "seinään loppumisesta", vaan siitä, että empiirisesti on todettu, että kun ihmiset vaurastuvat, niin heidän lastentekonsa vähenee.

Enkä minä ole "ideoinut" mitään tähän lisääntymiseen liittyen. Päin vastoin. Ne ovat ihan muut kirjoittajat, jotka tuntuvat jumiutuneen tähän väestönkasvuun ainoana mahdollisena keinona vaikuttaa ilmastomuutokseen. Minä olen ollut sitä mieltä, että a) väestönkasvu on pääosin voitettu ongelma ja b) siellä missä väestö edelleen kasvaa, ovat CO2-päästöt pieniä, joten siellä tehtävällä syntyvyyteen vaikuttamisilla ei ole juurikaan merkitystä kokonaispäästöjen kannalta. Tästä huolimatta tarjosin tuon vaurastumisen ainoana toimivana keinona vaikuttaa siihen syntyvyyteen jos nyt ihan välttämättä sitä halutaan painaa alaspäin.

Parin sukupolven ajan -AINAKIN- afrikkalaisväestö lisääntyy monesta syystä ja paljon, ei se vaan seliselillä muuksi muutu.
Ei "monesta syystä", vaan pääosin siksi, että nuorta väkeä on enemmän kuin vanhoja ja siksi ajan myötä väestö välttämättä kasvaa.

Ja tämän kahden sukupolven aikana kaikki mahdolliset liikakansoituksen ongelmat takuulla tulevat silmille. Ei se auta pätkääkään, jos kolmen sukupolven päästä lukumäärä alkaa laskea siitä kenties 2.5 miljardista. Ja kun sekin jää nähtäväksi.

Onko Monacossa liikakansoitusongelma, kun siellä asuu jotain 38 000 ihmistä neliökilometrillä? Pitäisikö sen suhteen tehdä jotain? Jos ei, niin mitä pitäisi tehdä niiden maiden suhteen, joissa väestö kasvaa? Tätä olen kysynyt jo moneen kertaan, mutta kukaan ei toistaiseksi ole tarjonnut mitään ehdotuksia sille, mitä pitäisi tehdä. Jos asialle ei mitään voi tehdä, niin olisiko mitenkään niin, että tästä jankkaamisessa ei ole mitään tolkkua, vaan kannattaisi ehkä keskustella niistä ilmastomuutokseen vaikuttamisen keinoista, joille jotain voi oikeasti tehdä?
 
Jaaha. Annan omasta puolestani olla. Sovitaan niin että vittuakos meikäläinen näistä länkyttämään. Joo, voisin halutessani hukuttaa palstan dataan mutta ei ole a) kiinnostusta, b) aikaa moiseen ja c) en voi koska aika monet lähteet eivät ole ns. tavan tallaajan ulottuville tarkoitettuja. Sir voittaa tämän nettiväittelyn by K.O.
 
;) Vai oliko sittenkin ihan globaalista lämpiämisestä kyse.
Oxygen isotope studies in Greenland, Ireland, Germany, Switzerland, Tibet, China, New Zealand, and elsewhere, plus tree-ring data from many sites around the world all confirm the presence of a global Medieval Warm Period. Soon and Baliunas (2003) found that 92% of 112 studies showed physical evidence of the MWP, only two showed no evidence, and 21 of 22 studies in the Southern Hemisphere showed evidence of Medieval warming. Evidence of the MWP at specific sites is summarized in Fagan (2007) and Singer and Avery (2007). Evidence that the Medieval Warm Period was a global event is so widespread that one wonders why Mann et al. (1998) ignored it.
Täällä se "ilmastopappi" vain saarnaa ja metoditkin on samat kuin keskiajalla, @Sir. Valitettavasti faktat on teillä yhtä hukassa kuin oli papeilla keskiajallakin.

Vai kuinka se nyt meni? P-euroopasta tulikin yht äkkiä pohjoinen pallonpuolisko.

No totuus kumminkin on että maailma on lämmennyt ennenkin ja jopa globaalisti.
 
Eli kuka tahansa edes laiskasti googlettava nettipeelo tietää enemmän ko. asiasta kuin sinä! Kun se tosiaan on juuri noin: Afrikka pursuaa ihmisiä, joille kaksikymppinen on vähän hiton iso raha.

Periaatteessa jäsen @Sir on ideoinut ratkaisut ihan oikein. Jos jokainen länkkäri lähettää kummiperheeseen satkun kuussa, niin afrikkalaisten lisääntyminen loppuu kuin seinään. Munat piilotetaan khakihousun lahkeeseen ja mammat voivat ommella turhakkeeksi muuttuneen toosan kiinni.

Parin sukupolven ajan -AINAKIN- afrikkalaisväestö lisääntyy monesta syystä ja paljon, ei se vaan seliselillä muuksi muutu. Ja tämän kahden sukupolven aikana kaikki mahdolliset liikakansoituksen ongelmat takuulla tulevat silmille. Ei se auta pätkääkään, jos kolmen sukupolven päästä lukumäärä alkaa laskea siitä kenties 2.5 miljardista. Ja kun sekin jää nähtäväksi.

Kiva kun joku ajattelee loogisesti eikä toistele turhia toiveita
Jaaha, siellä taas lähdettiin olkiukkoja mätkimään, kun ei rehellinen toisten tekstien kommentointi tuntunut mukavalta, kun siinä olisi joutunut oikeasti ottamaan kantaa oikeisiin faktoihin. En ole sanonut mitään "seinään loppumisesta", vaan siitä, että empiirisesti on todettu, että kun ihmiset vaurastuvat, niin heidän lastentekonsa vähenee.

Enkä minä ole "ideoinut" mitään tähän lisääntymiseen liittyen. Päin vastoin. Ne ovat ihan muut kirjoittajat, jotka tuntuvat jumiutuneen tähän väestönkasvuun ainoana mahdollisena keinona vaikuttaa ilmastomuutokseen. Minä olen ollut sitä mieltä, että a) väestönkasvu on pääosin voitettu ongelma ja b) siellä missä väestö edelleen kasvaa, ovat CO2-päästöt pieniä, joten siellä tehtävällä syntyvyyteen vaikuttamisilla ei ole juurikaan merkitystä kokonaispäästöjen kannalta. Tästä huolimatta tarjosin tuon vaurastumisen ainoana toimivana keinona vaikuttaa siihen syntyvyyteen jos nyt ihan välttämättä sitä halutaan painaa alaspäin.

Ei "monesta syystä", vaan pääosin siksi, että nuorta väkeä on enemmän kuin vanhoja ja siksi ajan myötä väestö välttämättä kasvaa.

Onko Monacossa liikakansoitusongelma, kun siellä asuu jotain 38 000 ihmistä neliökilometrillä? Pitäisikö sen suhteen tehdä jotain? Jos ei, niin mitä pitäisi tehdä niiden maiden suhteen, joissa väestö kasvaa? Tätä olen kysynyt jo moneen kertaan, mutta kukaan ei toistaiseksi ole tarjonnut mitään ehdotuksia sille, mitä pitäisi tehdä. Jos asialle ei mitään voi tehdä, niin olisiko mitenkään niin, että tästä jankkaamisessa ei ole mitään tolkkua, vaan kannattaisi ehkä keskustella niistä ilmastomuutokseen vaikuttamisen keinoista, joille jotain voi oikeasti tehdä?

Kun joku väittää että väestönkasvu on voitettu ei ole enään mitään sanottavaa.
 
Onko Monacossa liikakansoitusongelma, kun siellä asuu jotain 38 000 ihmistä neliökilometrillä? Pitäisikö sen suhteen tehdä jotain? Jos ei, niin mitä pitäisi tehdä niiden maiden suhteen, joissa väestö kasvaa? Tätä olen kysynyt jo moneen kertaan, mutta kukaan ei toistaiseksi ole tarjonnut mitään ehdotuksia sille, mitä pitäisi tehdä. Jos asialle ei mitään voi tehdä, niin olisiko mitenkään niin, että tästä jankkaamisessa ei ole mitään tolkkua, vaan kannattaisi ehkä keskustella niistä ilmastomuutokseen vaikuttamisen keinoista, joille jotain voi oikeasti tehdä?

Ei anna kovin fiksua kuvaa toistuvasti väittää että Afrikan väestökasvussa ei ole mitään ongelmaa vetoamalla neliökilometrien määrään ja johonkin Monacoon

Ongelma on että yhteiskunnan rakenteet suuressa osassa Afrikkaa, kuten ruuantuotanto, terveyspalvelut tai sähköverkot eivät kasva sillä samalla exponentiaalisella kaavalla mitä väestönkasvu vetää tilastoissa.
 
Muovinkerrätys huijauksesta asiaa (y)(y)(y)

Mikko Paunio jakoi linkin.
2 tuntia

http://www.brsmeas.org/?tabid=8005&...yNE95RE7FdTeuoqiN0OfkJ0BKs4ng2E7fKaO0oLK-aw7E

Nyt voin röyhistää rintaa.

Samaan aikaan, kun raporttini "Pelasta valtameret - Lopeta muovin kierrätys" julkistettiin Lontoossa, Norja teki ehdotuksen, että kierrätysmuovi luokiteltaisiin Baselin sopimuksessa vaaralliseksi jätteeksi.
Tämä lopettaisi mm. sen, että EU ei saisi dumpata muoviroskiaan köyhiin maihin ja valtameriin.

Nyt Baselin sopimus eilen myöhään illalla tulee kieltämään vihreän kierrätysteollisuuden raivokkaasti vastustamaa Norjan ehdotusta.
Tästä kansainvälisesti lähitulevaisuudessa lisää joten stay tuned.

http://www.brsmeas.org/?tabid=8005
Raporttini viime kesältä, jonka muuan talousrikollinen, teologian ylioppilas ja Kirkko ja Kaupunki (oikeammin Basaari ja Moskeija lehti) lehden kolumnisti leimasi äärioikeistolaiseksi propagandaksi. Myöhemmin V niinkuin Kettumedia YLE (=VALE) osallistui minun mustamaalaamiseen.

https://www.thegwpf.org/new-report-recycling-plastic-waste…/
Kiitokset tämän Oikeistofoorumin ylläpitäjälle Saul Schubackille, kun auttoi viime kesänä raporttini saamaan näkyvyyttä Suomessa.
 
Toimii vain, jos ihmiset eivät halua lapsia. Tuohon haluun vaikuttaminen on se vaikea puoli ja juuri siihen vaurastuminen vaikuttaisi ainoalta universaalilta keinolta. Siis jos jätetään totalitaristiset keinot pois. Ja jos taas totalitaristiset keinot hyväksytään, niin valtion pakkosteriloinnit ja -abortit toimivat paremmalla prosentilla kuin kondomit.
 
Ei anna kovin fiksua kuvaa toistuvasti väittää että Afrikan väestökasvussa ei ole mitään ongelmaa vetoamalla neliökilometrien määrään ja johonkin Monacoon
No, pointti on siinä, että jos lähestymistapa on putkinäköinen ja vain ja ainoastaan valtioita katsova (kuten monella tuntuu olevan) sen sijaan, että asiaa katsottaisiin globaalista lähtökohdasta, niin sitten huomio pitää tosiaan kiinnittää niihin maihin, jotka ovat pakanneet maansa täysin yli niiden ekologisen kantokyvyn, kuten Monaco on tehnyt.

Ongelma on että yhteiskunnan rakenteet suuressa osassa Afrikkaa, kuten ruuantuotanto, terveyspalvelut tai sähköverkot eivät kasva sillä samalla exponentiaalisella kaavalla mitä väestönkasvu vetää tilastoissa.

Ja siis datasi tuon ruuantuotannon suhteen on missä? Otetaan tästä nyt vaikka yksi tieteellinen julkaisu ja sieltä yhteenveto:
"We conclude that the picture of Africa that emerges from anthropometric data is much less negative than that usually presented. Especially for Eastern and Central Africa, the nutritional status is less critical than commonly assumed and also mean calorie intake is higher, which implies that agricultural production and hence income must also have been growing at a pace at least high enough to keep up with population growth. "

No, entä mitä WHO on asiasta mieltä? Saharan eteläpuoleisen Afrikan ruuansaanti, kaloria per henki (viimeinen luku luonnollisesti ennuste):
1964 - 1966
1974 - 1976
1984 - 1986
1997 - 1999
2015
2030

2058​
2079​
2057​
2195​
2360​
2540​

Eli siis kalorimäärä henkeä kohden on menossa ylöspäin ei alaspäin. Mites tämä nyt näin?

Entä sitten terveydenhoito? Yksi pahiten Afrikkaa riivaavista terveysongelmista on HIV/AIDS. Se on taloudellisen kehityksen kannalta erityisen tuhoisa, koska tappaa ennen kaikkea työikäisiä ihmisiä. Kuitenkin senkin osalta ollaan menossa jo oikeaan suuntaan. Tämän mukaan nykyään tulee uusia HIV tartuntoja vähemmän kuin vuonna 2000, eli vaikka väkimäärä on lisääntynyt, tartuntoja tulee vähemmän. Ja siis tietenkin tämän päälle antiviruslääkkeet pitävät paljon sellaisia ihmisiä hengissä, jotka ennen kuolivat. Myös Afrikassa, vaikka toki tulevat jälkijunassa rikkaampiin maihin nähden.
 
Jumittuminen on ammatillisesta näkökulmasta tarkasteltuna tuttu ilmiö ja liittyy... no, koetetaan putsata laakereita ja laitetaan uutta rasvaa. Jos on oikein pahasti jumissa, niin tarvitaan laakerinvaihto. Hienosähköhommat eivät ole helppoja juttuja.

Parahin hyvä Herra (@Sir ):
1. Vetoatte välillä tunteellisesti moraaliin ja siihen liittyviin ongelmiin. Sitten tarkastelette asioita ikään kuin ei-tunteellisesti.

2. Vaurastuminen on mielestänne autuaaksi tekevä keino ja ratkaisee ihmiskunnan liikakasvun ongelmat. Jotta kaikkien vaurastuminen olisi mahdollista, vaurautta tulisi pystyä jakamaan tasaisemmin (kaikkea kaikille), mutta kiistätte tämän. Tosielämän havainto: vauraus kertyy sinne, missä sitä jo on tai sille, joka osaa kahmia muita etevämmin. Ja hei, tämä jälkimmäinen juttu muuten toimii maailmalla hyvin!

3. BKT on teille Pyhä Totuus, mutta lukekaa vaikka nämä kirjoitukset, olkaa hyvä. Kuukelikuukelistakin kannattaa lukea sivu loppuun saakka.
https://www.talouselama.fi/uutiset/...ointi-ei/3ef0301a-e98d-312f-a66a-45c764d7a992
https://blogit.kaleva.fi/tuiran-poika/bkt-on-huono-mittari

4. Teitä viehättävät erilaiset tilastoluvut, joiden perusteella esitätte tilanteen itsellenne mieluisalla tavalla. Esim. väitätte väestönkasvun olevan hallinnassa tai jopa hyvä. Näin etenkin syntyvyyteen liittyvien lukujen kohdalla. Näitä lukuja pyritte esittämään toistuvasti argumentoinnin tukena silloinkin, kun niihin liittyy laskennallisia pulmia. Esim. BKT, naisten synnyttämien lasten määrä (2,1 tarkoittaa väestön määrän kasvua tilanteessa, jossa kasvu pitäisi saada taitettua).

5. Ette tunnu tunnistavan ongelmaksi nykytilanteessa liian suurta väestömäärää maapallolla. Esim. korkea väestönkasvu aiheuttaa painetta lähteä liikkeelle. Kello tikittää koko ajan, katso, missä luvut muuttuvat nopeimmin:
https://www.worldometers.info/world-population/africa-population/
https://www.worldometers.info/world-population/asia-population/
https://www.worldometers.info/world-population/latin-america-and-the-caribbean-population/
https://www.worldometers.info/world-population/northern-america-population/
https://www.worldometers.info/world-population/oceania-population/
https://www.worldometers.info/world-population/europe-population/

Ja koko komeus vilistää globaalilla tasolla yhes koos täällä:
https://www.worldometers.info/world-population/

Jos ihmisten kasvava määrä ei ole ongelma, I rest my case. Tästä ei nimittäin pelkällä maksamisella selviä. Nämä kaikki ihmiset muuten tuottavat sitä hiilidioksidia hönkimällä ja välillisesti kuluttamalla hyödykkeitä, liikkumalla paikasta toiseen jne. Ja pieraisevat vielä oikein imelän pierun siihen vielä päälle. Elävätkin vielä, penteleet, keskimäärin pitempään kuin ennen muinoin.

6. Yksilöt (hyvä) ja valtiot (paha) menevät välillä laskelmissanne yms. ehkä vähän pikkusen lievästi ristiin rastiin sekaisin. (Esim. BKT - yksilöön perustuva tarkastelu)

7. CO2 -putkinäkönne (vrt. EYES). Maailma ei pelastu pelkästään hiilidioksidimolekyylejä tähystämällä. Hiilidioksidin ympärille on jo kehitelty ja kehitellään edelleen valtaisan tuottoisaa maksuhimmeliä. Jotkut vaurastuvat ihan varmasti.

Niin, ilmastosta sen verran, että se muuttuu ihan varmasti ja on se muuttunut ennenkin. Muutoksen kynnyksellä meidän on hyvä parantaa tapojamme ja koettaa sopeutua siihen, mitä tulee. Yksilötasolla arjessa jokapäiväisiä asioita voi tehdä niin, että sotkee ja roskaa vähemmän.
 
Hyvä hyvä (y)(y) mutta kuten jokainen älyllinen ihminen laudalla on jo tajunnut/huomannut niin "Sir-altti" liihottelee reaalimailman tuollapuolen jalat irti arkipävän ongelmista parodiahorisontin takana omissa sfääreissän :LOL:
 
Back
Top