Ilmastopsykoosi -ketju

Teiden varsille Vihreitä ristejä

Entistä KOVEMMAT toimet mainittu:

"Turvemaiden viljelystä luovuttava" toteaa iltapaska.

Kannattaisi olla hyvin varovainen, Suomi sijaitsee varsin pohjoisessa, peltopinta-ala on jo nyt liian pieni tämän väestön elättämiseen ja siitä se sitten leimahtaa jos tulee maailmanlaajuisia ongelmia ruuantuotannon kanssa mutta Suomesta on hävitetty peltoja tekaistuilla poliittisilla syillä. Voi siinä olla nykyisen hallituksen jäsenillä selittämistä.
 
Viimeksi muokattu:
Kommarit ovat taas vaatimuksissaan aivan ulapalla:
”Valtio maksaisi biokaasukonvertoinnin kokonaan kaikille halukkaille” - vasemmistoliitto haluaa persujen vanhoista Mersuista biokaasuautoja

Tänään klo 15:00
Jos vasemmistoliiton esitys toteutuu pääministeri Antti Rinteen (sd) hallituksessa, valtio maksaisi yhden vuoden ajan esimerkiksi vanhojen diesel-Mersujen muuttamisen vähäpäästöisiksi biokaasuautoiksi.

[vastenmielinen kuva poistettu]

”Yhden vuoden ajan valtio maksaisi biokaasukonvertoinnin kokonaan kaikille halukkaille”, Li Andersson sanoi linjapuheessaan, joka huipensi vasemmistoliiton puoluekokouksen Kuopion musiikkikeskuksessa. Lauri Nurmi
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson teki puoluekokouksen päätteeksi konkreettisen ilmastopoliittisen esityksen.
Esimerkiksi bioetanoli- ja biokaasukonvertoinnin tukeminen on järkevä ja kustannustehokas tapa tukea pienituloisia ilmastotyössä. Valtion pitää panostaa tankkausinfran rakentamiseen koko maahan, minkä lisäksi konvertointitukea pitää lisätä. Yksi ratkaisu siirtymän vauhdittamiseksi voisi olla esimerkiksi se, että yhden vuoden ajan valtio maksaisi biokaasukonvertoinnin kokonaan kaikille halukkaille, Andersson sanoi linjapuheessaan.
– Kaikilla ei ole varaa uuteen sähköautoon, hän perusteli esitystään.
Puoluekokouksen polttavimmaksi puheenaiheeksi nousi viikonlopun mittaan käsite Mersu-persu, jota Andersson käytti perjantaina.
Jos vasemmistoliiton esitys toteutuu pääministeri Antti Rinteen (sd) hallituksessa, valtio maksaisi yhden vuoden ajan esimerkiksi vanhojen diesel-Mersujen muuttamisen vähäpäästöisiksi biokaasuautoiksi.
Pääministeri Rinne käytti samansuuntaisen puheenvuoron syyskuussa eduskunnan kyselytunnilla.
Rinne esitti silloin, että vanhoja bensiini- ja dieselautoja muutettaisiin maaseudulla vähäpäästöisiksi kaasuautoiksi.
...
 
Dieselin muutaminen kaasulle ei olekaan helppo homma. Ei kipinää, liikaa puristuksia yms pieniä asioita.
Sit on myös laki. Kemiallinen ahtaminen on kielletty. Ilokaasut ja muutkin kaasut luokitellaan kemialliseksi ahtamiseksi ja se on ihan saatanan kielllettyä. Siis jos pääpolttoaine on bensa, diesel, E85 yms.
 
Tuollaisessa konversiossa lähtökohtana on valmistajan huolellisesti optimoima energiataloudellinen moottori. Nykyisin saatavilla olevilla komponenteilla lopputuloksena on amatöörien väkertämä huonon hyötysuhteen omaava kyhäelmä jolla on rajut HC päästöt.

Hyvän diesel / kaasu dual fuel -moottorin tekeminen henkilauton kokoluokassa saattaa olla mahdollista, mutta tietääkseni kukaan ei ole vielä sellaista tehnyt. Joka tapauksessa sellaisen tekeminen olisi varsin kallista. Tarvitsisi mm. 2 ylimääräistä ruiskutusjärjestelmää (kaasu ja mikropilot) dieseljärjestelmän lisäksi. Tuollaisen tuotekehittäminenkin olisi niin kallista, että kukaan tuskin tekisi sitä retrofit tarkoituksiin henkilöautoja varten.
 
Venetsia hukkuu, koska ilmastonmuuutos. Onneksi Venetsiassa ei ole ikinä ennen tätä ollut tulvia (niin kauan kuin minä muistan on ollut) tai se ei ole vajonnut mereen, kunnes ilmastonmuutos. (idiootit rakenti sen suistomaalle ja se on vajunnut ekasta päivästä lähtien).
 
Suorastaan vituttaa lukea oman kotikuntani historiaa 1600 ja 1700 -luvuilta. Halla vei sadon, halla vei sadon, kyläläiset kuoli nälkään, ryssä tappoi. Jääkausi saatii taputeltua vasta 1900 -luvun alussa ja nyt pitäisi lämpötilat vakiinnuttaa loppujääkauden tasolle. Toivon pohjoisen pallonpuoliskon lämpenemistä tosissaan.
 
Kommarit ovat taas vaatimuksissaan aivan ulapalla:

Ihan kiva lupaus, noita muunnettavia bensa-autojakin on melkein pari miljoonaa:
Koska puhuttiin yhden vuoden ajasta, niin hyvä vertailukohde on koko opetus ja kulttuuri-hallinnonalan meno (6.8MRD€/v). Vuosi ilman tuota, niin tulee kuitattua.
 
Hinnat laskevat ilman PAKKOAKIN, sähkögolf alle 30000eur! Juuri oli uutinen myös Fordin Mustang- uutuudesta joka on noin 50000eur ja kovaa kilpailua Teslalle - siis laadussa. Sisustuskin on vegeä.

Olisiko aika lopettaa kommunistien jutut että yksityisautoilua pitää rajoittaa? Pakolta putoavat pohjat, todellakin. Eikä ole tarvetta "paskalaki II:lle" Nähdään että markkinat toimivat.

Mutta miten käy hybridiautojen markkinoille? Monimutkaisempi tekniikka. Väliinputoajia?
 
Ei tuo Golf 229km rangella oikein lämmitä..
 
200 km toimintamatka on monelle täysin riittävä kaupunkipyöritykseen.

Sähkömoottoripyörätkin tekee tuloaan!

Ei tuo Golf 229km rangella oikein lämmitä..

Jep, talvipakkasilla ei täydellä akulla tod näk pääse edes Hki-Tre-moottoritievetoa yhteen suuntaan pysähtymättä lataamaan Hämeenlinnassa.

itselleni käytän tuota eräänlaisena standardina eli pitää pystyä Hki-Tre ilman välilatausta, säässä kuin säässä. Arvioin että talvella pääsee moottoritienopeudella korkeintaan 50% luvatusta toimintamatkasta. Näin ollen tarvitsen vähintään 400 km toimintamatkan ennen kuin harkitsen sähköautoa. Mahtaako muut kuin Tesla päästä tuohon?
 
Olen aivan vakuuttunut siitä että nähtävissä olevan elinikäni (25-35 v) Suomen teillä kuljetaan polttomoottoreilla, osittain tai enimmäkseen. Näkisin mielelläni että kaupungeissa siirryttäisiin sähkö/kaasu/vety/ihansama-energian käyttöön, mutta ei hiilidioksidin vuoksi vaan ihan perinteisten pakokaasun, noen ja melun vuoksi.

Olen aivan kypsä toteamaan ääneen että pidän ilmastohysteriaa suurena kusetuksena.
 
Hinnat laskevat ilman PAKKOAKIN, sähkögolf alle 30000eur! Juuri oli uutinen myös Fordin Mustang- uutuudesta joka on noin 50000eur ja kovaa kilpailua Teslalle - siis laadussa. Sisustuskin on vegeä.

Olisiko aika lopettaa kommunistien jutut että yksityisautoilua pitää rajoittaa? Pakolta putoavat pohjat, todellakin. Eikä ole tarvetta "paskalaki II:lle" Nähdään että markkinat toimivat.

Mutta miten käy hybridiautojen markkinoille? Monimutkaisempi tekniikka. Väliinputoajia?
Onny perkele,Mustang ilman kasin soundia on kuin vappu ilman vittua,yhtä mahdoton ajatus kuin makkara ilman rasvaa.
 
Back
Top