Ilmatorjunta

Jos nämä ovat todellisia vuokrahintoja, niin Senaattikiinteistöt on pahempi iilimato kuin luulinkaan! Korvessa sijaitsevan peltihallin neliövuokra on vastaava kuin kaupungissa sijaitsevan kerrostaloasunnon neliövuokra. :eek:

Ei ole. Senaatin kaikkien puolustusvoimille vuokraamien tilojen keskivuokra on n. 3 €/m2. Lähdettä en jaksa kaivella. Jäi vaan mieleen, kun stenaamista perusteltiin mm.kalliilla varastointikustannuksilla :O
 
Onko tuossa sinun linkissä jotakin vikaa? Itse löysin tälläisen linkin: http://en.wikipedia.org/wiki/Umkhonto_(missile)
On myös huomattavasti helppolukuisempi.

Anyway:



Tuolla kantamallako pitäisi kilpailla AMRAAM:ia vastaan? Mutta, joo. Olit oikeassa, että ohjus oli saatavilla, ei vaan kelvollisia versioita.

Ja mitä tulee tuohon Bamseen, niin vaatimus oli, että ohjus on käytössä ainakin yhdessä (vai olikohan useammassakin) maassa, sen valmistajamaan lisäksi. Ja ottaen huomioon miten tuo on "käytössä" Ruotsissa, niin en edes laskisi sitä tuohon mukaan.
Väitit aienmin harhaanjohtavasti ettei mainittuja järjestemiä ollut saatavilla. Johon vastaan, että kyllä oli ja sitä nuo lisäämäni linkit koskivat. Osaat varmaan lukea itsekin aiempien viestiesi sisällön, ilman että ne tähän erikseen lisäisin.
 
Viimeksi muokattu:
Toisaalta noihin varastointi kustannuksiin on laskettava että tilat täytyy olla suojattuja ja täyttää tietyt vaatimukset... Varasto tilaa edellämainituista syistä johtuen tuskin on liikaa...
 
Toisaalta noihin varastointi kustannuksiin on laskettava että tilat täytyy olla suojattuja ja täyttää tietyt vaatimukset... Varasto tilaa edellämainituista syistä johtuen tuskin on liikaa...

Suhteessa kaluston hintaan varastoinnin hinta on täysin mitätön. Tämä varsinkin, kun valtio on merkittävä maanomistaja. Byrokraattisen näennäistehokkuuden pohjalta hävitettiin mieletön määrä käyttökelpoista kalustoa runsaat kymmenisen vuotta sitten. Mitään todellista taloudellista perustetta siihen ei ollut. Asiasta uskaltavat viranomaiset puhua ehkä jo vuonna 2050 ja silloinkin juuri ennen eläkkeelle jäämistä. Toivokaamme, ettei noita välineitä jouduta kaipaamaan sitä ennen.
 
Ei ole. Senaatin kaikkien puolustusvoimille vuokraamien tilojen keskivuokra on n. 3 €/m2. Lähdettä en jaksa kaivella. Jäi vaan mieleen, kun stenaamista perusteltiin mm.kalliilla varastointikustannuksilla :O

Tuo kuulostaa keskiarvona järkevälle. Puolilämmintä varastotilaa saa ruuhka-Suomen ulkopuolella alkaen 2,00 €/m2 ja tuotantotilaakin suunnilleen neljällä eurolla. Lienee hyväksyttävissä että aseiden varastointiin käytettävien tilojen hinta on hiukan sitä kaikkein halvinta kaarihallia korkeampi.
 
Eikös Ruotuväki puhunut viidestä patterista

Aika yllättävää jos noin. Meinaan, että viiteen patteriin menee 100 laukaisinta ja alkuperäinen hankinta joka olisi maksanut arvioiden mukaan 300 miljoonaa USD sisälsi 110 laukaisinta ja 600 ohjusta. Nyt hankinnan arvo oli 90 miljoonaa Euroa.
 
Sitä kuinka paljon se on vaikuttanut hintaan että ovat "käytettyjä" ei taida tietää kukaan... Voihan olla että alkuperäinen suunnitelma olisi ollut hankkia uusia ja se taasen olisi tarkoittanut tehtaan ja tuotannon käynnistämistä. Kallista puuhaa sekin...
 
Sitä kuinka paljon se on vaikuttanut hintaan että ovat "käytettyjä" ei taida tietää kukaan... Voihan olla että alkuperäinen suunnitelma olisi ollut hankkia uusia ja se taasen olisi tarkoittanut tehtaan ja tuotannon käynnistämistä. Kallista puuhaa sekin...

Jossakin oli lainaus, joka sanoi tuollaisen päivitetyn ohjuksen hinnan olleen 30% halvempi, kuin uuden.
 
Jossakin oli lainaus, joka sanoi tuollaisen päivitetyn ohjuksen hinnan olleen 30% halvempi, kuin uuden.
Ja Tanskasta saatiin jokin määrä käytettyjä laukaisimia...
 
Ja Tanskasta saatiin jokin määrä käytettyjä laukaisimia...

Se voisi selittää. Ne nimittäin eivät näkyisi tuon kaupan hinnassa. Mutta siitä nousee kysymys, että paljonkohan meillä mahtaa olla noita ohjuksia? Jos alkuperäisen suunnitelman mukaan olisi ollut 5-6 puikkoa per laukaisin, niin nyt saattaa olla puolet tuosta.
 
Se voisi selittää. Ne nimittäin eivät näkyisi tuon kaupan hinnassa. Mutta siitä nousee kysymys, että paljonkohan meillä mahtaa olla noita ohjuksia? Jos alkuperäisen suunnitelman mukaan olisi ollut 5-6 puikkoa per laukaisin, niin nyt saattaa olla puolet tuosta.
Hyvin mahdollista, mutta jälleen Tanskan kaupassa tuli myös ohjuksia, joiden parasta ennen -päivämäärä on lähestymässä. Nämä olisivat käytettävissä, jos kova tilanne iskisi juuri päälle. Muuten niitä voi rauhassa ammuskella Lohtajalla. Ohjukset on muutenkin kulutustavaraa, jos rauhanaika jatkuu, niitä kannattaa ostella pikku hiljaa lisää.
 
Sanoisin kuitenkin, että helpompi ja halvempi reitti olisi ostaa lisää Nasamsia. Hinta tuskin olisi juuri sen kovempi kuin tuossa Diehlin järjestelmässä, koska molemmat järjestelmät sisältävät erilliset laukaisulavetit, tutkat ja johtokeskukset. Sitten vain Nasamsin ohjuslaukaisimeen sisään Sidewinderin uusin painos, ja se on siinä!
NASAMSista laukaistun Sidewinderin kantama jäänee aika vaatimattomaksi. Lisäksi niitä ei voi räiskiä suoraan ylöspäin, joten lavetin sijainnille tulee pakostakin rajoituksia. Tämän vuoksi mieluummin keskittyisin NASAMSin osalta pidempikantaimisten ohjusten hankintaan ja keskittäisin sen systeemin puhtaasti sitä varten. Sellaiseksi laajemman alueen semikiinteäksi ilmatorjuntaohjusjärjestelmäksi. IRIS-T-SL sen sijaan sopisi nimenomaan liikkuvien joukkojen suojaksi, vaikka sinne keskelle metsää. Ostaisin siis sitä sen vuoksi. Nythän taistelevilta joukoilta puuttuu KOKONAAN yli muutaman kilometrin korkeuteen kantava ilmatorjuntajärjestelmä!

EDIT:
Mikäli tuon IRIS-T-SL ohjuksen saisi tosiaan integroitua liikkuvalle alustalle tuohon Norjan tapaan, niin sitten toki, ehdottomasti integroimaan NASAMSiin se ja NASAMS lisähankinnat menemään. Tällöinkin kuitenkin hankkisin NASAMSiin pidempikantamaisia ohjuksia, jolloin siinä olisi tavallaan kaksi komponenttia: Semikiinteät pitkän kantaman ohjukset ja nuo liikkuvat lyhyemmän kantaman IRIS-T-SL ohjukset. Kaikki yhden taisteluosoituksen alla. Siinä olisikin munaa muuten ja aikalailla, etten sanoisi!

Nykyisellään NASAMSin ohjuksemme kantavat tosin vain saman verran kuin IRIS-T-SL ohjukset, joten LOL, mitä järkeä niitä oli alunperinkään hommata?!? Olisi odotettu tovi ja ostettu NASAMS sitten IRIS-T-SL + ESSM/AMRAAM tai IRIS-T-SL + Meteor ohjuksilla.
 
Viimeksi muokattu:
Argentiinan ilmavoimat ei ollut tehnyt kotiläksyjään ja osuneet pommit lävistivät laivan sytyttimien liian pitkän viiveen takia.

Jep. Eikä sukellusveneidenkään osalta vältytty samanlaisilta uskomattomilta jutuilta, jotka kuitenkin "de factoa" lienevät:

http://en.wikipedia.org/wiki/ARA_San_Luis_(S-32)

"There were several problems with torpedoes and torpedo systems; in particular it appears that the torpedoes were not prepared properly, and did not arm themselves after firing, so would not explode even if they did hit a target. It has been suggested that previous apparent misses could have been due to torpedoes which struck but did not explode. After the Falklands War ended, German and Dutch engineers were sent to Argentina to discover what went wrong with their torpedoes. The problem was so simple as to be unbelievable: one of the Argentine sailors who was in charge of periodic maintenance of the torpedoes had inadvertently reversed the polarity of power cables between the torpedoes and the submarine. This meant that when the torpedoes' gyros were spun up, they ran "backwards" and thus tumbled on launch, preventing the weapons from taking up their proper heading."

Mahtoi muuten kaveria v-ttaa...
 
Sodassa tuollaiset kommellukset ovat isossa mittakaavassa aikalailla väistämättömiä. Myös briteille sattui vastaavia.
Kun ensimmäiset joukot saatiin Falklandeilla maihin, niitä suojaamaan tuotiin Rapier-patteri. No aika pian argentiinalaiset lentokoneet hyökkäsivät, ohjusten operaattorit ottivat ne tähtäimiinsä ja painoivat nappia...bzzzz! virhe! Mitään ei tapahtunut. Näin kävi kerta toisensa jälkeen. Merijalkaväki hermostui kun heidän aluksiaan ja miehiään pommitettiin, ja it-yksikön miehet haukuttiin pataluhiksi ja pelkureiksi. Asiaa tutkittiin ja todettiin että herkkä järjestelmä oli pakattu liian huonosti eikä sen kaikki komponentit olleet kestäneet merimatkaa. Mutta nou hätä, varaosia kuljettava alus on tulossa ihan justiinsa! Ette varmaan arvaa miten sille laivalle kävi.
 
Back
Top