Jatkan täällä, kun koskee ilmatorjuntaa.
Ok. Minulle nousee kuitenkin mieleen kysymys, oliko taustalla jokin muiden sotakokemuksista tehty havainto, joka osoitti omat käsitykset vääräksi, vihollisen ilmatorjunnan kehitys vai ennuste vihollisen ilmatorjunnan kehityksestä tulevaisuudessa? Kysyn, koska en näe mitään mullistavaa muutosta ilmatorjunta-aseiden kehityksessä 1970-luvun lopun (jolloin ensimmäiset Hawkit (ja arvatenkin niiden raketit) hankittiin) ja 1990-luvun alun (jolloin vihollisen ilmatorjunta oli liian vahva) välissä.
1970-luvun lopulla infrapunahakupäiset olkapääohjukset olivat laajassa käytössä. Kaikista suunnista lukittavat ohjukset oli osittain jo palveluskäytössä (Strela-3), osittain kehitteillä (Igla). Infrapunahakuisia ohjuksia käyttäviä ajoneuvosijoitteisia järjestelmiä vihollisella oli myöskin jo 1970-luvun lopussa. Tietysti joitakin parannuksia tuli 1980-luvulla, mutta tuliko mitään massiivista?
Ammusilmatorjunnassa oli monenlaista peliä. Oli Sergeitä ja Shilkaa. Mitään kovin merkittävää uutta ei tainnut tällä saralla tulla Neuvostoliitossa käyttöön, ehkä Tunguskaa lukuunottamatta, mutta en pitäisi sitäkään mitenkään vallankumouksellisena, parannuksena kylläkin.
Tutkaan perustuvien ohjusjärjestelmien osalta tapahtui ehkä jonkinlaista siirtymistä komento-ohjauksesta puoliaktiiviseen tutkahakeutumiseen, mutta saavutettiinko tuolla kovin merkittäviä suorituskykyetuja? Katveet ovat edelleen ongelma, ampujalla pitää olla esteetön linja maaliin.
Lähinnä ihmettelen sitä, että Hawkia hankittaessa pidettiin mahdollisena menestyksellistä rynnäköintiä harjoitushävittäjällä ilman minkäänlaisia omasuojajärjestelmiä. Sitten 10-15 vuotta myöhemmin rynnäköinti ei ollut mahdollista edes kattavilla omasuojajärjestelmillä varustetulla modernilla monitoimihävittäjällä. Mikä muutos tapahtui?