Ilmatorjunta

Hairysteed kirjoitti:
Isäm Maam Puolustaja kirjoitti:
Ohjuksen ohjaus tapahtuu lasersäteellä, kuten RBS-70/ASRAD-R:ssä. Mutu-tietoa, mutta ei varmaan toimi kovin hyvin pitkillä etäisyyksillä. Jos sattuu olemaan sumua/pilviä niin lasersäde ei mene sen läpi. Mahdoton harhauttaa.
Suhtaudun lievän skeptisesti tuohon aina toitotettuun "ei voi harhauttaa" väitteeseen. Se pitää paikkaansa ainoastaan käsiseurannalla, eli kun ampuja pitää itse maalin piikissä. Automaattiseuranta tapahtuu joko tutkalla ja/tai lämppärillä, ja niitähän voi häiritä. Itse asiassa käsiseurantakin tapahtuu MANPADSin poislukien nimenomaan lämppärin läpi katsottuna! IP-häiritsimellä kun sokaisee lämppärin niin ei voi pitää maalia piikillä sitten millään.

MANPADSissa vaaditaan taas selvä näköyhteys maaliin, eli sumuisella tai pilvisellä säällä ei ammunta onnistu kuin ei myöskään pimeällä ellei käytetä pimeänäkölaitteita.

Ohjus on lisäksi laseria seuraava (beam rider). Uusissa taistelukoneissa alkaa jo olla laservaroittimia, joten ohjuksen voi havaita. Säteenkin voi tukkia savuilla, ja luulen että tulevaisuudessa savut tulevatkin hävittäjien omasuojaksi soihtujen ja silppujen rinnalle.

Merkitkää sanani! Ohjuksen voi aina häiritä! Ainoa mitä ei voi häiritä on kohti tuleva ammus.

Muistaakseni jossain vanhassa siivet lehdessä oli juttua Amerikkalaisesta häirintälaitteesta mihin kehitettiin ominaisuus häiritä laserseurantaohjuksia. Häirintä tapahtui siten että häirintälaitteen laser kohdistettiin laserseurantaohjuksen pakokaasuihin jolloin häirintälaser sirosi siitä laser vastaanottimeen.
 
Btw... Onko jollain tarkkaa tietoa kuinka paljon Suomella on noita asrad-r ja rbs70 järjestelmiä? Löysin tiedon että että noita asrad-r järjestelmiä olisi 18 mutta noista rbs70 järjestelmistä ei ole muuta tietoa kuin että niitä on huomattava määrä ja niitä on ostettu kolmessa erässä ja viimeisin on toimitettu/toimitetaan tänä vuonna.

"Aug 6/02: Finland signs a contract for an unspecified number of RBS-70 MANPADS, and 18 ASRAD-R mobile systems, with a coalition that includes Saab Bofors Dynamics, Germany’s STN ATLAS (now part of Rheinmetall) and Ericsson Microwave Systems (now part of Saab Group). These systems will include the new RBS-70 BOLIDE missiles, and a new RBS-70 night sight. The ASRAD-R systems will be mounted on Unimog 5000 trucks. First deliveries were in 2004, and were completed in June 2008."

"Jan 18/07: Saab Bofors Dynamics announces a SEK 600 million (about $85.4 million) contract for the RBS-70 short-range, man-portable air defense system (MANPADS) with the Finnish army, including missiles and maintenance equipment. First delivery is expected at the end of 2008, and the order secures production of the RBS-70 until 2010. Saab release."

"Jan 27/10: Saab announces a SEK 260 million (about $35.6 million) follow-on contract for further RBS-70 deliveries to the Finnish Army. First deliveries under the new contract are scheduled for 2011. Saab Group."
 
http://www.saabgroup.com/en/Campaigns/RBS-70-New-Generation/Features/

Tuolla tosiaan juttua tuosta viimeisimmästä versiosta... Yhteensopiva vanhempien ohjusten kanssa sekä pitää sisällänsä tähtäys avustajan.
 
Luettuani uusimman Siivet lehden minusta tuli varsin pessimistinen Suomen ilmapuolustuksen suhteen. Venäjän S-400 todella aiheuttaa ongelmia Lapin lennostolle kuten Pirkkalalle myös. Baltia ja Puola ovat kauttaaltaan S-400 peittoalueen sisällä.
Läntisessä Suomessa voidaan lentää turvassa tältä, mutta yli horisontin tutkilta ei läntisessä Suomessa olla suojassa. Lehden mukaan Suomen signaalitiedustelu ilmasta käsin alkaa olla mahdotonta, koska tiedustelukoneen pitää olla yli 10000 metrissä. Osaako joku täällä vastata, että mistä syystä moinen korkeus?
 
Merten sheriffi kirjoitti:

Eiköhän tuo ole ihan siksi, että horisontti ei rajoittaisi sitä, että mitkä signaalit voidaan siepata.
 
Raveni kirjoitti:
Btw... Onko jollain tarkkaa tietoa kuinka paljon Suomella on noita asrad-r ja rbs70 järjestelmiä? Löysin tiedon että että noita asrad-r järjestelmiä olisi 18 mutta noista rbs70 järjestelmistä ei ole muuta tietoa kuin että niitä on huomattava määrä ja niitä on ostettu kolmessa erässä ja viimeisin on toimitettu/toimitetaan tänä vuonna.

"Aug 6/02: Finland signs a contract for an unspecified number of RBS-70 MANPADS, and 18 ASRAD-R mobile systems, with a coalition that includes Saab Bofors Dynamics, Germany’s STN ATLAS (now part of Rheinmetall) and Ericsson Microwave Systems (now part of Saab Group). These systems will include the new RBS-70 BOLIDE missiles, and a new RBS-70 night sight. The ASRAD-R systems will be mounted on Unimog 5000 trucks. First deliveries were in 2004, and were completed in June 2008."

"Jan 18/07: Saab Bofors Dynamics announces a SEK 600 million (about $85.4 million) contract for the RBS-70 short-range, man-portable air defense system (MANPADS) with the Finnish army, including missiles and maintenance equipment. First delivery is expected at the end of 2008, and the order secures production of the RBS-70 until 2010. Saab release."

"Jan 27/10: Saab announces a SEK 260 million (about $35.6 million) follow-on contract for further RBS-70 deliveries to the Finnish Army. First deliveries under the new contract are scheduled for 2011. Saab Group."

Siprin mukaan

16 ASRAD SAM system 2002 2005-2007 (16) Part of EUR135 m deal
(16) HARD Air search radar 2002 2006-2007 (16) Part of $120 m deal; Improved HARD version; for ASRAD-R SAM systems from FRG
(150) RBS-70 Mk-2 Portable SAM 2002 2005-2007 (150) $30 m deal (part of $120 m deal for ASRAD-R SAM systems); Bolide version
RBS-70 Mk-2 Portable SAM 2007 2008-2009 (100) SEK600 m ($85 m) deal; delivery 2008-2010
RBS-70 Mk-2 Portable SAM (2009) EUR26 m deal; delivery 2011

Siis siinä lukee 16 kpl Asrad, 4 kpl a komppani = 4 komppania yhteensä
150 kpl RBS-70 onks se ne Manpads tai vain ohjuksia?? se pitää olla ohjuksia
Ja se toinen 100 onk se ampumalaiteita? jos katsoo sitä hintaa 150 kpl a 30 miljoona ja se toinen on 100 kpl a 85 miljoona
 
Merten sheriffi kirjoitti:
Luettuani uusimman Siivet lehden minusta tuli varsin pessimistinen Suomen ilmapuolustuksen suhteen. Venäjän S-400 todella aiheuttaa ongelmia Lapin lennostolle kuten Pirkkalalle myös. Baltia ja Puola ovat kauttaaltaan S-400 peittoalueen sisällä.
Läntisessä Suomessa voidaan lentää turvassa tältä, mutta yli horisontin tutkilta ei läntisessä Suomessa olla suojassa. Lehden mukaan Suomen signaalitiedustelu ilmasta käsin alkaa olla mahdotonta, koska tiedustelukoneen pitää olla yli 10000 metrissä. Osaako joku täällä vastata, että mistä syystä moinen korkeus?

No mitä korkeammalla lennät sitä kauempana on horisontti ja sitä kauempaa voit siepata vastapuolen signaaleja.

Havaintosi ilmapuolustuksen toivottomuudesta on täysin väärä. Ilmavoimat tulee pitämään isänmaan ilmatilaa täydellisessä hallinnassa. Itse asiassa fantsut uudet ilmasta-maahan asejärjestelmät tulevat siirtämään sodan vastustajan puolelle! Myös tietosi S-400 järjestelmän kantamasta on täysin vääriä. Kyseinen ohjus on varmasti ns. eksoatmosfäärinen kineettiseen enegiaan perustuva high tech törmääjä kun läntisen vastaavat ohjukset ainakin ovat. On myös syytää muistaa vastapuolen AWACsit menettävät täysin merkityksensä kun Viestirykmentin kumpikin suurtehoinen tutkahäirintälähetin käynnistetään. Venäläiset eivät myöskään pysty tuhoamaan meillä käytössä olevia tutkia koska ne vain ovat aivan fantastisia ja harmaassa vaiheessa niitä suojaamaan ostetaan Phalanx tykit jotka ampuu jopa tykistönkranut ilmasta.

Ylipäätänsä on naurettavaa olettaa, että venäläisillä edes olisi yhtään toimivaa ilmataisteluohjusta käytössä kun kaikki kylmän sodan aikaiset puikot on vanhentuneet. Oikeastaan jokaisen yli 22 vuotiaan reserviläisen kannatta heti ensimmäisenä sotapäivänä matkustaa välittömästi itärajan läheisyyteen. Sopiva katseetäisyys on 12 kilometriä rajasta. Siinä voi sitten ihailla kuinka NLAW ohjuksilla tuhotaan pari panssaridivisioona 10 kilometrin matkalle ja illalla voi tähystellä kuinka suomen risteilyohjukset räjäyttää Koiviston öljyterminaalin [/align]taivaan tuuliin... Varatkaa mukaan grilli, porsaankyljyksiä ja olutta. Myös läppäri ja nettipankki tunnarit kannattaa varata, että pääsee rauhansopimuksen jälkeen ostamaan esim. Viipurilaisen kivitalon parilla tuhannella eurolla.
 
Raveni kirjoitti:
Btw... Onko jollain tarkkaa tietoa kuinka paljon Suomella on noita asrad-r ja rbs70 järjestelmiä? Löysin tiedon että että noita asrad-r järjestelmiä olisi 18 mutta noista rbs70 järjestelmistä ei ole muuta tietoa kuin että niitä on huomattava määrä ja niitä on ostettu kolmessa erässä ja viimeisin on toimitettu/toimitetaan tänä vuonna.

Näitä on kai veivattu jo monta kertaa, mutta:

Jos tukeudutaan Pv:n tiedotukseen, niin viime vuosikymmenen hankinnoissa tuli 4 kpl 05-pattereita ja 5 kpl 05M-pattereita.

05-ptrissa on 4 Asradia ja 4 ampumajalustaa, 05M-ptrin kokoonpanoa ei ole julkistettu.
 
Kyllä tuo naapurin ilmatorjunta alkaa olla sitä luokkaa ettei siitä mennä läpi. Tuli jopa mieleeni, että nyt toteutettavat ilmasta maahan aseet olivat rahan tuhlausta.
Maalinosoitus pitäisi toteuttaa uusilla lennokeilla mutta ne ilmeisesti pudotettaisiin helposti Tor it järjestelmällä. Jos nyt niitä olisi tulevaisuudessa rahaa edes hankkia.
 
Mosuri kirjoitti:
Merten sheriffi kirjoitti:
Luettuani uusimman Siivet lehden minusta tuli varsin pessimistinen Suomen ilmapuolustuksen suhteen. Venäjän S-400 todella aiheuttaa ongelmia Lapin lennostolle kuten Pirkkalalle myös. Baltia ja Puola ovat kauttaaltaan S-400 peittoalueen sisällä.
Läntisessä Suomessa voidaan lentää turvassa tältä, mutta yli horisontin tutkilta ei läntisessä Suomessa olla suojassa. Lehden mukaan Suomen signaalitiedustelu ilmasta käsin alkaa olla mahdotonta, koska tiedustelukoneen pitää olla yli 10000 metrissä. Osaako joku täällä vastata, että mistä syystä moinen korkeus?

No mitä korkeammalla lennät sitä kauempana on horisontti ja sitä kauempaa voit siepata vastapuolen signaaleja.

Havaintosi ilmapuolustuksen toivottomuudesta on täysin väärä. Ilmavoimat tulee pitämään isänmaan ilmatilaa täydellisessä hallinnassa. Itse asiassa fantsut uudet ilmasta-maahan asejärjestelmät tulevat siirtämään sodan vastustajan puolelle! Myös tietosi S-400 järjestelmän kantamasta on täysin vääriä. Kyseinen ohjus on varmasti ns. eksoatmosfäärinen kineettiseen enegiaan perustuva high tech törmääjä kun läntisen vastaavat ohjukset ainakin ovat. On myös syytää muistaa vastapuolen AWACsit menettävät täysin merkityksensä kun Viestirykmentin kumpikin suurtehoinen tutkahäirintälähetin käynnistetään. Venäläiset eivät myöskään pysty tuhoamaan meillä käytössä olevia tutkia koska ne vain ovat aivan fantastisia ja harmaassa vaiheessa niitä suojaamaan ostetaan Phalanx tykit jotka ampuu jopa tykistönkranut ilmasta.

Ylipäätänsä on naurettavaa olettaa, että venäläisillä edes olisi yhtään toimivaa ilmataisteluohjusta käytössä kun kaikki kylmän sodan aikaiset puikot on vanhentuneet. Oikeastaan jokaisen yli 22 vuotiaan reserviläisen kannatta heti ensimmäisenä sotapäivänä matkustaa välittömästi itärajan läheisyyteen. Sopiva katseetäisyys on 12 kilometriä rajasta. Siinä voi sitten ihailla kuinka NLAW ohjuksilla tuhotaan pari panssaridivisioona 10 kilometrin matkalle ja illalla voi tähystellä kuinka suomen risteilyohjukset räjäyttää Koiviston öljyterminaalin [/align]taivaan tuuliin... Varatkaa mukaan grilli, porsaankyljyksiä ja olutta. Myös läppäri ja nettipankki tunnarit kannattaa varata, että pääsee rauhansopimuksen jälkeen ostamaan esim. Viipurilaisen kivitalon parilla tuhannella eurolla.

Jos asiaa ajatellaan ihan aikuisten oikeasti niin minkä kokoisen maalin S400 järjestelmä kykenee pirkkalan kohdilta havaitsemaan? Ja millä korkeudella koneen on tällöin lennettävä? Kuinka paljon tuo sietää häirintää ja mahtavatko venäläiset pitää tutkiaan 24/7 päällä...

Suomen hävittäjät eivät minkään kriisin, missään vaiheessa tule venäjän ilmatilassa lentämään. Sen verran naapuri rojua ilmaan saa. Myöskään venäjä ei tule lentämään ainakaan kriisin alkuvaiheilla suomen ilmatilassa takki auki. Tämä tietenkin silloin jos ei koneita ole tuhottu jo tuossa vaiheessa (ennen varsinaista kriisiä) kentille.

Mikään helppo homma ei tulisi suomella olemaan että saisi pidetty ilmatilansa edes jotenkin auki mutta tässä auttaa nasams jonkin verran. Jos ei muuten se ainakin nostaa vastustajan lentokorkeutta.
 
Eikä ne suomen hävitäjät voi lentää tutkan alla? (tutkan havaitse?)
 
Kyllä tämä S-400 on todellinen uhka Suomen ilmavoimille. Venäjän sotilaallinen etumatka tulee kasvamaan kasvamistaan. Suomi taas vastaa tähän leikkaamalla radikaalisti puolustusmenoja ja jopa lakkauttaa yhden lennostoistaan.
 
Merten sheriffi kirjoitti:
Kyllä tämä S-400 on todellinen uhka Suomen ilmavoimille. Venäjän sotilaallinen etumatka tulee kasvamaan kasvamistaan. Suomi taas vastaa tähän leikkaamalla radikaalisti puolustusmenoja ja jopa lakkauttaa yhden lennostoistaan.

Tottakai se on uhka. Vastustajaa ei pidä aliarvioida muutei myöskään yliarvioida. Kyseessä on yksi järjestelmä joka ei ole autuaaksi tekevä sekään. Jos se sitä olisi niin miksi venäjä kehittäisi toisia järjestelmiä?

S400:lla on hieno kantama mutta sitä ei missään vaiheessa tuoda rajan läheisyyteen ellei hyökkäykseen ole saatu jo reilusti syvyyttä. Käsittääkseni tuo 400km kantava ohjus on tarkoitettu lähinnä awacseille ja muille suurille tiedustelu ja pommikoneille. Hävittäjiä vastaan tarkoitetut ohjukset kantavat huomattavasti lyhyemmän matkan.

Tuosta tutkasta: "The radar's range is up to 600 km for targets flying between 40-75,000 m, 400 km for targets at 20,000 m, 300 km for targets at 10,000 m, and at least 65 km for targets flying at 500 m."

Mutta valitsevissa oloissa on typerää leikata jo ennestäänkin kyseenalaisen pienestä puolustusbudejetista... Sitä pitäisi pikemminkin kasvattaa... Näin maalaisjärjellä ajatellen tuntuisi olevan viisaampaa kun potentiaalinen vihollinenkin tekee niin.
 
Raveni kirjoitti:
Merten sheriffi kirjoitti:
Kyllä tämä S-400 on todellinen uhka Suomen ilmavoimille. Venäjän sotilaallinen etumatka tulee kasvamaan kasvamistaan. Suomi taas vastaa tähän leikkaamalla radikaalisti puolustusmenoja ja jopa lakkauttaa yhden lennostoistaan.

Tottakai se on uhka. Vastustajaa ei pidä aliarvioida muutei myöskään yliarvioida. Kyseessä on yksi järjestelmä joka ei ole autuaaksi tekevä sekään. Jos se sitä olisi niin miksi venäjä kehittäisi toisia järjestelmiä?
S-400 ei pysty torjumaan mannertenvälisiä ohjuksia.

S400:lla on hieno kantama mutta sitä ei missään vaiheessa tuoda rajan läheisyyteen ellei hyökkäykseen ole saatu jo reilusti syvyyttä. Käsittääkseni tuo 400km kantava ohjus on tarkoitettu lähinnä awacseille ja muille suurille tiedustelu ja pommikoneille. Hävittäjiä vastaan tarkoitetut ohjukset kantavat huomattavasti lyhyemmän matkan.
Pietarista ohjus kantaa tampereelle asti. (Ja melkein Turkuun). En keksi mitään syytä miksei sitä voitaisi käyttää myös hävittäjiin. Kantama vaan putoaa 450 kilometrista 400 kilometriin. Suihkuohjauksen ansiosta ohjus on ohjattavissa pienillä nopeuksilla tai ohuessa ilmakehässä.
 
kunnas kirjoitti:

Ja ajoainetta rittää loppuun saakka liikehtimseen? Lisäksi meikäkoneiden pitää lentää yli kympissä jotta tutka näkee osoittaa maalit, ja jos osoitus annetaan, niin siinä on hyvää aikaa pudottaa korkeutta ja mennä katveeseen. Lisäksi medän ilmasta maahan hankinnat saattavat aiheuttaa sen, että venäläiset eivät laulattele tutkiaan miten sattuu...
 
Caveman kirjoitti:

Käsittääkseni suomessakin on ollut ainakin testattavana tutkaan hakeutuvia ja mikä estää vaihtamasta jassmiin hakupäätä joka on herkkä tutkasäteilylle? Kyllä suomessa on sotapeleissä varmaankin mietitty S400 aiheuttamaa uhkaa ja uhka on todellinen ja varsinkin silloin jo mennään vastustajan alueelle. Uskoisin että suomella ei ole intressejä lennättää vähiä hävittäjiä pietari - moskova akselilla ;)

Ja tosiaa tuo tutka katve on aika moinen tampereen ja turun kohdalla. 20km
Ja tällöin s400 järjestelmä on aika haavoittuvassa paikassa. 65km päässä tutkasta katve on vielä 500m eli suomi pystyy lentämään jopa tuon alapuolella. Tuo on verrattain raskas järjestelmä ja se on sen suurin heikkous. Suomelle tulee stealth ominaisuudella varustettuja risteilyohjuksia jotka kantavat reilut 200km... Itse en ainakaan tuon tietäessäni pitäisi tutkaa 24/7 päällä.

S400 on tarkoitettu awacsien, tulenjohtokoneiden, strategisten pommikoneiden torjuntaan. Ei kaukoetäisyyksillä niinkään hävittäjien torjuntaa vaikka se sellaiseenkin pystyy mikäli vastustaja on niin tyhmä että lennättää koneitaan sen verran korkealla että tutka ne kykee havaitsemaan. Tuossahan on noiden kaukoohjusten lisäksi lyhyemmän kantaman ohjuksia jotka on sitten tarkoitettu hävittäjien ja muiden pienten ja nopeiden kohteiden torjuntaan.
 
Mitenkähän S400-systeemin häirintä pitkiltä etäisyyksiltä? Luulisi olevan tutkan tehot aika onnettomat 400km päässä, joten helposti häirittävissä.
 
Mosuri kirjoitti:
Raveni kirjoitti:
Voisin väittää että jos laservaroitin havaitsee edes tuota laseria (en olisi ollenkaan varma koska käsittääkseni ohjus laukaistaan maalin ohitse ja vasta lopussa otetaan varsinainen maali piikille juurikin sen vuoksi että vastatoimille jäisi vähemmän aikaa) niin jos ja kun lentäjän tauluun syttyy punainen valo että nyt tulee jotain kohti niin ensimmäisenä ei ole mielessä ohjuslaukaisimen tuhoaminen vaan kohti tulevan ohjuksen väistäminen.

Ensinnäkin toi kyseinen ampumamenetelmä on tämän forumin urhojen kehittämä. Toki teoriassahan tuo toimisi hyvin. Käytännössä taas ei. Kyseinen hommahan vaatisi aivan käsittämätöntä tilanteen ja etäisyyden hallintaa. Käytännösä sekä ilmatorjuntaohjus että pst-ohjus käytännössä menee ohi jos kohde häviää ristikosta.

Ei ole, vaan tuo menetelmä on keksitty Ruotsissa jo 70-luvulla RBS-70:n kanssa vastineena jos joku joskus keksisi riittävän hyvän laservaroittimen varoittamaan lasersädettä seuraavista ohjuksista. Silloin sellaisia ei ollut ja nykyäänkin varoitus tapahtuu vasta viime hetkellä.

Mosuri kirjoitti:
Mitä taas tulee noihin lasersäteenseuraajiin niin sen mainoslauseen pitäisi olla "ei pystytä häiritsemään millään käytössä olevalla häirintäjärjestelmällä". Kyseisten säteenseuraajien yksinkertaisin häirintä voidaan järjestää kohdistamalla lentokoneesta voimakas lasersäde ohjusta kohti jolloin heijastus rakettimoottorin palokaasuista "tukkii" ohjuksen lasersädettä lukevat sensorit.

Teoriassa moni asia on helppoa, mutta käytännössä ei. Rakettimoottori toimii vain joitakin sekunteja ja suuren osan aikaa ohjus liitää ilman rakettimoottoria. Ihan pikkuisen tehokas lasesäde saa muutenkin olla, joka tuon tekee. Jos tuollainen järjestelmä olisi koneissa, IP-hakuiset ohjukset muuttuisivat saman tien turhiksi, koska noin tehokas laser tuhoaisi helposti hakupään.
 
Caveman kirjoitti:
kunnas kirjoitti:
Raveni kirjoitti:
Merten sheriffi kirjoitti:
Kyllä tämä S-400 on todellinen uhka Suomen ilmavoimille. Venäjän sotilaallinen etumatka tulee kasvamaan kasvamistaan. Suomi taas vastaa tähän leikkaamalla radikaalisti puolustusmenoja ja jopa lakkauttaa yhden lennostoistaan.

Tottakai se on uhka. Vastustajaa ei pidä aliarvioida muutei myöskään yliarvioida. Kyseessä on yksi järjestelmä joka ei ole autuaaksi tekevä sekään. Jos se sitä olisi niin miksi venäjä kehittäisi toisia järjestelmiä?
S-400 ei pysty torjumaan mannertenvälisiä ohjuksia.

S400:lla on hieno kantama mutta sitä ei missään vaiheessa tuoda rajan läheisyyteen ellei hyökkäykseen ole saatu jo reilusti syvyyttä. Käsittääkseni tuo 400km kantava ohjus on tarkoitettu lähinnä awacseille ja muille suurille tiedustelu ja pommikoneille. Hävittäjiä vastaan tarkoitetut ohjukset kantavat huomattavasti lyhyemmän matkan.
Pietarista ohjus kantaa tampereelle asti. (Ja melkein Turkuun). En keksi mitään syytä miksei sitä voitaisi käyttää myös hävittäjiin. Kantama vaan putoaa 450 kilometrista 400 kilometriin. Suihkuohjauksen ansiosta ohjus on ohjattavissa pienillä nopeuksilla tai ohuessa ilmakehässä.

Ja ajoainetta rittää loppuun saakka liikehtimseen? Lisäksi meikäkoneiden pitää lentää yli kympissä jotta tutka näkee osoittaa maalit, ja jos osoitus annetaan, niin siinä on hyvää aikaa pudottaa korkeutta ja mennä katveeseen. Lisäksi medän ilmasta maahan hankinnat saattavat aiheuttaa sen, että venäläiset eivät laulattele tutkiaan miten sattuu...
Siivet lahdessä oli juttua naapurin S-400 järjestelmästä. Siinä mainittiin että ohjukset voi ohjata maaliinsa ylihorisontin näkevällä matalataajuustutkalla. Tosin silloin tutkakatve on 5 km:ä.
Suihkuohjaus tarkoittaa sitä että ohjuksessa on ruutipanoksia joita käyttämällä voidaan ohjusta ohjata vaikkei ajoainetta olisikaan jäljellä.
Suomi ei ole hankkimassa tutkasäteilyyn hakeutuvia ohjuksia.
 
Välillä tuntuu että kaikki eivät tiedä vieläkään että maapallo on pyöreä eikä litteä ;)

S-400 on superhypermagamahtava järjestelmä joka siis tuhoaa kaiken ja kaikki mikä lentää kärpäsestä tai jopa itikasta meteoriittiin 0-75 km:n korkeudella ja 400 km:n sisällä systeemistä. Olemme tuhoon tuomittuja! On siis järkevintä myydä hornetit, myydä KAVA-tutkat ja luopua NASAMS hankkeesta turhina ja kalliina.

Rahat näistä alueellisille joukoille ja olalta laukaistaville ohjuksille joita ostetaan 10000 kpl+ ja niin edelleen. Sitten ei tarvitse kantaa huolta SU-34, SU-160, Su-22M3 ym.ym. koneista jotka reppanat joutuvat lentämään korkealla ja pudottelemaan täsmäpomminsa ja ohjuksensa sieltä!

Mutta ei se mitään kun me pojat torjumme matalarynnäköt ja suojaamme kärrymme noilla ilmatorjunnan kertasingoilla, muuhun on turha panostaa kun ei me kuitenkaan pärjätä siinä ja naapuri on niin mahtava! Keskitytään vain siihen missä me olemme hyviä ja muusta viis. Antaa siis naapurin lennellä vapaasti ja polttaa kallista kerosiiniä kalliilla koneillaan!
 
Back
Top