Ilmatorjunta

Slovakia toimitti yhden S-300 -patterin. Puolan on huhuttu antaneen Kubia, Petshoraa ja Osaa, joita on eri tasolle modernisoitu, mutta tiedossa ei ole, onko näin oikeasti. Ukrainalla itsellään nämä vanhemmat järjestelmät ei ilmeisesti pääosin olleet enää käytössä. Ainakaan niitä ei ole näkynyt. Espanja on toimittanut Hawk-patterin, ja sitten on toimitettu pari yksikköä NASAMSeja ja yksi IRIS-T. Olkapääohjuksia on kyllä toimitettu paljon (ja niitä oli Ukrainalla omastakin takaa hyvä varasto) mutta kaikkeen ne ei taivu.
Ilmatorjunnasta muutenkin välitetään ihan OPSEC syistä mahdollisimman vähän kuvaa ja videota. OSA:aa on kyllä silloin tällöin näkynyt ukrainan käytössä. Buk on vilahdellut kohtuullisen usein videoissa. Uskoakseni ukrainan ilmapuolustuksessa OSA:lla on varsin suuri rooli. Järjestelmä on kuitenkin erittäin laajalle levinnyt ja naton piiristä löytyy maita, joista varmasti on toimitettu ohjustäydennyksiä. Puolalaisilla muistaakseni oli kohtuu tuore OSA:n päivitysohjelma, jonka toteutuksen laajuudesta en tosin osaa sanoa mitään.
 
Eilinen Verkkouutisten juttu on hyvä katsaus kenr evp Lindbergiltä ohjustorjunnan vaikeudesta:

No, joo.

Suurin osa Suomesta on peltoa, metsää sekä järviä. Näitä ei tarvitsekaan suojata ballistisia ohjuksia vastaan.

Ne suojattavat kohteet ovat luonteeltaan juurikin hyvin pistemäisiä, isojen kaupunkien keskustat, solmukohdat, ydinvoimalat jne. Esimerkiksi suurin osa pääkaupunkiseutulaisista asuu ja suurin osa pääkaupunkiseudun infrasta sijaitsee n. 15 - 20 kilometrin säteen sisällä Helsingin rautatieasemalta.
 
Mutta ne suojattavat kohteet ovat laajalti ympäri maata, ne ovat pitkälti lähinnä yksittäisiä pisteitä siellä täällä, joista jokainen vaatisi oman suojauksensa miljardikustannuksella. Satamat, ydinvoimalat, öljynjalostamot, sähköverkon isot muuntajakentät, puolustusteollisuuden tärkeät toimipisteet (Patria Aviation Hallissa, Vihtavuoren ruutitehdas, Sastamalan lataamo jne.), kemianteollisuuden tehtaat, lentotukikohdat...
 
Risteilyohjuksilta ja droneilta voisi tärkeimät suojata (etelä-suomi), mutta ne ballistiset ohjukset ovat riesa.
 
Kuten Huhta sanoi, suomessa ne suurimmat kauppasatamat Vuosaarea lukuunottamatta ovat ihan muualla. Samaten lentokentät, voimalaitokset ja tuotantolaitokset. Pk-seudulla on palvelusektori vahva, mutta teollinen tuotanto ja materiaalivirta kulkee valtakuntaan ja sieltä pois aika paljon muualta.

Ei riitä että pk-seutu suojataan hyvin ja sitten muu maa saa ne sergeit(ja innokkaat foorumin reserviläiset);).
 
Etelä-suomella tarkoitan tässä tapauksessa Kuopion eteläpuoleista aluetta :rolleyes: Tosin minun ajatuksessa tarvitaan AWACS koneita ja 150km kantaman ilmatorjunta ohjuksia.
 
Taidat asua aika pohjoisessa? Näkökulma on tietysti siellä vähän erilainen. Minun näkökulmasta raja kulkee Päijät-Hämeen tasalla.
 
No jaa, olis voinut sanoa, että keski (itä)- ja etelä-suomi. Tällä hetkellä asun Tampereella, mutta itä-suomesta kotoisin Seppo Rädyn koulukavereita.
 
Tarinaa Ukrainan etulinjassa Bakhmutissa, jossa venäjä hyökkää päivittäin ilmavoimilla. Ei ole pelkästään tykistösotaa tämä, eikä käy kateeksi ilmatorjuntamiehistöä. Ilmeisesti Ukrainalla ei ole valvontatutkia tai lähi-it:n johtamisjärjestelmää, koska jalkaväki huutaa kun näkevät viholliskoneet. Siitä alkaa toiminta ja juoksu poterosta tuliasemaan oli tykistökeskitys päällä tai ei. Ihmishenki on halpa eikä peräytyä voi. Sota on karseata!
 
Ei ole sota herkkua ja sellaista kuin elokuvissa. Olisi mielenkiintoista tietää, että millä todennäköisyyksillä milläkin it aseella tuolla on tavaraa tiputettu.
 
Se oliskin todella mielenkiintoista tietää. Taitaa aika monella suunnalla olla sama mielenkiinnon kohde.

Tekis mieli kirjoittaa tähän jotain nerokasta sergeistä, mutta hillitsen itseni:sneaky:
 
Onneksi foorumilla on jälleen koettu Sergei-ketjun reinkarnaatio. Kirjoittele siellä ja knock yourself out!
 
Back
Top