Ilmavoimien tulevaisuus

Saatat olla hyvinkin oikeassa. Seuraava kysymys onko kenttäkelpoinen sama kuin tehokas?
Vai ovatko nuo muut tehokkuudessaan luokkaa Lancaster, eli hyvällä tuurilla osutaan oikeaan kaupunkiin.
Tuossa yhteydessä tehokas pitää tosiaan ymmärtää sillä tavalla kuin se 1980-luvulla ymmärrettiin. Venäjä ei ole koskaan päässyt kunnolla vauhtiin ilmavoimien täsmäaseiden kanssa. Ei ainakaan hankintojen puolella.
 
TU-160M on varmasti suorituskykyisin venäläinen pommikone ja hyvä jos pysyvät maassa. Aika lailla samat hommat pystyy kuitenkin myös hoitamaan lukumääräisesti ylivoimaisells TU-22M ja TU-95 -kalustolla.
 
Hyvä katsaus millä tekniikoilla polttoainetehokkuutta on parannettu viime vuosikymmeninä. Esim. turbiinien lavoissa.
Tässä aiempi ketju Eurofighterissakin nähdystä bladed disc -rakenteesta.
 
The War Zonen pitempi artikkeli liittyen siihen, miten US Air Force aikoo pienentää ohjustensa yksikkökustannuksia pitkässä juoksussa. Sivuaa vähän muitakin saman aihepiirin kehityshankkeita sekä aseita, joilla tavoitellaan suurta kokonaismäärää sekä matalia yksikkökustannuksia.

Pienen köyhän maan lienee syytä olla näistä tietoinen.

 
The War Zonen pitempi artikkeli liittyen siihen, miten US Air Force aikoo pienentää ohjustensa yksikkökustannuksia pitkässä juoksussa. Sivuaa vähän muitakin saman aihepiirin kehityshankkeita sekä aseita, joilla tavoitellaan suurta kokonaismäärää sekä matalia yksikkökustannuksia.

Pienen köyhän maan lienee syytä olla näistä tietoinen.


Ase mitä en tuossa näe on se JDAM-ER:n moottoroitu versio, jossa siis lisätään suihkumoottori pommiin lisäämään kantamaa. Arvelin sellaisen olevan ideaali, jos sellaisen voi laittaa kaikkiin JDAM variantteihin. Siis esim. merimiinoihin.
 
En kyllä näe mikä muu kuin integrointi koneisiin PJDAM:issä on halpaa. Sehän on kuten mikä tahansa ohjus, mutta taisteluosaksi pultataan mk82 tai sen variantit. (Quickstike oli ainakin esitteessä käypien listalla.) Tästä ei kummoista säästöä tule. Koneeseen integrointi voi olla niin helppo, että koneen softaan ei tarvitse koskea, koska näyttää koneelle JDAM:ille, mutta kertoo koneelle isomman sallitun laukaisualueen. Fyysiset kanto- ja irrotustit vaatinee, koska on melko kaukana GBU-38:n moldlinestä ja painosta.
 
Ilmeisesti on niin, että kenttäkelpoisin osa itänaapurin kalustosta on valmistettu Neuvostoliitossa. Sen jälkeen on alettu temppuilla teknologian kanssa ilman että olisi eväitä ko teknologian hallintaan.

Useammalta eri alalta on kuulunut, että NL:n aikoihin valmistuksen laatu oli usein parempaa, ja ymmärtäähän sen: jos taukoa valmistuksessa on 20-30 vuotta, niin kuinka hyvää on odotettavissa? Onhan meilläkin aina puheltu että rynkkyjä tai tykkejä pitäisi alkaa taas tekemään itse, ja todettu ettei se niin vain onnistu.

Esimerkiksi kiinalaisten tilaamista Sovremenny-luokan hävittäjistä on kerrottu, että ensimmäinen pari oli paljon paremmin valmistettu. Ne oli jääneet kesken NL:n aikana ja venäläiset vain viimeistelivät ne. Toinen pari tehtiin alusta asti venäläisellä telakalla, ja kuulemma tekijöiden evvk-asenne näkyi työn jäljessä selvästi.

Myös ukrainalaisesta sotatarviketuotannosta on joskus kuulunut samanlaista juttua. Periaatteessa osaamista on ollut, mutta huonolla rahoituksella ja pienissä sarjoissa laatu ei aina ole kummoista.

Tuossa yhteydessä tehokas pitää tosiaan ymmärtää sillä tavalla kuin se 1980-luvulla ymmärrettiin. Venäjä ei ole koskaan päässyt kunnolla vauhtiin ilmavoimien täsmäaseiden kanssa. Ei ainakaan hankintojen puolella.

Näin oli vielä Syyrian sodan aikoihin, mutta kyllä nykyään asia on jo toisin. Rynnäkköohjuksia käytettiin jo sodan alussa hyvin paljon, ja kuten tunnettua, liitopommeja tuotetaan massamaisesti.

Tu-160 on ainakin nykyisellään puhdas ohjuspommittaja. Konversio tavanomaisille pommeille, miinoille yms on mahdollinen mutta käsittääkseni sitä ei ole koskaan tehty.

TU-160M on varmasti suorituskykyisin venäläinen pommikone ja hyvä jos pysyvät maassa. Aika lailla samat hommat pystyy kuitenkin myös hoitamaan lukumääräisesti ylivoimaisells TU-22M ja TU-95 -kalustolla.

Näin jos kohteena on naapurimaa (jolloin ohjukset voi ampua vaikka maalavetilta). Jos ajatellaan mahdollisuutta iskeä muille mantereille, niin Tu-22M:n kantama ei ilmatankkauksellakaan riitä. Tu-95:n riittää, mutta se on hitaampi ja selviytymiskyvyltään huonompi.

Meanwhile, samansuuntainen uutinen aidan toiselta puolelta:

USAF crew faulted for Ellsworth B-1B crash

liianpitkä;emmääjaxa: Huonoissa olosuhteissa lentomiehistön osaamisen puutteet paljastuivat. 'Bone' -fliitillä on perinteisesti ollut ongelmia lentotuntien määrässä, sekö tässäkin taustalla?

Erikoinen kohta:
As further evidence of this, investigators note that the lead instructor pilot onboard the mishap aircraft apparently exceeded the maximum approved weight for the B-1B’s Collins Aerospace ACES II ejection seat, which is rated for 111kg (245lb) according to the USAF.
 
On muuten viimeisen päälle nykyaikaisen turvallisuuskulttuurin mukaan tutkittu ja muodostettu johtopäätökset. Vaikka lentäjän ohjeistuksen vastainen toiminta / inhimillinen virhe huonossa säässä oli suora syy onnettomuudelle, suurimmat syylliset löydettiin laivueen turvallisuuskulttuurissa ja maassa olleista esimiehistä! Nyt on kaivettu oikeat juurisyyt onnettomuudelle esiin (y)
 
Ei tuossa konetta ensimmäisenä pidä katsoa. Esim. F-16 -kalusto sopisi ihan hyvin hajautettavaksi, mutta USAF operoi silti vain suurista tukikohdista. Suomen maantietukikohta harjoituksiin on osallistujia ja tarkkailijoida Nato-jäsenyyden jälkeen riittänyt, ketähän on Hosiolle tulossa syksyllä?
Ruotsalaiset aikoinaan kritisoivat F-16:n soveltuvuutta pienille kentille. Suomen evaluaatiosta ei ole kuulunut tarkempia detaileja.
 
No ei kai se optimi maantiekentälle ole (kapea pääteline, lyhyet joustot telineessä, ilmanotto alhaalla), mutta löytyisi Ameriikasta 2 km kiitoteitä sadoittain.

Anekdootti aiheesta: Joskus olen katsonut kiitotien laidalta kymmeniä F-16:n laskuja, varsikin kevyellä koneella näyttää olevan mahdotonta laskeutua ilman pomppua ekan kosketuksen jälkeen. En kyllä tiedä paljonko tämä lopulta vaikuttaa koneen kenttäkelpoisuuteen.
 
Anekdootti aiheesta: Joskus olen katsonut kiitotien laidalta kymmeniä F-16:n laskuja, varsikin kevyellä koneella näyttää olevan mahdotonta laskeutua ilman pomppua ekan kosketuksen jälkeen. En kyllä tiedä paljonko tämä lopulta vaikuttaa koneen kenttäkelpoisuuteen.
Eikös siitä ollut joskus HXn ajoilta Keräsen lausunto, että suuntavakaus on tärkeämpää kuin tarvittava pituus? Sinänsä tuota jarruvarjon käyttöä ei ehkä voi laskea F-16 erityistarpeeksi kun myös F-35 käyttää sitä (ja EF).

Norjalaislentäjien mukaan F-35:n jarruvarjo on merkittävästi parempi kuin maan nykyisissä F-16 -hävittäjissä. Erityisesti maakosketuksen jälkeinen suuntavakaus on parempi. Tähän vaikuttavat myös F-35:n kaksi suurta sivuvakaajaa.
 
No ei se pomppu ainakaan helpota suunnan säilyttämistä, kauemmin menee saada suuntavakauttava nokkapyörä maahan. Muutenkin maakoneissa nokkapyörällä on vain joitakin satoja kiloa painoa tuomassa pitoa, HN:ssä jopa 1,5 tonnia.
 
On muuten viimeisen päälle nykyaikaisen turvallisuuskulttuurin mukaan tutkittu ja muodostettu johtopäätökset. Vaikka lentäjän ohjeistuksen vastainen toiminta / inhimillinen virhe huonossa säässä oli suora syy onnettomuudelle, suurimmat syylliset löydettiin laivueen turvallisuuskulttuurissa ja maassa olleista esimiehistä! Nyt on kaivettu oikeat juurisyyt onnettomuudelle esiin (y)
Tässä tarinaa Japanin Osprey-kuviosta.
1722609566471.webp
Joku toteaa, että yleisiä ovat:
Chip detectors with “fuzz burn” capabilities are common on rotor craft. Gives you the ability to distinguish between very small chips metal shavings and something more serious. Repeated chip lights is something more serious. Tragic that the aircraft held together for 49 minutes and closer landing sites were not used when the policy was land as soon as practical.
 
Kaikissa moderneissa kaksimoottorilentolaitteista ja useimissa yksimoottoriturbiinilentolaitteista löytyy chip-detectorit moottoreista ja/tai vaihteistoista. Burnerit ovat harvinaisempia, Airbusin pienemmissä koptereissa ainakin ovat lisävaruste. Ilman burneria moottorin chip-varoitus johtaa näissä aina yksimoottoritilanteeseen. Burnerin kanssa ainakin puolet saadaan poltettua pois väärinä hälytyksinä ja moottoria ei tarvitse sammuttaa tai laittaa tyhjäkäynnille ilmassa.
 
En kyllä näe mikä muu kuin integrointi koneisiin PJDAM:issä on halpaa. Sehän on kuten mikä tahansa ohjus, mutta taisteluosaksi pultataan mk82 tai sen variantit. (Quickstike oli ainakin esitteessä käypien listalla.) Tästä ei kummoista säästöä tule. Koneeseen integrointi voi olla niin helppo, että koneen softaan ei tarvitse koskea, koska näyttää koneelle JDAM:ille, mutta kertoo koneelle isomman sallitun laukaisualueen. Fyysiset kanto- ja irrotustit vaatinee, koska on melko kaukana GBU-38:n moldlinestä ja painosta.

Onhan tuo paljon aneemisempi vehje vaikkapa JASSM:iin verrattuna. Ei minkäänsortin häivettä, ei hakupäätä, ei datalinkkiä, ohjauspaketti JDAM:stä (GPS-denial, hmm...), varmaan sytytinkin... Vielä jos iso osa komponenteista on samoja kuin JDAM:ssa, niin päästään kuolettamaan kiinteitä kustannuksia satojen tuhansien aseiden kesken. Jos sitten saadaan uutta valmistuskapasiteettia (eikös Boeing ole nykyään vähän ulkona risteilyohjusbisneksestä?) ja lisää kilpailua alalle, niin siinäkin on etunsa.

At its core, the PJDAM consists of four key components, the engine, the pair of pop-out wings, a main guidance package derived from GPS-assisted inertial navigation system one found on typical JDAMs, and a standard low-drag 500-pound-class bomb as its warhead.

 
No ei tuota tietenkään risteilyohjukseen pidä verrata, ovat monimutkaisempia. Valmistaja kovasti koittaa tuohonkin optiona hakupäitä kaupata Suhkumoottoreineen ja melko monimutkaisine runkoineen vaikuttaa muutenkin melko kalliilta. Samaa kategoriaa ennemmin SPICE 250 ER:n kanssa kuin oikeasti yksinkertaisen AASM Hammerin.
 
Back
Top