Ilmavoimien tulevaisuus

Tässä keskustelussa tuntuu olevan defenssit jo niin korkealla etten usko minkään argumenttieni vaikuttavan noin vahvasti juurtuneisiin mielipiteisiin. Ainahan sitä voi kuitenkin yrittää.

Itse tuota esitettyä kysymystähän voidaan myös miettiä käänteisesti, eli miksi maailmojen ilmavoimat eivät ole vaihtaneet konekalustoansa vtol-pohjaiseksi, tai mikseivät monet maat kuten artikkelin Norja ole tilaamassa B-mallin koneita ilmavoimilleen A-mallin sijasta. Ensimmäisten harrier-koneiden ollessa tehty jo 60-luvulla ja NL:n yak38:t 70-luvulla, noista koneista kokemusta alkaa olemaan jo melkein 50 vuotta jossa oltaisiin voitu todeta niistä saatujen hyötyjen ylivertaisuus tavallisiin koneisiin nähden. Kuitenkin näyttää olleen niin että k. konetyypeistä saadut hyödyt eivät sitten ole olleet niistä tulevien haittojen arvoisia ilmavoimien mielestä, mutta merivoimien mielestä kyllä, kun ei tarvitse rakentaa massiivisia lentotukialuksia. K. kyky kun tarvitsee yleensä koneessa laitteistoa joka kasvattaa koneen painoa, hidastaa sen nopeutta, vähentää polttoainetankkien kokoa, vähentää kestettyjen G-voimien määrää ja lisää huollon tarvetta, on ilmavoimien halu käyttää k. koneita yleisesti heikolla kantilla.

Myös kuten edellä taas sanoin, ei lentokenttiä kohtaan kohdistuvat hyökkäykset ole niin suuri ongelma kuin sitä esitetään olevan. Ongelma se kyllä eittämättä on, mutta tusinoiden, tai satojen muiden ongelmien joukossa. Eikä se myöskään ole automaattisesti sellainen tekijä joka lopettaisi ilmavoimien toiminnan koko kriisin ajaksi kuin seinään. Lentokentän toiminnan täydellinen tuhoaminen kun edellyttäisi pelkän kiitoradan tuhoamisen lisäksi myös varastojen, itse koneiden, johtojärjestelmien ja kiitorataa korjaavien koneiden tuhoamista. Muussa tilanteessa kiitorata pystytään tasoittamaan ja polttoainetta sekä ammuksia hankkimaan lisää varastoista. Myös ilma-aseen käyttäminen lentokenttiä vastaan on todennäköisesti, poislukien Helsinki, vaarallisin kohde Suomessa jota vastaan lähteä lentokalustolla hyökkäämään tai tiedustelemaan.

Harrier oli oikeastaan ainoa eikä se lentokoneena ollut mikään varsinainen peto ja yak oli pelkkä kuriositeetti. Eli huono perustelu koska eihän noita vtol-koneita kunnollisia ollutkaan ennen F-35B:tä mikä sekään ei ole vielä valmis. Tilanne olisi voinut olla tuo jos esim. F-15 olisi noussut kuin Harrier. Tämä ei silti tarkoita, että olisi mitenkään konseptin kannattaja ainakaan Suomeen.

Toinen syy miksi perustelu ei mielestäni ole aivan validi on se, että eri valtioiden ilmavoimat ja armeijat maailmalla eroavat Suomen vastaavista. Suomi on suhteellisen rikas ja tekninen länsimaa mutta silti reippaasti alivoimainen. Erityispiirre on siinä, että me ollaan tavallaan koko ajan tykinkantaman sisällä arkkivihollisesta. Koreoiden raja on tavallaan samankaltainen tässä suhteessa, mutta silti sekin on huono esimerkki koska se on kuitenkin aivan erilainen. Suomen onni on, että myös Venäjä on harvaan asuttu maa. Suomella ei olisi senkään vertaa saumaa jos koko rajan mitalla Venäjä olisi keskittynyt Suomen itärajan taakse ja siellä olisi nykyistä ratkaisevasti enemmän asutusta, tärkeää infraa ja tärkeitä laitoksia jolloin "Pietarin tärkeysefekti" koskisi koko rajaa. Suomen erityislaatuisuus ja vaikeus tulee juuri tuosta, että tekemättä mitään valmisteluja vihollinen voi aloittaa sodan eli heti ampua ohjuksia, lentää taistelulentoja, ampua tykillä ja niin poispäin. Suomi on kaikin tavoin alivoimainen ja pienempi valtio joten Suomen on pakko tasoittaa tätä käyttämällä maastoa ja leipoa koko doktriini ikäänkuin "sissitaisteluksi" (ei siis sanan varsinaisessa merkityksessä) esim. merivoimat tai ilmavoimat eivät toimi kuten suurvaltojen meri- ja ilmavoimat vaan ovat liikkeessä ja piilottelevat hajautettuina saaristossa maantietukikohdissa. Monien muiden pienten maiden filosofia taas on ollut todeta, että me ei voida omin voimin mitään joten kuulutaan natoon. Siksi moni maa kuten vaikkapa Tanska tai Hollanti ei käy vertailuun. Jos ne olisivat Venäjän rajalla niin silloin vertailussa olisi jotain relevanssia. Siten kaikenlaiset tutkimukset suurvalta-armeijoiden tekemisistä eivät mielestäni suoraan tuota vastauksia meikäläiseen puolustuselämänmenoon vaikka niistä opitaan paljon. Suurvaltojen lentovoimilla jotka operoivat omalta maaperältä, ystävällismielisen valtion tukikohdasta tai uivalta linnoitukselta eli lentotukialukselta ovat skenaarioita jotka eivät mitenkään vastaa alivoimaisen Suomen olosuhteita. Jos olisi maita joilla olisi vastaava tilanne, veikkaan, että kätkemiseen ja ahajauttamiseen olisi pantu paukkuja enemmän kuin nyt. Jos Esim. kylmän sodan osapuolia olisivat olleet USA ja Kanada, olisi suomalaismallista hajauttamisfilosofiaa taatusti nähty isommalla rahalla tehtynä eri aselajeissa ja puolustushaaroissa.

Tätä taustaa nähden on pakko sanoa, että VTOL olisi kieltämättä tutkittava asia ja varmasti tutkitaankin. Sopisi tuohon "sissi"-doktriiniin, tosin niin on jo nyt toimittu vaikka lentokoneet nousevat tavanomaisesti. F-35B avaisi kuitenkin uusia vaihtoehtoja kun se voisi nousta "Prisman parkkialueelta", saaristosta, Saaristomereltä, Selkämereltä tai Perämereltä lähtöalustaproomulta, maatukikohdasta kuten mainittu on jne. En silti osaa sanoa mitään, riippuu hinnastakin ja jos jos se on kuten pelätään liian kallis niin vastaisiko saatava hyöty hintaa kun jo tavanomainenkin ensilinjan kone on lähes tekemätön kansantaloudellinen hankinta?
 
B mallin kohdalla täytyy miettiä myös sitä että sillä on pienempi polttoaine kuorma = pienempi toiminta aika/matka ja lisäksi sillä on pienempi asekuorma = useampia lentosuorituksia. Tähän kun yhdistetään sen kalliimpi hinta niin en näe mitään järkeä hankkia tuollaisia Suomelle (eihän meillä ollut harriereitakaan)...
Suomi ei tarvitse sitä "pitkää toiminta-aikaa", meidänhän pitäisi pääasiassa käyttää näitä koneita puolustukselliseen toimintaan omassa ilmatilassa. Tietysti savimajojen pommittamiseen jossain hornan vitussa tarvitaan suurempaa kantamaa.
 
STOVL-koneet ovat perinteisesti olleet heikompia kuin CTOL-koneet. Se on varmasti yksi iso syy sille, miksi ilmavoimat eivät ole olleet erityisen kiinnostuneita STOVL-koneista.

F-35:n tapauksessa asiat ovat toisin. Koneperhe on suunniteltu enemmän tai vähemmän B-mallin ehdoilla. Ainakin Singapore on osoittanut kiinnostuksensa B-malliin, ja RAF on tilannut B-mallia. Ilmeisesti kaikki koneet eivät suinkaan ole tarkoitettu lentotukialuksilta operoitaviksi, vaan myös normaalimpaa käyttöä on luvassa. Lisäksi on spekuloitu mahdollisuudella korvata A-10 F-35B:llä.

Toinen syy puuttuvalle ilmavoimien kiinnostukselle on se, että tarve on aiemmin ollut pienempi. Nykyään ja tulevaisuudessa perinteiset metodit käyvät yhä riittämättömämmiksi aseiden kykyjen kehittyessä. Ei auta, vaikka kuinka olisi digitaalikuvioinen naamioverkko.

A-10 koneen korvaamista on suunniteltu monilla eri koneilla ja järjestelmillä vuosikymmeniä, mukaanlukien F-35, mutta mitään mainintaa en löydä siitä että mallina olisi harkinnassa juurikin B-mallin kone.

Saari-kaupunkivaltio Singaporella B-malli puolestaan on järkevä idea koska kyseinen maa on todella pieni pläntti joka on rakennettu kirjaimellisesti täyteen. Valtion Maavoimat harjoittelevat asumattomilla piensaarilla koska pääsaarella ei ole tilaa rakennuttaa ampumaratoja, ja ilmavoimat operoivat sekä muiden maiden lentotukikohdista, että maan pääentokentältä. Näistäkin ongelmista huolimatta maa on ostanut tähän mennessä lähinnä tavallisia hävittäjiä kuten F-5, F-16 ja F-15, vaikka Harrierejakin varmasti olisi voitu ostaa. Muut maat toisaalta ovat lähes poikkeuksetta (em. Britannia ja Singapore) kuitenkin hankkimassa A-mallia ilmavoimilleen, mukaanlukien Japani jolla on piensaaria ja niiden ympäröimää merialuetta vartioitavana huomattava määrä.

Myös kuten edellä pariin kertaan sanoin, B-mallin suorituskyky kärsii A-malliin nähden kolmanneksen pienemmässä polttoainekuormassa, raskaammassa painossa, suuremmassa huoltotarpeessa sekä pienemmässä G-voimien kestossa jonka tavoite-arvona on kestää lähinnä yhtä paljon G-voimia kuin mig-21 kone aikoinaan kahden ohjuksen kanssa eli noin 5-7g yliääni-nopeuksilla.


Maantiekiitoradat olivat hyvä juttu ennen täsmäaseiden aikakautta. Nyt homma on vaikeampaa, paljon vaikeampaa.

Täsmäaseita on itänaapurilla ollut jo 70-luvulta lähtien, mukaanlukien kymmeniä tuhansia maasta ja ilmasta laukaistavia risteilyohjuksia ja ydinaseita. Ei siis ole mikään kovin uusi ja ihmeellinen tai mullistava tekijä sodankäynnissä


Myönnytyksenä sanottakoon, että kai se A-mallikin riittää, mikäli suomalaiseen järjestelmään tehdään muutoksia muilta osin. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikissa tukikohdissa täytyy olla esimerkiksi kunnollinen ilmatorjunta. Nasams-patteri (+ ESSM Block II) terästettynä erittäin lyhyen kantaman ilmatorjunnalla (tykit tai ohjus, molempi tietysti parempi) on minimivaatimus, josta ei voida tinkiä.

Jos vihollisen koneita pitää torjua lentokentän päällä niin että koneet seisovat maassa, jotain on kyllä mennyt niin helvetisti pieleen ettei siinä mitkään it- patterit auta. Paljon tärkeämpää on Suomelle kyky havainnoida ja antaa ennakkovaroituksia vihollisen ilmavoimien liikkeistä.

Tällä hetkellä Hornetti tarvitsee noin 5-10 min lähteäkseen ilmaan siitä hetkestä eteenpäin kun lentäjä astuu koneen sisään riippuen siitä kuinka monen eri järjestelmän käynnistystä tarvitsee odottaa. Tulevissa koneissa tämä aika voi olla pienempi kiitos joidenkin prosessien automatisaation.

Tässä ajassa noin 1000 kmh nopeudella, parin pommin ja ulkoisten polttoainetankkien kanssa lentävä kone etenee reilu 15-16km minuutissa korkealla ilmassa. Jos siis oletetaan että kone pystyy lentämään suoraan omalta lentokentältä Suomalaista lentokenttää päin, ja jos kone huomataan noin 150km päästä, ovat Suomalais koneet jo ilmassa sillä hetkellä kun vihollisen rynnäkkökoneet ovat lähestymässä lentokenttää tuolla 5-10min valmisteluajalla. 200 km päästä koneet ovat jo ilmassa ja joko siirtymässä toiselle kentälle jos kyseessä on suuri määrä saattohävittäjiä, tai maalittamassa amraamejaan ennekuin koneet ovat 50km päässä lentokentästä.

Tässäkin täytyy myös miettiä mistä ja mitkä venäläiskoneet pystyvät lähtemään suorittamaan tälläistä tehtävää siten että kohteeseen hyökkäämisen jälkeen koneet pystyvät vielä lentämään kotikentilleen. Esim su-25 koneen sisäinen tankki vetää noin 3500 L polttoainetta, ja koneeseen voidaan asentaa siipiin 2 polttoainetankkia, kummatkin sisältäen 1500L polttoainetta. Nämä tankit menevät kuitenkin samoihin sisäisiin kiinnikekohtiin kuin raskaammat täsmäaseet (kh-25/29), uloimpien kiinnikkeisiin tankkeja tai raskaampia aseita ei voida kiinnittää rikkomatta siipiä, jolloin kannettu aselasti pienenee merkittävästi. Tälläisellä ratkaisulla koneellä voidaan lentää noin 500-700km päähän lähes 2/3 hawkin huippunopeudesta (6-800kmh polttoainetta täydellä, polttoainetta nopeasti syövällä teholla 4-5km korkeudessa). Ilman ulkoisia tankkeja kantomatka tippuu riippuen asekuormasta 300-400km alueelle. Su-24 kone puolestaan kantaa noin 11.000 litraa polttoainetta sisäisesti, ja mahdollisesti 2x 2000L ulkoisissa tankeissa. Täysillä sisäisillä ja ulkoisilla tankeilla sekä parin tonnin aselastilla päästään noin 600km päähän taloudellisella, aliäänisellä ja korkealla tapahtuvalla lentoprofiililla jolloin vasteaika ennakkovaroitukselle voi nousta vartin puolelle, olettaen siis taas että koneet pystyvät lentämään suorana viivana ilman Suomalaisen ilmatorjunnan tai torjuntakoneiden olemassaoloa.

Ongelmaksi näissä muodostuu hyökkääjän puolesta myös tilanne jossa lennon aikana joudutaan torjuntakoneiden- tai IT-maalituksen kohteeksi. Jos oletetaan että lentoreittiä ei voida Suomalaisen IT:n takia lentää suoraan A:sta B:hen ja takaisin, sekä ilmassa tai lentokentillä olevan lentoonlähtökykyisiä koneita, on todella V-mäinen tilanne lähteä raskaalla lastilla, pienellä nopeudella ja ulkoisien polttoainetankkien kanssa lentämään hävittäjiä kohti. Lyhyinkin, minuutin kestoinen uhkatilanne johon joudutaan vastaamaan lentoreitin muuttamisella ja nopeuden/korkeuden muuttamisella voi vaikuttaa koneen kantamaan kymmenillä kilometreillä jolloin joudutaan miettimään mitä koneesta voidaan pudottaa jotta polttoaine riittää kotiinpääsyyn.

Kun siis puhutaan vihollisen rynnäkkökoneiden pystyvän räjäyttelemään Suomen lentokenttiä mielensä mukaan, mennään aika pahasti silmät lapuilla miettimättä mitä se toiminta oikeasti vaatiikaan. Ja sen vaikutusta myös yliarvoidaan pahasti. Ellei koko kiitorataa ja sen ympärillä olevia tukitoimintoja saada täysin tuhottua, korjaustoimenpiteissä ei pitäisi kovin kauaa kestää kunhan tarvittavaa kalustoa ja materiaalia on saatavilla.
 
Näen kyllä B mallin tuomat edut mutta samalla näen että sen lentotunnin hinta on A malliin nähden varmasti omassa ulottuvuudessa samoin kuin hankinta hinta... Sen asekuorma on yksin jo pienempi...

Lisäksi mietin sitä kaikkea rojua jonka tuo puhallin ilmaan puhaltaa ja vetää toisesta päästä takaisin sisään... Ongelmaa ei ole merellä mutta suomalaisen kangasmaaston ympäröivät tiet ja alueet muutoinkin... Tavaraa on ilmassa... Miten tuo mahtaa lumisissa olosuhteissa toimia?
 
A-10 koneen korvaamista on suunniteltu monilla eri koneilla ja järjestelmillä vuosikymmeniä, mukaanlukien F-35, mutta mitään mainintaa en löydä siitä että mallina olisi harkinnassa juurikin B-mallin kone.

http://www.flightglobal.com/news/ar...ot-generate-enough-sorties-to-replace-371985/

USAF: F-35B cannot generate enough sorties to replace A-10
By: Dave Majumdar
Washington DC
Source:
flightinternational.png

21:53 16 May 2012
The US Air Force has concluded that the short take-off vertical landing (STOVL) Lockheed Martin F-35B- model aircraft cannot generate enough sorties to meet its needs; therefore the service will not consider replacing the Fairchild Republic A-10 Warthog close air support jet with that variant.

Meanwhile, the USAF and the US Navy are hoping to more closely integrate their forces as part of the US Department of Defense's (DoD) new AirSea battle concept.

"The F-35B is well-suited to support of the Marine Air Ground Taskforce (MAGTF) in very austere locations," says USAF chief of staff Gen Norton Schwartz, speaking at an event hosted by the Brookings Institution in Washington, D.C. "But the reality is, is that scenario is not a high sortie generation scenario."

The USAF and the US Navy need greater sortie generation rates than the F-35B can provide, Schwartz says.

"What we think is needed is high sortie generation in order to provide persistence over the target and to engage the variety of targets that may exist," he says. "Not in a confined battlespace, but more on a theatre basis."



getasset.aspx

©Lockheed Martin

The F-35B is an interesting aircraft, Schwartz says. But while the USAF had at one time considered the variant as a potential replacement for the A-10, given the fiscal constraints the services faces and the need to generate more sorties, the USAF will not buy the F-35B, he says.

Retired Lt Gen George Trautman, a former US Marine Corps (USMC) deputy commandant for aviation, disputes Schwartz's assertion that the F-35B cannot generate as many sorties as the A or C model aircraft.

"The F35B has highest sortie generation rate among the three JSF [Joint Strike Fighter] variants," Trautman says. "There may be other reasons the air force doesn't want the B, but sortie rate isn't a factor."

In fact, the USMC's concept of operations depends on the STOVL variant generating more sorties more rapidly than other JSF models, says retired USMC Lt Gen Emerson Gardner, a former naval aviator.

The key performance parameters (KPP) for the F-35 require higher sortie rates for the B-model at four sorties per day. The A and C models are only required to generate three sorties per day.

"So far in SDD [System Development and Demonstration], all three variants are on track to exceed their KPPs at the completion of SDD," Gardner says. "The B looks to come in at about six sorties per day, the A at about 3.5 and the C at close to four."

While USAF will not consider buying the F-35B, the service is fully committed to buying its own conventional take-off F-35A variant. Fighters like the stealthy F-35 are not in any danger of being replaced by unmanned combat aircraft anytime in the near future because those machines are not yet capable of flying in airspace protected by advanced integrated air defence systems.

"The reality is, is that at least in the current [generation], a remotely piloted aircraft cannot survive in contested airspace," Schwartz says.

Stealthy fifth-generation fighters, the Northrop Grumman B-2, the nascent USAF Long Range Strike Bomber (LRS-B), are critical capabilities for the US military to operate inside anti-access/area-denial (A2/AD) environments.

Those types of aircraft "will allow us to operate within contested airspace and assert our access," Schwartz says, "Which is the fundamental tenant of AirSea battle."

The DoD's new AirSea battle concept, while still integrating the USMC and US Army, is primarily driven by the USN and USAF. At its most basic level, the concept calls for the seamless integration of USN and USAF assets so that the two service's aircraft, ships, submarines and space assets all work together, says USN chief of naval operations Admiral Jonathan Greenert.

"Our links need to be similar," Greenert says, "Or minimally compatible."

Eventually, if everything goes according to the USAF and USN vision, a USAF Boeing E-3 Sentry or USN Northrop Grumman E-2D Hawkeye could seamlessly share a common picture with an Aegis cruiser and F-22 or Boeing F/A-18 at the same time.

The two services are already working on a next generation data-link to share all that information, Schwartz says. But for existing legacy platforms, there will need to be "gateways", like the Battlefield Airborne Communications Node (BACN).

But there is the danger of information overload. At the senior leadership level, the air or maritime joint component commanders might not need to know all of the detailed information that the other needs. Already, there might be too much extraneous data, Greenert says. In the future, that information will need to be filtered properly.

"I don't want to everything that the air component commander knows," he says. "We're already almost overloaded from that perspective we want to share what the...critical contacts of interest are cross domain."

Myös kuten edellä pariin kertaan sanoin, B-mallin suorituskyky kärsii A-malliin nähden kolmanneksen pienemmässä polttoainekuormassa, raskaammassa painossa, suuremmassa huoltotarpeessa sekä pienemmässä G-voimien kestossa jonka tavoite-arvona on kestää lähinnä yhtä paljon G-voimia kuin mig-21 kone aikoinaan kahden ohjuksen kanssa eli noin 5-7g yliääni-nopeuksilla.

Puutteet ovat edelleen paljon marginaalisempia kuin verrattaessa Harrieria ja jotakin aikakauden CTOL-hävittäjää. Lopullinen tavoite-G on muuten 7G F-35B:lle ja A-mallille 9G.

Kyseenalaistan myös suuremman huoltotarpeen käytännössä, koska A-mallille on vaatimuksena kolme lentosuoritetta päivässä ja F-35B:lle neljä lentosuoritetta päivässä:

Another key performance parameter is the sortie rate. The B-model is required to generate four sorties per day, the A and C models are only required to generate three sorties per day.

-Scramble

Tuossa ylemmässä uutisessa (USAF: F-35B cannot generate enough sorties to replace A-10) muuten mainittiin tällaista:

"So far in SDD [System Development and Demonstration], all three variants are on track to exceed their KPPs at the completion of SDD," Gardner says. "The B looks to come in at about six sorties per day, the A at about 3.5 and the C at close to four."

Minusta tuo on aika suuri etu, jos kone kykenee 6 lentosuoritukseen päivässä ja toinen vain 3,5. Mutta, your mileage may vary.

Täsmäaseita on itänaapurilla ollut jo 70-luvulta lähtien, mukaanlukien kymmeniä tuhansia maasta ja ilmasta laukaistavia risteilyohjuksia ja ydinaseita. Ei siis ole mikään kovin uusi ja ihmeellinen tai mullistava tekijä sodankäynnissä

Hyvin erilaisia ja heikkolaatuisia täsmäaseita!

100 m CEP ja 5 m CEP vaikuttavat huimasti siihen, millaista uhkaa ase aiheuttaa. SCUD menee todennäköisesti ohi yksittäisestä lentokonesuojasta tai kiitoradasta, mutta Iskander osuu isolla todennäköisyydellä. Samaten halvat täsmäaseet ovat nykyajan juttu, josta ei tarvinnut huolehtia 1970-luvulla. JDAM-ohjauspaketti maksaa muutaman kymmenentuhatta dollaria, mutta paljonko yksi laserohjattu lentopommi maksoi? Kumman aseen voi pudottaa räntäsateessa ja 10 kilometrin korkeudesta?

Jos vihollisen koneita pitää torjua lentokentän päällä niin että koneet seisovat maassa, jotain on kyllä mennyt niin helvetisti pieleen ettei siinä mitkään it- patterit auta. Paljon tärkeämpää on Suomelle kyky havainnoida ja antaa ennakkovaroituksia vihollisen ilmavoimien liikkeistä.

Tällä hetkellä Hornetti tarvitsee noin 5-10 min lähteäkseen ilmaan siitä hetkestä eteenpäin kun lentäjä astuu koneen sisään riippuen siitä kuinka monen eri järjestelmän käynnistystä tarvitsee odottaa. Tulevissa koneissa tämä aika voi olla pienempi kiitos joidenkin prosessien automatisaation.

Tässä ajassa noin 1000 kmh nopeudella, parin pommin ja ulkoisten polttoainetankkien kanssa lentävä kone etenee reilu 15-16km minuutissa korkealla ilmassa. Jos siis oletetaan että kone pystyy lentämään suoraan omalta lentokentältä Suomalaista lentokenttää päin, ja jos kone huomataan noin 150km päästä, ovat Suomalais koneet jo ilmassa sillä hetkellä kun vihollisen rynnäkkökoneet ovat lähestymässä lentokenttää tuolla 5-10min valmisteluajalla. 200 km päästä koneet ovat jo ilmassa ja joko siirtymässä toiselle kentälle jos kyseessä on suuri määrä saattohävittäjiä, tai maalittamassa amraamejaan ennekuin koneet ovat 50km päässä lentokentästä.

Taistelussa saattohävittäjiä vastaan on omat ongelmansa. Juttu voi olla se, että ilmavoimat ovat jo käyneet torjuntataisteluja jokusen päivän, ja koneita on jäljellä 40 kappaletta (alkujaan 62), joista torjuntatehtävälle valmiita 15 (loput huollettavina). Kun vastassa on 100 rynnäkkökonetta ja toinen mokoma saattohävittäjiä, on tilanne meikäläisten ilmavoimien kannalta hyvin ikävä.

Ilmavoimat pyrkivät nimenomaan iskemään edullisissa paikoissa. 15:100 voimasuhde ei vaikuta ainakaan minusta kovin edulliselta. Edullinen paikka on se, kun ollaan yhtä voimakas tai voimakkaampi kuin vihollinen.

Ehdotat, että Hornetit pakenevat alivoimaisessa tilanteessa toiseen lentotukikohtaan tai mihin hyvänsä potentiaaliseen sijaintiin. Tämä kuulostaa erittäin riskialttiilta.

Juuri lentotukikohdasta noussut Hornet ei ole vielä kiihdyttänyt maksiminopeuteensa, jolloin vihollisen saattohävittäjillä on hyvä mahdollisuus hyökätä suuremman nopeutensa, korkeutensa ja suuremman huippunopeutensa ansiosta Hornetin kimppuun kesken siirtolennon, onhan Hornetien ja saattohävittäjien välinen etäisyyskin vain 50-100 kilometrin luokkaa. On siis suuri riski, että Hornet tuhoutuu vaihtaessaan kenttää. Lisäksi oletan, että useat lentotukikohdat ovat tulen alla samanaikaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että Hornetit joutuisivat siirtymään jollekin sellaiselle kentälle, jolla huoltopalvelut ovat yhtä kuin säiliöautollinen polttoainetta ja pari mekaanikkoa. Se on ongelma, koska vaikka Hornetit eivät tulisikaan pudotetuiksi kesken siirtolennon, Hornet pitää lentää takaisin johonkin lentotukikohtaan, jossa on tarjolla myös aseita ja raskaampia huoltopalveluita. Koko tämän seikkailun ajan kyseinen Hornet on pois torjuntalennolle valmiista koneista, vaikka se sinällään onkin lentokelpoinen.

Nämä ongelmat katoavat, mikäli lentotukikohdilla on voimakas ilmatorjunta, joka kykenee tuottamaan riittävän raskaita tappioita lentotukikohtia vastaan iskeville rynnäkkökoneille. "Riittävän raskaat tappiot" tarkoittavat tässä yhteydessä sitä, että vihollinen valitsee rynnäkkökoneilleen muita tehtäviä lentotukikohtien massapommitusten sijaan.

Tässäkin täytyy myös miettiä mistä ja mitkä venäläiskoneet pystyvät lähtemään suorittamaan tälläistä tehtävää siten että kohteeseen hyökkäämisen jälkeen koneet pystyvät vielä lentämään kotikentilleen. Esim su-25 koneen sisäinen tankki vetää noin 3500 L polttoainetta, ja koneeseen voidaan asentaa siipiin 2 polttoainetankkia, kummatkin sisältäen 1500L polttoainetta. Nämä tankit menevät kuitenkin samoihin sisäisiin kiinnikekohtiin kuin raskaammat täsmäaseet (kh-25/29), uloimpien kiinnikkeisiin tankkeja tai raskaampia aseita ei voida kiinnittää rikkomatta siipiä, jolloin kannettu aselasti pienenee merkittävästi. Tälläisellä ratkaisulla koneellä voidaan lentää noin 500-700km päähän lähes 2/3 hawkin huippunopeudesta (6-800kmh polttoainetta täydellä, polttoainetta nopeasti syövällä teholla 4-5km korkeudessa). Ilman ulkoisia tankkeja kantomatka tippuu riippuen asekuormasta 300-400km alueelle. Su-24 kone puolestaan kantaa noin 11.000 litraa polttoainetta sisäisesti, ja mahdollisesti 2x 2000L ulkoisissa tankeissa. Täysillä sisäisillä ja ulkoisilla tankeilla sekä parin tonnin aselastilla päästään noin 600km päähän taloudellisella, aliäänisellä ja korkealla tapahtuvalla lentoprofiililla jolloin vasteaika ennakkovaroitukselle voi nousta vartin puolelle, olettaen siis taas että koneet pystyvät lentämään suorana viivana ilman Suomalaisen ilmatorjunnan tai torjuntakoneiden olemassaoloa.

No Su-25 ei varmasti lentokenttiä vastaan käytettäisikään. Minä olen ehdottanut seuraavia koneita: Su-24, Su-34, Su-30 ja Su-35 ja isommalla varauksella Tu-22M. Kaikki edellä mainitut pystyvät lentämään korkealla, n. 10 kilometrissä.

Ongelmaksi näissä muodostuu hyökkääjän puolesta myös tilanne jossa lennon aikana joudutaan torjuntakoneiden- tai IT-maalituksen kohteeksi. Jos oletetaan että lentoreittiä ei voida Suomalaisen IT:n takia lentää suoraan A:sta B:hen ja takaisin, sekä ilmassa tai lentokentillä olevan lentoonlähtökykyisiä koneita, on todella V-mäinen tilanne lähteä raskaalla lastilla, pienellä nopeudella ja ulkoisien polttoainetankkien kanssa lentämään hävittäjiä kohti. Lyhyinkin, minuutin kestoinen uhkatilanne johon joudutaan vastaamaan lentoreitin muuttamisella ja nopeuden/korkeuden muuttamisella voi vaikuttaa koneen kantamaan kymmenillä kilometreillä jolloin joudutaan miettimään mitä koneesta voidaan pudottaa jotta polttoaine riittää kotiinpääsyyn.

Nyt lyhyt faktabaari-luento: korkealle ulottuvaa ilmatorjuntaa on tasan 4 patteria - NASAMS II. Näistä voitaneen olettaa ainakin kaksi patteria sijoitettavan pääkaupunkiseudulle, ja kaksi muuta patteria voidaan sitten yrittää asetella jonkinlaiseksi suojamuuriksi. Crotale, Bolide, Stinger, Sergei, 35 mm Oerlikon, Marksman jne. ovat riittämättömiä korkealla lentäviä maaleja vastaan. Noh, Crotale voinee tiputtaa pienellä tuurilla 10 kilometrissä lentävän rynnäkkökoneen, jos se sattuu lentämään juuri laukaisulavetin yli eikä ole tietoinen kohti ammutusta ohjuksesta.

Lisäksi, oletettaessa vihollisen käyttävän täsmäaseita (realistista, kun puhutaan Hornetin korvaajan aikakaudesta) ei vihollisen tarvitse tulla alas tuolta 10 kilometristä. Ohjaamattomilla aseilla tilanne on toki meidän kannalta paljon parempi, kun koneet joutuvat tulemaan Crotalen, Boliden jne. kantamalle käyttäessään aseitaan. Suuntaus on kuitenkin täsmäaseisiin liki kaikkialla maailmassa, ja on syytä olettaa Venäjänkin olevan kapuamassa tähän kelkkaan.
 
Nyt lyhyt faktabaari-luento: korkealle ulottuvaa ilmatorjuntaa on tasan 4 patteria - NASAMS II. Näistä voitaneen olettaa ainakin kaksi patteria sijoitettavan pääkaupunkiseudulle, ja kaksi muuta patteria voidaan sitten yrittää asetella jonkinlaiseksi suojamuuriksi. Crotale, Bolide, Stinger, Sergei, 35 mm Oerlikon, Marksman jne. ovat riittämättömiä korkealla lentäviä maaleja vastaan. Noh, Crotale voinee tiputtaa pienellä tuurilla 10 kilometrissä lentävän rynnäkkökoneen, jos se sattuu lentämään juuri laukaisulavetin yli eikä ole tietoinen kohti ammutusta ohjuksesta.

Korjataan vähän. NASAMS hankinta piti sisällään 24 laukaisulavettia ja ne organisoidaan 3 pattereiksi eli yhteensä 8 kpl ITOPTRI 12. Kalustoa on ilmeisesti niin että voidaan muodostaa kaksi isompaa kokonaisuutta ITPSTO ja x-määrä pienempiä. Ja patteri on itsenäiseen toimintaan kykenevä.
 
Korjataan vähän. NASAMS hankinta piti sisällään 24 laukaisulavettia ja ne organisoidaan 3 pattereiksi eli yhteensä 8 kpl ITOPTRI 12. Kalustoa on ilmeisesti niin että voidaan muodostaa kaksi isompaa kokonaisuutta ITPSTO ja x-määrä pienempiä. Ja patteri on itsenäiseen toimintaan kykenevä.

Esittämäsi konfiguraatio on periaatteessa mahdollinen, mutta puolustusvoimat on ilmoittanut, että pattereita ostettiin neljä ("Ostimme neljä Volvoa yhden Cadillacin sijaan"). Kaksi taistelunjohtokeskusta (ja useampi tutka ja eo-sensori) samassa kokoonpanossa lisäävät taistelunkestävyyttä. Vertaa siihen, että Crotalekin voi toimia yksin, mutta silti niitä on käsittääkseni tarkoitus käyttää pareina.

Uskon siis, että käytännön minimiyksikkö ("patteri") olisi jäljempänä mainittu patteriryhmä, koska alkuperäisessä uutisoinnissa puhuttiin neljästä Volvosta.

Puolustusvoimat kirjoitti:
ITO12-ilmatorjuntaohjusjärjestelmästä voidaan sen hyvästä verkottumiskyvystä johtuen muodostaa hyvinkin erilaisia kokonaisuuksia. Kolme tai neljä taistelunjohtokeskusta verkottamalla voidaan muodostaa ilmatorjuntapatteristo, joka on tehokkain ja taistelunkestävin tapa käyttää järjestelmää. Yksi taistelunjohtokeskus toimii johtavana keskuksena ja voi enimmillään johtaa kahdeksaa tutkaa, neljää elektro-optista sensoria sekä 12 ohjuslavettia. Johtava taistelunjohtokeskus liitetään ilmapuolustuksen valvonta- ja johtamisjärjestelmään, josta se saa ilmatilannekuvan sekä tulenkäyttöä koskevat ohjeet ja määräykset.

Kahdesta taistelunjohtokeskuksesta voidaan muodostaa ”patteriryhmä”, jossa toinen johtokeskus voi johtaa kaikkia verkossa olevia sensoreita ja ohjuslavetteja.

Ilmatorjuntaohjus 12 / Puolustusvoimat
 
Näen kyllä B mallin tuomat edut mutta samalla näen että sen lentotunnin hinta on A malliin nähden varmasti omassa ulottuvuudessa samoin kuin hankinta hinta... Sen asekuorma on yksin jo pienempi...

No jaa, tavoitehinnat vuonna 2019 A-mallille 83 miljoonaa dollaria ja B-mallille 108 miljoonaa dollaria (Wiki). Eli onhan se B-malli 30 prosenttia kalliimpi, mutta onko se nyt ihan "omassa ulottuvuudessa"?

Asekuorma voi olla pienempi, mutta nyt on pakko kysyä, että mihin tarkoitukseen olemme ostamassa hävittäjää? Onko tarkoitus pommittaa savimajoja vai kenties puolustaa Suomen ilmatilaa? Väitän, että sekä A- että B-malli ottavat sisäisiin asekuiluihinsa saman määrän ohjuksia, ja se on meille olennaista. Olennaista ei niinkään ole se, voiko siipiin pultata viisi vai seitsemän tonnia räjähteitä.

Sisäisen konetykin puute on tietysti ikävä juttu, mutta luulen, että sen kanssa voidaan elää. Tykkitaistelu on kuitenkin viimesijainen taistelutapa, ja tykin saa erillisessä säiliössä kyytiin (kuten Hawkissakin).

Lisäksi mietin sitä kaikkea rojua jonka tuo puhallin ilmaan puhaltaa ja vetää toisesta päästä takaisin sisään... Ongelmaa ei ole merellä mutta suomalaisen kangasmaaston ympäröivät tiet ja alueet muutoinkin... Tavaraa on ilmassa... Miten tuo mahtaa lumisissa olosuhteissa toimia?

Ainakin merijalkaväki suunnittelee toimivansa myös maalta käsin, joten tuskin tuo kynnyskysymys on. Toki asia huolettaa itseäni, mutta kai asia nyt on huomioitu koneen suunnittelussa?

Wikipedia kirjoitti:
--

The U.S Marine Corps plans to disperse its F-35Bs among forward deployed bases to enhance survivability while remaining close to a battlespace, similar to RAF Harrier deployment late in the Cold War which relied on the use of off-base locations that offered short runways, shelter, and concealment. Known as distributed STOVL operations (DSO), Marine F-35Bs would sustain operations from temporary bases in allied territory within the range of hostile ballistic and cruise missiles, but be moved between temporary locations inside the enemy's 24-48 hour targeting cycle. This strategy accounts for the F-35B's short range, the shortest of the three variants, with mobile forward arming and refueling points (M-Farps) accommodating KC-130 and MV-22 Osprey aircraft to rearm and refuel the jets, as well as littoral areas for sea links of mobile distribution sites on land. M-Farps could be based on small airfields, multi-lane roads, or damaged main bases, while F-35Bs would return to U.S. Navy ships, rear-area U.S. Air Force bases, or friendly carriers for scheduled maintenance; metal planking would be needed to protect unprepared roads from the F-35B's engine exhaust, which would be moved between sites by helicopters, and the Marines are studying lighter and more heat-resistant products.[522]

http://en.wikipedia.org/wiki/Lockheed_Martin_F-35_Lightning_II#F-35B
 
Esittämäsi konfiguraatio on periaatteessa mahdollinen, mutta puolustusvoimat on ilmoittanut, että pattereita ostettiin neljä ("Ostimme neljä Volvoa yhden Cadillacin sijaan"). Kaksi taistelunjohtokeskusta (ja useampi tutka ja eo-sensori) samassa kokoonpanossa lisäävät taistelunkestävyyttä. Vertaa siihen, että Crotalekin voi toimia yksin, mutta silti niitä on käsittääkseni tarkoitus käyttää pareina.

Uskon siis, että käytännön minimiyksikkö ("patteri") olisi jäljempänä mainittu patteriryhmä, koska alkuperäisessä uutisoinnissa puhuttiin neljästä Volvosta.



Ilmatorjuntaohjus 12 / Puolustusvoimat

"Hankintaan kuuluu 24 ohjusten laukaisualustaa,"

En muista kenen kanssa tästä oli juttua viimeksi, mutta linkitin tän uutisen tossa joitain kuukaisia sitten. Ei kannata takertua tuollaisiin epämääräisiin ilmauksiin kun on ihan oikeatakin tietoa tarjolla, enkä nyt tarkoita välttämättä tuota minun linkin uutista.

24 OHJL joilla varustetaan 8 PTRIa (3 kpl/PTRI). Sen lisäksi ITPSTOn kalustoa.
 
Totta tuokin... Lähinnä ilmasta maahan toiminta kärsii pienemmän kuilun vuoksi...
 
"Hankintaan kuuluu 24 ohjusten laukaisualustaa,"

En muista kenen kanssa tästä oli juttua viimeksi, mutta linkitin tän uutisen tossa joitain kuukaisia sitten. Ei kannata takertua tuollaisiin epämääräisiin ilmauksiin kun on ihan oikeatakin tietoa tarjolla, enkä nyt tarkoita välttämättä tuota minun linkin uutista.

24 OHJL joilla varustetaan 8 PTRIa (3 kpl/PTRI). Sen lisäksi ITPSTOn kalustoa.

En yritä kiistää hankintamääriä. Yritän kiistää sen, että toimittaisiin lähtökohtaisesti pienimmässä ja kevyimmässä teoreettisesti mahdollisessa kokoonpanossa. Siihen en jaksa uskoa.
 
Suomi on iso maa -> tarvitaan kantamaa
Suomi voi joutua operoimaan osin Ruotsin kentiltä -> tarvitaan kantamaa
Venäjän ilmatorjunnan takia omat tukikohdat sijaitsevat etäällä -> tarvitaan kantamaa

Lisäksi Suomi voi joutua pitämään yhtä tai useampaa konetta jatkuvasti ilmassa valmiudessa, tilanteesta riippuen, jälleen tarvitaan pysyvyyttä. On esimerkiksi aika selvää, että ilmasota tulee olemaan paljolti kissa ja hiiri puuhailua, ei sieltä härkäraivolla pusketa läpi vaan koneet käännetään herkästi takaisin ja taas kohti ja taas takaisin jne.. Lisäksi ilmavoimien tehtävälista on nykyään ja jatkossa muutakin kuin pelkästään niitä kuuluisia YYA-aikojen torjuntalentoja, nyt on ilmasta-maahan risteily ja liitopommit sekä risteilyohjukset.

B:n mallin idea on siinä, että omia lentotukikohtia on niukasti, Suomella on ties kuinka paljon kiitoratoja käytettävissä kriisioloissa, joten B malli olisi niin suurta hölmöyttä, että huhheijaa.
 
Israel on maantieteellisesti pieni alue, jonka kentät ovat jatkuvan uhan alla. Ohessa juttua teemaan liittyen.

http://www.jpost.com/Israel/IAF-buys-new-fix-for-bombed-runways

The Israel Air Force has purchased a unique material that can be laid on bombed-out runways within minutes to enable fighter jets to take off with barely any delay, defense officials revealed Tuesday. Until now, the IAF had been dependent on asphalt companies to repave damaged runways. The new solution can allow a base to resume operations within minutes. The air force recently conducted a number of tests with the new material, including the takeoff of fully-loaded fighter jets.

A top IAF officer told The Jerusalem Post the decision to buy the material was made in line with the lessons learned from the Second Lebanon War, when more than 4,000 Hizbullah rockets pounded Israel. The IAF was concerned that Syria and Hizbullah would target air bases in an effort to neutralize Israel's fighter-jet capability, the officer said. "Our assumption is that we will be under a heavy barrage of missiles in a future conflict," the officer said. "This applies to all of the air force bases - in the South and the North."

For this reason, the IAF is also considering purchasing several Joint Strike Fighters, which have vertical-takeoff capability. The IDF has announced plans to purchase at least 25 F-35 jets with the option to purchase dozens more. The decision to consider the vertical-takeoff airplane, the F-35B, was made due to an understanding that in time of war Israeli bases and runways would be heavily targeted by enemy missiles.
 
Täsmäaseita on itänaapurilla ollut jo 70-luvulta lähtien, mukaanlukien kymmeniä tuhansia maasta ja ilmasta laukaistavia risteilyohjuksia ja ydinaseita. Ei siis ole mikään kovin uusi ja ihmeellinen tai mullistava tekijä sodankäynnissä
Tuon aikaiset "täsmäaseet" olivat epätarkkoja ja ne piti yleensä ohjata itse manuaalisesti kohteeseensa ja läheltä. Lisäksi pirun kalliita joten ei niitä paljon ollut. Nykyään voi JDAM-kaltaisen pudottaa 30km päästä ja se osuu täsmälleen minne pitikin. Eikä maksa paskaakaan. Ero on valtava.
 
Tuon aikaiset "täsmäaseet" olivat epätarkkoja ja ne piti yleensä ohjata itse manuaalisesti kohteeseensa ja läheltä. Lisäksi pirun kalliita joten ei niitä paljon ollut. Nykyään voi JDAM-kaltaisen pudottaa 30km päästä ja se osuu täsmälleen minne pitikin. Eikä maksa paskaakaan. Ero on valtava.

En välttämättä sanoisi jotakin tv-ohjattua ohjusta epätarkaksi, mutta kantama on kieltämättä rajallinen. Tuossa aikaisemmin oli se ilmatorjuntalehden juttu, jonka mukaan naapurilla ei ole mitään mikä kantaisi yli 8 kilsaa tai minkä voisi pudottaa yli 5 kilsan korkeudesta. En tiedä onko ne saanut niitä GPS ohjattua pommeja käyttöön, mutta näkyy ne loppuvan kesken muiltakin.
 
Tuon aikaiset "täsmäaseet" olivat epätarkkoja ja ne piti yleensä ohjata itse manuaalisesti kohteeseensa ja läheltä. Lisäksi pirun kalliita joten ei niitä paljon ollut. Nykyään voi JDAM-kaltaisen pudottaa 30km päästä ja se osuu täsmälleen minne pitikin. Eikä maksa paskaakaan. Ero on valtava.

En välttämättä sanoisi jotakin tv-ohjattua ohjusta epätarkaksi, mutta kantama on kieltämättä rajallinen. Tuossa aikaisemmin oli se ilmatorjuntalehden juttu, jonka mukaan naapurilla ei ole mitään mikä kantaisi yli 8 kilsaa tai minkä voisi pudottaa yli 5 kilsan korkeudesta. En tiedä onko ne saanut niitä GPS ohjattua pommeja käyttöön, mutta näkyy ne loppuvan kesken muiltakin.

Jaahas. Kuten toiseen keskusteluun aiemmin kirjoitin lyhyesti ( http://maanpuolustus.net/threads/a-10-warthog.4349/page-4#post-227147 ), f&f periaatteella toimivia optisia täsmäohjuksia ja pommeja on ollut 70-luvun lopun ja 80-luvun jälkeen massatuotannossa Neuvostoliitossa ja Venäjällä. Risteilyohjukset poislukien erinäisiä täsmäaseita neuvostoliitossa kehiteltiin mm:

  • Kh-23M joka on 70-luvulla päivitetty versio NL:n ensimmäisistä täsmäohjuksista, kh-66/23:sta
  • Kh-27PS tutkasäteilyyn hakeutuva ohjus
  • Kh-25M ja sen tv, laser, ja tutkahakuiset kärjet
  • Kh-29:n tv- ja laserohjatut versiot
  • S-25L joka on S-25 rakettiin asennettu laser-hakukärki ja siipien ohjausjärjestelmä
  • S-25LD joka on sama raketti tv-ohjauskärjellä
  • KAB-500Kr & KAB-500L tv- ja laser hakukärkiset pommit , sekä niiden isommat KAB-1500Kr ja KAB-1500L- pommit
  • Kh-59 ja sen päivitetty versio, Kh-59M (kehittely aloitettu osittain nl:ssä, viety loppuun Venäjällä
  • Kh-31- sarjan ohjus jota käytetään mm. laivoja ja tutkia vastaan

Pudotuskorkeudella ei optisille laitteille ole niinkään väliä, lähes päinvastoin mitä korkeammalta ammus pudotetaan, sitä pidemmälle se lentää kattokorkeus esim Venäläiselle 500 kilon tv-ohjatulle pommille on noin 18-20km. Laser-ohjausperiaatteela olevat koneet joutuvat kuitenkin olemaan sekä idässä että lännessä noin 10km päässä maalitettavasta pisteestä pilvettömässä säässä jotta ohjaus toimii, johtuen laserosoittimien tehosta.

Uusimpia ohjuksia Venäjällä on mm. AGM-84E:tä muistuttava, tonnin painoinen ja 300kg räjähdelastilla varustettu kh-59 jonka kantomatka pyörii yhden- tai kahdensadan kilometrin ympärillä riippuen versiosta. Ohjuksen päivitetyn version voi erottaa vanhemmasta mallista turbiinin näköisellä möllikällä ohjuksen alapuolella. Ohjus tarvitsee maalitukseen myös APK-9 maalinosoituslaitteen koneeseen.

http://en.wikipedia.org/wiki/Kh-59

Kh-29- sarjan ohjus kuten aiemmassa viestissä mainitsin, on noin 30+km päähän kantava ohjus riippuen ohjuksen hakukärjestä, ohjuksen tv-kärki kehiteltiin 80-luvulla vietnamista sotasaaliiksi saatujen Jenkkien tv-ohjausperiaatteella toimivien, räjähtämättömien pommien pohjalta.
http://en.wikipedia.org/wiki/Kh-29
http://en.wikipedia.org/wiki/Kh-29
Kh-25 sarjan ohjukset ovat puolestaan olleet käytössä 70-luvulta eteenpäin, ja käyvät moneen eri venäläis-koneeseen.



Venäjän täsmäpommeille annetaan noin 10km kantomatkoja korkeudesta riippuen esim täällä:
https://www.youtube.com/watch?v=saWI34WpKSc
http://aimt.unob.cz/articles/07_02/07_02 (5).pdf
 
En yritä kiistää hankintamääriä. Yritän kiistää sen, että toimittaisiin lähtökohtaisesti pienimmässä ja kevyimmässä teoreettisesti mahdollisessa kokoonpanossa. Siihen en jaksa uskoa.

Tuskin noita pattereita niputetaan esimerkiksi lentotukikohtia suojattaessa. Olisi suorastaan typerää heikentää omaa puolustusta tuolla tavalla. Muissa tehtävissä se on sitten yhtä lailla välttämätöntä. Tilanteen mukaan varmasti mennään mutta pitäisin tuollaista perussääntöä patterien tuplaamisesta erittäin epätodennäköisenä.
 
... joita on heti rajallinen-n, kun poistetaan liian kaukana taistelualueelta sijaitsevat lentopaikat ja lentopaikat, joilta Hornet ei kykene operoimaan.

Oikeasti, en ymmärrä, mistä tämä hyökkäys minua vastaan on peräisin. En ole kirjoittanut, että Suomen ilmavoimat ottavat joka tilanteessa turpaan 6-0.

Aloitetaan heti sillä että en ainakaan minä ole hyökännyt sinua tai ketään muutakaan vastaan. Olen kuitenkin hitusen eri mieltä lentopaikkojen rajallisesta määrästä. Löytyyhän niitä Suomesta kuitenkin luokkaa yksi per Hornet kun viralliset varalaskupaikat otetaan lukuun mukaan. Rajallinenhan määrä toki on siinä suhteessa ettei se rajatonkaan ole. Useita kymmeniä mahdollisia lentopaikkoja ja maantieverkosta aktivoitavat jopa sadat potentiaaliset paikat siihen päälle niin eipä ole hyökkääjällä ihan helppo homma. Kalustoa on muistaakseni ilmoitettu olevan niin että kerrallaan voidaan operoida lennostojen päätukikohtien lisäksi oliko se 12 vai 15 varatukikohdasta samanaikaisesti. Yli kymmenestä joka tapauksessa. Senkin on toki voinut lehdestä lukea ettei kaikkea hajautettuun tukeutumiseen tarvittavaa kalustoa ole kyetty hankkimaan riittävästi. Parannettavaa on tälläkin sektorilla vaan missäpä ei olisi?
 
B-malli lienee ominaisuuksiensa/riskialttiimman käytön puolesta "korjaamon onni". Millaiseen riskiin ei ilene varaa meille hankittavilla määrillä vrt. pienehkö korpikenttä-etu.
Käytettävyysluvut pitää olla korkeat, huonoin hävittäjä on se joka ei ole saatavilla silloin kuin tarvitsisi.
Hankintahinnan erolla on varmaan vähiten merkitysttä.
 
Back
Top