Ilmavoimien tulevaisuus

[BarrelNut]

Ennen kuin Meteor lytätään foorumikynällä tyystin, on hyvä muistaa että se toimii jo ja on jopa tulossa oikeasti käyttöön; integrointi on parhaillaan käynnissä. Meteor tuo AMRAAMin nykyversioihin nähden selvää parannusta suorituskyvyssä mutta ei sekään ole lopullinen vastaus elämään, maailmankaikkeuteen ja muuhun sensellaiseen. Hyvä valinta maailmanlopun odotuksen alkuvaiheessa.

Mitä parannuksia esim. AIM-120D ohjukseen verrattuna, lisää kantomatkaa? Ja tosiaan, AIM-120D on jo palveluskäytössä.

Ja joka tapauksessa tuo Meteor vaan kuvaa eurooppalaisen asekehityksen jämähtäneisyyttä, eletään menneessä tai korkeintaan tässä hetkessä. Mitä etua tuo Meteor tarjoaa vaikka Gripen-kuskille kun vastassa on PAK-FA (ja juu, mahdollisessa konfliktitilanteessa nämä ovat niitä keihäänkärkikoneita joita itänaapuri lähettäisi suojaamaan pommi- ja rynnäkkökoneita)? Ei kertakaikkiaan yhtään mitään. Gripen ei edes pysty havaitsemaan tuota PAK-FA:ta niin kaukaa ettei vanhan AIM-120A:n kantama riittäisi...

Meteor olisi ihan jees jos vastassa olisi perus Su-27 ja jos noissa eurocanardeissa olisi sellaiset tutkat joilla tuota Meteorin kantamaa pääsisi hyödyntämään (tällä hetkellä ei ole). Itseasiassa taitaa tällä hetkellä olla tilanne se että tehokkalla AESA tutkalla varustetut amerikkalaishävittäjät (F-15C, Super Hornet, F-22 ja F-35) pystyvät AIM-120D ohjuksella torjumaan kauempaa kuin eurohävittäjät Meteorilla...

Tilanne ei kuitenkaan tule olemaan näin ruusuinen kauaa, ja ohjuksia hankittaessa kannattaa vähän miettiä tulevaisuuttakin. Vuonna 2025, kun AESA tutkalla varustettu Gripen E voisi olla jo palveluskäytössäkin, on itänaapurilla luultavasti jo useampi laivue PAK-FA hävittäjiä...

 

[min3mat]

http://www.f-16.net/forum/viewtopic.php?p=291675#p291675

Linkkisi keskustelussa oli kyse RWR:n käytöstä ohjusten maalittamiseen, mikä ei selvästikkään toimi syistä joita keskustelussa käytiin.

Toisaalta jos olisit viestini lukenut kokonaan, pointtina oli huomauttaa että Amraamia ei voida ohjata maaliin passiivisesti, vaan se tarvitsee ohjausta (tyypillisesti ohjuksen ampunut kone) muualta kunnes ohjuksen oma tutka käynnistyy. Tänä aikana lähetetty maalitietoja lähettävä tutkasignaali on (tai ei ole, näyttää olevan uskon asia kuten evoluutioteoria ) havaittavissa RWR-järjestelmästä, mutta on (kuten linkkaamassasi keskustelussa sanottiin) todennäköisesti vaikea tunnistaa tilanteessa jossa muutakin taustasäteilyä on alueella (häirintä, seurantatutkat, muut hävittäjät) ellei laitteistossa ole tallennettuna signaalitietoja joilla säteilyä pystytään luokittelemaan.

Voi luoja sentään. Se mahdollinen tutkavaroitinjärjestelmä ei ensinnäkään mistään tiedä onko ohjusta ammuttu vai ei ennenkuin ohjus kytkee oman tutkansa päällee muutamaa sekuntia ennen osumaa tosin kun väitit. Mekaanisestikin skannaava perinteinen hävittäjätutka (kuten Hornetin APG-73) käyttää AMRAAM:ia aktiivisena ammuttaessa silloin ihan samaa track-while-scan moodia kuin silloinkun ohjus ei ole lennossa.

Toisekseen, tuo 70-luvun SPO-15 (joka tietysti on yleisin itänaapurin alkeellisista tutkavaroitinjärjestelmistä) ei edes erota track-while-scan moodia perus scan moodista.

Kolmannekseen, tuolla ikivanhalla analogis-digitaalisella systeemillä ei ole mitään mahdollisuutta edes havaita APG-81:n tyyppisen LPI tutkan seurantaa. Ei kertakaikkiaan mitään mahdollisuutta!

Ehkä olisi pitänyt omaa alkuperäistä viestiäni tarkentaa. Kohteena oleva kone ei siis tiedä onko ohjus ammuttu vai ei ennekuin ohjuksen oma tutka kytkeytyy päälle, vaan tietää että x hetkellä on y suunnasta alkanut tulemaan säteilyä. Venäjällä (80-luvun loppupuolen jälkeen) modernisoidut koneet käyttävät uudempaa RWR-järjestelmää joka löytyy myös samasta aiemmin laittamastani linkistä.

Yleisesti ottaen kyseessä on pitkälti samanlainen kissa-hiiri leikki kuin muissakin sotilaskäyttöön tarkoitetuissa välineissä on ollut varmaan viimeiset 70-5000 vuotta. Voi olla että modernimmat tutkat eivät näy nykypäivän varoitusjärjestelmissä (epäilen, mutta tälläisessä keskustelussa ihmisten vakuuttaminen ei ole sen arvoista ellei joku siitä ala minulle palkkaa maksamaan), mutta takuuta siihen että tämä on absoluuttinen, järkähtämätön totuus on yhtä luotettava kuin ensimmäisen jousipyssyn keksineen kaverin huudahdus lopullisen tuhon voittamattomasta aseesta.

 

[min3mat]

Mitä parannuksia esim. AIM-120D ohjukseen verrattuna, lisää kantomatkaa? Ja tosiaan, AIM-120D on jo palveluskäytössä.

Ja joka tapauksessa tuo Meteor vaan kuvaa eurooppalaisen asekehityksen jämähtäneisyyttä, eletään menneessä tai korkeintaan tässä hetkessä. Mitä etua tuo Meteor tarjoaa vaikka Gripen-kuskille kun vastassa on PAK-FA (ja juu, mahdollisessa konfliktitilanteessa nämä ovat niitä keihäänkärkikoneita joita itänaapuri lähettäisi suojaamaan pommi- ja rynnäkkökoneita)? Ei kertakaikkiaan yhtään mitään. Gripen ei edes pysty havaitsemaan tuota PAK-FA:ta niin kaukaa ettei vanhan AIM-120A:n kantama riittäisi...

Tavallisien ilmaa hengittämättömien ohjuksien lentonopeus muistuttaa gaussin käyrää, eli ohjus pitkälti kuluttaa polttoaineensa laukaisun jälkeen (amraamilla arvioitu noin 10-11s) ja huippunopeutensa saavutettuaan ohjuksen nopeus alkaa hidastumaan monesta eri syystä (esim. ilmanvastus). Näin ohjuksen ampuminen kun kohde on maksimikantamalla vähentää osumatodennäköisyyttä sillä ohjuksella ei välttämättä ole energiaa osua väistelevään kohteeseensa.

Meteorissa puolestaan tuota ongelmaa pyritään välttämään sillä polttoainetta kulutetaan tasaisemmin ohjuksen koko lentomatkan aikana jolloin pidemmillä etäisyyksillä osuman todennäköisyys voi olla suurempi.

 

[intternetsoturi]

Amraamia ei voida ohjata maaliin passiivisesti

Amraamissa on myös puoli-aktiivinen moodi, jolloin hakupään lähetin ei aktivoidu.

 

[Mustaruuti]

Amraamissa on myös puoli-aktiivinen moodi, jolloin hakupään lähetin ei aktivoidu.

Silloin se vaatii aktiivisen tutkaohjauksen ampuvalta koneelta. Ei toivottavaa.

 

[Jukkis]

Amraamissa on myös puoli-aktiivinen moodi, jolloin hakupään lähetin ei aktivoidu.

Silloin ampuva kone joutuu valaisemaan maalin, joten lopputulema on sama.

Edit: Mustaruuti ninjailee

 

[intternetsoturi]

Silloin se vaatii aktiivisen tutkaohjauksen ampuvalta koneelta. Ei toivottavaa.

Riippuu tilanteesta. Jos tutkaohjaus annetaan hetkellisesti, tarpeeksi kaukaa ja juuri ennen osumahetkeä, ei lähettimen suunnan paljastumisesta välttämättä ole vaaraa, ja voi ohjaus tulla muualtakin kuin ampuvalta koneelta. Ei tämä se tavallisin käyttötilanne ole, mutta mahdollista jos ohjuksen paljastumista ja altistumista häirinnälle halutaan välttää.

 

[Mustaruuti]

Häiveestä puhuttaessa, ja Mustaruudin edellä tekemässä listassa on myös pienimuotoinen virhe passiivisesta maalituksesta puhuttaessa.

Kaikki BVR-maalittaminen länsimaisessa kalustossa perustuu nykyhetkellä tutkaan. IRST/EO-järjestelmillä tai tutkan signaaleja etisivillä funktioilla pystytään kyllä paikantamaan kohteita, mutta sillä hetkellä kun halutaan ohjus laukaista matkaan, tarvitsee ohjusta ohjata koneen tutkalta, Passiiviset järjestelmät eivät näitä tietoja pysty ohjukselle lähettämään.

Tämä ei käsittääkseni enää pidä paikkaansa.

Esim. IRST tai EW järjestelmällä pystytään etäisyystieto saamaan selville riittävällä tarkkuudella astekulman muutoksista tai triangulaatiolla.

Näin voidaan kertoa ohjukselle, että lennä tuohon pisteeseen. Ja suunnan päivitys voidaan tehdä datalinkillä. http://www.designation-systems.net/dusrm/m-120.html

IRST sitä paitsi tarjoaa tarkemman kulmatiedon kohteesta kuin tutka, mikä voi olla avuksi joissain tilanteissa.

 

[min3mat]

Riippuu tilanteesta. Jos tutkaohjaus annetaan hetkellisesti, tarpeeksi kaukaa ja juuri ennen osumahetkeä, ei lähettimen paljastumisesta välttämättä ole vaaraa, ja voi ohjaus tulla muualtakin kuin ampuvalta koneelta. Ei tämä se tavallisin käyttötilanne ole, mutta mahdollista jos ohjuksen paljastumista ja altistumista häirinnälle halutaan välttää.

Kysymyksenä itselläni nousee riittääkö tavallisen skannausmoodin syöttämä tieto ohjuksen tarkkaan maalittamiseen. Nykyisissä tutkissa tuon TWS moodin teho perustuu siihen että prosessitehoa säästetään kun tutkalla arvioidaan mihin suuntaan seuratut kohteet todennäköisesti lentävät, pohjautuen edellisiin tietoihin (korkeus, suuntima, nopeus jne). Tälläisellä ennustamistavalla kuulostaisi epätodennäköiseltä että ohjus saataisiin lennätettyä kohteeseen, erityisesti jos kohteen lentoprofiili on mitä tahansa muuta kuin tasaisella nopeudella tapahtuva suora viiva

Tämä ei käsittääkseni enää pidä paikkaansa.

Esim. IRST tai EW järjestelmällä pystytään etäisyystieto saamaan selville riittävällä tarkkuudella astekulman muutoksista tai triangulaatiolla.

Näin voidaan kertoa ohjukselle, että lennä tuohon pisteeseen. Ja suunnan päivitys voidaan tehdä datalinkillä. http://www.designation-systems.net/dusrm/m-120.html

IRST sitä paitsi tarjoaa tarkemman kulmatiedon kohteesta kuin tutka, mikä voi olla avuksi joissain tilanteissa.

IRST:n käytössä (en tiedä mistä EW- lyhenne tulee joten en siihen ota kantaa) ongelmana on järjestelmän mittauskyvyn ailahtelevaisuus. Esimerkiksi Itä-Saksan perua olevien Migien IRST-järjestelmän huomattiin kantavan monen kymmenen kilometrin päähän kirkkaalla päivällä, kameran tuijottaessa poispäin lentävän koneen jälkipolttimella käyvää moottoria. Sivuttain/kohtitulevan koneen huomiointietäisyys tipahti lehmän häntänä noin 15-20km alueelle, riippuen oliko kohdekoneella jälkipoltinta käytössä. Vesisateet, pilvet ym heikentävät järjestelmää entisestään. Läntisissä järjestelmissä on pitkälti tultu samaan lopputulokseen. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä että k. järjestelmä olisi hylättävä tai täysin hyödytön, vaan enemmänkin kyseessä on koneen pääsensoria, tutkaa tukeva järjestelmä.

Datalinkistä en sen enempää osaa sanoa, olen itse käsittänyt sen niin että tutkan lähettämät tiedot ohjukselle on juurikin tuo datalinkki. Muun datalinkkijärjestelmän edellytyksenä olisi todennäköisesti joku muu signaalia lähettävä antenni jonka tehon tulisi olla tarpeeksi suuri yltääkseen lähettämään tietoa niin kauan kunnes ohjuksen oma kärki aktivoituu. Voi tietysti olla niin että uusimmissa malleissa käytettäisiin jotain link 16:ta tai vastaavaa järjestelmää? Joka tapauksessa kone joutuu lähettämään säteilyä ohjatakseen k. ohjusta, ainoat keinot välttää tätä olisi ohjelmoida ohjus niin että se lentää ensin kohteesta huomattavasti sivuun jotta säteilyn suuntima ei kohdistuisi kohdekoneeseen, tai laittaa sen perään lankaa parinkymmenen kilometrin edestä. samalla periaatteella kuin joidenkin pst-ohjuksien, tai kolmantena vaihtoehtona IP-hakukärki.

Nopealla googletuksella F-16 sivustolla on nähtävästi päädytty samaan päätelmään datalinkistä:

http://www.f-16.net/forum/viewtopic.php?f=18&t=249&sid=8f95959f4cee0265f5999562220d2b11&start=15

 

[fulcrum]

Jos tarkoitat Israelin Lavi-hävittäjää niin sen kehityshän oli jopa osittain USA:n maksamaa (1.3 miljardia dollaria 80-luvulla oli paljon rahaa) ja se tehtiin yhteistyössä USA:laisten firmojen kanssa.

Juu aluksi kyllä, mutta projektilla oli paljon vastustajia jenkeissä ja loppujen lopuksi amerikkalaisten vastustus oli merkittävä syy siihen miksi se lopetettiin: Israelillehan tarjottiin isoa porkkanaa jos he terminoisivat koneen.

 

[intternetsoturi]

Kysymyksenä itselläni nousee riittääkö tavallisen skannausmoodin syöttämä tieto ohjuksen tarkkaan maalittamiseen. Nykyisissä tutkissa tuon TWS moodin teho perustuu siihen että prosessitehoa säästetään kun tutkalla arvioidaan mihin suuntaan seuratut kohteet todennäköisesti lentävät, pohjautuen edellisiin tietoihin (korkeus, suuntima, nopeus jne). Tälläisellä ennustamistavalla kuulostaisi epätodennäköiseltä että ohjus saataisiin lennätettyä kohteeseen, erityisesti jos kohteen lentoprofiili on mitä tahansa muuta kuin tasaisella nopeudella tapahtuva suora viiva

AESA-tutkat toimivat "search while track" moodissa jossa lähettimet voidaan jakaa osiin tehtävien mukaan, kohdetta voidaan seurata niin usein ja niin suurella teholla kuin tarvitsee käyttäen vain pientä osaa lähettimistä. Eli osa tutkasta on lock-on moodissa ja loput skannausmoodissa.

IRST:n käytössä (en tiedä mistä EW- lyhenne tulee joten en siihen ota kantaa) ongelmana on järjestelmän mittauskyvyn ailahtelevaisuus. Esimerkiksi Itä-Saksan perua olevien Migien IRST-järjestelmän huomattiin kantavan monen kymmenen kilometrin päähän kirkkaalla päivällä, kameran tuijottaessa poispäin lentävän koneen jälkipolttimella käyvää moottoria. Sivuttain/kohtitulevan koneen huomiointietäisyys tipahti lehmän häntänä noin 15-20km alueelle, riippuen oliko kohdekoneella jälkipoltinta käytössä. Vesisateet, pilvet ym heikentävät järjestelmää entisestään. Läntisissä järjestelmissä on pitkälti tultu samaan lopputulokseen. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä että k. järjestelmä olisi hylättävä tai täysin hyödytön, vaan enemmänkin kyseessä on koneen pääsensoria, tutkaa tukeva järjestelmä.

IRST-sensorit ovat kehittyneet aika paljon Mig-29:n ajoista:

First, there are several different types of IRST sensors in use in different fighters. The technology is similar also in different missiles and also FLIR systems (imaging sensors only).

1. Non-imaging uncooled IRST systems. These types of sensors were used in Western fighter IRSTs from 1950s onwards and are still used in MiG-29 OLS-29 systems. These systems have very poor range due to low sensitivity (by modern standards) and can only give indication about direction to some heat source. They are unable to tell the range (without laser) and cannot identify targets as they cannot create images but just detect increase in IR radiation in some direction. These systems also cannot effectively detect and track multiple targets. Similar sensor was used in many older IR seeking missiles.
2. Non-imaging cooled IRST systems. These types are used in for example Su-27 variants (OLS-27 to OLS-35). Some old Western IRST systems might have been this type also. These have much better sensitivity and thus longer range. Otherwise they share similar limitations as the older systems. Many IR seeking missiles have used this type of seeker like AIM-9L/M, R-73, Igla and Stinger. However there is difference in cooling and seeker systems and older missiles using this type had much inferior performance to later missiles.
3. Imaging, uncooled IRST systems. These types have not been used in fighter IRST systems as the cost of using cooling is fairly low compared to other costs involved (for fighter use) and because cooling improves performance a lot. In the future these types might be used in some applications as their performance has improved significantly recently, although will never reach the performance of cooled imaging systems. They easily beat both uncooled and cooled non-imaging systems though in almost every respect. They have decent range and as they are imaging, can also recognize and identify targets close enough to have enough pixels from them. They can also do passive ranging and can detect/track large number of targets simultaneously. These are used in some missiles though, as they are much cheaper and smaller than cooled systems and have performance good enough for many missile applications.
4. Imaging, cooled IRST systems. These types are used in modern Western IRSTs like Pirate, FSO and EOTS. These outperform all other types handily and have all the capabilities of imaging uncooled systems but offer much better sensitivity and thus better range and target discrimination abilities.

Imaging sensors can be further divided to scanning and staring arrays. Scanning arrays have been used in earlier FLIR/IRST systems (Pirate, AN/AAAS-42, many FLIR systems) but staring arrays have really taken over during the last decade. EOTS and DAS use staring arrays as do many later targeting pods and for example DDM-NG in Rafale. Compared to scanning arrays, modern staring arrays have higher sensitivity, longer range and better reliability (no mechanical components) and higher frame rate with better image quality. They are also gotten cheaper as manufacturing techniques has improved. Scanning arrays are no longer really used in new products any more as staring arrays can do everything they can but better.

I think Western countries abandoned IRST because non-imaging systems weren’t really that good and radar systems were very effective. As new imaging IRST technology has emerged small and cheap enough to be installed on fighter aircraft, IRST systems have suddenly become widespread. I think new systems will be found to be very effective even in air-to-air combat, although they do have their limitations. Especially the F-35 combination of DAS and EOTS, combining short-range wide field of view and long-range narrow field of view systems and having sensor fusion between all of the sensors to automate functionality, will likely be very effective.

http://www.f-16.net/forum/viewtopic.php?t=20536

 

[intternetsoturi]

Tämä ei käsittääkseni enää pidä paikkaansa.

Esim. IRST tai EW järjestelmällä pystytään etäisyystieto saamaan selville riittävällä tarkkuudella astekulman muutoksista tai triangulaatiolla.

Näin voidaan kertoa ohjukselle, että lennä tuohon pisteeseen. Ja suunnan päivitys voidaan tehdä datalinkillä. http://www.designation-systems.net/dusrm/m-120.html

IRST sitä paitsi tarjoaa tarkemman kulmatiedon kohteesta kuin tutka, mikä voi olla avuksi joissain tilanteissa.

@min3mat minä tulkitsin tämän niin että tarkoitit sanoa, että reittikorjauksia voi lähettää ohjukselle vain tutkalla?

 

[BarrelNut]

Tavallisien ilmaa hengittämättömien ohjuksien lentonopeus muistuttaa gaussin käyrää, eli ohjus pitkälti kuluttaa polttoaineensa laukaisun jälkeen (amraamilla arvioitu noin 10-11s) ja huippunopeutensa saavutettuaan ohjuksen nopeus alkaa hidastumaan monesta eri syystä (esim. ilmanvastus). Näin ohjuksen ampuminen kun kohde on maksimikantamalla vähentää osumatodennäköisyyttä sillä ohjuksella ei välttämättä ole energiaa osua väistelevään kohteeseensa.

Meteorissa puolestaan tuota ongelmaa pyritään välttämään sillä polttoainetta kulutetaan tasaisemmin ohjuksen koko lentomatkan aikana jolloin pidemmillä etäisyyksillä osuman todennäköisyys voi olla suurempi.

Ihan kiva mutta et vastannut kysymykseen. Jos Gripen näkee tutkallaan (tai IRST:llä) PAK-FA:n 20 - 40 kilometrin etäisyydeltä niin mitä etua Meteorista on verrattuna vaikka C5, C7 tai D mallin AMRAAM-ohjuksiin?

 

[Tetra]

Eikö siitä lisäkantamasta ole apua jos tiedot kohteesta välitetään jostain muualta kuin ohjuksen laukausun suorittavasta Gripenistä?

 

[min3mat]

@min3mat minä tulkitsin tämän niin että tarkoitit sanoa, että reittikorjauksia voi lähettää ohjukselle vain tutkalla?

Näin olen asian käsittänyt ja tuolla F-16 foorumilla näkyisi olevan kuvamateriaalia myös ohjuksessa olevasta antenniosasta takana. En näe mitään syytä miksi hävittäjään ja ohjukseen pitäisi rakentaa erillinen järjestelmä tämän saavuttamiseksi kun tutka sen jo valmiiksi tekee, joka tapauksessa maalittava kone joutuu lähettämään jotain signaalia.

Uudemmissa amraameissa on kyllä monia eri funktioita, joista yksi on esimerkiksi datalinkin katketessa lentää viimeisien tietojen avulla laskettuun pisteeseen ja aktivoida tutka tämän jälkeen. Tämä on hyvin looginen idea, mutta liikkuvan kohteen ennustaminen voi olla todella vaikeaa ja osumatodennäköisyyttä pystytään varmasti dramaattisesti nostamaan pitämällä kohde tutkan näkyvillä.

Ihan kiva mutta et vastannut kysymykseen. Jos Gripen näkee tutkallaan (tai IRST:llä) PAK-FA:n 20 - 40 kilometrin etäisyydeltä niin mitä etua Meteorista on verrattuna vaikka C5, C7 tai D mallin AMRAAM-ohjuksiin?

Alkuperäinen kysymyksesi oli "mitä hyötyä tästä ohjuksesta on kuin kuvitteellinen pidennetty kantama", johon vastasin edellisessä viestissä. Verrattuna Amraamiin, hyöty on siis ohjuksen kyky ylläpitää tarpeeksi korkeaa nopeutta ja energiaa osuakseen liikkuvaan kohteeseen ohjuksen kantaman äärirajoilla. Myös kantaman kasvu on todennäköisesti huomattava kun ohjuksen polttoainetta ei käytetä suurimmalta osin heti laukaisun jälkeen.

Täytyy myös muistaa ettei Gripen ole ainoa kone joka Meteoria tulee käyttämään, sillä ohjuksia on tilattu mm. Ranskaan (rafale) ja Briteille (Typhoon).

 

[SJ]

Ihan kiva mutta et vastannut kysymykseen. Jos Gripen näkee tutkallaan (tai IRST:llä) PAK-FA:n 20 - 40 kilometrin etäisyydeltä niin mitä etua Meteorista on verrattuna vaikka C5, C7 tai D mallin AMRAAM-ohjuksiin?

Pak-fa ei tule olemaan ainoa kone ilmassa missään vaiheessa, pl. huonon sotamenestyksen ja huollon laiminlyönnin muiden koneiden kohdalla. Mutta olisipahan muuten aika varma pudotus, kun ohjuksella olisi ihan järjettömästi energiaa jäljellä.

 

[BarrelNut]

Alkuperäinen kysymyksesi oli "mitä hyötyä tästä ohjuksesta on kuin kuvitteellinen pidennetty kantama", johon vastasin edellisessä viestissä. Verrattuna Amraamiin, hyöty on siis ohjuksen kyky ylläpitää tarpeeksi korkeaa nopeutta ja energiaa osuakseen liikkuvaan kohteeseen ohjuksen kantaman äärirajoilla. Myös kantaman kasvu on todennäköisesti huomattava kun ohjuksen polttoainetta ei käytetä suurimmalta osin heti laukaisun jälkeen.

Täytyy myös muistaa ettei Gripen ole ainoa kone joka Meteoria tulee käyttämään, sillä ohjuksia on tilattu mm. Ranskaan (rafale) ja Briteille (Typhoon).

Kysymykseni kuului: "Mitä etua tuo Meteor tarjoaa vaikka Gripen-kuskille kun vastassa on PAK-FA (ja juu, mahdollisessa konfliktitilanteessa nämä ovat niitä keihäänkärkikoneita joita itänaapuri lähettäisi suojaamaan pommi- ja rynnäkkökoneita)? Ei kertakaikkiaan yhtään mitään. Gripen ei edes pysty havaitsemaan tuota PAK-FA:ta niin kaukaa ettei vanhan AIM-120A:n kantama riittäisi..."

Sama pätee toki yhtä hyvin Rafaleen tai Typhooniinkin, jos vastassa on häivekone. Peli muuttuu, kun jompikumpi tai molemmat taistelun koneista ovat häivekoneita. Maalitietoa häivekoneesta saadaan vasta hyvin lyhyeltä etäisyydeltä verrattuna ei-häivekoneeseen. Kantamaa tärkeämmäksi nousee ohjuksen hakupään kyky ylipäätään nähdä häivekone, hakupäiden tutkat ovat pieniä ja toimivat pattereilla. Ei ole sanottua että nykyisten aktiivisten tutkaohjuksen hakupäät edes kykenisivät näkemään häivekoneen vähääkään kauempaa. Voi olla että vaikka ohjus saataisiinkin ammuttua kohteeseen ja päivitettyä tiedot sille datalinkillä ei se kykene näkemään kohdetta hakeutuakseen siihen. Nykyisissä ja tulevissa 5. ja 6. sukupolven koneissa on myös hyvin kehittyneet omasuojajärjestelmät sekä ohjuksen tulon näkevät sensorit. Näiden sensoritietojen perusteella kone osaa myös tehdä optimaallisen väistön automaattisesti.

Näkeekö Meteorin perinteinen tutka ylipäätään häivekoneen? Onko se helposti häirittävissä vaikka DRFM häirinnällä? Riittääkö Meteorin ohjauspintojen suorituskyky riittävän jyrkkään kaartoon loppulähestymisessä jos kohde väistää automaagisesti?

Jos nyt sitten vastavetona sanon että mikä olisi modernimpi, viidennen sukupolven koneille sopiva ohjus; sellainen olisi vaikka USA:ssa kehiteltävä SACM/CUDA. Ohjus on puolta pienempi kuin AMRAAM/Meteor joten niitä mahtuu tuplasti kyytiin. Ohjuksessa on minimaallinen taistelukärki koska ohjuksen on tarkoitus osua täysosuma kohteeseen, ohjuksen moottorin koko on suuri verrattuna ohjuksen kokonaismassaan, kantama ja nopeus siksi hyviä. AESA hakupää LPI ominaisuuksin vaikeuttaa havaitsemista, lisää häirinnänkestoa sekä myös suorituskykyä häivemaaleja vastaan. Ohjuksessa on loppulähestymistä silmälläpitäen keulassa rakettithrusterit (kuten Patriot PAC-3 ohjustentorjuntaohjuksessa) muuttamassa ohjuksen suuntaa joilla varmistetaan kyky osua väisteleväänkin maaliin.

Meteor = AMRAAM ramjet moottorilla
SACM/CUDA = uuden sukupolven ohjus häivekoneita ja muita vaativampia tulevaisuuden maaleja vastaan

En nyt yritä mitenkään dissata Meteoria, se on oikein hyvä tutkaohjus tänä päivänä (tai siis olisi jos olisi käytössä), aivan kuten AMRAAM:kin. Mutta tulevaisuuden haasteisiin siitä ei välttämättä ole vastaamaan. Ramjet moottoriin panostaminen on vähän sellaista väärän hevosen veikkaamista näin häivekoneiden aikakaudella, ainakin yleisohjuksessa.

 

[BarrelNut]

Pak-fa ei tule olemaan ainoa kone ilmassa missään vaiheessa, pl. huonon sotamenestyksen ja huollon laiminlyönnin muiden koneiden kohdalla. Mutta olisipahan muuten aika varma pudotus, kun ohjuksella olisi ihan järjettömästi energiaa jäljellä.

Ei varmastikaan, mutta ne PAK-FA:t ovat varmasti niitä koneita joilla pyritään 5. sukupolven ominaisuuksia hyväksi käyttämällä puhdistamaan ilmatila vastustajan hävittäjistä ja tekemään tilaa omille ei-häivekoneille. Aivan kuten F-22:n rooli on myöskin ollut.

 

[fulcrum]

Ei noita voi noin laskea kuten F-35 vastaiset internetsoturit nuo asiat laskevat. Nämä LRIP sopimukset sisältävät muutakin kuin pelkät moottorit, nyt on kuitenkin kehitysvaihe menossa.

https://www.f35.com/news/detail/lrip-6-f135-engines-contract
http://www.pw.utc.com/News/Story/20141014-2045/2014/All Categories
http://www.janes.com/article/45214/pentagon-signs-lot-8-f135-contract

LRIP5 -> LRIP6

"The prices for the 32 common configuration engines which are used to power both the CTOL and the CV aircraft reduced in LRIP 6 by roughly 2.5 percent compared to the previous LRIP 5 contract for 35 engines. The unit prices for the six STOVL propulsion systems reduced in LRIP 6 by roughly 9.6 percent compared to the previous LRIP 5 contract for three STOVL engines.

LRIP6 -> LRIP7

"Average prices for the conventional takeoff and landing and carrier variant (CTOL/CV) and short takeoff and vertical landing (STOVL) variant engines were reduced roughly 4.5 percent from LRIP 6 to LRIP 7, and a similar price reduction is expected for LRIP 8 engines."

LRIP7 -> LRIP8

"Pentagon's F-35 programme manager, Lieutenant General Chris Bogdan, said the engine's cost has dropped 4.5% over the LRIP 7 cost. The company in 2009 committed to a cost reduction initiative it referred to as a "War on Cost"."


Tällä hetkellä F-35A:n moottorin hinta taitaa olla jo lähellä tuota hintaa.
http://aviationweek.com/defense/f-35-deal-targets-unit-cost-below-100-million

"Pratt & Whitney will not release its unit cost, but the Pentagon said that in LRIP 3, each F-35A engine cost roughly $16 million and each F-35B engine cost about $38 million."

Tuskin lähelläkään: Bogdan, F-35 projektin johtaja, kritisoi viime vuonna Pratt & Whitneytä siitä ettei moottorin hinta ole laskenut toivotulla tavalla. Ilmeisesti suurin osa listaamistasi hintapudotuksista on koskenut STOVL-versiota joka oli alkujaan monta kertaa kalliimpi koska niitä tehtiin niin vähän (LRIP5:ssä kokonaista 3 kappaletta). P&W ilmoittikin sitten nopeasti uusista alennusprosenteista välttääkseen kritiikin.

http://www.janes.com/article/52276/...prepares-for-f-35-ramp-up-to-drive-down-costs

Tuo F-35A mallin 120 miljoona dollaria per kone LRIP 8 sopimuksessa on hinta moottorin kanssa, jo LRIP 5 sopimuksessa pelkän koneen hinta oli alempi.

Kyllä nuo F-35 yksikkökustannukset ovat jo tulleet uusien sarjojen myötä alaspäin kovasti, ja sama tahti on näkyvissä myös tulevaisuudessa kun sarjat alkavat kasvaa suuremmiksi. Kyllä ruotsalaiset saavat aika paljon hinnasta höylätä, ja sälyttää niitä ruotsalaisten veronmaksajien piikkiin mikäli aikovat hintakilpailussa pärjätä Lockheed Martinin kanssa.

LRIP8 koneita valmistettiin 43 kappaletta. Se vastaa useimmissa muissa projekteissa täyttä tuotantoa: Super Hornettien tuotannon huippu oli 2002 jolloin valmistui 48 konetta. Eurofighterin tuotantokapasiteetiksi on mainittu 60 konetta mutten tiedä onko niitä koskaan tehty vuodessa niin paljon: keskimääräinen vuosituotanto ollut jotain 25 konetta. Suuruuden ekonomiassakin tulee jossain vaiheessa vastaan raja jonka jälkeen yksikköhinta ei enää mainittavasti putoa. 40 miljoonan dollarin yksikköhintapudotus vaikuttaa täydelliseltä utopialta enää tässä vaiheessa.

Tässä on mielenkiintoinen raportti Super Hornetin kustannuksista. Sivulla 19 on taulukko jossa on tuotetut vuosittaiset konemäärät ja projektin kustannukset. Super Hornettia tehtiin vain 3 LRIP-sarjaa ennen siirtymistä MYP (Multi-Year Production) täystuotantoon. Viimeinen LRIP-erä vuonna 1999 maksoi noin 95 miljoonaa USD per kone, ensimmäinen MYP-erä seuraavana vuonna n. 78 miljoonaa. Senkin jälkeen kustannukset laskivat, mutta hitaammin. Vuonna 2007 päästiin n. 61 miljoonan dollarin yksikköhintaan. Samana vuonna Australialle myytiin 24 konetta hintaan 2.4mrd USD, eli yksikköhinnaksi tuli heillä 100 miljoonaa. Aussit maksoivat siis n. 40% enemmän kuin USN - toki kauppaan pitää laskea muutakin kuin pelkät koneet.
F-35 on ollut tuotannossa 8 vuotta, eli olisi tuossa Super Hornetin tuotantoon verrattuna noin vuodessa 2004. Tästä voisi päätellä että merkittävimmät säästöt on jo tehty. MYP-tyyppinen tuotantosopimus (jollaista on esitetty ja varmaan tehdäänkin) tulee vielä laskemaan hintoja hiukan, mutta kymmenien prosenttien hinnanalennukset jäänevät haaveeksi.

Tuo paperi kannattaa lukea, sillä siinä on paljon muutakin kiintoisaa kunhan pääsee yli lyhennesopasta. Sivulla 10 on projisoituja ja toteutuneita suorituskykyarvoja. Huomattavaa on ainakin painon kasvaminen n. 500 kilolla, ja siitä seurannut huonompi teho/paino -suhde ja kiihtyvyys. Sen sijaan toimintasädevaatimukset näyttävät täyttyneen, vaikka lukemat ovatkin huonommat mitä on joskus julkisuudessa nähnyt. Kolmella lisäsäiliöllä ja kahden tonnin pommikuormalla toimintasäde on 463 merimailia - ei tosiaankaan kovin ihmeellinen. Tosin lentoprofiilia ei mainita, jos se on hi-lo-lo-hi niin sitten se on tyydyttävä.
Sivulta 23 löytyy toteutunut yksikköhinta, 72 miljoonaa dollaria. Tämä lienee myös se lähtöhinta jolla konetta myytäisiin ulospäin.

Suomalaisittain mielenkiintoisia ovat sivut 34-35 jossa Super Hornetin käyttökustannuksia verrataan perus-Hornettiin. Näemme että Super Hornetin huoltokustannukset ovat hiukan alhaisemmat (johtuen kenties siitä että koneet ovat uusia?) mutta kokonaiskäyttökustannuksissa Super Hornet on marginaalisesti kalliimpi.

 

[fulcrum]

Kysymykseni kuului: "Mitä etua tuo Meteor tarjoaa vaikka Gripen-kuskille kun vastassa on PAK-FA (ja juu, mahdollisessa konfliktitilanteessa nämä ovat niitä keihäänkärkikoneita joita itänaapuri lähettäisi suojaamaan pommi- ja rynnäkkökoneita)? Ei kertakaikkiaan yhtään mitään. Gripen ei edes pysty havaitsemaan tuota PAK-FA:ta niin kaukaa ettei vanhan AIM-120A:n kantama riittäisi..."

Sama pätee toki yhtä hyvin Rafaleen tai Typhooniinkin, jos vastassa on häivekone. Peli muuttuu, kun jompikumpi tai molemmat taistelun koneista ovat häivekoneita. Maalitietoa häivekoneesta saadaan vasta hyvin lyhyeltä etäisyydeltä verrattuna ei-häivekoneeseen. Kantamaa tärkeämmäksi nousee ohjuksen hakupään kyky ylipäätään nähdä häivekone, hakupäiden tutkat ovat pieniä ja toimivat pattereilla. Ei ole sanottua että nykyisten aktiivisten tutkaohjuksen hakupäät edes kykenisivät näkemään häivekoneen vähääkään kauempaa. Voi olla että vaikka ohjus saataisiinkin ammuttua kohteeseen ja päivitettyä tiedot sille datalinkillä ei se kykene näkemään kohdetta hakeutuakseen siihen. Nykyisissä ja tulevissa 5. ja 6. sukupolven koneissa on myös hyvin kehittyneet omasuojajärjestelmät sekä ohjuksen tulon näkevät sensorit. Näiden sensoritietojen perusteella kone osaa myös tehdä optimaallisen väistön automaattisesti.

Näkeekö Meteorin perinteinen tutka ylipäätään häivekoneen? Onko se helposti häirittävissä vaikka DRFM häirinnällä? Riittääkö Meteorin ohjauspintojen suorituskyky riittävän jyrkkään kaartoon loppulähestymisessä jos kohde väistää automaagisesti?

Jos nyt sitten vastavetona sanon että mikä olisi modernimpi, viidennen sukupolven koneille sopiva ohjus; sellainen olisi vaikka USA:ssa kehiteltävä SACM/CUDA. Ohjus on puolta pienempi kuin AMRAAM/Meteor joten niitä mahtuu tuplasti kyytiin. Ohjuksessa on minimaallinen taistelukärki koska ohjuksen on tarkoitus osua täysosuma kohteeseen, ohjuksen moottorin koko on suuri verrattuna ohjuksen kokonaismassaan, kantama ja nopeus hyviä. AESA hakupää LPI ominaisuuksin vaikeuttaa havaitsemista, lisää häirinnänkestoa sekä myös suorituskykyä häivemaaleja vastaan. Ohjuksessa on loppulähestymistä silmälläpitäen keulassa rakettithrusterit (kuten Patriot PAC-3 ohjustentorjuntaohjuksessa) muuttamassa ohjuksen suuntaa joilla varmistetaan kyky osua väisteleväänkin maaliin.

Meteor = AMRAAM ramjet moottorilla
SACM/CUDA = uuden sukupolven ohjus häivekoneita ja muita vaativampia tulevaisuuden maaleja vastaan

CUDA on vielä täysin paperiohjus jolla ei taida olla edes virallista rahoitusta, eikö ole vähän aikaista ruveta hehkuttamaan sitä verrattuna ohjukseen joka on jo tulossa oikeasti palveluskäyttöön? Ja jos CUDA joskus toteutuu, niin luonnollisesti se ei tule olemaan F-35:n yksinoikeus vaan ilman muuta se tullaan integroimaan muihinkin koneisiin jos se osoittautuu toimivaksi. En usko että CUDA tai mikä siitä sitten tuleekaan, vaikuttaa Suomen hävittäjähankintaan millään tavalla. Tuskin se tulee olemaan tuotannossa, saati viennissä, ennen 2025.

Mikä jää tietysti nähtäväksi. Nykyohjusten tarkkuus kyllä riittää helpostikin kontaktiosumaan (tässä bulgarialainen R-27 ohittaa maalilennokin, oikeaan koneeseen olisi varmasti tullut suora osuma) mutta taistelukärjellä on silti etunsa. Taistelukärki on usein suunniteltu räjähtämään mikäli maalin kulmanopeus kasvaa erittäin suureksi - ts. kone luultavasti ohittaa ohjuksen hyvin läheltä. Taistelukärjen räjähdys luultavasti silloin ainakin vaurioittaa kohdekonetta, mutta kontakti-ohjus menisi silloin kokonaan ohi. Tuollainen automaattiväistö olisi siis tehokkain juurikin CUDAn tapaista ohjusta vastaan.

Tulevaisuudessa ilmataisteluohjuset luultavasti varustetaan kaksoishakupäillä, eli tutka/IR, ehkä myös visuaalinen kuvantunnistus. Niillä saadaan kyllä lukitus häivekoneisiinkin. It-ohjuksissa joitain kaksoishakupäitä jo onkin.