Kysymykseni kuului: "Mitä etua tuo Meteor tarjoaa vaikka Gripen-kuskille kun vastassa on PAK-FA (ja juu, mahdollisessa konfliktitilanteessa nämä ovat niitä keihäänkärkikoneita joita itänaapuri lähettäisi suojaamaan pommi- ja rynnäkkökoneita)? Ei kertakaikkiaan yhtään mitään. Gripen ei edes pysty havaitsemaan tuota PAK-FA:ta niin kaukaa ettei vanhan AIM-120A:n kantama riittäisi..."
Sama pätee toki yhtä hyvin Rafaleen tai Typhooniinkin, jos vastassa on häivekone. Peli muuttuu, kun jompikumpi tai molemmat taistelun koneista ovat häivekoneita. Maalitietoa häivekoneesta saadaan vasta hyvin lyhyeltä etäisyydeltä verrattuna ei-häivekoneeseen. Kantamaa tärkeämmäksi nousee ohjuksen hakupään kyky ylipäätään nähdä häivekone, hakupäiden tutkat ovat pieniä ja toimivat pattereilla. Ei ole sanottua että nykyisten aktiivisten tutkaohjuksen hakupäät edes kykenisivät näkemään häivekoneen vähääkään kauempaa. Voi olla että vaikka ohjus saataisiinkin ammuttua kohteeseen ja päivitettyä tiedot sille datalinkillä ei se kykene näkemään kohdetta hakeutuakseen siihen. Nykyisissä ja tulevissa 5. ja 6. sukupolven koneissa on myös hyvin kehittyneet omasuojajärjestelmät sekä ohjuksen tulon näkevät sensorit. Näiden sensoritietojen perusteella kone osaa myös tehdä optimaallisen väistön automaattisesti.
Näkeekö Meteorin perinteinen tutka ylipäätään häivekoneen? Onko se helposti häirittävissä vaikka DRFM häirinnällä? Riittääkö Meteorin ohjauspintojen suorituskyky riittävän jyrkkään kaartoon loppulähestymisessä jos kohde väistää automaagisesti?
Jos nyt sitten vastavetona sanon että mikä olisi modernimpi, viidennen sukupolven koneille sopiva ohjus; sellainen olisi vaikka USA:ssa kehiteltävä SACM/CUDA. Ohjus on puolta pienempi kuin AMRAAM/Meteor joten niitä mahtuu tuplasti kyytiin. Ohjuksessa on minimaallinen taistelukärki koska ohjuksen on tarkoitus osua täysosuma kohteeseen, ohjuksen moottorin koko on suuri verrattuna ohjuksen kokonaismassaan, kantama ja nopeus siksi hyviä. AESA hakupää LPI ominaisuuksin vaikeuttaa havaitsemista, lisää häirinnänkestoa sekä myös suorituskykyä häivemaaleja vastaan. Ohjuksessa on loppulähestymistä silmälläpitäen keulassa rakettithrusterit (kuten Patriot PAC-3 ohjustentorjuntaohjuksessa) muuttamassa ohjuksen suuntaa joilla varmistetaan kyky osua väisteleväänkin maaliin.
Meteor = AMRAAM ramjet moottorilla
SACM/CUDA = uuden sukupolven ohjus häivekoneita ja muita vaativampia tulevaisuuden maaleja vastaan
En nyt yritä mitenkään dissata Meteoria, se on oikein hyvä tutkaohjus tänä päivänä (tai siis olisi jos olisi käytössä), aivan kuten AMRAAM:kin. Mutta tulevaisuuden haasteisiin siitä ei välttämättä ole vastaamaan. Ramjet moottoriin panostaminen on vähän sellaista väärän hevosen veikkaamista näin häivekoneiden aikakaudella, ainakin yleisohjuksessa.
Ensinnäkin PAK-FA ei tule painimaan samassa sarjassa todellisten häivekoneiden kanssa (F-117, B-2, F-22) vaan kyseessä on pidemmälti Su-27 konseptin päivitys mahdollisimman matalalle tutkapinta-alalle. Venäläisten tavoitteena on siis vähentää sitä kantamaa millä vastapuolen tutka pystyy havainnoimaan ja luokittelemaan koneen hävittäjäksi käyttäen mm. uutta pinnoitetta, asekuiluja sekä ilmanottoaukkojen uudelleensuunnittelua. Nykyiset arviot mitä Venäläiset ovat heitelleet vastaavat Superhornetin tai suunnitteilla olevan Gripen NG:n tutkapinta-alaa.
Toiseksi häive itsessään ei tee konesta näkymätöntä tutkille, vaan (kuten sanoit) pienentää sitä etäisyyttä jolla tutka pystyy erottelemaan kohteen hävittäjäksi (tai pommikoneeksi tai erilliseksi ammukseksi) taustakohinasta. Suomessa käytössä olevat, suuritehoiset valvontatutkat ja osa IT-järjestelmistä on varustettu LINK 16- tiedonsiirtojärjestelmällä jossa seurantatutka pystyy siirtämään kohdetietoja Hornetille (ja sen korvaajalle) kohteen sijainnista. Sijaintitiedon avulla puolestaan lentäjä pystyy kohdistamaan koneen tutkaa tiettyyn suuntaan ja korkeuteen, ja etäisyydestä riippuen pulssintoistonopeuteen. Mikään taikasauvamainen vastaus tämä ei tietysti häiveeseen ole, mutta sen hyötyjä voidaan vähentää näillä toimilla.
SCUDAN ylistäminen meteoriin verrattuna jos ohjuksilla on vähän energiaa (kaukana laukaisuhetkestä sijaitseva liikehtivä kohde) kuulostaa oudolta sillä meteorissa juurikin tuo herätesytytin tuo huomattavan edun verrattuna ohjukseen jonka tarvitsee osua kohteeseen. Herätesytyttimellä varustetun koneen virhemarginaali on suoraan verrannollinen herätesytyttimen ja kannetun räjähdekuorman vaikutusalueeseen, osumaa vaativissa järjestelmissä tälläistä aluetta ei ole.
Ideana Scudassa tuntuu enemmänkin olevan kannettujen ohjuksien määrän radikaali korottaminen, jolloin kohdetta kohti pystytään laukaisemaan useampia ohjuksia mikä itsessään korottaa osumatodennäköisyyttä huomattavasti. Sanoisin että kummallakin ohjustyypillä on omat hyvät puolensa, mutta niiden käyttötarkoitus/periaate ei ole suoraan verrannollinen.
Lisäksi uskoisin, että se ohjus iskee maaliin yleensä ylhäältä alas, mikä auttaa ainakin niitä koneita vastaan, joiden RCS on parempi edestä katsottuna, kuin muilta suunnilta.
Ongelmallista tälläisessä profiilissa on että ohjus käyttää huomattavasti enemmän energiaa nostaessaan korkeuttaan. Käytännössä ainoat IT-ohjukset jotka tälläistä lentoprofiilia ovat käyttäneet ovat olleet Aim-54 sekä R-33 joiden kantama polttoainemäärä oli massiivinen verrattuna tavallisiin IT-ohjuksiin (aim 54:n paino lähes 500kg vrt. Amraamin n. 150kg). Toisaalta kohteena kummallakin ohjuksella oli suurikokoiset pommikoneet jotka oli helppo löytää tutkassa, ja jotka eivät juurikaan pysty väistelemään kohtitulevia ohjuksia. Hävittäjää vastaan käytettynä esim Amraamilla tälläinen lentoprofiili olisi ongelmallinen sillä kohde näkyy maata vasten (taustakohina huomattavasti suurempi) ja ohjuksella ei välttämättä ole tarpeeksi energiaa nostaa itseään tarpeeksi korkealle jotta se olisi tarpeeksi nopea osumaan liikehtivään kohteeseen.
@min3mat nyt on tainnut muutamia juttuja AMRAAMin osalta mennä väärin. En väitä että seuraavat ovat absoluuttisia totuuksia, mutta seuraaviin johtopäätöksiin olen itse tullut. 1. AMRAAM tarvitsee tiedon maalin sijainnista, korkeudesta, nopeudesta ja kulkusuunnassa, se mistä nämä tiedot tulevat ei ole merkitystä. Vaan kyse on ainoastaan laukaisulavetin käyttöliittymästä ja siihen integroiduista järjestelmistä ei ohjuksesta. Esim. NASAMSissa ohjus voidaan ampua passiivisesti ja silloin maalitus tapahtuu Elektro-optisen sensorin (EOS tai MSP600) avulla. 2. AMRAAM datalinkki on erillinen radioyksikkö ja esim NASAMSissa kyseinen laite ilmeisesti sijaitsee laukaisulavetissa olevassa mastossa. 3. Ei taida AMRAAMissa olla mitään puoliaktiivista moodia vaan normaali toimintatavan lisäksi vain HOJ (Home on jam) (tämä ei tainnuttaa olla min3mat juttu). Ei myöskään kannata käyttää verrokkeina mitään 70-luvulla valmistettuja laitteita, joita ei edes ole hirveästi päivitetty aikojen saatossa.
Amraamin alkutiedot voidaan todennäköisesti kyllä lähettää ohjukseen ennen laukaisua vaikka mistä järjestelmästä, mutta jos kohde liikkuu niin että ohjus ei pääse näkemään kohdetta edessään lentämällä suoraa viivaa, ohjuksen lentorataa joudutaan korjaamaan, jolloin ohjukselle joudutaan lähettämään signaalilla ohjauskomentoja. Jälkimmäistä kutsutaan ilmeisesti Inertial Active- moodiksi, ja "tavallista" ohjaustapaa Command Inertial -moodiksi jossa tutka lähettää tarvittavat ohjauskäskyt.
Amraamin datalinkistä:
www.dtic.mil/cgi-bin/GetTRDoc?AD=ADA355385
The AMRAAM operates in several modes.
The preferred launch mode is the
Command Inertial mode in which the missile receives targeting instructions from thea ircraft through the use of an RF data link which is updated every 0.5 to 1 second depending on the launch mode of the aircraft radar.
Inertial Active is a complete launch and leave mode in which the AMRAAM guides to an inertial point provided to the missile pre-launch with no updates during flight. Terminal guidance is provided by the
missile's onboard radar. The missile is also capable ofsorting multiple targets and picking
individual targets for each missile launched against an unresolved group of targets. The
missile can also be launched in a home on jam mode in a noise jamming environment and a
visual mode when no radar targeting is provided to the missile. Figure 3 depicts the
various launch modes:
The design of AMRAAM makes it very dependent on the quality of targeting
information provided by the host aircraft. The requirement for the missile to be very
selective, in other words to hit only the desired target and not one in close proximity,
forces the missile to follow instructions from the host aircraft very carefully. Targeting
information is provided by way of a one-way Radio Frequency (RF) data link that
provides the missile with target information.
Since the missile very closely follows host
radar instructions, bad instructions will significantly reduce the effectiveness of the
missile. Electronic jamming can cause significant degradation to the tracking ability of the
host radar and thus degrade the quality of the targeting data passed via the data link
http://www.ausairpower.net/amraam.html
AMRAAM is launched on command-inertial guidance toward the target.
The launch aircraft's radar then beams target position updates to a datalink receiver on AMRAAM's tail with each scan of its field of view. Some sources suggest that the low power sidelobes of the antenna radiation pattern are used for this purpose to minimise the chance of detection. The launch aircraft's fire control system then computes and displays the time to go to the point where the target can no longer manoeuvre out of the acquisition 'basket' of AMRAAM's active seeker. At this point updates may cease and AMRAAM may continue on inertial guidance until lock-on range is reached. At that point the active seeker is turned on, the target acquired and terminal homing commences.
Väitit, että laukaisuhavainnon pohjalta vastustaja kykenee määrittämään sijainnin ja mahdollisesti myös ampumaan oman ohjuksensa. Tämä ei välttämättä pidä paikkaansa. Sillä on edelleen se sama häive-etu suhteessa häneen. Jos laukaisu on tapahtunut maalitusetäisyyden ääriltä niin ei ole mikään tae, että ollaan vielä lähelläkään tämän venäläiskoneen omaa. Varmaa on vain se, että jossain vaiheessa venäläiskone havaitsee laukaisun ja tietää sen jälkeen suunnan. RWR:n tiedoilla ei tosiaan kykene omaan laukaisuun, mutta ei välttämättä edes tutkalla.
Ennemminkin laukaisukyky perustuu prosessiin jossa amraamin ampuva kone pitää tutkaansa päällä vähintään skannausmoodissa joka antaa kohdekoneen tutkavaroittimen kautta raa-an tiedon laukaisukoneen sijainnista (ilmansuunta+ onko kohde ylempänä vai alempana sekä koneen signaalin voimakkuus, riippuen monesta tekijästä kuten taustakohinasta, häirinnästä, koneen oman tehokkuudenn sääntelystä ja varoittimen kyvystä verrata kohtitulevaa säteilyä tietopankkiin)
Tätä säteilyä voidaan käyttää (tai ei, fysiikka on uskon asiaa) kohdistamaan koneen omaa tutkaa etsimään suuntimasta josta säteilyä tulee, jonka jälkeen kone voi (tai ei, riippuu tutkan/muiden sensorien tehokkuudesta) saada tarpeeksi vahvan signaalin kohteesta alistaakseen kannetun IP-kärkisen ohjuksen lukittumaan kohteeseen, tai lentämään sitä päin (esim. Venäjän nykyisen ohjuskaluston enemmistön muodostaa R-27- ohjus joka voidaan varustaa IP-hakukärjellä).
Mikään tae tämä ei tietysti ole millekkään, mutta voi olla yksi mahdollinen tapa lähteä taistelemaan häivekoneita vastaan, erityisesti jos kyseessä on Suomalainen F-35 vastaan Venäläiset modernisoidut Su-sarjan koneet (huomattava liikehtimiskyvyn etu Su-koneille).
Tuo on sinänsä totta. Esim. Migissä ja Tomcatissa niiden pointti oli käsittääkseni lähinnä tukea tutkaa. Silloisten tutkien suorituskyky ei ollut yhtä hyvä kuin tänä päivänä esim. monimaaliseurannassa. IRST antoi paremman kulmatiedon ja pystyi pitämään paljon maaleja seurannassa. Tutka saattoi tehdä aina välillä uuden keilauksen suoraan Irstin osoittamaan suuntaan.
IRSTit ovat kuitenkin kehittyneet huomattavasti 30 vuoden aikana. Suorituskyky on huikeasti parempi. Ja BVR-etäisyyksillä (korkeuksilla) eivät vesisateet ja pilvet haittaa.
Olen jostain lukenut (olikohan F-16.netissä käyty keskustelu) siitä että nuo maksimikantamat moderneille IRST-järjestelmille on laskettu yleensä massiivisille kohteille (luokkaa C-130) ja että Brittien Typhoonissa käyttämä järjestelmä olisi pystynyt näkemään F-5 kokoisen kohteen vasta noin 10 mailin päästä sivusuunnassa.
) havaittavissa RWR-järjestelmästä, mutta on (kuten linkkaamassasi keskustelussa sanottiin) todennäköisesti vaikea tunnistaa tilanteessa jossa muutakin taustasäteilyä on alueella (häirintä, seurantatutkat, muut hävittäjät) ellei laitteistossa ole tallennettuna signaalitietoja joilla säteilyä pystytään luokittelemaan.
Vaikuttaa oikein pätevältä ohjukselta. Meteor on lisäksi cool nimi. Mielenkiintoista että israelilaisissa ohjuksissa (ainakin Derby ja Python-5) on tuollaiset siivekkeet edessäkin, näitä ei ainakaan Meteorissa ja AMRAAMissa näe.
