Venäjällä on vahvuutensa sotatekniikassa ja myös heikkoutensa. Sama pätee USAan ym.
Tuo GLONASS ei toimi vieläkään ja vaikka Putin uhosi Georgian sodanjälkeen että systeemi tulee toimintaan 2010-luvulla, se viivästyy siitä edelleen eli ei toimi vielä.
Aika pian unohdettiin että vasta Venäjän puolustusministeri Anatoli Serdjukovin puhe viime vuonna kun Mistral-kaupoista oli juttu. Siinä puolustusministeri selitti hankintaa ulkomailta että Venäjän on yhä vaikeampaa itse tuottaa riittävästi nykyaikaisia asejärjestelmiä.
Olisiko tuo syynä miksi Venäläiset ovat huonoja suoltamaan teorioitaan käytäntöön:
"PISA-vertailussa venäläiset oppilaat menestyvät hyvin muun muassa luonnontieteissä.
Venäläiset osaavat teoriaa ja ovat idearikkaita, mutta käytännön toteutus
uupuu. Kansainväliset kouluvertailut tuovat tämän selvästi esille."
Lainaus on otettu Suomen Puolustusministeriön selvityshankkeesta "Haasteiden Venäjä" vuodelta 2007. Suosittelen kiinnostuneille! Alla muutama lainaus arviosta.
http://www.defmin.fi/files/1232/Haasteiden_Venaja.pdf
Sekurokraatit ja Venäjän poliittinen järjestelmä:
Presidentti Putinin kahden presidenttikauden aikana turvallisuuspalvelutaustaiset sekurokraatit vahvistivat jalansijaansa Venäjän politiikassa. Nimittäessään uutta hallintoansa Putin luotti ennen kaikkea turvallisuuspalvelun henkilöstöön ja sotilaisiin, joita yleisessä kielenkäytössä alettiin kutsua silovikeiksi. Silovik-sana tulee venäjänkielisestä termistä silovyje struktury (voimarakenteet; asevoimat, tiedustelupalvelu ja lainvalvonta).
Turvallisuuspalvelu- ja armeijataustaisten henkilöiden nimittäminen talouden, politiikan ja hallinnon avainvirkoihin on lisääntynyt siinä määrin, että jotkut tutkijat ovat alkaneet puhua Venäjällä vallitsevasta ”sekurokratiasta”, ”militokratiasta” tai ”suojellusta diktatuurista” (ohrannaja diktatura).22 Venäläisen sosiologin, Olga Kryshtanovskajan tutkimuksen mukaan neljännes nyky-Venäjän korkeimmista byrokraateista on silovikeja. Määrä nousee kolmannekseen, jos lasketaan kaikki turvallisuusorganisaatioihin sidoksissa olevat. Kryshtanovskajan mukaan silovikit muodostavat ajatusmaailmaltaan homogeenisen ryhmän.
Vaikka silovikien taustojen merkityksestä löytyy monta näkemystä, yhtenevä näkemys on, että silovikeja edustava ryhmä on hyvin vaikutusvaltainen, ellei jopa vaikutusvaltaisin Venäjän politiikassa. Venäjän politiikan eliitit voidaan karkeasti jakaa kolmeen pääryhmittymään: silovikeihin, teknokraatteihin ja liberaaleihin. Silovikit ovat eripuraisin ryhmittymä, mutta neljä näkemystä yhdistää niitä.
1. Valtion täytyy olla voimakkaasti keskustasta hallittu maa, jolla on vahvat ja hyvin
rahoitetut puolustus– ja turvallisuusrakenteet.
2. Laki, järjestys ja vakaus ovat
tärkeämpiä käsitteitä kuin demokratia tai aktiivinen ja vapaa kansalaisyhteiskunta.
3. Valtion tulee olla vahvasti mukana talouden strategisilla alueilla.
Luonnonvarat kuuluvat Venäjän kansalle ja ne tulee pitää kokonaan valtion
omistuksessa.
4. Yhdysvallat ja Nato ovat uhka Venäjälle. Venäjän suuruus ja arvostus löytyy vain
vahvan armeijan kautta.
Putinin presidenttikaudella Venäjä rakentui Putinin oman silovikeista koostuvan eliitin varaan, eivätkä asiantuntijoiden tekemät pitkän aikavälin suunnitelmat todellisuudessa ole merkityksellisiä. Putinin ja hänen lähipiirin tarkoituksena ei ollut liberalisoida Venäjän taloutta enempää tai jakaa omistuksiaan piirin ulkopuolisille, vaan pitää Venäjän luonnonvarojen hyödyntäminen omissa käsissään. Erityisesti energiasektori ja puolustusteollisuuden alat asetettiin tarkkailuun. Ulkomaalaisille ei haluta antaa edes aiemmin sopimuksilla
sovittuja osuuksia. Sopimuksia tarkistetaan jos näyttää siltä, että ne eivät ole
kansallisen edun mukaisia.
Presidentti Putinin turvallisuuspalvelutaustaiseen lähipiiriin kuuluivat presidentinhallinnon johtajat Igor Setshin ja Viktor Ivanov, FSB:n johtaja Nikolai Patrushev sekä entinen puolustusministeri Sergei Ivanov. Sergei Ivanov on kuitenkin itse ottanut etäisyyttä varsinaisesta siloviki- ryhmittymästä. Putinin tavoin he kaikki ovat pietarilaisia.
Samalla kun Putinilla ja hänen lähipiirillään oli turvallisuuspalvelu FSB otteessaan,
hankkivat he itselleen merkittävän jalansijan Venäjän talouden kannalta keskeisten
yritysten johdosta. Igor Setshin toimii Venäjän suurimman öljy-yhtiön Rosneftin hallituksen puheenjohtajana. Viktor Ivanov toimii puolestaan Aeroflotin ja ilmatorjuntaohjusyritys Almaz-Antein johtokunnan johtajana. Sergei Ivanov puolestaan toimii aseteollisuuden ja ilmailuteollisuuden johtavissa asemissa.
Venäjän aseteollisuudella menee ulkomaankauppojen ansiosta hyvin. Silovikien ote talouden, infrastruktuurin ja luonnonvarojen hallinnassa ulottuu kuitenkin myös alemmille tasoille. Useat FSB-taustaiset byrokraatit ovat keskeisillä paikoilla. Gazpromin ja Gazprombankin varatoimitusjohtajana toimii Sergei Ivanovin poika. Presidentti Putinin lehdistösihteeri Aleksei Gromov istuu Venäjän päätelevisiokanavan hallituksessa. Valtion rautateiden johdossa toimii
Vladimir Jakunin. Presidentti Putinin hyvä ystävä Sergei Tshemezov on puolestaan valtion aseteollisuusviraston Rosoboronexportin johtaja. Putinin pietarilainen lähipiiri on miehittänyt politiikan ja talouden tärkeimmät virat.
Presidentiksi tultuaan Putin katsoi päätehtäväkseen maan hallinnon uudistamisen, poliittisen valta-asemansa vahvistamisen ja vaihtoehtoisten poliittisten voimien neutralisoimisen. Putinin aikana Kreml kääntyi presidentti Jeltsinin aikaisia vaikutusvaltaisia oligarkeja vastaan. Poliittisesti aktiivisimmat oligarkit, Boris Berezovski ja Vladimir Gusinski lähtivät maanpakoon erilaisia oikeustoimia välttääkseen.
Pelon ilmapiiri hallinnon välineenä Putinin nomenklatuuran tärkeimpänä tehtävänä on valvonta, joka taas ei ole mahdollista ilman kontrollia, viholliskuvia ja uutta lainsäädäntöä. Kontrollin rakentaminen on aloitettu uusista hallintopiireistä ja FSB:n tehostuneesta toiminnasta. Viholliskuvien rakentamisessa
on turvauduttu neuvostoaikaiseen ressentiment-ajatteluun, joka on ollut käytössä
Venäjän hallinnossa kautta aikain. Se on ollut usein merkkinä hallinnon heikkenemisestä ja uudistusten hitaudesta tai epäonnistumisesta. Ressentiment-ajattelu perustuu siihen, että joku tai jokin ulkopuolinen on syyllinen siihen, etteivät hallinnon uudistukset mene eteenpäin tai että lupauksia ei voida pitää.
Putinin hallinnolle hankalien oligarkkien kesyttämiseen käytettyjen byrokraattisten ja oikeudellisten keinojen lisäksi Kreml tai sen suosioon pyrkivät tahot ovat turvautuneet myös uhkakuvien luomiseen. Uhkakuvat liittyvät usein toiseen Tshetshenian sotaan tai terrorismin vastaiseen sotaan.
Tshetshenian presidentti 1996-1997 Zelimhan Jandarbijev salamurhattiin
autopommilla Qatarissa vuonna 2004. Tshetshenian vuonna 1997 kansanäänestyksellä valittu presidentti Aslan Mashadov tapettiin maaliskuussa 2005 ja tshetsheenikapinallisten radikaalisuunnan johtaja Shamil Basajev heinäkuussa 2006. Lisäksi Venäjällä on salamurhattu joukko hallintoon kriittisesti suhtautuvia journalisteja ja poliitikkoja. Erityisesti tutkivat journalistit
kuuluvat riskiryhmään. Tshetshenian tai keskus- ja paikallishallinnon korruptiota käsittelevät kirjoitukset sekä ihmisoikeusasiat ja talousrikokset ovat teemoja, joiden alle voidaan laittaa lähes kaikki salamurhat Venäjällä sitten vuoden 1992.
Tavalla tai toisella Tshetshenian sotaan kriittisesti suhtautuvat tahot ovat erityisesti
joutuneet vaikeuksiin tai murhattu. Vuonna 1998, neljä kuukautta sen jälkeen kun Putinista tuli FSB:n johtaja, kansainvälisesti tunnettu demokraatti ja duuman oppositiojohtaja, Galina Starovoitova murhattiin Pietarissa. Yleinen käsitys on, että Starovoitovan murhasta tuomitut eivät olleet teon takana. Starovoitova oli äänekäs ensimmäisen Tshetshenian sodan arvostelija. Vuonna 2000 salamurhattujen lehtimiehien (Igor Domnikov, Sergei Novikov, Iskandar Hatlon, Sergei Ivanov ja Adam Tepsurgajev) murhaajia ei ole saatu kiinni. Suurin osa heistä kirjoitti Tshetsheniasta tai kyseenalaisti turvallisuuspalvelun toimia. Huhtikuussa 2002 suosittu kenraali Aleksander Lebed sai surmansa lento-onnettomuudessa, ja 2003 murhattiin kotiovellensa Sergei Jushenkov, venäläinen liberaali ja demokraatti. Molemmilla oli tausta Venäjän asevoimissa, mutta he suhtautuivat
hyvin kriittisesti Putinin hallinnon tapaan hoitaa Tshetshenian sotaa. Jushenkov oli
ollut mukana niin sanotussa Kovaljovin komiteassa, joka tutki syytteitä, joiden mukaan Putinin väitettiin olevan vastuussa Moskovan kerrostalojen räjäyttämisestä, mikä toimi myös toisen Tshetshenian sodan lähtölaukauksena. Loput komitean jäsenet joko menettivät henkensä tai joutuivat muuten vaikeuksiin.
Surmansa on myös saanut rasismin vastaisessa taistelussa kunnostautunut professori Nikolai Girenko vuonna 2004 sekä saman vuoden heinäkuussa surmattu Paul Hlebnikov. Hlebnikov oli tutkinut Tshetshenian uudelleen rakentamiseen tarkoitettujen varojen väärinkäyttöä. Vuoden 2006 syksyllä tapettu pankkimies Andrei Kozlov oli tutkinut samanlaisia syytöksiä kuin Hlebnikov. Suurinta kansainvälistä huomiota herätti toimittaja Anna Politkovskajan murha lokakuussa 2006. Politkovsjakan kohdalla tiedotusvälineissä esitettiin useita eri teorioita murhasta. Anna Politkovskajan muistetaan erityisesti Tshetshenia-kysymyksen pitämisestä julkisessa keskustelussa. Murhan jälkeen Novaja Gazeta- lehdestä, missä Politkovskaja työskenteli, kertoi hänen työskennelleen Tshetshenian presidentin, Ramzan Kadjrovin Tshetsheniasta kertovan artikkelin parissa. Politkovskajan murhaajaa tai murhaajia ei ole tavoitettu.
Marraskuussa 2006 Lontoossa asunut Iso-Britanniaan emigroitunut entinen FSB:n upseeri Aleksander Litvinenko murhattiin Lontoossa. Hänellä oli läheinen suhde venäläiseen liikemieheen Boris Berezovskiin, joka on avoimessa oppositiossa Venäjän nykyisen valta eliitin kanssa. Litvinenkon murhaan on kytketty erilaisia arvailuja siitä, mitä hän tiesi toisen Tshetshenian sodan alkuvaiheista. Joidenkin venäläisten tutkijoiden mukaan Litvinenkon kuoleman taustalla oli Kremlin sisäinen valtataistelu. Venäläisen tutkijan Josif Diskinin mukaan Litvinenkon, Politkovskajan ja keskuspankin ensimmäisen varajohtajan Andrei Kozlovin murhat vuonna 2006 olivat yhteydessä toisiinsa: murhasarjan taustalla oli Diskinin mukaan “jonkun ryhmän” halu ohjata presidentti Putinin politiikkaa ja “joko saada hänet neuvottelemaan seuraajastaan tai pakottaa Putin kolmannelle kaudelle”.
Tshetshenian sotien merkitys Venäjän sisäpolitiikan muokkaajana on suuri. Valtio, joka on taistelussa määriteltyä (tshetsheenikapinalliset) ja määrittelemätöntä (terrorismi) vihollista vastaan, voi harvoin samalla käynnistää aitoa demokraattista kehitystä. Demokraattinen kehitys ja valtiomuodon luominen edellyttävät ensisijaisesti yhteiskuntaa, joka ei käy sotaa. Venäjällä demokratiakehitys pysähtyi viimeistään 1994, kun ensimmäinen Tshetshenian sota alkoi.
”Kipupisteitä” tulevaisuudessa:
Venäjä tavoittelee yhdenvertaisuutta suhteessaan Yhdysvaltoihin. Koska
Yhdysvalloilla on taloudellinen ja sotilaallinen ylivoima, tulee suhteessa olemaan
runsaasti kipupisteitä.
•
Naton koetaan edelleen uhkaksi Venäjälle ja muistutukseksi kylmän sodan nollasumma-
pelistä. Natoon liittyvät kysymykset ovat herkkiä Venäjälle ja vastavetoja
on odotettavissa.
•
EU:n ja Venäjän suhteissa kipupisteitä esiintyy erityisesti suhteessa EU:n uudempiin
jäsenmaihin ja kun kyseessä EU:n ja Yhdysvaltojen suhde. Huonosti hoidettuina
kiistakysymykset saattavat tulehtua periaatteellisiksi ongelmiksi EU:n Venäjän
väleissä.
•
Yhteistyö uusien valtakeskusten kanssa todennäköisesti tiivistyy tulevaisuudessa
kuten Shanghain yhteistyöjärjestö (SCO) ja BRIC-valtioiden muiden jäsenten
kanssa (Brasilia, Intia, Kiina). On todennäköistä, että nämä suhteet pysyvät
myös tulevaisuudessa suhteellisen kipupisteettöminä, joskin Kiinan kanssa
kipupistepotentiaali on olemassa.
•
Samalla kun Venäjä vaatii muita maita kunnioittamaan sen alueellista
koskemattomuutta, tulee Venäjä itse todennäköisesti jatkamaan omien
naapurimaitten härnäämistä esimerkiksi ilmatilaloukkauksin. Venäjän
kahdenvälisten suhteiden painotus erityisesti rajanaapureiden kanssa kasvaa,
mikä tulee olemaan haaste ja mahdollinen ongelma EU-jäsenmaille. Kun entisen
Neuvostoliiton alue on kysymyksessä, vallalla on edelleen nollasumma-peliajattelu.
•
Jäätyneet konfliktit Venäjän lähialueilla jäävät ilman ratkaisua myös
lähitulevaisuudessa ennen kaikkea Venäjän jyrkän asenteen vuoksi. Abhasiassa
asuvat Venäjän kansalaiset on merkittävät kipupiste.
•
Venäjän ulkopolitiikan kulttuuri-imperialistiset ainekset vahvistuvat
lähitulevaisuudessa. Venäjän kielen asemaa on pyritty vahvistamaan maissa,
joissa on suuria venäjänkielisiä vähemmistöjä. Venäjä ottaa roolin venäläisen
vähemmistön puolustajana yhä useammin.