Ilmavoimien tulevaisuus

Eikai niitä potentiaalisia osatekijöitä kai kovin monia ole, Lockheed Martin ja testi-ympäristöön liittyvä organisaatio ja ketäs muita?
 
Joo, silmämunalukitteiset ohjukset ovat mieleisiä minulle.

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Laser_guidance
Ei ole käytössä ilmataistelu, eikä ilmatorjuntaohjuksissa. Niissä on joko tutka tai infrapunahakupää. Tutka on yleisin nyt ja tulevaisuudessa.

Lasersädettä seuraava ohjus ei luonnollisesti ole hirveän käyttökelpoinen 1900km/h liikkuvaa maalia vastaan. Infrapunan ongelma on hakupään jäähdytys ja heikompi jokasään suorituskyky.
 
Ohjuksista sen verran, että erilaisten monitoimihakupäiden voisi olettaa olevan kehityksen kärkihankkeena nyt ja lähitulevaisuudessa. Sitä, ohjataanko niitä lukittumaan valittuun kohteeseen silmän muljautuksilla vai päätä kääntämällä en loihe tässä lausumaan.

Lyhyemmille matkoille ja omasuojaksi odottelemme lasereita. @BarrelNut linkkasikin tuossa jo juttua tehonlähteen kehittelystä. Muutakin kehityshommaa laseraseen rakentamisessa riittää vielä, mutta tuikuttimia kehitellään vakavilla mielin.

Edit: i:t hukassa... Ghosting-ilmiö padissa on s******n vaarallinen tauti.
 
Viimeksi muokattu:
Lyhyemmille matkoille ja omasuojaksi odottelemme lasereita. @BarrelNut linkkasikin tuossa jo juttua tehonlähteen kehittelystä. Muutakin kehityshommaa laseraseen rakentamsessa riittää vielä, mutta tuikuttimia kehitellään vakavilla mieln.
Jep, mutta niillä ei ole mitään tekemistä yllin mainitseman "laser guidancen" kanssa.
 
Mitenkään aiempaan keskusteluun osaa ottamatta ja ihan erillisenä pohdintana:

Säteenseuraajaa ei kannata tyrmätä ilmataisteluohjuksen ohjausmenetelmänä. Erinomainen häirinnänsieto olisi yksi keskeinen etu, toinen "hakupään" edullisuus.

Suurimpana haittapuolena on ehkäpä tietyissä olosuhteissa lyhyehkö maksimietäisyys ja pitkähkö minimiampumaetäisyys. Huonoissa sääolosuhteissa ei 100 kilometriin paljoa osoitella, ja toisaalta kurvailuetäisyyksillä kone tarvitsisi useita maalinosoituslaitteistoja, jotta myös esimerkiksi koneen yläpuolelle päässyt hyökkääjä voidaan maalata. Lisäksi säteenseuraaminen rajoittaisi tietysti monimaalitorjuntakykyä.

Kaikesta huolimatta harkinnanarvoinen juttu mielestäni, varsinkin jos ohjuksessa olisi sekä perinteinen tutka/ir-hakupää että säteenseurantaan käytettävä sensori.
 
Mitenkään aiempaan keskusteluun osaa ottamatta ja ihan erillisenä pohdintana:

Säteenseuraajaa ei kannata tyrmätä ilmataisteluohjuksen ohjausmenetelmänä. Erinomainen häirinnänsieto olisi yksi keskeinen etu, toinen "hakupään" edullisuus.

Kaikesta huolimatta harkinnanarvoinen juttu mielestäni, varsinkin jos ohjuksessa olisi sekä perinteinen tutka/ir-hakupää että säteenseurantaan käytettävä sensori.
Laita sauna lämpiämään, minä tuon kaljat. Eiköhän tuollainen ole aamuun mennessä valmis sarjatuotantoon.
 
Minusta on jotenkin hellyyttävää miten täällä foorumilla aika-ajoin kuvitellaan keksityn jokin sotateknologinen neronleimaus jota kukaan asetehtaan dippainssi, tiedeyliopiston tutkija tai aseita käyttävä sotilas ei olisi koskaan miettinyt.
 
Minusta on jotenkin hellyyttävää miten täällä foorumilla aika-ajoin kuvitellaan keksityn jokin sotateknologinen neronleimaus jota kukaan asetehtaan dippainssi, tiedeyliopiston tutkija tai aseita käyttävä sotilas ei olisi koskaan miettinyt.

Sorry. Luin varmaan pintapuolisesti. Missä foorumilla kuviteltiin jotain tuollaista?

Jos viittaat Huhdan viestiin, niin mielestäni rakentelet nyt olkiukkoa. https://fi.wikipedia.org/wiki/Olkinukke
 
Säteenseuraajaa ei kannata tyrmätä ilmataisteluohjuksen ohjausmenetelmänä.
Tarkoitatko tosiaan sitä mitä kirjoitit, vai oliko sittenkin tarkoitus kirjoittaa ilmataisteluohjuksen hakeutumisesta maalista heijastuvaan laseriin?
Säteen seuraaminen viittaa siihen, että ohjus pysyy laserin lähettimen ja maalin välissä, kun lähettimen suunta muuttuu koko ajan ampujan pitäessä säteen suunnattuna maaliin. Ero näillä menetelmillä on ohjuksen kannalta valtavan suuri vaativuusasteessa. Esim siksi, ettei mikään estä säteen siirtyvän sivuttaissuunassa ohjuksen kannalta yli valonnopeudella, vaikka laseri eteneekin ampujalta maaliin vain sillä valonnopeudella ilmakehässä ja aina täsmälleen säteen kulloisessakin suunnassa. Tuollanen toki onnistuu maasta ammuttavan ohjuksen tapauksessa, kunhan säteen suunan muuttumisnopeutta rajoitetaan. Ampujan ollessa hävittäjässä on tilanne paljon ongelmallisempi, sädehän karkaa ohjukselta vaikka säteensuunta pidettäisiin samana, ellei ohjus liiku aina samalla nopeudella samaan suuntaan kuin hävittäjässä oleva laserin lähetinkin, siis laserlähteestä etääntymisen lisäksi. Ja kun sen lisäksi ssäteen suuntakin muuttuu alkaa vaatimustaso olemaan täysin mahdoton toteuttaa. Kun säde siirtyy hakupään ulkopuolelle ei ohjus enää tiedä minne pitäisi kääntyä että löytäisi sen uudelleen. Hävittäjän pitäisi silloin suunnata säde maalin sijasta ensin ohjukseen, mikä tietysti edellyttäisi kaksisuuntaista datalinkkiä tiedon saamiseksi siitä että menettelylle on tarvetta. Hakupään fyysisen mitan rajallisuus tekee täysin mahdottomaksi pitää säteen suunnattuna maaliin, kun se onkn pakko pitää jatkuvasti suunnattuna siihen ohjukseen.
Ja sitten vielä toinen käytännön ongelma: ohjuksen takana on rakettimoottorin suutin, eikä laserin tunnistavaa anturia voi niin kuumaan paikkaan sijoittaa. Anturit siis tarvitaan suuttimen ympärille kehämuotoon, mikä vaatii ohjuksen halkaisijan huomattavaa kasvattamista ja samoin ilmanvastuksen, jos hakumenetelmän haluaa toimivan. Tämä on aika valtava haitta ilmataisteluohjuksen suorituskyvyn kannalta.
 
Viimeksi muokattu:
Minusta on jotenkin hellyyttävää miten täällä foorumilla aika-ajoin kuvitellaan keksityn jokin sotateknologinen neronleimaus jota kukaan asetehtaan dippainssi, tiedeyliopiston tutkija tai aseita käyttävä sotilas ei olisi koskaan miettinyt.

En minä ole väittänyt keksineeni mitään. Säteenseuranta on itse asiassa hyvinkin iäkäs keksintö ilmataisteluohjuksen hakeutumismenetelmänä. Pohdiskelin vain asiaa uudestaan.

https://en.wikipedia.org/wiki/Air_to_air_missile#Beam_riding

Tarkoitatko tosiaan sitä mitä kirjoitit, vai oliko sittenkin tarkoitus kirjoittaa ilmataisteluohjuksen hakeutumisesta maalista heijastuvaan laseriin?
Säteen seuraaminen viittaa siihen, että ohjus pysyy laserin lähettimen ja maalin välissä, kun lähettimen suunta muuttuu koko ajan ampujan pitäessä säteen suunnattuna maaliin. Ero näillä menetelmillä on ohjuksen kannalta valtavan suuri vaativuusasteessa. Esim siksi, ettei mikään estä säteen siirtyvän sivuttaissuunassa ohjuksen kannalta yli valonnopeudella, vaikka laseri eteneekin ampujalta maaliin vain sillä valonnopeudella ilmakehässä ja aina täsmälleen säteen kulloisessakin suunnassa. Tuollanen toki onnistuu maasta ammuttavan ohjuksen tapauksessa, kunhan säteen suunan muuttumisnopeutta rajoitetaan. Ampujan ollessa hävittäjässä on tilanne paljon ongelmallisempi, sädehän karkaa ohjukselta vaikka säteensuunta pidettäisiin samana, ellei ohjus liiku aina samalla nopeudella samaan suuntaan kuin hävittäjässä oleva laserin lähetinkin, siis laserlähteestä etääntymisen lisäksi. Ja kun sen lisäksi ssäteen suuntakin muuttuu alkaa vaatimustaso olemaan täysin mahdoton toteuttaa. Kun säde siirtyy hakupään ulkopuolelle ei ohjus enää tiedä minne pitäisi kääntyä että löytäisi sen uudelleen. Hävittäjän pitäisi silloin suunnata säde maalin sijasta ensin ohjukseen, mikä tietysti edellyttäisi kaksisuuntaista datalinkkiä tiedon saamiseksi siitä että menettelylle on tarvetta. Hakupään fyysisen mitan rajallisuus tekee täysin mahdottomaksi pitää säteen suunnattuna maaliin, kun se onkn pakko pitää jatkuvasti suunnattuna siihen ohjukseen.
Ja sitten vielä toinen käytännön ongelma: ohjuksen takana on rakettimoottorin suutin, eikä laserin tunnistavaa anturia voi niin kuumaan paikkaan sijoittaa. Anturit siis tarvitaan suuttimen ympärille kehämuotoon, mikä vaatii ohjuksen halkaisijan huomattavaa kasvattamista ja samoin ilmanvastuksen, jos hakumenetelmän haluaa toimivan. Tämä on aika valtava haitta ilmataisteluohjuksen suorituskyvyn kannalta.

Eivätkö nuo samat rajoitteet koske myös maasta ammuttavaa ohjusta? Tietysti sillä erotuksella, että maalinosoittaja liikkuu, mutta tämä ongelma tulee vasta lyhyillä ampumaetäisyyksillä.
 
Ohjuksista sen verran, että erilaisten monitoimihakupäiden voisi olettaa olevan kehityksen kärkihankkeena nyt ja lähitulevaisuudessa. Sitä, ohjataanko niitä lukittumaan valittuun kohteeseen silmän muljautuksilla vai päätä kääntämällä en loihe tässä lausumaan.

Juurikin näin. Arvelen, että tutkahäivettä "tapetaan" tulevaisuudessa monitoimihakupäillä. Esimerkkeinä optinen ja ip-hakeutuminen loppulähestymisessä. Alkumatkan ohjus voisi taivaltaa pitkäaaltoisen tutkasäteen ohjaamana. Sen on todettu lyhytaaltoisia tutkiaparemmin löytävän stealth-laitteet.
 
Tarkoitatko tosiaan sitä mitä kirjoitit, vai oliko sittenkin tarkoitus kirjoittaa ilmataisteluohjuksen hakeutumisesta maalista heijastuvaan laseriin?
Säteen seuraaminen viittaa siihen, että ohjus pysyy laserin lähettimen ja maalin välissä, kun lähettimen suunta muuttuu koko ajan ampujan pitäessä säteen suunnattuna maaliin. Ero näillä menetelmillä on ohjuksen kannalta valtavan suuri vaativuusasteessa. Esim siksi, ettei mikään estä säteen siirtyvän sivuttaissuunassa ohjuksen kannalta yli valonnopeudella, vaikka laseri eteneekin ampujalta maaliin vain sillä valonnopeudella ilmakehässä ja aina täsmälleen säteen kulloisessakin suunnassa. Tuollanen toki onnistuu maasta ammuttavan ohjuksen tapauksessa, kunhan säteen suunan muuttumisnopeutta rajoitetaan. Ampujan ollessa hävittäjässä on tilanne paljon ongelmallisempi, sädehän karkaa ohjukselta vaikka säteensuunta pidettäisiin samana, ellei ohjus liiku aina samalla nopeudella samaan suuntaan kuin hävittäjässä oleva laserin lähetinkin, siis laserlähteestä etääntymisen lisäksi. Ja kun sen lisäksi ssäteen suuntakin muuttuu alkaa vaatimustaso olemaan täysin mahdoton toteuttaa. Kun säde siirtyy hakupään ulkopuolelle ei ohjus enää tiedä minne pitäisi kääntyä että löytäisi sen uudelleen. Hävittäjän pitäisi silloin suunnata säde maalin sijasta ensin ohjukseen, mikä tietysti edellyttäisi kaksisuuntaista datalinkkiä tiedon saamiseksi siitä että menettelylle on tarvetta. Hakupään fyysisen mitan rajallisuus tekee täysin mahdottomaksi pitää säteen suunnattuna maaliin, kun se onkn pakko pitää jatkuvasti suunnattuna siihen ohjukseen.
Ja sitten vielä toinen käytännön ongelma: ohjuksen takana on rakettimoottorin suutin, eikä laserin tunnistavaa anturia voi niin kuumaan paikkaan sijoittaa. Anturit siis tarvitaan suuttimen ympärille kehämuotoon, mikä vaatii ohjuksen halkaisijan huomattavaa kasvattamista ja samoin ilmanvastuksen, jos hakumenetelmän haluaa toimivan. Tämä on aika valtava haitta ilmataisteluohjuksen suorituskyvyn kannalta.

Niin se vain on..

http://www.army-technology.com/projects/rbs70

The operator aims the missile towards the target, fires and tracks the target, aiming a laser guidance beam continuously at the target until the moment of impact.

The RBS 70 missile has a laser beam detector mounted at the back of the missile which detects the laser guidance beam.

The outputs from the laser beam detectors in the tail of the missile are used by an onboard processor to generate the steering and course correction signals to the missile control fins. The missile's flight is gyroscopically stabilised.

The missile has no seeker head at the front of the missile and the laser beam riding system in the tail of the missile is extremely difficult to jam.

If the missile loses the laser beam or if no guidance signals are received after a predetermined period of time during missile flight the missile switches to self-destruct mode.

----

Ei tarvi siirrellä "yli valonnopeudella", koska maalit eivät liiku yli valonnopeudella, ja erityisesti sivuttaissiirtymä on geometriasta johtuen aika vähäinen, kunnes lähestytään maalia. Toki hävittäjäasenteinen olisi monesta eri syystä paljon hankalampi kuin maasta laukaistava, kuten jo keskusteltu.

Maalin säteenseuraamisella menetelmänä on etunsa, mutta on sillä myös haittansa. Esim. Ilmamaalin kyseessä ollessa, ohjus joutuu aina tekemään kurvan. Laserhakeutuva, tutka tai infrapuna saati komento-ohjattu pystyvät lentämään suoraan osumapisteeseen, jos maali lentää suoraan. Kuvat alla selventävät.

Säteenseuraaja tekee aina mutkan

FC_PAGE_413_FIGURE_29C1.jpg


Muut menetelmät hakevat itse ennakko-osumapisteen

main-qimg-954e9c048256f99f0a7ccbd469384ce5-c


Komento-ohjattu voidaan ampua suoraan osumapisteeseen

Direct%20flight%20to%20intercept%201024%20C.jpg
 
Juurikin näin. Arvelen, että tutkahäivettä "tapetaan" tulevaisuudessa monitoimihakupäillä. Esimerkkeinä optinen ja ip-hakeutuminen loppulähestymisessä. Alkumatkan ohjus voisi taivaltaa pitkäaaltoisen tutkasäteen ohjaamana. Sen on todettu lyhytaaltoisia tutkiaparemmin löytävän stealth-laitteet.

+ aktiivinen tai passiivinen monipaikkatutkaradiosensoriverkosto
 
Eivätkö nuo samat rajoitteet koske myös maasta ammuttavaa ohjusta? Tietysti sillä erotuksella, että maalinosoittaja liikkuu, mutta tämä ongelma tulee vasta lyhyillä ampumaetäisyyksillä.
Periaatteessa kyllä. Käytännössä juuri tuo että maalinosoittaja (se hävittäjä) liikkuu 500-2000km/h (ja mahdollisesti liikehtii samalla eikä vain lennä suoraan) tekee sen eron. Kyllä RBS-70:kin menettää "lukituksen" jos ampuja kääntää sädettä liian nopeasti.
Komento-ohjattu voidaan ampua suoraan osumapisteeseen

Direct%20flight%20to%20intercept%201024%20C.jpg
Huomaa termi "guidance beam." ;) Onnistuu siis säteenseuraajallakin. Mutta komento-ohjauksella on toki etunsa, kun se mahdollistaa ohjuksen ohjaamisen monipuolisemmin. Säteenseuraaja ei käytännössä voi kääntyä tiettyä rajaa tiukemmin poikkittain ohjaussäteeseen mikä rajoittaa torjunnan geometriaa muihin ohjausmenetelmiin verrattuna.
 
Back
Top