Ilmavoimien tulevaisuus

No ei samanlaista kuvaa kuin maanäyttelyssä saisi pysähdyksissä olevasta moottorista 12Mpx kameralla. Salaista on varmaankin jokin pintamateriaali tai sen muotoilu jossakin päin vaikkapa jälkipolttoasetelmaa; ne peittyvät palokaasujen väreilyn taakse jos mylly on käynnissä.

Olihan B-1:nkin kuvaaminen takaapäin kielletty ties kuinka kauan, ehkä edelleenkin, myös lentoonlähdöissä jne. Nyt siitä on vähitellen luistettu. Ehkä on saatu tieto, ettei jotakin kyseistä ominaisuutta enää ole hyötyä peittää kilpailijoilta.

Saman veikkaan olevan kyse myös F-22:n sijoittamisesta pitkän viiveen jälkeen ensin Irakin, sitten jopa Syyrian taivaalle. Jotakin ominaisuutta suojeltiin visusti joutumasta venäläisten jne havaittavaksi, varmaankin tutkakaikuprofiilia tai radioemissioita. Nyttemmin ei suojattavaa enää ehkä ole, joten konetta on voinut vihdoin alkaa käyttää 'tuotannossa'.

F-35:n osalta tulkitsen tämän vakioituneen kaavan tarkoittavan sitä, että ilman Luneburgeja ei Nevadan ulkopuolella lennetä ainakaan ensimmäiseen kymmeneen vuoteen, ainakaan ilman Pentagonin kertakohtaista lupaa. Siihen asti se on "lupaus häivekoneesta" näin lonkalta ajatellen. ; )
 
Olet kyllä kova poika olettamaan asioita
 
Olet kyllä kova poika olettamaan asioita
Jep, niin olen. Oletan myös, että F-35:n kauppakirjassa melko varmasti lukee, ettei Luneburgeja saa ostaja ottaa itsenäisesti lainkaan irti ilman USA:n nimenomaista lupaa. Oletan myös, että kone ei nouse ilmaan, jos se vastaanottaa jonkin taajuuden kautta valmistajan lähettämän lukituskoodin. Taikka jos se ei saa jotain valtuuskoodia säännöllisesti.

Tämmöiseksi tulee, kun on seuraillut realpolitik-maailmaa jokusen vuosikymmenen ajan. Ei ne tyhmiä ole; ei ne luovuta supervälineitä toisten käyttöön sillä riskillä, että ne voisivat kääntyä heidän omaa etuaan vastaan. Jos siihen estämiseen on mahdollisuus, josta ei jää kiinni / jota ei voi estää. Modernit softaradiot ja valtavat integroidut koodimassat kryptattuina binääreinä antavat tähän välineet, joita on vaikeaa siivota pois tai löytää.

(Tämän takia olen skeptinen F-35:n suhteen. En siksi, että fanittaisin jotakin muuta härveliä. Kaikki ei fanita.)
 
Jep, niin olen. Oletan myös, että F-35:n kauppakirjassa melko varmasti lukee, ettei Luneburgeja saa ostaja ottaa itsenäisesti lainkaan irti ilman USA:n nimenomaista lupaa. Oletan myös, että kone ei nouse ilmaan, jos se vastaanottaa jonkin taajuuden kautta valmistajan lähettämän lukituskoodin. Taikka jos se ei saa jotain valtuuskoodia säännöllisesti.
...
No ilmankos keskustelu täällä on niin värikästä. Täytyy tässä suunnitella omia hienoja "olettamia" joiden varjolla sitten käydä keskustelua täällä. Siis ei sitten vähääkään faktoja, pelkkiä hienoja olettamia ja salaliittoteorioita! :)
 
Ei se ihan noin mene; merkittävä osa konevalinnan tai suorituskyvyn osalta elintärkeistä detaljeista on sellaisia, joihin ei julkisia lähteitä tule. Sen sijaan on hyvin mahdollista ja sallittua spekuloida sitä puolta vaikkapa käyttäen omaa ajattelua. Taustana voi käyttää vaikkapa myöhemmin julkisuuteen vuotaneita tietoja muista salaisista hankkeista tai diplomaattisista kiemuroista. Siitä realpolitik-viittaus. Kannattaa lukea myös muita lehtiä kuin ilmailualan.
 
No ilmankos keskustelu täällä on niin värikästä. Täytyy tässä suunnitella omia hienoja "olettamia" joiden varjolla sitten käydä keskustelua täällä. Siis ei sitten vähääkään faktoja, pelkkiä hienoja olettamia ja salaliittoteorioita! :)

Kyllä reaalipolitiikka on fakta. Esim. Ranska vihjaili, että jos Suomi ei valitse Miragea, niin voi tie EU:hun kärsiä. Wallenbergit puhuivat teollisista työpaikoista. Norjan hävittäjävalinnassa jenkit pelasivat rumaa peliä kulisseissa jne.

Se, miten ja millaisia vaikutuksia sillä voi olla tähän hävittäjävalintaan, sitä on ainakaan etukäteen hankala arvioida, koska asiat tapahtuvat salaisesti kulisseissa. Tulevat esiin sitten jälkikäteen, jos tulevat.
 
On myös mahdollista, että ilmavoimien tulevaisuus ratkeaa jo nyt paraikaa. Salaiset lisätiedot on saatu, ja niitä yhdistellään epävirallisia kaupallisia ja diplomaattikanavia pitkin tuleviin lupauksiin, vihjeisiin ja uhkauksiin, sekä tietysti kaikenlaisiin poliittisiin realiteetteihin. Nämä yhdistellään sitten tietopyynnöissä saatuun pohjadataan ja kilpailutuksen kysymyksiä viritellään nyt siihen suuntaan, että reaalipolitiikan osoittama laite tulee voittamaan myös pistelaskennassa.

Jos Suomen kilpailutusskenaarioista löytyy "2 yksinäistä konetta tekevät syväiskun vihollisen alueelle kahdella GBU-31:llä, vastassa S-400-järjestelmiä, tutkavalvontakone ja 6 Flanker-sarjan viholliskonetta", ja kysymyksen pisteytys korkea, niin tiedämme että F-35 on jo tullut em. syillä valituksi ennen kilpailutusta. Suunnilleen niin taisi käydä jossakin toisessa valtiossa jo, aiemmin.
 
Kyllä reaalipolitiikka on fakta. Esim. Ranska vihjaili, että jos Suomi ei valitse Miragea, niin voi tie EU:hun kärsiä. Wallenbergit puhuivat teollisista työpaikoista. Norjan hävittäjävalinnassa jenkit pelasivat rumaa peliä kulisseissa jne.

Se, miten ja millaisia vaikutuksia sillä voi olla tähän hävittäjävalintaan, sitä on ainakaan etukäteen hankala arvioida, koska asiat tapahtuvat salaisesti kulisseissa. Tulevat esiin sitten jälkikäteen, jos tulevat.

Reaalipolitiikka on nimenomaan fakta. Reaalipolitiikkaan kuuluu, että Suomi rakentaa kynnyssuorituskyvyt Yhdysvaltain varaan. Ilmapuolustus on amerikkalaisten varassa (Hornet/NASAMS, jälkimmäisen osalta "vain" tutka ja ohjus). Kaukovaikutuskyky on amerikkalaisten varassa (JASSM). Signaalitiedustelu on pitkälti amerikkalaisten varassa (Dragon Shield).

Menneisyys huomioiden, siis Wallenbergien ja Ranskan uhkausten edessä suoraselkäisenä seisominen 1990-luvun alussa, on syytä uskoa nykyistenkin sijoitusten olevan hukkasijoitus Saabilta. Tai ei välttämättä hukkasijoitus, mutta niiden vaikutus konevalintaan lienee olematon. Sinällään on tietysti hieman harmi, jos konevalinta tehdään tiukasti amerikkalaisten vaihtoehtojen kesken. Etenkin, jos F-35 karsiutuu syystä taikka toisesta - tällöin eurooppalaisillakin kilpailijoilla voisi olla annettavaa Super Hornetia vastaan, etenkin Ranskalla.
 
F-35:n osalta tulkitsen tämän vakioituneen kaavan tarkoittavan sitä, että ilman Luneburgeja ei Nevadan ulkopuolella lennetä ainakaan ensimmäiseen kymmeneen vuoteen, ainakaan ilman Pentagonin kertakohtaista lupaa. Siihen asti se on "lupaus häivekoneesta" näin lonkalta ajatellen. ; )

Että israelilaiset lentelevät tutkaheijastimet kiinni koneissaan? Oletan vahvasti ettei asia ole näin.
 
Reaalipolitiikka on nimenomaan fakta. Reaalipolitiikkaan kuuluu, että Suomi rakentaa kynnyssuorituskyvyt Yhdysvaltain varaan. Ilmapuolustus on amerikkalaisten varassa (Hornet/NASAMS, jälkimmäisen osalta "vain" tutka ja ohjus). Kaukovaikutuskyky on amerikkalaisten varassa (JASSM). Signaalitiedustelu on pitkälti amerikkalaisten varassa (Dragon Shield).

Menneisyys huomioiden, siis Wallenbergien ja Ranskan uhkausten edessä suoraselkäisenä seisominen 1990-luvun alussa, on syytä uskoa nykyistenkin sijoitusten olevan hukkasijoitus Saabilta. Tai ei välttämättä hukkasijoitus, mutta niiden vaikutus konevalintaan lienee olematon. Sinällään on tietysti hieman harmi, jos konevalinta tehdään tiukasti amerikkalaisten vaihtoehtojen kesken. Etenkin, jos F-35 karsiutuu syystä taikka toisesta - tällöin eurooppalaisillakin kilpailijoilla voisi olla annettavaa Super Hornetia vastaan, etenkin Ranskalla.

Signaalitiedustelussa jokaisella merkittävällä toimijalla on kuranttia välineistöä. Itse voisin pohtia kaksityyppivaihtoehtoa - F-35 ja Rafale - jos samalla Ranskalta saisi kiristettyä jotain EU-etuja. Rafalen hankkimalla olisimme kiinni kahdessa eri teknologiaperheessä mikä tekisi toiminnasta vastapuolelle hankalampaa. Rafalen osalta teollisuusyhteistyömahdollisuudet ovat varmemmat kuin LockMart -perheen koneessa. Rafale lienee kuitenkin teknologiansa puolesta paras vaihtoehto F-35:n jälkeen.

Mutta, tämä toki vaatisi nettobudjetointia mikä on synti...
 
No ei samanlaista kuvaa kuin maanäyttelyssä saisi pysähdyksissä olevasta moottorista 12Mpx kameralla. Salaista on varmaankin jokin pintamateriaali tai sen muotoilu jossakin päin vaikkapa jälkipolttoasetelmaa; ne peittyvät palokaasujen väreilyn taakse jos mylly on käynnissä.

Muistutan tässä kohtaa mistä keskustelussa oli kyse eli esitettiin, että F-35:ttä ei haluta antaa Suomelle koska itänaapuri voisi ruveta vääntämään sen kanssa kurvaa päästäkseen ottamaan huippusalaisesta suihkusuuttimesta kuvan. Tämä onnistuu näytöksessä helvetin paljon helpommin.
 
https://www.wsj.com/articles/u-s-ai...squadrons-to-strike-terror-targets-1516357800

"The U.S. Air Force is considering forming international squadrons of low-cost fighter planes to strike terrorist targets in the Middle East, Africa and Asia, allowing deployment of higher-tech jets to areas requiring their advanced capabilities.

As the U.S. transitions its fighter fleet to new advanced stealth planes, like the F-22 and F-35, it is confronted with the difficult cost equation of using a fighter jet that costs $150 million to buy and $35,000 an hour to fly to destroy a terrorist camp of tattered tents.

Congressional defense experts are urging the Air Force to rethink its strategy. They want it to move more of its advanced aircraft to Asia and Europe and design a plane that is cheaper to build and operate in the Middle East and other terror hot spots.

The Air Force is reviewing a study of using commercially designed light-attack planes, similar to the 20 A-29 Super Tucano planes the U.S. has been buying for the Afghan Air Force since 2016, U.S. Air Force officials say.

The Air Force is also considering a jet and two other turboprops. All have a sticker price below $20 million apiece and hourly operating costs ranging from roughly $500 for the turboprops to around $3,000 for the jet.

While the Air Force is enthusiastic, it could take another year before the Air Force budget would reflect the procurement of such planes, officials said.

Once the U.S. chooses a plane, and if it acquires a fleet, it plans to push allies to purchase the same airplane. Gen. Goldfein has appointed an Air Force team to study the possibility of creating international squadrons that could be deployed to support the fight against Islamic State or other terror groups."

Kuten oli selvää jo pitemmän aikaa sitten, F-35 on niin kallis, ettei sitä voi käyttää kaikkiin F-16 tai A-10 tehtäviin, joten uusia ratkaisuja tarvitaan.
Tarkkaa poliittista tasapainoilua tämä kyllä on, mitä enemmän halpoja koneita käyttää, sitä enemmän rahoituksesta päättävät poliitikot voivat mieltyä niihin.
 
Viimeksi muokattu:
Siis monien vätteistä huolimatta CAS operointi ei lopu ja A10 on todellakin paikkansa. Vaikka jotkut väittävät tehokkaan ilmatorjunnan imuroivan kalustoa kasaan, kuin parhaat hooverin imurit, niin kyllä on paikkoja joissa A10 ja tulevat maataistelukoneet ovat äärimmäisen tehokkaita ja kustannustehokkaita myös. Luultavasti F35 ja F22 kaltaisille peleille tulee rutosti myös käyttöä, johtuen sodan monista kasvoista, joten kaikille laitteille on tilaajansa. Meilläkin voisi tulla hetkiä, jolloin tehokas "maatalouskoneisto" puoltaisi paikkansa erittäin hyvin, onko konetyyppi vasta suunnittelupöydällä vai protopajassa, tiedä häntä... Tai jos tiedänkin en kerro :)
 
Ilmavoimat on jo koelentänyt Hornetien seuraajaehdokkaita
Komentajan mukaan koko Suomen puolustaminen edellyttää koneiden määrän pitämistä nykyisellä tasolla.

Amerikkalainen F-35 hävittäjä on vielä Ilmavoimilta kokeilematta. Kuva: Niilo Simojoki / Lehtikuva

Ilmavoimat on viimeksi kuluneen vuoden aikana koelentänyt neljää viidestä Hornet-hävittäjien seuraajaehdokkaasta. Ilmavoimien komentaja, kenraalimajuri Sampo Eskelinen kuitenkin korostaa, että tämän hetken koneet ovat vielä hyvin erilaisia kuin ne, jotka Suomelle aikanaan hankitaan 2020-luvulla.
Lentämättä muutoin kuin simulaattorissa on toistaiseksi amerikkalainen F-35-hävittäjä, josta on olemassa vain yksipaikkaisia versioita. Lisäksi ruotsalaisesta Saab Gripenistä lennettiin Suomelle tarjolla olevaa versiota varhaisempaa D-mallia, jossa oli prototyyppijärjestelmiä uudesta E-mallista.
Suomi arvioi parhaillaan valmistajien lähettämiä vastauksia tietopyyntöihin, ja koelennot ovat osa tätä "pre-evaluaatio" vaihetta. Varsinaiset tarjouspyynnöt on määrä lähettää loppukeväästä ja koelentoja on varmasti luvassa lisää myöhemmin, mahdollisesti myös Suomessa.
Eskelinen antoi Ilmavoimien komentajan vuotuisessa mediatilaisuudessa ymmärtää, ettei teknologian kehitys mahdollista hävittäjäkoneiden määrän vähentämistä nykyisestä reilusta 60:stä. Pienemmällä määrällä ei perustehtävien suorittaminen eli koko Suomen alueen puolustaminen ole mahdollista.
Päätös Hornetien seuraajasta on määrä tehdä vuonna 2021. Gripenin ja F-35:n lisäksi ehdolla ovat amerikkalainen F/A-18 Super Hornet, ranskalainen Rafale sekä yhteiseurooppalainen Eurofighter Typhoon.
Vaikka ajatusta kahden eri konetyypin hankkimista ei ole virallisesti suljettu pois, pitää kenraalimajuri Eskelinen tällaista mahdollisuutta "kaukaa haettuna".

https://www.ksml.fi/kotimaa/Ilmavoimat-on-jo-koelentänyt-Hornetien-seuraajaehdokkaita/1098724
 
https://www.patria.fi/fi/media/tied...oottorin-osa-hornet-havittajassa-ensilennolla

"Suomen ensimmäinen 3D-tulostettu suihkumoottorin osa on lentänyt ensilentonsa 5. tammikuuta 2018. Kyseinen osa on asennettu F/A-18 Hornet -hävittäjään. Patriassa on tehty viimeisen kahden vuoden aikana kehitystyötä 3D-tulostettavien osien valmistusprosessiin liittyen."

Tämä kehitystekninen liikkumavara halutaan varmasti säilyttää jatkossakin, HX-hanke on uhka ja mahdollisuus tältä osin.
 
Back
Top