Ilmavoimien tulevaisuus

Ei se tosiaan ole ainakaan kotimaisten ilmavoimien tulevaisuutta. Mutta jos asiaa tarkastelee laajemmalla skoopilla, niin tomcatin kaltainen iso lintu jolla on toimintasädettä, voimaa ja staminaa kantaa aseet kaukana piilossa lymyileviltä tukialuksilta vihollisen niskaan on jotain minkä voisi olevan hyvinkin tulevaisuuden haavelistalla ainakin joissain ilmavoimissa. Jos tuon kaltaiset koneet tekevät jossain päin maailmaa paluun kentälle, niin sillä voi sitten hyvinkin olla kerrannaisvakutuksia myös siihen miten muut ilmavoimat kehittävät omia laitteitaan ja yhtäkkiä ollaankin sitten taas niissä kotimaisissa ilmavoimissa ja siinä miten ne tulevaisuudessa toimivat muuttuneella pelikentällä.
Ja kannattaako tuollaista aselavettia toteuttaa ihmispilotilla vai jätetäänkö ihmiselle pelkkä laukaisukäskyn antajan ja kohteenvalinnan rooli. Kyllä niille ihmispiloteille vielä pitkään on käyttöä eri tehtävissä, mutta jossain massamaisessa ohjustenlaukomiskisassa missä lavetin rooli on lähinnä nousta ilmaan ja toimittaa aseet pelipaikalle käyttöä varten jonka jälkeen palata, saada uusi lasti ja lähteä uudestaan matkaan, voisi tietokone olla parempi.

Ainakaan se ei Tomcat-lentäjän tapaan huolestuisi siitä onko sitä tukialusta ja sitä mukaa laskeutumispaikkaa jäljellä paluuta varten...
 
Ottamatta nyt kantaa siihen, että ollaanko oikeassa ketjussa, niin väittäisin että optionally manned on kova sana tuleviasuudessa.

Tuollainen iso lintu jossa olisi heittämällä tilaa kahdelle pilotille voisi kuitenkin olla hyvinkin miehitetty myös tulevaisuudessa. Takapenkin kaveri voi edelleen hoidella siellä sitten rauhassa elsoja, mini-awacs hommia ja ehkäpä vielä komentaa parvellista droneja jotka menevät ison tipun edellä sinne kuumimpiin paikkoihin.
 
Svedujen Gulfstream lennellyt Lapissa kuviota. Härmän pilatukset 2 kpl olleet myös ilmassa koko aamupäivän. Aktiivista koulutusta
 
Ukraina on hakemassa 36-42 hävittäjää, ja itse ajattelisin että joko Dassault Rafale suorituskykynsä tai Super Hornet turpo-aspektien kautta toisi Ukrainalle Venäjää vastaan jo aikamoista suorituskyky - sekä turvallisuuspoliittisen tilanteen loikkaa ylöspäin.
 
Toivottavasti ei. Joku kuitenkin lennättää Superin rajan taakse jossain vaiheessa. Siinä sitten meikäläiset operoivat koneella joka on vanjan insinöörien tutkima.
 
Saabin salauksista saatua:

Tällä waris- saitilla on tolkuton määrä seurantasoftaa käytössä, joten kannattaa laittaa torjunta kuntoon ennen klikkailua.

"Canadian aerospace manufacturer Bombardier has become a victim of a “limited cybersecurity breach,” resulting on information regarding a military spy plane being leaked to the dark web.

Detailed plans of the Saab GlobalEye spy system -which is partnered with the company’s Global 6000 jet- were posted to CLOP^_-LEAKS, a dark web site.

The airborne early warning and control platform information leak also included confidential customer, supplier and employee data.

According to the statement from Bombardier, “Forensic analysis revealed that personal and other confidential information relating to employees, customers, and suppliers was compromised.”"
 
Ukraina on hakemassa 36-42 hävittäjää, ja itse ajattelisin että joko Dassault Rafale suorituskykynsä tai Super Hornet turpo-aspektien kautta toisi Ukrainalle Venäjää vastaan jo aikamoista suorituskyky - sekä turvallisuuspoliittisen tilanteen loikkaa ylöspäin.
Vaikuttaisi enemmän Ukrainan asevoimien tahtotilan ilmaisulta. Lopuksi puhutaan erillisrahoituksen tarpeesta ja kuinka pitää saada hallitus sitoutumaan tähän. Itse epäillen koko hanketta. Konetyypeistä USA tuskin F-16 Viperia uudempaa kalustoa sinne myisi. Periaatteessa voisi tulla mielenkiintoisia ilmataisteluita, jos Ukrainan F-16 ja Donetskin kansantasavallan vallankumousilmajoukkojen Su-27 ottaisivat tosissaan yhteen
 
Laitetaanpa vaikka tänne. Onhan se selvä, että maasijoitteisilla ohjuksilla on ongelma kuka haluaisi sellaisia ottaa. Toisaalta ne pitää kehittää jo ennalta jos mieli muuttuu esim. pienen invaasion muodossa naapurin saaristoihin.
(AW:ssa on muuri, mutta ylemmässä ei)
 
Viimeksi muokattu:
Kun siviililentoliikenne on nyt henkitoreissaan, eikä palaa ennalleen ehkä koskaan, olisi kultainen tilaisuus hankkia ja modifioida 2 A330-300 konetta ilmavoimille monitoimitankkereiksi.
Finski muutti jo vajaa vuosi sitten kaksi A330 konetta rahtiversioiksi ja päätös oli järkevä koska ilmarahtiliikenne on palannut lähes normaaliksi ja tarvetta on tulevaisuudessa. Finnairilla on yhteensä 8 kpl noita reilu 10 vuotta vanhoja koneita, joista 4 on pitkäaikaisparkissa Ranskassa. Ne eivät ole yhtä taloudellisia kuin uudet A350-900 koneet ja tuskin palaavat enää matkustajakäyttöön, joten koneita voisi ostaa edullisesti ja moodata MRTT-rooliin.

Työttömiä ja huippukoulutettuja lentäjiä on kotimaassa tulevinakin vuosina paljon ja saataisiin kokeneita lentäjiä, joilla on tyyppikoulutus hallussa helposti rekryttyä ilmavoimille. Päivitys uuteen konetyyppiin olisi ainoa koulutettava asia. Simulaattoritkin löytyy jo kotimaasta. Päästäisiin mukaan vaikka tuohon ATARES-palveluun https://eatc-mil.com/en/what-we-do/atares

Finskillä on paineita myös uusia lyhyen kantaman laivastoa, josta pääosa on A320- sarjaa. Nyt ne seisovat pandemian takia pääosin maassa ja ainoastaan E190 ja ATR-72 lentävät kotimaan reiteillä koska matkustajia on vähän ja koneet ovat edullisia käyttää. Päätti yhtiö tulevaisuuden lyhyen matkan liikenteen osalta mitä tahansa, A320 koneista aletaan luopua pian. .
http://www.lentoposti.fi/uutiset/jo...n_tetty_s_ilytett_v_ksi_tshekkiin_ja_ranskaan
https://www.finnair.com/fi-fi/bluew...öön---katso-kuinka-matkustamo-muuttui-2112782
https://moottori.fi/liikenne/jutut/finnairin-kapearunkolaivasto-vanhenee/

Juttua A330 muuntamisesta linkissä alla. Koko konversio kestää alle 200 päivää / kone ja MRTT on maailmanlaajuinen standardi pikkuhiljaa. Käyttäjiä 13 maata ja koneita 60 ja lisää tehdään. Ei huolta siis elinkaarituesta eikä itse tarvitse kikkailla mitään kun on valmis konversiopaketti.
https://www.airbus.com/newsroom/sto...-through-an-optimised-conversion-process.html
 
Eiköhän se Rajan merivalvontakone on realistisempi lähtökohta katsoa onko käytetty mahdollisuus. Niille kun on tositarve ja rahoitus ylläpitää.
Silti vanha ATR ei välttämättä kelpaa.
 
Eiköhän se Rajan merivalvontakone on realistisempi lähtökohta katsoa onko käytetty mahdollisuus. Niille kun on tositarve ja rahoitus ylläpitää.
Silti vanha ATR ei välttämättä kelpaa.
Sinnehän on rahat jo myönnetty ja hanke kilpailutuksessa. Eivät halua käytettyä rihnettä, koska koneet lentää matalalla paljon ja lentorangassa pitää olla paljon tunteja. Sensorit maksavat tuossa eniten ja nekin pitää olla uutta.

Matkustajakoneessa on paljon tunteja jäljellä jopa matkustajakäytön jälkeenkin koska koneita laitetaan rahtiliikenteeseen, koska käyttö on korkealla lentämistä ja maltillista. Pitkän matkan koneissa tulee myös vähemmän laskuja joka rasittaa konetta. MRTT konversiossa ei tarvitse hankkia myöskään kalliita sensoreita, kuin omasuojajärjestelmä.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Sinnehän on rahat jo myönnetty ja hanke kilpailutuksessa. Eivät halua käytettyä rihnettä, koska koneet lentää matalalla paljon ja lentorangassa pitää olla paljon tunteja. Sensorit maksavat tuossa eniten ja nekin pitää olla uutta.
No sensorit olisi tietenkin kaikki uutta, vain runko käytetty. Mutta ei näytä käytetty todennäköiseltä. Tankkerin puolella syynä on enemmän se tehtävää koskeva rahapula (eli alhainen prioriteetti).
 
Back
Top