Ilmavoimien tulevaisuus

Center Barrel Replacement vie 26000 työtuntia konetta kohti. Satasen tuntikuluilla se tekisi osat (2200kpl), työkalut + 2.6 miljoonaa per kone. Todennäköisesti ainakin purkaminen ja kokoaminen onnistuisi Patrialta. Jos HX menee metsään, niin AESA -päivitys + CBR antaisi jonkun vuoden lisää.

Onhan se jo olevinaan selvitetty (HX-esiselvitys) ettei elinkaarta kannata jatkaa.

Joo, todellinen kustannus on jotakin muuta kuin Don @Quixote laskeskelee. Sveitsi arvioi viiden vuoden elinkaaripidennykseksen laskuksi 500 miljoonaa frangia ja Suomi HX-esiselvityksessääm noin miljardi euroa (eli ovat loogisesti samaa luokkaa, kun Sveitsillä on Horneteja n. puolet Suomen määrästä). Loppuelinkaaressa tulee kaikenlaista muidenkin osien korvaamista ja ylimääräisiä tarkastuksia. Ei ole pitkä aika, kun Sveitsi laittoi Horneteja lentokieltoon murtumien takia.

Mutta jos kustannuksia ei huomioida, niin on hassua ajatella, että Hornet AESA-tutkalla ei välttämättä jäisi juurikaan jälkeen monista HX-kandidaateista. IRST tietysti puuttuisi, kuten myös sensorifuusio, mutta ei ne nyt ehkä täysin mahdottomia puutteita ole. Lopultahan lentokone on vain lavetti, jolla ohjukset viedään taivaalle. (Joo, yksinkertaistus.)
 
Niin koneitahan ei ole missään eikä koskaan varastoitu, lentäjiä ja mekaanikoita kutsuttu reservistä ja laitettu ilmaan.
Suomi on vielä maa jossa nämä koneet on itse kokoonpantu, rakennettu ja huollettu kauttaaltaan, ei nyt heittäydytä ihan pöllöiksi.
En puhu mistään vuosikymmenistä tai kaikkien koneiden koipallottamisesta mutta kai tästäkin saadaan monen sivun vääntö.

No vääntö nyt varmasti saadaan aikaan. :D

Noissa reservivirityksissä joukkoja on yleensä harjoitettu. Ei Horneteja ja niihin liittyvää välineistöä välittömästi HX:n saapuessa tarvitse stenatakaan, mutta jos lentäjät eivät ole päässeet lentämään koneilla moneen vuoteen eikä mekaanikoilla ole rutiinia koneiden huollosta, niin hommat tuskin tapahtuvat kovin sutjakasti tarpeen tullen...

Käytännössä noiden vanhojen koneiden hilloaminen esim. vuoteen 2040 asti vaatisi merkittäviä lisäresursseja: aseet vanhentuvien tilalle, palkat, polttoaine, varaosat ja tilat. Kalliiksi se kävisi, vaikka hommaa pyöritettäisiin minimitasolla (lue: ohjaajille 50 lentotuntia vuodessa ja varaosat mahdollisimman suurelta osin kannibalisoiden ja muilta koneesta luopuvilta käyttäjiltä ostaen).
 
Reservin hävittäjälentäjiä vaan riviin. Pienenä twistinä hommassa se että saavat lentää vain jos tekevät itse koneisiin kaikki huollot. Ja mitään korvauksia ei tietenkään makseta.
 
Sanotaanko CBR-päivitys 5m€ per kone, AESA 3m€ per kone x 62 kpl = jossain 500 m€ hujakoilla. Jos tällä olisi saatu toiset 4500h lentoaikaa per kone, niin eikö tuo nyt olisi aika helkkarin kannattavaa? Niillähän lentäis tyyliin vielä 15 vuotta pidempään? Vai oliko tässä se pelko, että USMC luopuu omistaan ennen meitä ja sit ollaan kalliilla itse huoltamassa?

Tuo päivityshän voitaisiin tehdä Suomessa ja koneita voitaisiin tarjota noille köyhemmille naapurimaille, mistään eivät tuon tason koneita saisi vain tuon päivityksen hinnalla, win win kaikille.
 
Mariinit aikovat sitten ilmeisesti lentää Hornetilla sinne 2020-luvun loppuun asti, vaikka toisenlaistakin viestiä on kuulunut? Muutenhan tuo päivitys olisi laiton (kts. alla).

Ei taida olla hirveästi vaihtoehtoja, kun Super Hornetteja eivät aio tilata ja F-35:ttä ei kerkiä valmistua riittävän nopeasti.
 
Reservin hävittäjälentäjistä puheenollen, tietääkö joku, kuinka Jyrki Laukkanen paransi likinäköisyytensä? Onko Laukkanen kertonut jossakin kirjassaan tai tunteeko joku miestä ja voisi kysäistä?

https://yle.fi/uutiset/3-10103487

Alkujaan Laukkasta ei hyväksytty Ilmavoimiin, sillä hän oli likinäköinen. Sen sijaan hän aloitti lentokoneinsinööriopinnot Teknillisessä korkeakoulussa.

Likinäköisyys kuitenkin parani ja Laukkanen haki Ilmavoimien ohjaajakurssille. Opiskelu lentoupseerikurssilla alkoi vuonna 1968, samana päivänä kun hän valmistui lentokonerakennuksen diplomi-insinööriksi.

Nimim. laseista eroon ilman laseria?
 
Jos jotain täydennyskoneita olisi tulossa, niin niiden tuominen lentotukialuksella Atlantin yli on älyttömän hidasta ja raskasta. Huomattavasti nopeammin ja helpommalla päästään lentämällä ne Eurooppaan ilmatankkauskoneen tukemana. (Paitsi tietysti jos se lentotukialus on jo lähialueella, kun koneita tarvitaan/saadaan.)
Onkelmana on vain jos softa on erilaista, vaikka taustasofta koneessa on samaa.

Itse en osaa sanoa onko tässä este, ja olisiko luultavampaa että jos koneita tulee, niin tulee myös ohjaajat mukana.
 
Onkelmana on vain jos softa on erilaista, vaikka taustasofta koneessa on samaa.

Itse en osaa sanoa onko tässä este, ja olisiko luultavampaa että jos koneita tulee, niin tulee myös ohjaajat mukana.

On hyvin vaikea uskoa, että käyttöliittymän tasolla olisi tehty suuria muutoksia. Sikäli kuin eroja on, niin luokkaa tuntien-päivien opiskelu riittänee oleellisimpien erojen opetteluun ja välttävään hallitsemiseen.

Ennemmin olisin huolissani maahenkilöstösta ja mahdollisesti vieraiden avioniikkalaitteistojen tukemisesta. Tosin jos koneita saadaan aseapuna, niin eiköhän myös saaataisi varaosia, ts. suomalaisen maahenkilöstön ei tarvitsisi kuin repiä luukku auki, vetää viallinen räcki ulos, heittää uusi tilalle ja lähettää viallinen korjattavaksi Atlantin taa.
 
Joo, todellinen kustannus on jotakin muuta kuin Don @Quixote laskeskelee. Sveitsi arvioi viiden vuoden elinkaaripidennykseksen laskuksi 500 miljoonaa frangia ja Suomi HX-esiselvityksessääm noin miljardi euroa (eli ovat loogisesti samaa luokkaa, kun Sveitsillä on Horneteja n. puolet Suomen määrästä). Loppuelinkaaressa tulee kaikenlaista muidenkin osien korvaamista ja ylimääräisiä tarkastuksia. Ei ole pitkä aika, kun Sveitsi laittoi Horneteja lentokieltoon murtumien takia.

Mutta jos kustannuksia ei huomioida, niin on hassua ajatella, että Hornet AESA-tutkalla ei välttämättä jäisi juurikaan jälkeen monista HX-kandidaateista. IRST tietysti puuttuisi, kuten myös sensorifuusio, mutta ei ne nyt ehkä täysin mahdottomia puutteita ole. Lopultahan lentokone on vain lavetti, jolla ohjukset viedään taivaalle. (Joo, yksinkertaistus.)

Tuolla saisi ostettua ehkä 10 vuotta lisää. Jos on pakko. Ja tosiaan se 2.6M oli pelkkä työ.
 
Jos hornet-hävittäjien säilyttäminen (edes osan), on hyvä idea mitä PV ei ole vielä tullut ajatelleeksi(epäilen?) niin tässä lienee ihan hyvä tilaisuus nostaa luuri tai sähköposti ja informoida asianosaisia asiasta. Jos taas kyseessä on todella paska ja mahdoton idea niin ehkä he kertoisivat senkin?

Tarkoitan vain että toki foorumilla voidaan spekuloida kaikenlaista, mutta jos joku kontaktoisi puolustusvoimia niin sieltä voisi jopa tulla jonkun suuntaista vastausta :D
 
Kyllä se asia on ainakin väitetysti jo selvitetty ja kustannustehottomaksi todettu. Asia on kirjattukin HX-esiselvitykseen.

Eiköhän tuolla vähintään joku aloitepalkinto irtoaisi jos vaikka 500 miljoonalla saataisiin koneisiin toiset 30 vuotta elinkaarta.
 
... Mutta jos kustannuksia ei huomioida, niin on hassua ajatella, että Hornet AESA-tutkalla ei välttämättä jäisi juurikaan jälkeen monista HX-kandidaateista. IRST tietysti puuttuisi, kuten myös sensorifuusio, mutta ei ne nyt ehkä täysin mahdottomia puutteita ole. Lopultahan lentokone on vain lavetti, jolla ohjukset viedään taivaalle. (Joo, yksinkertaistus.)

Mun mummo ja Bear Grylls voivat molemmat olla vain lavetteja rynnäkkökiväärille. En silti haluaisi että nämä ottaisivat matsia :(

Tämä foorumilla esiintyvä "lavetti" -nimitys on sen verran harhaanjohtava ja tarkoituksenhakuinen, että koetan muistaa käyttää aina sotilaista, panssarivaunuista sun muista nimitystä "lavetti" kirjoittaessani tällä foorumilla :)
 
Kim Jäämeren haastattelu sldinfo.com saitilla:

http://sldinfo.com/distributed-oper...es-the-perspective-of-lt-general-kim-jaameri/

Distributed Operations, Exercises and Building Out Finnish Defense Capabilities: The Perspective of Lt. General Kim Jäämeri

Lt. General Kim Jäämeri: “It is becoming clear to our partners that you cannot run air operations in a legacy manner under the threat of missile barrages of long range weapons.

“The legacy approach to operating from air bases just won’t work in these conditions.

“For many of our partners, this is a revelation; for us it has been a fact of life for a long time, and we have operated with this threat in the forefront of operations for a long time.”

...

Lt. General Kim Jäämeri: “With regard to the Hornet successor, clearly its contribution to joint operations is a key aspect.

“For example, how will it help the navy more effectively fire their missiles at the relevant targets?”

“For more than two decades now there’s only one force development process and it’s fully joint.

“I’ve sat in a meeting this morning running through capability reviews from different services where any capability that’s required for our defense is always looked through the joint glasses.
 
Back
Top