Ilmavoimien tulevaisuus

Näin jälkikäteem ajateltuna, esim. Belgian hävittäjäkalusto silloin kun Neuvostoliiton uhka oli paljon lähempänä kotitienoita oli jossakin 250 hävittäjän tienoilla. Ja jos oikein muistan, Alankomaillakin oli 9 F-16-laivuetta. Eli nämäkin maat kyllä, kun heillä on erilainen uhkauva, ylläpitävät ihan eri luokan kalustomäärää.

Jos siellä yllättäen olisi taas 300 kilometrin päässä Belgiaa ja Alankomaita odottelemassa vihamielinen massa-armeija kymmenine panssarivisioonineen ja tuhansine lentokoneineen, niin kyllä sitä heillä alkaisi taas massi tulla eri tahtiin armeijalle, ja olla ihan eri luokkaa kaluston määrä, koska uskon siihen että belgialaiset ja alankomaalaiset ovat edelleenkin fiksuja eivätkä itsetuhoisia.
 
Sellainen kommentti, kun eri ketjuissa on viittailtu "Saabin mainosmateriaaleihin", tai ettei "Saabista voi sanoa vielä mitään", "ennusteita".

Olisiko mahdollista, että Gripen C:n kustannukset voisivat jollain tavoin indikoida jotain Gripen E:n kustannuksista?:unsure:

Toisekseen, on hyvä ymmärtää, että emme tiedä minkään hävittäjän kustannuksia.

Näin on, koska HX-konetta ei ole vielä Suomessa käytössä.

HX-tiimi tekee analyysin ja arvion, mitä eri HX-kandidaattien käyttö ja ylläpito Suomessa kustantaisi, kunkin koneen huoltomallilla. Tässä analyysissä hyödynnetään luonnollisesti sitten eri valmistajien ja ilmavoimien kokemuksia, kustannuksia ja erilaisia suoritteita toimintolaskenta-analyysia varten.

Näitä analyyseja voi myös kutsua termillä "ennuste".

Etkös sä juuri vähän aikaa sitten maininnut jenkkitilastoihin nojaten, että Super Hornet on halvempi lentää kuin Hornet? Tämä käsittääkseni jopa fleettien ikäero huomioiden.

Kukaan ei silti ole tainnut uskaltaa esittää, että Gripen E olisi halvempi kuin Gripen C. Eli kyllä ne kustannukset voivat loppupeleissä olla ihan mitä hyvänsä, mihin suuntaan hyvänsä.

Sinänsä olisi kyllä hyvä, kun Janes julkaisisi uuden vertailun, jossa E olisi C:n alapuolella. Foorumilaisten reaktio olisi hauska nähdä. Varsinkin jos se toteutuisi. :p
 
Lisää mielipiteitä: pieneen määrään F 35, jos käyttökustannukset ovat korkeita eikä rahat riitä valtiolla. Gripen suurin osa hävittäjistä. F 35 ulkoistetulla huollolla simulaattorilla vaikka könttä hintaan. Gripenin täysi huolto Suomessa + kokoaminen. Eikös tämä olisi köyhän valtion paras vaihtoehto.
Tähän mennessä Ilmavoimat on pitänyt kahden koneen ratkaisua kalliina. Simulaattori ja koulutuskapasiteetti maksaa, vaikka sen ulkoistaisi.
Gripenin käytön halpuus on tässä vaiheessa pelkkää mainospuhetta, myös ostohinnan alhaisuutta on epäilty. Päinvastoin Gripenin operoinnista pelätään tulevan hyvinkin kallista, koska päivittämien jakautuu pienelle käyttäjäkunnalle. Lentäjille kahden koneen kelpuutus ei myöskään ole ilmaista, eikä siinä kaikki, myös mekaanikot täytyy kouluttaa kahdelle kalustolle.
 
Sveitsin kilpailutusta on mielenkiintoista seurata. Samat koneet tarjolla kuin Suomeenkin, mutta valintaprosessi on jo koelentovaiheessa. Päätöskin tulee tietoon aiemmin kuin Suomessa.
 
Sveitsin kilpailutusta on mielenkiintoista seurata. Samat koneet tarjolla kuin Suomeenkin, mutta valintaprosessi on jo koelentovaiheessa. Päätöskin tulee tietoon aiemmin kuin Suomessa.
Kuulostaa fiksulta, että annetaan sveitsiläisten ensiksi tehdä omat valintansa ja sitten perustelut, yms... ja voidaan mahdollisesti hyödyntää heidän dataa meillä valintaprosessissa.
 
Kuulostaa fiksulta, että annetaan sveitsiläisten ensiksi tehdä omat valintansa ja sitten perustelut, yms... ja voidaan mahdollisesti hyödyntää heidän dataa meillä valintaprosessissa.

Suomi on myös ajoittanut hankintaa hyvin niin, ettei ole ollut ostamassa montaa uutta konetyyppiä ensimmäisten joukossa. Esim. Typhoonin 1. versio on kaukana siitä mikä Suomeen on tarjolla. Samoin ensimmäisten F-35:n päivitys uudempaan tulee olemaan kallista.
 
Kenties joskus tulevaisuudessa tilalle ostetaan Boeing-Saab TX:ää, mutta siihen mennee aikaa (post-2025). Järkevin hetki kun lienee siinä vaiheessa, kun Yhdysvaltain tilaus on päättymässä eikä muitakaan ostajia ole, eli kun tuotantolinja (=Saabin hillotolppa) on vaarassa katketa.
Jos ei boeing-saab täysin kuse hommiansa niin viitteet on ettei tx:sän tuotantolinja ihan heti nyt katkea, ei ainakaan ennenkuin meidän pitää keksiä haukoille korvaaja
 
Sveitsillä tosin aika eri tarpeet jo päälle päin katsottuna. Esimerkiksi ilmasta maahan -puolta ei arvioida ollenkaan. Eli ei ole tarkoitus ottaa käyttöön ainakaan aluksi.
Sitten on myös eriytetty ilmatorjuntahanke, eli on haussa Patriot/MEADS-tapainen eri hankkeessa.
 
Näin jälkikäteem ajateltuna, esim. Belgian hävittäjäkalusto silloin kun Neuvostoliiton uhka oli paljon lähempänä kotitienoita oli jossakin 250 hävittäjän tienoilla. Ja jos oikein muistan, Alankomaillakin oli 9 F-16-laivuetta. Eli nämäkin maat kyllä, kun heillä on erilainen uhkauva, ylläpitävät ihan eri luokan kalustomäärää.

Jos siellä yllättäen olisi taas 300 kilometrin päässä Belgiaa ja Alankomaita odottelemassa vihamielinen massa-armeija kymmenine panssarivisioonineen ja tuhansine lentokoneineen, niin kyllä sitä heillä alkaisi taas massi tulla eri tahtiin armeijalle, ja olla ihan eri luokkaa kaluston määrä, koska uskon siihen että belgialaiset ja alankomaalaiset ovat edelleenkin fiksuja eivätkä itsetuhoisia.
Aika itsetuhoisia ovat. Ovat sallineet muslimien vallata lukuisia kaupunginosia kumpainenkin. Ja meno senkun pahenee.
 
Näin jälkikäteem ajateltuna, esim. Belgian hävittäjäkalusto silloin kun Neuvostoliiton uhka oli paljon lähempänä kotitienoita oli jossakin 250 hävittäjän tienoilla. Ja jos oikein muistan, Alankomaillakin oli 9 F-16-laivuetta. Eli nämäkin maat kyllä, kun heillä on erilainen uhkauva, ylläpitävät ihan eri luokan kalustomäärää.

Jos siellä yllättäen olisi taas 300 kilometrin päässä Belgiaa ja Alankomaita odottelemassa vihamielinen massa-armeija kymmenine panssarivisioonineen ja tuhansine lentokoneineen, niin kyllä sitä heillä alkaisi taas massi tulla eri tahtiin armeijalle, ja olla ihan eri luokkaa kaluston määrä, koska uskon siihen että belgialaiset ja alankomaalaiset ovat edelleenkin fiksuja eivätkä itsetuhoisia.

Mutta eikös Saksa aio kasvattaa armeijaansa:)?
 
Sveitsillä tosin aika eri tarpeet jo päälle päin katsottuna. Esimerkiksi ilmasta maahan -puolta ei arvioida ollenkaan. Eli ei ole tarkoitus ottaa käyttöön ainakaan aluksi.
Sitten on myös eriytetty ilmatorjuntahanke, eli on haussa Patriot/MEADS-tapainen eri hankkeessa.

Siis mitä, aiotaanko siellä luopua kokonaan ilmasta-maahan toiminnasta?! Olen järkyttynyt. F-5 sai ilmasta-maahan tehtäviä Hawker Hunterista luovuttaessa, ja ilmeisesti ne kuuluvat repertuaariin yhä edelleen.

Mitä Sveitsin valintaan muutoin tulee, niin uskon, että amerikkalaiset jyrää. Varsovan liiton romahduksen jälkeen Sveitsin ainoat potentiaaliset viholliset ovat ympäröivät EU-maat. Sitä myöten Rafale ja Typhoon ovat suorastaan itsetuhoisia vaihtoehtoja, kun naapurit tietävät koneista kaiken mahdollisen. Gripen ei ole juurikaan parempi, kun esim. tutka tulee Leonardolta. Sveitsin huolto nyt jumittuu kriisiaikana, valittiin sitten mikä konetyyppi hyvänsä, mutta jenkkikoneiden etuna on sentään suuri TURPO-yhteys.
 
Jepulis. "They also dropped any air-ground tasking a few years ago. That means aircraft optimised or compromised by air-to-ground performance are at a disadvantage."

Tai kunnon lähteen kertomana:
"Asked whether the upcoming Swiss tender as part of the drive sets a key requirement for a fighter to be able to enter that base, the officer said it was not essential but would be nice to have.
The Air Force will arm the new fighter with air-to-air missiles, as the main mission is to secure Swiss airspace. There is merely “discussion” of arming the jet with air-to-ground missiles, as that capability is politically sensitive in Switzerland and would add to the cost of acquisition."

2017 oli vielä ajatus eri.
"The choice of companies clearly indicates that SwAF intends to regain an air-to-ground capability lost in 1994 with the Hawker ‘Hunter’ and a recce-capability lost in 2003 with the retirement of the Mirage IIIRS.
The new motion is not said to be disturbing plans to extend the service-life of the existing F/A-18s. In spring of 2017, Switzerland’s ‘Army Report 2017’ was accepted by majority, including a $509m agreement to upgrade and modernise the Hornet fleet. The aircraft will receive structural upgrades, replacement of obsolete avionics and a new BVR missile. Ministers however rejected (97 against 85) the proposed plan to add an air-to-ground capability. That capability has reportedly been added to the new jet procurement plan."
 
"Belgialaisyhtiö on erikoistunut huoltamaan F-15- ja F-16-hävittäjäkoneissa käytettäviä moottoreita."

Rinteen hallitus tiskin alta käynyt F-15(S)EX tai F-16V/F-21 kaupoille? :ROFLMAO:

P&W valmistaa myös F-35 moottorit. Voi liittyä HX:ään tai olla liittymättäkin..
 
Patrian toimintaan liittyen. Esa Rautalinko aloittaa firman toimitusjohtajana 1.7.2019.
Jos nyt oikein muistan, niin Rautalinko taitaa olla sellaisia miehiä, että on herkästi saneerannut henkilöstöä ulos niistä firmoista joissa on toimarina ollut (ainakin Telia ja Honkarakenne).
Kaveri vaihtaa työpaikkaa noin kolmen vuoden välein kunhan on saanut kyseisen firman "kuntoon".
Katsotaas alkaako syksyllä Patriassa YT-neuvottelut.

Esa Rautalinko Patrian toimitusjohtajaksi
Rautalinko aloittaa tehtävässään 1. heinäkuuta.

Puolustustarvikeyhtiö Patria on saanut uuden toimitusjohtajan.

Patria-konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Esa Rautalinko.
Rautalinko toimii tällä hetkellä moottoriajoneuvojen varaosia myyvän Örum-konsernin toimitusjohtajana.
Hän on myös Patrian hallituksen puheenjohtaja.

– Olen erittäin innossani Patria-konsernin toimitusjohtajan tehtävästä.
Yhdessä osaavan henkilöstön ja johdon kanssa sekä hallituksen tuella kehitämme Patriaa edelleen strategian mukaisesti.
Näen tämän erinomaisena mahdollisuutena, jonka voimme hyödyntää toimiessamme entistäkin vahvemmin tiiminä ja samalla voimme voittaa edessämme olevat haasteet, sanoo Rautalinko tiedotteessa.

Rautalinko aloittaa toimitusjohtajana 1. heinäkuuta.

Patria on ollut puoli vuotta ilman varsinaista toimitusjohtajaa sen jälkeen kun Olli Isotalo sai potkut tammikuussa.

Siirtymäkauden ajan yhtiön toimitusjohtajan tehtäviä on hoitanut yhtiön talousjohtaja Ville Jaakonsalo.
 
Back
Top