Isku Iraniin

Seurasin aikani iranin edellisiä protesteja,mutta se siviliien tappamien alkoi tympäisee. Etenkin kun kaikki uutiset tuli aktivistien kautta ja sisälsi pelkästään uhreja. Erityisesti nuoret naiset näytti olevan ampujien tähtäimessä. Iraninin hallitus ampuu naisia jotka osoittavat mieltään.
Omaiset hakivat yhtä ruumista haudattavaksi viranomaisilta ja heiltä veloitettiin luodin hinta.

Sellainen valta Iranissa ja pitäisi olla ainoa tasa-arvosta niin kovasti huolta kantavien toimittajien kulma maan uutisointiin. Aika hiljaista kuitenkin.
 
Ensin kiistettiin alasampuminen ja kun liikaa lyötiin faktaa pöytään, niin myönnettiin ja Rouhanin twitter käskyllä tämä matkustajakone ammuttiin alas.

"Armeijan mukaan virhe tapahtui, kun matkustajakone kääntyi kohti sotilasaluetta."
Voi helvetti mikä tekosyy! Eivätkö mitään parempaa keksineet. Sentään myönsivät.

Nyt täytyy kysyä ihan vakasti, että kuinka etäältä esim. hävittäjä kyetään tutkalla havaitsemaan ja kun kansainvälinen lentokenttä ihan vieressä, niin haloo!

Ja tiedoksi että Yhdysvallat ja Israel lisäsivät lentoja muun muassa sen vuoksi että eivät joutuisi iskujen kohteeksi, koska tiedettiin että Iran suorittamassa operaatiota, parempi koneet ilmassa kuin kentällä.

Ukrainalaisen matkustajakoneen alas ampumisen taustalla on todennäköisesti länsimieliset iranilaiset.
Siis ei ammuttu konetta, jossa vakituisesti Iranissa asuvia kansalaisia ja tässä edelleen taustalla Rouhanin 52 uhkaus!

Tämä myönnetty siitä syystä että todisteet ovat olleet liian suuret. Tällä kertaa Lierovin valheet pelaavat häntä itseään vastaan. Uskottavuus Venäjää kohtaan menee jo pakkaselle.

Tässä saattaa olla taustalla Venäjän ehdotus ampua nimenomaan ukrainalainen kone ja jolle annetaan numero 52. Tämä on juuri sitä hydbridisotaa ja maailmaa jossa eletään tällä hetkellä. Tämä tulee todennäköisesti vielä kiihtymään.

KOROSTAN edelleen että se joka uskoo vahinkoon tai virheeseen niin on täysi pöljä!

"Ilmapuolustus oli saanut varoituksen, että Irania kohti on ammuttu risteilyohjuksia"
Kuinkas etäältä nämä voidaan havaita! 10 kilometrin päästä armeijan tukikohdastako vastako eikä kolmensadankilsan päästä?

Jos uhka on ollut suuri, niin miksi siviililentoja ei kielletty, kenellä tästä vastuu?

Joku on ilmeisesti antanut komentokeskuksesta luvan ampua matkujakone! Ja kuinka paljon tähän päätöksentekoon on kulunut aikaa?
"Ihan sama, homoja, lesboja sekä maanpettureita se kone on kuitenkin täynnä, en kanna vastuuta, sanoi komentaja".
 
Vaikka en oikein pidä Turkin politiikasta ja turkkilaisten denialismista armenialaisten kansanmurhaa kohtaan, niin olen aina saanut Turkish Airlinesilta loistavaa palvelua.
Jep... kaikki noi idän patriarkaaliset hierarkiat tuottaa loistavaa (nais)palvelua, ja se saattaa alkaa juuri Bosporinsalmelta. Se ei meinaan todellakaan ala Vaalimaalta, sillä Aeroflot on totaalinen painajainen, to be avoided at all cost!
 
Olipas mielenkiintoinen reittivalinta Dohasta Helsinkiin toissa yönä ajatellen viime aikojen tapahtumia. Reitti kulki noin 100 km Teheranin länsipuolelta jonka jälkeen suoraan Luhanskin yli. Qatar Air Lines on varmaan isä aurinkoisen ja allahin kanssa samaa allianssia joten ei hätää. Ja täytyy sanoa että palvelu on jotain ihan muuta kuin mihin eurooppalaisilla yhtiöillä on meille totutettu finskistä nyt puhumattakaan.

ot, Qatar Airlines kiertää ainakin Saudi-Arabian ilmatilan, eilen lens kone Lagosista (Nigeria) Tunisian yli - Libyan kiertäen - ja Libanonin, Syyrian sekä Irakin kautta. Seurailin vähän käviskö Iranissakin, ei käynyt.
 
OFF TOPIC

Tässä taitaa olla lisänä se, että Iranilla oli nyt ns. "tilanne päällä". Stressi ja paine kun vaikuttaa voimakkaasti päätöksentekoon.

Iranissa kun ei tunnu olevan taipumusta sotilashenkilöillä oma-aloitteisuuteen vaan vaikuttaa aika lailla ylhäältä johdetulta. Tässä tilanteessa kiusaus on suuri noudattaa tiettyä ennaltamäärättyä päätöksentekomallia, joka ei välttämättä sovellu asiaan. Vrt. sanonta "jos käytössä on vain vasara, kaikki ongelmat alkavat näyttää nauloilta".

Hesarin toimittaja Laura Hölmösen kellarisekoilujen sekä paineilmanaulaimien yleistymisen seurauksena tuo sanonta on nykyaikaistettu. Nykyisin se kuuluu näin:

Jos käytössäsi on vain vasara, niin kaikki ongelmat näyttävät läppärin kovalevyiltä.
 
"Prikaatin kenraali Hajizadeh sanoi, että IRGC: n ilmailujoukot ottavat täyden vastuun traagisesta tapahtumasta ja ovat valmiita noudattamaan kaikkia maan ylimpien virkamiesten tekemiä päätöksiä."

Eli, kun pyydätte ampumaan toisen matkustajakoneen kun presidentti Rouhani twiittaa, niin asia selvä!

Iranilainen komentaja väittää että ohjuslavettia käsitelleet henkilöt eivät ottaneet yhteyttä komentajaansa, siis ovat tehneet itsenäisen päätöksen... näinkö tosiaan toimitaan kriisitilanteessa?

"Konfliktin riski oli erittäin suuri; Sekä amerikkalaiset että Iranin asevoimat olivat hälytyksessä. Amerikkalaiset olivat myös uhanneet iskeä 52 (TÄMÄ SAMA KUIN MATKUSTAJAKONEEN KAKSI VIIMEISTÄ NUMEROA) kohteeseen Iranissa. Siksi kaikki joukot olivat erittäin valppaina. Valmistautumisaste oli sota-olosuhteissa; korkein hälytystaso." Puhutaan uudesta integroidusta järjestelmästä, Teheranissa useita ilmapuolustusjärjestelmiä, siis integroitu. Tämä verkko ilmoitti että risteilyohjukset ovat tulossa.

"olemme pyytäneet useita kertoja, että maan ilmatila puhdistetaan siviililennoista". Hälytystasolla 3 tämä on normaalia; tällaiset pyynnöt tehdään; No, rakkaat veljemme eivät seuranneet asiaa tietyistä syistä. Joten koneet lentävät sotatilanteesta huolimatta.

Hyväksyntä iskulle piti saada komentajalta, mutta järjestelmät olivat tukossa tai eivät toimineet, joten päätös tehtiin itsenäisesti. 10 sekuntia oli aikaa tehdä päätös !!! HALOO !!! EIKÖ HERÄTYSKELLOT SOI YHTÄÄN!!! KUSETUKSEN MAKUA !!!

 
Iranilaiset ovat tulleet kaduille protestoimaan islamilaista hallintoa vastaan matkustajakoneen ampumisen jälkeen.

He huutavat "Khamei eroa!"

Amir Kabirin yliopistolla brutaali mielenosoituksen tukahduttaminen kyynelkaasulla. Huom! Ukrainalaisessa matkustajakoneessa oli muun muassa lomailua päättäviä lahjakkaita opiskelijoita.

 
"Prikaatin kenraali Hajizadeh sanoi, että IRGC: n ilmailujoukot ottavat täyden vastuun traagisesta tapahtumasta ja ovat valmiita noudattamaan kaikkia maan ylimpien virkamiesten tekemiä päätöksiä."

Eli, kun pyydätte ampumaan toisen matkustajakoneen kun presidentti Rouhani twiittaa, niin asia selvä!

Iranilainen komentaja väittää että ohjuslavettia käsitelleet henkilöt eivät ottaneet yhteyttä komentajaansa, siis ovat tehneet itsenäisen päätöksen... näinkö tosiaan toimitaan kriisitilanteessa?

"Konfliktin riski oli erittäin suuri; Sekä amerikkalaiset että Iranin asevoimat olivat hälytyksessä. Amerikkalaiset olivat myös uhanneet iskeä 52 (TÄMÄ SAMA KUIN MATKUSTAJAKONEEN KAKSI VIIMEISTÄ NUMEROA) kohteeseen Iranissa. Siksi kaikki joukot olivat erittäin valppaina. Valmistautumisaste oli sota-olosuhteissa; korkein hälytystaso." Puhutaan uudesta integroidusta järjestelmästä, Teheranissa useita ilmapuolustusjärjestelmiä, siis integroitu. Tämä verkko ilmoitti että risteilyohjukset ovat tulossa.

"olemme pyytäneet useita kertoja, että maan ilmatila puhdistetaan siviililennoista". Hälytystasolla 3 tämä on normaalia; tällaiset pyynnöt tehdään; No, rakkaat veljemme eivät seuranneet asiaa tietyistä syistä. Joten koneet lentävät sotatilanteesta huolimatta.

Hyväksyntä iskulle piti saada komentajalta, mutta järjestelmät olivat tukossa tai eivät toimineet, joten päätös tehtiin itsenäisesti. 10 sekuntia oli aikaa tehdä päätös !!! HALOO !!! EIKÖ HERÄTYSKELLOT SOI YHTÄÄN!!! KUSETUKSEN MAKUA !!!


Tämähän kuulostaa SALALIITTOTEORIALTA. Ne on parhaita!
 
Loppujenlopuksi kun faktoja ei ole, ei voida edes varmasti sanoa että oliko vahinko.
Voihan se olla että olettivat jenkkien iskevän heti ja tuo olisi näyttänyt silloin pahalta. "kuka nyt oman koneen ampuu alas"
 
mutta järjestelmät olivat tukossa tai eivät toimineet, joten päätös tehtiin itsenäisesti.

Kuten he sanoivat, siellä on sekaisin kaikkia vehkeitä ja tilannekuva oli buginen taikka ei toiminut. Meillä viime vuotena oli Nato harjoitus samasta asiasta. Uskon että Irani ei ole kääntänyt koko systeemiä päälle ennen tapahtumaa. Kukaan ei ollut tietoinen kuinka paljon systeemi kusee käytännössä. Kaikki varmaan uskoi että joku on testannut koko järjestelmän ja se skulaa nappia painamalle. Mutta toinen homma tässä on että on melko varma US cyber command oli suorittamassa tehtäväänsä ennenkuin selvisi että Iranin isku oli uhriton. Koneet olivat ilmassa kummallakin puolen, joten on hyvin oletettavaa että cyber command oli levittävässä virheellistä dataa. Joten puhutaan spooffauksesta, johon jenkit ovat kykeneväisiä.

Homma kuitenkin on että Iran myöntää että käsky annettiin ja kyseinen osa toimi odotetusti koneen tullessa tonttiin. Komentajalla ei riittänyt ymmärrystä taikka hermoja odottamaan muita havaintoja, taikka laukaisuja. Piti toimia viallisen ilmakuvan antaessa kuvaa. Hän ei myöskään pyytänyt vahvistusta ohjushyökkäyksella, vaikka voisi olettaa että niitä olisi tullut verkkoa pitkin runsaasti tutkaverkon kautta. Voidaan olettaa että näin ei käynyt koska Iranilaiset ovat ilmoittaneet häiriöistä. Millainen ja miten laaja se oli on kysymys merkki.
 
Osaako joku selittää mitä tollasesta Tor:n tutkanäytöstä näkee? Ja voiko siirä erottaa kohteen koon, vai onko näytöllä pelkkä piste. Oli maali B52 tai drone
 
Osaako joku selittää mitä tollasesta Tor:n tutkanäytöstä näkee? Ja voiko siirä erottaa kohteen koon, vai onko näytöllä pelkkä piste. Oli maali B52 tai drone

Käsittääkseni kyllä, koska se on erityisesti tarkoitettu täsmäaseita vastaan.
 
Osaako joku selittää mitä tollasesta Tor:n tutkanäytöstä näkee? Ja voiko siirä erottaa kohteen koon, vai onko näytöllä pelkkä piste. Oli maali B52 tai drone

Ahti Lappi on sitä mieltä ettei siitä erota muuta kuin sen miten Pac-Man syö palloja.

 
Niin risteilyohjus kayttaytyy jokseenkin samalla tavalla maalia lahestyessaan, toki ohjuksen massa on jotain ihan muuta ja sen varmaan pitaisi nakya sironneessa sateilyssa oh kaiussa.....
Lainasin tätä, vaikka ei suoraan sinulle.

Kuvitteliko joku oikeasti että USA alkaa laukomaan risteilyhjuksia kansainvälisen lentoliikenteen sekaan? Siinä määrin, että normaalia nousuputkea lähtevä matkustajalentokone näyttää samalta, kuin odotettu hyökkääjä? Näin tyhmät pitääkin poistaa aseiden ääreltä ja ehkä kokonaan maan pinnalta.
 
Kuten he sanoivat, siellä on sekaisin kaikkia vehkeitä ja tilannekuva oli buginen taikka ei toiminut. Meillä viime vuotena oli Nato harjoitus samasta asiasta. Uskon että Irani ei ole kääntänyt koko systeemiä päälle ennen tapahtumaa. Kukaan ei ollut tietoinen kuinka paljon systeemi kusee käytännössä. Kaikki varmaan uskoi että joku on testannut koko järjestelmän ja se skulaa nappia painamalle. Mutta toinen homma tässä on että on melko varma US cyber command oli suorittamassa tehtäväänsä ennenkuin selvisi että Iranin isku oli uhriton. Koneet olivat ilmassa kummallakin puolen, joten on hyvin oletettavaa että cyber command oli levittävässä virheellistä dataa. Joten puhutaan spooffauksesta, johon jenkit ovat kykeneväisiä.

Homma kuitenkin on että Iran myöntää että käsky annettiin ja kyseinen osa toimi odotetusti koneen tullessa tonttiin. Komentajalla ei riittänyt ymmärrystä taikka hermoja odottamaan muita havaintoja, taikka laukaisuja. Piti toimia viallisen ilmakuvan antaessa kuvaa. Hän ei myöskään pyytänyt vahvistusta ohjushyökkäyksella, vaikka voisi olettaa että niitä olisi tullut verkkoa pitkin runsaasti tutkaverkon kautta. Voidaan olettaa että näin ei käynyt koska Iranilaiset ovat ilmoittaneet häiriöistä. Millainen ja miten laaja se oli on kysymys merkki.

Jenkkien osuus tässä siviilikoneen alasampumisessa on about yhtä suuri kuin ukrainan vastuu mh-17 alasampumisesta. Eli jotain joka sopii lähinnä ryssä today- tason narratiiveihin. Ja siihen kuinka paha länsi eskaloi imperialistisia sotiaan viatonta maata kohtaan.

Vai oletko aidosti siinä uskossa että jenkkien kyberiskut ja valemaali-signaalit oli tässä se syy miksi tämä siviilikone ja kaikki lapset sen mukana tulivat tulipallona tonttiin?

Varsinkin kun kumpikaan osapuoli tai venäjä joka satavarmasti alueella tiedustelee, ei ole indikoinut mitään siihen viittaavaa? Mikä on se Iranin insentiivi pitää turpansa kiinni jos näin todella olisi tapahtunut? Koska sen tiedon julkaisu olisi about suurin mahdollinen propaganda voitto ajatollahille
 
Back
Top