"Imam ghoft een rezhim-e ishghalgar-e qods bayad az safheh-ye ruzgar mahv shavad."
"The Imam said this regime occupying Jerusalem must vanish from the page of time."
Niin no kai tuosta voi sitten vääntää ihan mitä haluaa, jotta omat intressit täyttyisivät. En puolustele Iranin tai Ahmadinejadin toimia, mutta ihan oikeasti länsiliittouman kaksinaamaisuus ottaa päähän. Puhutaan demokratiasta ja lietsotaan sisällissotia esim. Libyassa ja Syyriassa (koulutetaan ja aseistetaan palkkasotureita, salamurhataan jne.) ja samaan aikaan ollaan ylimpiä ystäviä esim. Saudi-Arabian kanssa.
Ei kukaan voi olla niin sokea (ai ei), että oikeasti luulee asioiden olevan täysin mustavalkoisia - tyyliin länsimaat hyviä, muut pahoja - niinkuin mediassa luodaan kuvaa.
Ja kova Iranin uhittelu ja lausunnot on vain sananhelinää,samaan aikaan kuin Israel on kiihdyttänyt Palestiinalaisten kansanmurhaa.
Juuri viikko sitten lehdessä Isralin entinen ministeri arvosteli kovin sanoin oman maansa palestiinalaispolitiikkaa. Laittomien siirtokuntien määrä on kasvanut Netanjahun vallan aikana. Niitä rakennetaan jatkuvasti.
Se taas saa aikaan sen että kahden valtion sopimusta,Palestiina/Israel ei voi syntyä ikinä. Ehkäpä se on tarkoituksenakin. UUdet siirtokunnat vievät kaivot,vesilähteet,viljelysmaat jne.
Samalla tämän viikon uutisissa oli että taas laitettiin Palestiinalaisten kyliä matalaksi koska Armeija päätti ottaa alueen harjoitusalueeksi.
Iran ei ole maailmanrauhan vihollinen.
Se ei hyökkää ketään vastaan ja sillä on oikeus omaan öljyynsä. Ovat hyvin tietoisia siittä että Irak sotaa suunniteltaessa suunnittelut koskivat myös Irania ja Irakin piti olla vain välivaihe.
Se koko öljyalue on tarkoitus saada jenkkien kontrolliin. kartalla olevista rajoista välittämättä.
Länsimaat Israel mukaan luettuna alkavat olla aika tökeröjä jo Turistibussi räjähdyksien ja muiden vierittämisessä Iranin/Hizbollahin syyksi. Al-qaeda taitaa ottaa nokkiinsa,kun eivät voi yhtäkään Israelilaista enään listiä ilman että kunnia menee aina Iranille.