Isku Iraniin

Eikös näillä alueen arabeilla ole aika usealla juutalaista perimää? Valloittajien mukana ovat esi-isät vaihtaneet uskoa jolleivät ole paenneet vehreämmille niityille...
offtopic:
Erään tutkimuksen mukaan länsirannan arabiväestöllä on merkittävää juutalais-perimää, mikä selittyy normaalin pitkän aikavälin "sekaantumisen" lisäksi sillä, että osa juutalaisista kääntyi kristinuskoon&eivät osallistuneet kapinointiin, heitä ei karkotettu roomalaisten toimesta ja tämä poppoo kääntyi myöhemmin sapelin avustuksella islamiin. Gazan väestö on taas läheisempää Egyptiin päin.
 
Kaikki imperiumit ovat roistovaltioita ja kansakuntien vankiloita, yksityiskohdat ovat sävyeroja mutta Rooma oli harvinaisen brutaali ja siksi varmaan menestyikin.
Olen kansallisuusaatteen kannattaja ja katson kansallisvaltioiden olevan paras tapa järjestää yhteiskunta sekä kansainväliset suhteet.

No Israelissa ei ole ollut israelin valtiota sitten 100BC. Toisekseen etnonationalistinen kansallisuusaate yleensä käsitetään syntyneeksi napoleonin valloituksista 1800 luvun alussa.

Koko Israelin kansan tarinahan pohjaa karkotukseen luvatusta maasta, jonne palattiin ww2 jälkeen...
 
Linkki: https://uk.reuters.com/article/uk-usa-iran-oil-tankers-exclusive-idUKKCN1SN1OS

Exclusive: Insurer says Iran's Guards likely to have organised tanker attacks

LONDON/OSLO (Reuters) - Iran’s elite Revolutionary Guards (IRGC) are “highly likely” to have facilitated attacks last Sunday on four tankers including two Saudi ships off Fujairah in the United Arab Emirates, according to a Norwegian insurers’ report seen by Reuters.

The UAE, Saudi Arabia and Norway are investigating the attacks, which also hit a UAE- and a Norwegian-flagged vessel.

A confidential assessment issued this week by the Norwegian Shipowners’ Mutual War Risks Insurance Association (DNK) concluded that the attack was likely to have been carried out by a surface vessel operating close by that despatched underwater drones carrying 30-50 kg (65-110 lb) of high-grade explosives to detonate on impact.

The attacks took place against a backdrop of U.S.-Iranian tension following Washington’s decision this month to try to cut Tehran’s oil exports to zero and beef up its military presence in the Gulf in response to what it called Iranian threats.

The DNK based its assessment that the IRGC was likely to have orchestrated the attacks on a number of factors, including:

- A high likelihood that the IRGC had previously supplied its allies, the Houthi militia fighting a Saudi-backed government in Yemen, with explosive-laden surface drone boats capable of homing in on GPS navigational positions for accuracy.


- The similarity of shrapnel found on the Norwegian tanker to shrapnel from drone boats used off Yemen by Houthis, even though the craft previously used by the Houthis were surface boats rather than the underwater drones likely to have been deployed in Fujairah.

- The fact that Iran and particularly the IRGC had recently threatened to use military force and that, against a militarily stronger foe, they were highly likely to choose “asymmetric measures with plausible deniability”. DNK noted that the Fujairah attack had caused “relatively limited damage” and had been carried out at a time when U.S. Navy ships were still en route to the Gulf.

Both the Saudi-flagged crude oil tanker Amjad and the UAE-flagged bunker vessel A.Michel sustained damage in the area of their engine rooms, while the Saudi tanker Al Marzoqah was damaged in the aft section and the Norwegian tanker Andrea Victory suffered extensive damage to the stern, DNK said.

The DNK report said the attacks had been carried out between six and 10 nautical miles off Fujairah, which lies close to the Strait of Hormuz.

SENDING A MESSAGE
Iran has in the past threatened to block all exports through the Strait of Hormuz, through which an estimated fifth of the world’s oil passes.

According to DNK, it was highly likely that the attacks had been intended to send a message to the United States and its allies that Iran did not need to block the Strait to disrupt freedom of navigation in the region.

DNK said Iran was also likely to continue similar low-scale attacks on merchant vessels in the coming period.

Iranian officials and the Revolutionary Guards’ (IRGC) spokesman were not available for comment.

Tehran had already rejected allegations of involvement and Iranian Foreign Minister Mohammad Javad Zarif had said that “extremist individuals” in the U.S. government were pursuing dangerous policies. No one claimed responsibility for the attacks.

DNK’s managing director Svein Ringbakken declined to comment, except to say that “this is an internal and confidential report produced to inform shipowner members of the DNK about the incidents in Fujairah and the most likely explanation”.

The UAE has not blamed anyone for the attack.

Two U.S. government sources said this week that U.S. officials believed Iran had encouraged Houthi militants or Iraq-based Shi’ite militias to carry out the attack.

In a joint letter seen by Reuters and sent to the U.N. Security Council on Wednesday, the UAE, Saudi Arabia and Norway said the attacks had been deliberate and could have resulted in casualties, spillages of oil or harmful chemicals.

“The attacks damaged the hulls of at least three of the vessels, threatened the safety and lives of those on board, and could have led to an environmental disaster,” the letter said.

Last month, the United States designated the entire IRGC as a terrorist organisation. Washington had previously designated entities and individuals connected with the IRGC, which controls vast segments of Iran’s economy.

Tehran responded by designating the regional United States Central Command (CENTCOM) as a terrorist organisation.
 
Tämä viimeisin persianlahden kriisi on hieno esitys informaatiovaikuttamisesta, samaa näkemystä nousee esille sieltä täältä...
Kaikki on epäilyja ilman todisteita ja kun kriisi on ohi ei kukaan muistele mitä tuli viestittyä.
 
No Israelissa ei ole ollut israelin valtiota sitten 100BC. Toisekseen etnonationalistinen kansallisuusaate yleensä käsitetään syntyneeksi napoleonin valloituksista 1800 luvun alussa.

Koko Israelin kansan tarinahan pohjaa karkotukseen luvatusta maasta, jonne palattiin ww2 jälkeen...

Esimerkiksi gooteilla oli etnonationalistisia lakejakin joten kansallisuusaate on Euroopan pakanoiden perinteinen tapa järjestää yhteiskuntiaan.
 
Lähi-idän tuleva rauhansopimus vaikuttaisi edellyttävän Iranin poistamista 'pelilaudalta'. Tämä on vain henkilökohtainen mielipiteeni.
 
Lähi-idän tuleva rauhansopimus vaikuttaisi edellyttävän Iranin poistamista 'pelilaudalta'. Tämä on vain henkilökohtainen mielipiteeni.
Varmasti vaikuttaisi jollain tasolla, mutta siellä on sitten niitä tyhjiön täyttäjiä vaikka millä mitalla. Pakistani laajenisi hyvin mielellään sinnepäin, jos Iranin valtio lakkaa olemasta.
 

Samaan aikaan ryssät naureskelevat sitä että, kuinka huono onni norjalaisilla on, kun laivoja uppoaa.
Nyt kannattaa olla Suomenkin tarkkana, kun norjalaisia herjataan.
Liikutaan kohti laajempaa konfliktia. Iran ei tästä tule selviämään aivan puhtain paperein.
 
Tässä voi olla myös se, että Iranin sisäiset levottomuudet peitetään ulkomaiden rähinän alle. Samalla voidaan putsata opiskelijat yms epäsopiva aines pois.
 
President Trump fired a social media broadside at the Iranian regime Sunday afternoon, vowing that war between Washington and Tehran would result in "the official end of Iran" before warning, "[n]ever threaten the United States again!"

Trump tweeted hours after a rocket landed less than a mile from the U.S. Embassy in Baghdad's heavily fortified Green Zone, the first such attack since September. An Iraqi military spokesman told reporters the rocket appeared to have been fired from east Baghdad, which is home to several Iran-backed Shiite militias.
https://www.foxnews.com/politics/trump-war-iran-never-threaten-united-states
 
Rouhani torjui Trumpin ehdotuksen: ”Vastarinta on ainoa vaihtoehtomme”

Julkaistu: 21.5. 4:22

Iranin presidentin mielestä nykyinen tilanne ei ole sopiva neuvotteluille.
Iranin presidentti kannattaa neuvotteluja ja diplomatiaa, mutta ei nykyisen kaltaisissa olosuhteissa, iranilainen uutistoimisto IRNA kertoi myöhään maanantaina.

– Tämänhetkinen tilanne ei ole sopiva neuvotteluille ja ainoa vaihtoehtomme on vastarinta, presidentti Hassan Rouhani sanoi IRNA:n mukaan.

Aiemmin maanantaina Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli tarjonnut Iranille mahdollisuutta neuvotteluihin, jos Iran vain tekisi asiassa aloitteen. Samalla Trump myös painotti, että Yhdysvallat vastaa ankarasti, jos Iran uhkaa sitä.

Iranin ulkoministeriön korkea virkamies Hossein Amir-Abdollahian syytti maanantaina CNN:n haastattelussa Yhdysvaltoja epäselvästä linjasta. Toisaalta Yhdysvallat on asettanut Iranille ankarat talouspakotteet ja toisaalta se pyytää Irania neuvottelupöytään.

– Omassa mielessään Trump kuvittelee, että hänellä ase Iranin ohimolla, koska hän on asettanut pakotteet, joilla yritetään pysäyttää maamme talous. Tämä on kaikki hänen mielikuvituksessaan. Nyt hän haluaa, että soitamme hänelle? Hullu presidentti! Amir-Abdollahian pilkkasi.

Kyseessä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun Trump ehdottaa, että Iran avaisi neuvottelut Yhdysvaltojen suuntaan. Hän toivoi samaa 9. toukokuuta ja sanoi 16. toukokuuta uskovansa, että ”Iran haluaa pian puhua”.

CNN:n lähteiden mukaan Trump on myös harkinnut neuvotteluyhteyden avaamista Iraniin Sveitsin kautta. Lehden mukaan Sveitsi olisi jo toimittanut Iranin johtajille numeron, johon he voivat soittaa.

Sunnuntaina Trump uhosi Iranille Twitterissä ja varoitti maata uhkailemasta Yhdysvaltoja.

– Jos Iran haluaa taistella, siitä tulee virallisesti Iranin loppu. Älkää enää koskaan uhkailko Yhdysvaltoja! Trump twiittasi myöhään sunnuntai-iltana Suomen aikaa.

 
9kuaphqyp8z21.jpg
 
Back
Top