Isku Iraniin

Upeat spekuloinnit YLE:llä.


Ohjusisku

Iran teki yöllä ohjushyökkäyksen Irakissa sijaitsevia amerikkalaisjoukkoja vastaan. Olisiko ohjus voinut osua vahingossa myös matkustajakoneeseen?

Kaakinen: Tässä vaiheessa mitään vaihtoehtoa ei voi täysin poissulkea, mutta en pidä ohjusiskua todennäköisimpänä vaihtoehtona. Tärkeintä olisi pystyä tekemään kunnollinen onnettomuustutkinta. Se voi tietysti olla vaikeaa, kun ottaa huomioon missä oloissa ja missä päin maailmaa onnettomuus on sattunut.


Eli siis matkustajakoneen saattoi pudottaa Iranin Irakiin ampuma ballistinen ohjus ? Just. Ei käynyt mielessä kysyä että olisiko voinut olla vaikka niin, että kyseisen ohjusiskun jälkeen Iranin ilmapuolustuksessa polteltiin hermot pinnassa norttia hikikarpalot otsalla USA:n vastaiskuaa odottaen ? Ja sitten joku ilmatorjuntaohjuspatteri munasi aivan totaalisesti ja tunaroi matkustajakoneen alas.
 
”Teidän on määrä saapua Karjalan prikaatiin perjantaina 10.01.2020 kello 23:00 mennessä. Iranista pyydetty hätäapua kaikilta EU-mailta USA:n hyökkäyksen johdosta. Edellytämme, että saavutte paikalle, sillä saapumatta jättäminen on rangaistava teko. Ette tarvitse mukaan kuin passin, lisätietoja saatte varuskunnassa - Suomen Puolustusvoimat, operatiivinen osasto”

Toi kieltomuoto "ette tarvitse..." on erikoinen. Suomalainen sanoisi "tarvitsette mukaan vain", ja sama pätee ainakin tuntemiini länsi-eurooppalaisiin kieliin noin yleisesti.
Mikähän rikastus tossakin jäynässä taas on taustalla?
 
On ilo nähdä, että Puolustusvoimien viestintä ottaa inspiraatiota Donald Trumpilta.
 
Tuosta Iranin ohjusiskusta liikkuu huhua, että olisivat ilmoittaneet etukäteen ettei kaatuneita tulisi.. tiedä sitten..
 
Kuinka merkityksellistä tuo hätäviestin puuttuminen on?

Yksi ilmailun viisauksista kuitenkin kuuluu "aviate, navigate, radiate".
Vaikea kuvitella, että mikään muu kuin lentäjien kuoleminen olisi estänyt näitä lähettämästä hätäviestiä. Lisäksi en usko että lentokoneen moottori olisi teknisen vian johdosta räjähtänyt niin yllättäen ja voimalla, että se olisi riittänyt tappamaan kuskit samantien.
 
Tuosta Iranin ohjusiskusta liikkuu huhua, että olisivat ilmoittaneet etukäteen ettei kaatuneita tulisi.. tiedä sitten..
Varoitti etukäteen Irakia, joka taas varoitti Yhdysvaltoja joten olet oikeassa.
Ilmeisesti isku tehtiin Iranin sisäpoliittisten syiden vuoksi, eikä niinkään halusta tappaa Yhdysvaltain sotilaita.
 
Luultavasti kone on ehtinyt jonnin verrankin pidemmälle kuin mihin jälkiloppuu ennen osumaa / ongelmaa. Datoja puuttuu monelta lennolta n. 20km alueelta. Parissa tapauksessa GPS on hyppinyt ja toisissa taas ADB-S lähete pätkinyt (tai kenties lokaatio hakusessa eikä lähettänyt sijaintia? )
Tuo käynnissä oleva ELSO olisi ihan validi syy datan katkeamiselle kuin hätäviestin lähtemättömyydelle, oli putoamissyy mikä tahansa. Itsellä on vesiliikenteestä Välimereltä kokemuksia kun alkaa pilssivalvonnat laulaa, GPS sekoaa ja radiot pimenee kun purjehti Brittien tiedusteluaseman ja lähi-idän suunnan välistä läheltä asemaa.
 
Ilmeisesti isku tehtiin Iranin sisäpoliittisten syiden vuoksi, eikä niinkään halusta tappaa Yhdysvaltain sotilaita.

Tottakai se oli sisäpoliittisista syistä. Tuolla päin se voiman näyttäminen/kasvojen säilyttäminen on vähän elinehto.. pitihän Iranin jotain tehdä kenkun tappamisen takia, mutta kyllä ne johtajat ymmärätvät reaalipolitiikkaa... Jos iskussa olisi kuollut amerikkalaisia, heillä alkaisi hiki nousta odottaessa omaa vuoroaan risteilyohjusten/täsmäpommien muodossa..
 
Upeat spekuloinnit YLE:llä.


Ohjusisku

Iran teki yöllä ohjushyökkäyksen Irakissa sijaitsevia amerikkalaisjoukkoja vastaan. Olisiko ohjus voinut osua vahingossa myös matkustajakoneeseen?

Kaakinen: Tässä vaiheessa mitään vaihtoehtoa ei voi täysin poissulkea, mutta en pidä ohjusiskua todennäköisimpänä vaihtoehtona. Tärkeintä olisi pystyä tekemään kunnollinen onnettomuustutkinta. Se voi tietysti olla vaikeaa, kun ottaa huomioon missä oloissa ja missä päin maailmaa onnettomuus on sattunut.


Eli siis matkustajakoneen saattoi pudottaa Iranin Irakiin ampuma ballistinen ohjus ? Just. Ei käynyt mielessä kysyä että olisiko voinut olla vaikka niin, että kyseisen ohjusiskun jälkeen Iranin ilmapuolustuksessa polteltiin hermot pinnassa norttia hikikarpalot otsalla USA:n vastaiskuaa odottaen ? Ja sitten joku ilmatorjuntaohjuspatteri munasi aivan totaalisesti ja tunaroi matkustajakoneen alas.

Suomalaiset journalistit kirjoittamassa sodankäyntiin liittyvästä asiasta.

Jos puolet väitteistä osoittautuu faktoiksi niin kyse taitaa olla ennätyksestä mikäli varsinaiset ostetut asiantuntija-artikkelit jätetään pois laskuista.
 
Jos Iranissa tulkittiin Trumpin sovittelevuus heikkoudeksi ja pelkuruudeksi, niin joillain kenraaleilla ja poliitikoilla voi olla kovakin kiusaus lähteä USA:n kanssa primitiiviseen nokkimisjärjestyskisaan vaikkapa hyökkäämällä vähän lisää USA:n yksiköiden kimppuun.
 
Toi teksti vaikuttaa jonkun 15v jonnen tekeleelle.
Tuo teksti vaikuttaa lähinnä kaveriporukan tekemältä pilalta joka on lähetetty juuri palveluksensa päättäneelle kaverille ja tämä on sitten syystä tai toisesta lähtenyt leviämään laajemmin (sitä se some teettää :) )
Kyllä minäkin muistan kun joskus ehkä saatettiin kaverille lähettää "kertauskutsu" vaikka tyyppi oli hiljan päässyt armeijasta
 
Back
Top