krd
Ylipäällikkö
Hyvä nosto! Täydentäisin tätä vielä vähän harvemmin esiinnostetulla sukupuolieroilla, Kiinassa ja Intiassa kummassakin on kymmeniä miljoonia nuoria miehiä joille ei riitä naisia. Myös tästä syntyy jännitteitä.Kiinassa ja Intiassa asuu yhteensä kolme miljardia ihmistä. Maapallon väkiluku on seitsemän miljardia. Eli melkoinen osa ihmisistä on kiinalaisia ja intialaisia.
Silloin, kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin vuonna 1995 piirtelin kartalle Euroopan Unionin rajoja. Tiesin jo silloin, että Euroopan Unioni laajenee Valko-Venäjälle ja Ukrainaan. En muista tuliko minulle mieleen, että siitä voisi tulla konflikti Venäjän kanssa. Ai niin, Venäjä!! ihan unohtui.
Uskon kuitenkin, että tiedustelupalveluissa tämä tiedettiin varmasti, että Euroopan Unionin laajentumisesta Valko-Venäjälle ja Ukrainaan voisi tulla konflikti Venäjän kanssa jahka ehdimme Valko-Venäjälle ja Ukrainaan. Poliitikot kuitenkin kylmän sodan päättymisen huumassa pienensivät armeijoita samalla, kun länsi kävi yhtämittaista sotien ketjua Jugoslaviassa, Irakissa ja Afganistanissa ja välillä teki pikavisiitin Libyassa ja Malissakin. Ei näytä sotiminen päättyvän. Nyt hierotaan sotaa Ukrainassa. Luulen, että tämä on kaikista vakavin juttu. Putin on nimittäin rakentanut Venäjästä niin huteran korttitalon, jonka ainoa toimintaperiaate näyttää olevan laajalle levinnyt kleptokratia. Tilanne on hiukan sama kuin Venäjän laivasto lähtee purjehtimaan niin lännen laivasto on huolissaan, että pysyykö heidän paattinsa pinnalla.
Ukraina ei ole yhdentekevää periferiaa vaan tärkeä puskurivaltio. Asiaa voi tiedustella vaikka Romanialta, Unkarilta, Slovakialta ja Puolalta. Suomen harmiksi meillä ei ole puskurivaltiota Venäjän suuntaan kuten Ruotsilla on.
Baltia on Natossa ja voi Nato-jäsenyyden turvin seurailla Ukrainan tapahtumia sen sijaan, että seuraisi tapahtumia Baltiassa. Uskoisin, että jos Baltia ei olisi Euroopan Unionissa, eikä Natossa niin Putin olisi jo ottanut Baltian siitä syystä, että Baltia on Moskovan ja Kaliningradin välissä. Baltia olisi nimittäin yhtä tärkeä otettava kuin Krim.
Minun mielestäni se isoin pahis on kuitenkin Kiina.
Kun Obama sanoo, että he keskittävät voimat Tyynellemerelle tarkoittaa se, että Yhdysvallat pelkää eniten Kiinaa. Tässä kuvassa itse en sanoisi, että Kiina muodostaa järjestäytynyttä uhkaa vaan se muodostaa uhkan romahtamalla ja suistumalla kaaokseen, josta nousee, kuinka ollakaan. Kiinan kokoinen Pohjois-Korea olisi hirveä ajatus.
Neuvostoliiton romahdus oli hyvin hoidettu vaikkei sitä nyt kukaan suunnitellut. Neuvostoliiton aluehallinto oli nykyisen järjestelmän pohjarakenne. Neuvostoliiton alueista tuli sitten Eesti, Latvia, Liettua, Valko-Venäjä, Ukraina, Moldova, Georgia, Armenia, Azerbaidzan, Turkmenistan, Uzbezistan, Kazakstan, Kirgisia, Tadzikistan ja tietenkin itse pääpiru Venäjä, joka edelleenkin kuvittelee olevansa näiden isäntä ja päällepäsmäri.
Kiinalla on kantonit, jotka ovat:
Jos Kiina suistuu syystä tai toisesta kaaokseen niin sillä on kuitenkin olemassa paikalliset pohjalaiset, savolaiset, karjalaiset, lappalaiset ja muut joilla on tämä kotiseuturakkaus ja tarve perustaa omat hallintonsa ja hallita alueensa. Eli me tietänemme mihin Kiina romahtaa, jos se romahtaa. Taiwan tietää, että heillä on naapurina fujianilaiset, jotka ovat heidän vastinparinsa. Kiinalaisilla Guǎngzhōu siis kanton-aluehallinnollisilla provinsseilla on esimerkkinä Taiwan ja Hong Kong, jotka ovat hoitaneet aluettaan ja todistaneet, että sellainen on mahdollista ja näin he muodostavat omalla esimerkillään mallin. Jos kiinalaiset pelkäävät romahtavansa niin he voinevat konsultoida romahtamisen asiantuntijoiden eli venäläisten kanssa.
Minun mielestäni Kiinan romahdus haisee ilmassa kuin sakea hiilidioksidipäästö. Ja miten se Kiina sitten romahtaisi. Kiina on ylikansoittunut, saastunut, korruptoitunut, sillä on taipumusta kiistää tehneensä virheitä. Jos ei tunnusta tehneensä virheitä, ei niitä tarvitse ratkaistakaan. Ja koko kansan pitäisi yhtenä miehenä nousta kiistämään sakea savusumu kaupunkien katukuiluissa. Tulee mieleen jo George Orwellin eläinten vallankumous ja 1984.
Intian tilanne on myöskin sellainen, että Intian sivilisaatio ylikuluttaa valtioalueensa vesivarat. Intialla oli ideologiana omavaraisuus ruuantuotannossa, joka johti Intian vesikriisiin. Vesivarat eivät nimittäin riitä Intian ruuantuotannon omavaraisuuteen. Kai siitä varmaan joku sanoikin, mutta nämä juoksivat ostamaan vesipumppuja pumpatakseen pohjavedet pelloille ja laittaakseen rahoiksi. Se bisnes on romahtamassa, kun pohjavedet loppui kuivimmilla alueilla. Tiedä sitten kuinka kauan jonkun ikivanhaa vettä sisältävän pohjavesilähteen täyttymiseen menee. Sitä voi miettiä muodostuuko kuumissa maissa taivaalta tulevasta sadevedestä pohjavettä ollenkaan suodattumalla maakerrosten läpi, kuten Suomessa tapahtuu moreenialueilla, vai haihtuuko se suoraan ilmaan. Intialla on kuitenkin Himalajan vuoristo, jonka etelärinteet keräävät sateita ja kosteutta ja vuorilta valuvaa jäätiköiden sulamisvettä. Intian asutuin alue onkin Himalajan etelärinteet.
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_sex_ratio
Esimerkkinä vielä Intian väestöpyramidi, josta näkyy eron korostuminen pyramidin alapäässä:
http://iminasmallbox.weebly.com/uploads/2/7/8/6/27867771/2386057.jpg?888