Toteutuuko tämä kaikkien mielenosoitusten kanssa, vai ovatko toiset mielenosoitukset kokoontumisvapaampia kuin toiset, ja onko toisten sana vapaampi kuin toisten?
Lisätään nyt vielä, että pidän ""äärioikeiston"" mielenosoituksia ehkä hiukan noloina - vrt Turun terrori-iskun mielenosoitus, mikä lie nimeltään, enkä niistä innostu. Näin jonkun videon ja siellä näytti olevan - voisiko sanoa varsin aktiivista häirintää parahtavaiston taholta.
Joku lähi-itäkeskuksen mielenosoitus poiki paljon parran pärinää, kun kyttäsikanatsienkätyripoliisit yrittivät turvata jotakin miekkaria tiedostavan kansanosan provosointia vastaan.
Täytyy erottaa kaksi asiaa. Oikeus sinänsä ja sitten sen tosiasiallinen toteutuminen.
Periaate on selkeä eli jokaisella on oikeus mieltään osoittaa. Tämä on kaiken perusta. On monia aiheita mistä en minäkään innostu, mutta ei ole minun sen enempää kuin poliisin asia päättää mikä asia on "sopiva" mielenosoituksen aiheeksi.
Se, että häirintää/provosointia jne. tapahtuu joskus siinäkin mitassa, että se estää oikeuden toteutumisen on tietysti totta. Ja myös valitettavaa, koska siinä murennetaan demokratian perustaa. Ymmärrettävää se tietysti on, varsinkin jos aihe on "kuuma". Aivan yhtä lailla kuin on ymmärrettävää, että molemmat osapuolet haukkuvat poliisin toisen puolen kätyriksi
. Se kuuluu asian luonteeseen.
Näin kerran Pariisissa kun mielenosoitus muuttui mellakaksi. Olin kaukana toiminnan keskipisteestä, mutta mitään halua ei ollut kyllä mennä lähemmäs seuraamaan touhua. Sen sijaan kaltaiseni läskikin löysi yllättäen juoksuvaihteen kun kansanjoukot alkoivat oikein tosissaan käyttää demokraattisia oikeuksiaan
.
Kokemus oli kyllä erikoinen. Satuin sivukadulta paikalle kun kulkue kulki ohitse bulevardia pitkin. Joukon kärki oli mennyt jo ohitse, mutta porukkaa oli tuhansia. Kaikki vaikutti kuitenkin rauhalliselta ja katselin rööki sauhuten kulkueen etenemistä.
Aivan yhtäkkiä tunnelma alkoi muuttua. Se oli kuin fyysinen tunne. Huuto ei kasvanut eikä mitään, mutta sen todella koki, että jotain tapahtui. Yhtäkkiä paikalliset kauppiaat alkoivat hätäpäissään sulkea putiikkejaan ja vetää kaihtimia ikkunoihin. Ja sitten alkoi huuto kasvaa. Sitten taivas repesi ja koko kansanjoukko alkoi rynnistää eteenpäin. Ja meikäläinen täyttä laukkaa toiseen suuntaan.
Vastaan tulikin sitten Musta Hyöky kun mellakkapoliisit jotka olivat ranskalaiseen tapaan olleet piilossa rynnivät vastaan kilpien, pamppujen ja ties minkä kanssa. Pääsin onneksi porttikonkiin sivuun (Pariisilaisten poliisien kanssa ei ulkomaalaisen yleisesti ottaen kannata soittaa kamalasti suutaan edes nykyään, saati olla edessä mellakkatilanteessa).
Uutisista illemmällä sitten selvisi, että kaksi mielenosoitusta oli kohdannut toisensa ja alkanut setvimään mielipide-erojaan. Ja kun virkavalta saapui paikalle, molemmat osapuolet noudattaen hyvää Ranskalaista perinnettä kääntyivät yksissä tuumin rinta rinnan puolustamaan demokraattisia oikeuksiaan kansanvihollista vastaan
.
Suomessa ei ole vain perinnettä tällaisista asioista vaikka kyllä meilläkin tarvittaessa osataan. Parempi kuitenkin olisi, jos kaikki yrittäisivät kunnioittaa toisten oikeutta mielipiteensä esittämiseen vaikka sen kanssa eri mieltä oltaisiinkin. Provosointi ei johda hyvään asiaan millään tavalla kenenkään kannalta.