Itämeren turvallisuustilanne

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jukkis
  • Aloitus PVM Aloitus PVM

Suomen ja Ruotsin välillä taas kaapeli poikki.
Maakaapeli ja Suomen puolella. Ne perkeleet toimii jo maarajojemme sisällä. Ja homma pahenee taatusti, nyt pitää alkaa jo viimein ryhtyä tekemään muutakin kuin pohtimaan ja fundeeraamaan. Järjetöntä jos edelleen vaan varotaan sanoja ettei ryssä vaan provosoidu ja suutu. Hitto kun nehän noita kaapeleita katkoo ja tietävät sen varsin hyvin, ei rosvon sanomista rosvoksi voi ja pidä varoa, sehän vaan innostuu rosvoamaan lisää.
 
Ehkä pientä suhteellisuutta kehiin, toinen katko kun oli ainakin kaivinkonevahinko. Lisäksi tässä katkesi yhteys 6000 kotitaloudelta joka on aika pieni osa kaikista. Lisäksi kyseessä on ns. halpaoperaattori jonka netin vakaus on muutenkin mitä sattuu, katkoja kun tuntuu olevan satunnaisen usein muutenkin.

Toisaalta kohde saattoi valikoitua juuri tämän takia, eli halppiksella ei ole varmennuksia ja yhdella katkolla menee koko firman liikenne poikki. Spekuloinnissa voi olla myös kaivurikuskin vahingon tuottamuksellisuus, ettei olisi ruskea kirjekuori siirtynyt kädestä käteen ja kappas vähän tuli vahinkokuopaisu.
 
Maakapelien osalta ei rikostutkintaa. Vaikkakin ihmetyttää, että Espoon kaapelirikolle ei ole saatu mitään selitystä aikaiseksi tai ainakaan sellaista ei ole julkisuuteen kerrottu.

Ei rikostutkintaa: Suomen poliisi oikoo kaapeliväitteitä​

Poliisi ei ole käynnistänyt rikostutkintaa, kertoo Poliisihallitus.

Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen mukaan kaksi maan alla kulkevaa kaapelia on vaurioitunut. Vauriot ovat tapahtuneet Espoossa ja Vihdissä. Toinen on jo korjattu ja toista korjattiin edelleen ennen puolta yhtätoista aamupäivällä.

Elisan mukaan Vihdin kaapeli vaurioitui rakennustöiden yhteydessä.


 
Maakapelien osalta ei rikostutkintaa. Vaikkakin ihmetyttää, että Espoon kaapelirikolle ei ole saatu mitään selitystä aikaiseksi tai ainakaan sellaista ei ole julkisuuteen kerrottu.
Kyseessä voi olla myös ihan puhdas informaatio-operaatio. Verkkoliikenteen katkoja nyt sattuu ja yksikertaisesti odotettiin sopivaa häiriötä. Tämän jälkeen tuutataan lehdistölle vaikutuskanaviapitkin sopivaa spekulaatiota ja kappas meillä on lehdistö lööpin perässä.

Viimeaikoina on ollut erilaisia pankki ja teleliikennekatkoja joista jopa toimijat itse tuuppaa heti virheilmoitusta ja vikatikettiä ilmoille. Aika helppoa laittaa nuo seurantaan ja tarttua sitten sopivaan kun tulee kohdalle. Merikaapelin katko oli selkeästi tahallinen, tämä viimeisin uutishypen kohde taas todennäköisesti ei. Näin saadaan joku yksittäinen aito sabotaasi "vahvistettua" laaja-alaiseksi hybridiuhaksi siitä että ryssä kykenee mihin tahansa jos et nyt suostu näihin pyyntöihin.

Tässä linkki GlobalConnectin häiriötiedotteisiin:
https://yrityksille.globalconnect.fi/hairiotiedotteet/

Pienellä panostuksella päästiin tasolle jossa kahden EU maan viranomaisten pitää jo reagoida ja antaa lausuntoja.
 
Örkit ampuneet saksan helikopteria ilmeisesti jollain valoammuksella.



Saksan puolustusministeriön tiedottaja ei pystynyt vahvistamaan keskiviikkona tietoja Saksan asevoimien helikopterin ja venäläisen aluksen välikohtauksesta Itämerellä.

Uutistoimiston mukaan Saksan ulkoministeri Annalena Baerbock mainitsi tapauksen Brysselissä pidetyn sotilasliitto Naton kokouksen yhteydessä. Hän ei kuitenkaan kertonut yksityiskohtia.




Onko valokuitu vol II, eli lehdistö tiedottaa mutta ei ole tapahtunut kuten kerrotaan ?
 
Mihin valokuitu-episodiin viittaat? Ja mikä on tiedotettu eri tavalla kuin on tapahtunut?

Onko jotain mennyt ohi itseltä...

Ruotsin SVT julkaisi tiistaiaamuna uutisen että Ruotsi-Suomi valokuitu on poikki ja Suomen poliisi epäilee rikosta.

Selvisi myöhemmin, että kyseessä oli kaapeliurakoinnin yhteydessä tapahtunut kaivinkonevahinko ja poliisi ei ole mitään tutkimassa.

Silti tästä revittiin isot otsikot, kts. tämä threadi:

 

Puolustusliitto Nato suunnittelee miehittämättömistä valvonta-aluksista koostuvan laivaston rakentamista, kertoo puolustusalan julkaisu Defense News. Laivaston tarkoitus olisi suojella Itämerellä ja Välimerellä sijaitsevaa kriittistä infrastruktuuria hybridioperaatioilta.

Viime aikoina on kohistu merialueilla sijaitsevien kaapeleiden vaurioista. Marraskuussa Itämerellä vaurioitui kaksi tietoliikennekaapelia.

Defense Newsin haastattelema Nato-upseeri Pierre Vandier vertaa laivastoa liikennevaloihin asennettuihin valvontakameroihin. Vandierin mukaan vastaava on teknologian kannalta mahdollista toteuttaa miehittämättömien alusten kohdalla.

– Olemme laivaston kehittämisen alkuvaiheessa. Pian Nato voi valvoa ympäristöään, Vandier sanoo.

Vandierin mukaan valvontalaivaston on tarkoitus olla toimintakykyinen ennen Naton seuraavaa huippukokousta, joka on määrä järjestää Hollannissa kesäkuussa 2025.
 




Seuraavat ovat kiistämättömiä faktoja:
1) Kaapelit nyt kuten 8.10. 2023 on katkaistu tarkoituksella
2) primus motor on venäjän valtio
3) tämä ei ollut yllätys


On ilmavoimat, on merivoimat, on kuunteluasemat, on seismiset sensorit, on suunnitelmat, on puheet, on tarve asioiden tilan säilyttämisessä. On JEF yhteistyö, NATO, Yhteispohjoismainen puolusutus (FISE), EU ja 20 muuta sopimusta
On Ruotsi, Suomi, Saksa, Puola, Viro, Latvia ja Liettua (ranta km mukaan)

Niin missä on vastaus ja voimannäyttö ?
 
Nostetaampas tämä tikunnokkaan, aivan tuore uutinen:

Pohjoismaiden ja Baltian maiden NB8-yhteistyöformaatti antoi yhteisen julkilausuman.

Suomi, Iso-Britannia, Ruotsi, Tanska, Puola, ja Viro kertovat antaneensa merenkulkuviranomaisilleen tehtäväksi vaatia asianmukaiset vakuutustodistukset varjolaivastoon kuuluvilta aluksilta silloin, kun ne kulkevat Suomenlahden, Englannin kanaalin, Tanskan Ison-Beltin salmen tai Tanskan ja Ruotsin välisen salmen kautta.


Mitä tämä käytännössä nyt siis tarkoittaa? Jos kyseessä olisi satamassa käynti, niin ei tietenkään mitää vaikutusta koska satamiin ei ole ollut enää aikoihin asiaa, mutta tuossahan sanotaan ihan selvästi kun sellainen kulkeen Suomenlahden kautta! :unsure:

edit: ymmärtääkseni ryssän öljykuljetuksia liikkuu Suomenlahdella useita päivittäin, joten ns. varjolaivastoa voisi kuvitella mahtuvan myös sekaan :unsure:

edit2 jos pysyvät kv-vesialueella niin ei varmaan oikeutta vaatia mitään kv-lain mukaan, vai? Talousalueella kyllä liikkuvat, mutta ei varsinaisella Suomen aluevedellä. Uutinen antaa tällöin asiasta väärän kuvan :unsure:
 
Viimeksi muokattu:
Suomi, Iso-Britannia, Ruotsi, Tanska, Puola, ja Viro kertovat antaneensa merenkulkuviranomaisilleen tehtäväksi vaatia asianmukaiset vakuutustodistukset varjolaivastoon kuuluvilta aluksilta silloin, kun ne kulkevat Suomenlahden, Englannin kanaalin, Tanskan Ison-Beltin salmen tai Tanskan ja Ruotsin välisen salmen kautta.

...
edit2 jos pysyvät kv-vesialueella niin ei varmaan oikeutta vaatia mitään kv-lain mukaan, vai? Talousalueella kyllä liikkuvat, mutta ei varsinaisella Suomen aluevedellä. Uutinen antaa tällöin asiasta väärän kuvan :unsure:
En tiedä mitä julkilausumassa tarkoitetaan, mutta on Suomen viranomaisilla toimivaltaa talousvyöhykkeelläkin. Erityisesti ympäristönsuojeluasioissa.

Laki Suomen talousvyöhykkeestä
2§ ... Suomella on talousvyöhykkeellä kansainvälisen oikeuden mukainen lainkäyttövalta tekosaarten, laitteiden ja muiden rakennelmien rakentamisessa ja käytössä sekä meriympäristön suojelussa ja meritieteellisessä tutkimuksessa samoin kuin muut kansainvälisen oikeuden mukaiset oikeudet ja velvollisuudet.

Merenkulun ympäristönsuojelulaki
3§ Tätä lakia sovelletaan alukseen, joka purjehtii Suomen vesialueella tai talousvyöhykkeellä. ...

Pykäliä siis löytyy. Nähtäväksi jää ovatko Suomen viranomaiset kasvattaneet itselleen munat pykälien soveltamiseen.
 
En tiedä mitä julkilausumassa tarkoitetaan, mutta on Suomen viranomaisilla toimivaltaa talousvyöhykkeelläkin. Erityisesti ympäristönsuojeluasioissa.

Laki Suomen talousvyöhykkeestä
2§ ... Suomella on talousvyöhykkeellä kansainvälisen oikeuden mukainen lainkäyttövalta tekosaarten, laitteiden ja muiden rakennelmien rakentamisessa ja käytössä sekä meriympäristön suojelussa ja meritieteellisessä tutkimuksessa samoin kuin muut kansainvälisen oikeuden mukaiset oikeudet ja velvollisuudet.

Merenkulun ympäristönsuojelulaki
3§ Tätä lakia sovelletaan alukseen, joka purjehtii Suomen vesialueella tai talousvyöhykkeellä. ...

Pykäliä siis löytyy. Nähtäväksi jää ovatko Suomen viranomaiset kasvattaneet itselleen munat pykälien soveltamiseen.

Tämä on aika iso juttu jos tuo sopimus velvoittaa puuttumaan myös talousvyöhykkeellä liikennöintiin ilman vakuutuksia!
Muistaakseni itämeren kauttakin kulkee merkittäviä määriä ryssän vientituloista tankkereilla :unsure:
 
Tämä on aika iso juttu jos tuo sopimus velvoittaa puuttumaan myös talousvyöhykkeellä liikennöintiin ilman vakuutuksia!
Muistaakseni itämeren kauttakin kulkee merkittäviä määriä ryssän vientituloista tankkereilla :unsure:

Tämä ei ole todellakaan mikään pikkujuttu ja väitän että johtaisi varmasti ihan konkreettiseen sapelien kalisteluun ja jonkunlaiseen yhteenottoon jos laivojen kulkua alettaisiin rajoittamaan, eli puututtaisiin fysisesti suoraan ryssän taloudelliseen elämänlankaan. Mutta miksi tällainen sopimus/julkilausuma tehtäisiin jos se ei muuta mitään jo olemassa olevaan tilanteeseen nähden :unsure: Koko uutinen tuntui menevän ohi olankohautuksella, eli tuskin vaikuttaa mitään mihinkään:facepalm:

edit: Itämeren rantavaltioista Saksa puuttuu tästä porukasta, mikä ei kyllä yllätä, mutta myös Latvia ja Liettua :unsure:

Tässähän se juttu:

lähes puolet Venäjän öljyviennistä kulkee yhä Itämeren kautta korvaavien laivojen avulla.

CREA arvioi Venäjän kuljettaneen tammikuun 2022 ja elokuun 2024 välisenä aikana Itämeren kautta 337 miljoonaa tonnia raakaöljyä ja muita öljytuotteita, joiden arvo oli 220 miljardia euroa.

CREA:n mukaan vuonna 2022 varjolaivueen osuus Itämeren öljykuljetuksista oli 21 prosenttia. Tänä vuonna osuus on noussut lähes 50 prosenttiin.

Tammikuun ja toukokuun (2024) välillä alueella liikkui noin 600 alusta, jotka kuljettivat venäläistä öljyä. Niistä vajaa puolet, eli 283, kuuluivat niin sanottuun varjolaivueeseen.

Öljyliikenteen lopettaminen Ust-Lugasta ja Primorskista, jotka ovat syvällä Suomenlahden perukoilla, on vaikeaa.
– Liikenne tapahtuu kansainvälisillä vesillä, jolloin rantavaltio ei voi puuttua asiaan, sanoo Suomenlahden merivartioston apulaispäällikkö Mikko Hirvi.

Eli vain lippuvaltio tai satamavaltio voi puuttua laivan liikkumiseen. Käytännössä Itämerellä öljytankkerit käyvät vain Venäjän satamissa.
– Lippuvaltiot eivät ole toistaiseksi puuttuneet asiaan, toteaa Hirvi.
 
Viimeksi muokattu:
Kun Yi Peng 3 oli ollut pysäytettynä runsaan viikon tutki Tanskan TV2 aluksen liikkeitä. He havaitsivat, että menomatkalla Venäjälle 7. marraskuuta noin kello 9 aamulla Yi Peng 3 alkoi yhtäkkiä hidastaa Tanskan Læsøn saaren tienoilla. Sen vauhti käytännössä pysähtyi noin 850 metriä sen jälkeen, kun kaksi vedenalaista sähkökaapelia ja yhden tietoliikennekaapeli. Kaapelien jälkeen alus oli paikallaan noin viisi minuuttia, ja kiihdytti sitten taas. Tämä oli ainoa kerta, kun Yi Peng 3 hidasteli koko sen matkan aikana, mitä se taittoi Egyptin Port Saidista asti, Suomenlahden pohjukassa sijaitsevaan Laukaansuuhun sakka.

Epäilyttävää, sanoi Kööpenhaminan yliopistossa työskentelevä tutkija ja entinen laivastoupseeri Jens Wenzel Kristoferssen TV2:lle tuolloin.

– Kaupallinen alus on matkalla satamasta toiseen. Ei se normaalisti toimi noin, Kristoferssen sanoi. Hän huomautti, ettei selitystä löydy toisten lähistöllä olleiden alusten toimintaa tutkimalla. Ei esimerkiksi vaikuta siltä, että sääolosuhteet tai jonkin toisen aluksen väistäminen olisivat olleet syynä Yi Peng 3:n liikkeille.

Tanskan merivoimien kapteeni evp Vermund Søgaard-Sørensen teki suoran johtopäätöksen.

– Minulle tuo kertoo siitä, että aluksen kapteeni on havainnut vedenalaiset kaapelit. Käytös on epäilyttävää, Søgaard-Sørensen sanoi marraskuussa.

– Jos katsoo aluksen reittiä ja muiden samalla seudulla samoihin aikoihin olleiden alusten liikkeitä, ei tuolla manööverille löydy mitään luontevaa selitystä. LISÄÄ:

 
Erikoista kiertelyä ja kaartelua, kysellään vakuutusta sähköpostilla ja tarvittaessa radiolla. Mitäs sitten jos vastausta ei tule/se on täyttä tuubaa tai laiva on yksinkertaisesti jo pakotelistalla mutta liikkuu siis kv-merialueella :unsure: Toki tässähän on useita maita mukana ja jos Suomi/Viro aloittaa tämän kyselyn ryssälästä lähteville laivoille niin esim. Tanska on sitten viimeistään se kuka voisi/kerkeäsi helposti puuttua niiden kulkuun:unsure::unsure:

Jos vakuuttamattomien/pakolistalla olevien laivojen kulkuun aijotaan fyysisesti puuttua, niin tämän voi nähdä myös vastauksena kaapelien katkomiseen:salut: Se on sitten ihan oma lukunsa mennäänkö siihen asti koskaan...

 
Turhaa ja alkaa vituttamaan tämä vätystely ja tosiasioiden kieltäminen länsimaissa. Jos vakuutuksien todellisuutta ei tarkistetta, niin aivan turhaa hommaa tekevät. Jos vakuutukset tarkistetaan, ryssät perustavat oman paperilla olevan vakuutusyhtiön ja taas seilataan.
 
Back
Top