Itämeren turvallisuustilanne

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jukkis
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Ehdotukseni on kolmikantakauppa:
- Me annetaan Ahvenanmaa ruotsalaisille
- Norja antaa meille uuden käsivarren Jäämerelle
- Ruotsi antaa Norjalle jostakin sopivan maapläntin korvaukseksi

Kai ny kavereitten kesken tollanen järjestyis
Joskus tuota ”käsivartta” unelmoinut. Norja hyötyis ku ei ois enää Venäjä naapurina. Sellainen tien ja kahden rautatien levyinen kaista riittäisi.
 
Joskus tuota ”käsivartta” unelmoinut. Norja hyötyis ku ei ois enää Venäjä naapurina. Sellainen tien ja kahden rautatien levyinen kaista riittäisi.
Suomelle kuuluisi silloin myös (historillisesti perusteltu) osuus arktisten alueiden öljy ja kaasuvaroista. Muiden osakkaiden osuudet laimentuisivat. Kollektiivisesti ajalteltuna lännen osuus kasvaisi ja ryssien pienenisi.
 
Kenttäjohtaja Janne Ryönänkoski Suomenlahden merivartiostosta kertoo, että Merivartiosto on lähettänyt paikalle vartiolaiva Turvan ja hinaajan, joiden tehtävä on varmistaa, että alus ei lähde ajelehtimaan uudelleen. Toimilla pyritään ennalta estämään mahdollinen ympäristövahinko.

Ryönänkosken mukaan kyseessä on tavanomainen toimenpide tilanteessa, jossa alus on ajelehtinut tuulen voimakkuuden tai epäsuotuisan tuulensuunnan tähden.

------------------

Juuri näin, perus konevika ja arvioivat itse että iltaan mennessä taas kunnossa.
Voipi olla ja voipi olla olemattakin. On sekin mahdollista, että ryssän logiikka on Eagle S:n haltuunoton jälkeen seuraava: haluatte tankkereita? No, täältä pesee! Eli saturoidaan Suomen viranomaiset tarjoamalla samaan aikaan esim. 5-10 kpl tankkereita haltuun otettaviksi. Ei riitä meidän vartiolaivat niitä kaikkia samaan aikaan kaitsemaan
 
Jep, ja sillä aikaa kun viranomaiset on noiden ajelehtivien hylkyjen kimpussa, ryssä tekee jotain muuta…
 
Voipi olla ja voipi olla olemattakin. On sekin mahdollista, että ryssän logiikka on Eagle S:n haltuunoton jälkeen seuraava: haluatte tankkereita? No, täältä pesee! Eli saturoidaan Suomen viranomaiset tarjoamalla samaan aikaan esim. 5-10 kpl tankkereita haltuun otettaviksi. Ei riitä meidän vartiolaivat niitä kaikkia samaan aikaan kaitsemaan
Juuri samaa mietin. Syytävät rikkinäisiä tankkereita joissa vuotoja ja ympäristöongelmia Suomen talousalueelle ja sitten naureskelevat kun rannat on öljyssä. Miehistöilläkään mitään väliä, kun ovat muista maista.

edit: Eli jos laivastossa on tuhansia, niin ryssähän keksii haalata kaikki pian romuttamolle joutavat laivat nyt Suomelle, niin pääsee eroon romutusmaksuista ja saa tehdä kiusaa, kun "vastuu" laivoista siirtyy Suomelle.

Super Puma kävi äsken Isosaaren eteläpuolella kurkkaamassa "jotain".
 
Evp upseeri kirjoittaa painavaa asiaa turvallisuustilanteesta Itämerellä ja potentiaalisista tulevista kehityssuunnista. Ohessa kovin ydin lainattuna, mutta kannattaa lukea koko kirjoitus.

Kyse ei ole mistään kaukaisesta fantasiasta, vaan realistisesta mahdollisuudesta osana laajempaa eskalaatiokehitystä. Tässä seuraava vaihe lienee puolestaan Itämeren alueella se, että Venäjän laivasto lähtee harjoittamaan Suomenlahden pohjukkaan suuntautuvan kauppameriliikenteen saattotoimintaa. Jatkossa sabotaasitöitä tekeville aluksille annettaisiin siis Venäjän laivaston tarjoama aseellinen suoja.

*****

Tällä hetkellä vaikuttaa vahvasti siltä, että sotilaallinen eskalaatio lähialueellamme tulee tapahtumaan merellä. Tilanne asettaa paineita kauppameriliikenteemme varmistamiselle, jolloin aivan keskeiseen rooliin nousee Ahvenanmaan alue. Tämä historian peruja oleva sotilaallinen tyhjiö tulee eskalaation myötä täyttymään tavalla tai toisella. Toivottavasti kuitenkin siten, että Suomi siirtää sinne pysyvästi joukkoja, ennen kuin joudutaan toimimaan Venäjän asevaikutuksen alla.

Evp upseeri kirjoittaa painavaa asiaa turvallisuustilanteesta Itämerellä ja potentiaalisista tulevista kehityssuunnista. Ohessa kovin ydin lainattuna, mutta kannattaa lukea koko kirjoitus.

Nyt oli niin napakka puheenvuoro että katson että pelkkä peukku jakajalle ei riitä vaan kiitokset näin kirjallisestikin!
 
Äsken Turusta lähti Rajan Super Puma merelle päin. Mahtaako mennä noinkin kauas kattomaan mikäs purtilo toi "Yangtze" on? On vedellyt hidasta siksakkia tuossa kohtaa.

Katso liite: 113665
Katselin tuota laivaa eilen iltapäivällä Espoon Suvisaariston Bergön lintutornista. Kulki länteen sevästi pohjoisempana kuin muu itä-länsi ja länsi-itä -liikenne normaalisti. Tämä oli kokonaan näkyvissä, yleensä niistä näkyy vain ylärakenteita, mastoja tai nostureita tai korkeita konttipinoja.
 
Miten ihmeessä Euroopassa ollaan niin nössöjä, että muka jotkut kansainväliset merenkulun oikeudet ja mitää ei voi muka tehdä. Siitä vaan erikoisjoukot tuollaisten laivojen kannelle ja laiva takavarikkoon ja miehistö kurjaan putkaan.

Toivottavasti tämä keissi päättyy näin.

Mahtavaa että Suomi korjasi tämän tilanteen aikaisemman toiveeni mukaisesti :cool:
 
Tässä muistutuksena niillekin, jotka eivät ole pätkää aiemmin nähneet.

Turva oli tämän luona jossain kohtaa? Lienee se konerikkoinen tapaus.
Ei ollut. Se konerikkoinen oli M/T Jazz. Tämä uusi oli siis M/T Yangtze. Tullut Suomenlahdelta länteen päin ja jäänyt tuohon. Tullut siis pitkän matkaa ryssälästä poispäin, vaikka sen määränpääksi on merkitty Primorsk siellä Suomenlahden pohjukassa. Lähtöpaikaksi on merkitty Ust Luga, vaikka se tuli suoraa päätä Tanskan salmesta tuohon.

21-vuotias tankkeri joka seilaa Gabonin lipun alla.

Tältä sen reitti näyttää about Joulupäivältä tähän hetkeen. Hieman omituiset manööverit:
Screenshot 2025-01-01 at 2.35.30.webp
 
Viimeksi muokattu:
Näistä ryssän varjolaivoista kun keskustellaan niin pitää muistaa se kremlin valtarakenne: näitä kuljetuksia pääsee hoitamaan sellaiset jotka sen osaa hoitaa tapahtumaan. Tarkoittaa lilliputtelin lähimpiä oliarggeja kahdesta syysta: näillä on valtaa ja lilliputtelin tuki. Samalla tulee sitten se toinen asia, eli nämä lilliputtelin kaverit ei ilman voitelua tee mitään eikä se heidän alapuolinenkaan koneisto tee mitään ilman voitelua. Joten tässä touhussa täytyy liikkua sellaisia summia ruplia että länsivaluutaksi vaihdettunakin tukku on muhkea.

Tästä tilanteesta sitten seuraa ne ongelmat, eli kun ryssän kerma tätä pyörittää ja ohjaa niin mukana on sitten hyvin nopeasti myös valtion toimenpiteet. Kuten Eagle S tapauksessa nähtiin, paskoi alkoi paskoa heti vaikkei ollut vielä pelikirja valmiina. Oljyn purjehtiminen on ykkös prioriteetin asia. Varmin tapa hoitaa asia on ylimitoittaa kapasiteetti. Tästä sitten seuraa se että niitä tyhjiä purtiloita poukkoilee Itämerellä odottelemassa omaa vuoroaan. Ja tuo suma tulee vain kasvamaan sitä mukaa kun Ukraina kykenee ryssän öljyinfraa tuhoamaan.

Joten Itämeren rantavaltioiden kannalta tilanne tulee vain pahenemaan lähikuukausina. Millään kevyellä toimenpiteellä nuo purkit ei tuolta poistu koska liian isokenkäiset ryssät tienaa tuolla ja lilliputtelin motivaatio on pitää tämä sirkus vetreänä.

Helpoin tapa saada tilanne kuntoon on järjestää Ukrainalle työkalut ryssän öljynsiirtoinfran tuhoamiseen Itämeren suuntaan. Kun ei sitä öljyä tule Koivistoon niin ei sitä sitten seilaa Itämerelläkään.
 
Hyviä havaintoja! Jotenkin noin se homma on järjestetty. Nyt vaan juuri äsken uutisoitiin, että venäjä ei ole saanut toimitettua sopimistaan toimitussopimuksista Intiaan, kuin 3/4 osaa ja neljännes on jäänyt vajaaksi. Se voi tarkoittaa öljyntuotanto- ja siirto-ongelmia satamiin, koska laivoja näyttää piisaavan, kun marinetraficista katsoo. Suomenlahti täynnä lastia odottelevia ja sama Mustallamerellä. Siis laivoja piisaa ylikin?

Se taas voi aiheuttaa meille ongelmia, jos vanja päättää, että sellaista määriä romulaivoja ei tarvita pitää redeillä odottelemassa. Voivat pistää usempia vetelemään ankkureitaan ja tekemään kaikenlaista kiusaa? Siis laivojen menetys ei merkitse mitään, kun niitä on yli tarpeen ja noiden romujen arvo on hyvin pieni. Ja kun miehistöt ovat vielä ulkomaalaisia...

Mutta tosiaan kuljetukset saadaan parhaiten seis tuhoamalla venäjällä putkistoinfran solmukohtia...
 
Back
Top